Sivut

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Punajuuren värjäämä bulgursalaatti ja käynti Culinary 2014-messuilla

Olin eilen juhannusaattona kutsuttu ihanan Sirpan juhannusjuhlille lähellä Tel Avivia ja juhlat toimivat nyyttikestit-periaatteella,ja minun tuomisena oli valtava kulhollinen burgul-punajuurisalaattia.josta tuli tosi hyvää.
Inspiksen bulgur-punajuurisalaattiin sain käydessäni alkuviikolla Culinary 2014-messuilla,jossa tarjolla oli muun muassa kuvassa näkyvät pienet annokset,joissa oli käytetty bulguria ja punajuurta.Nuo annokset olivat mielestäni hieman mauttomia,joten päätin juhannusjuhlia varten tehdä maistuvamman version. Käytin salaatissani myös pienirakeista  bulguria,kun taas messuannoksessa oli käytetty suurirakeista bulguria.Bulgurin voi tässä salaatissa hyvin korvata vaikka kvinoalla.Koska tein salaattia suurelle porukalle,on myös bulgurin määrä tässä suuri,mutta sen voi hyvin puolittaa.

Punajuuri-bulgur salaatti
  • 800 bulgur-vehnää
  • 1 dl sitruunamehua
  • 6 rkl oliiviöljyä
  • 2 suurta tai 3 keskikokoista punajuurta
  • 2 rkl ruokosokeria+punajuuren keitinvettä
  • 1 rkl balsamietikkaa
  • ripaus chilijauhetta 
  • suolaa,mustapippuria maun mukaan
  • nippu korianteria
  • nippu persiljaa
  • noin 1 dl  pieneksi leikattua ruohosipulia
Aloita bulgurista: kaada bulgur-vehnä suureen kulhoon  ja kaada päälle lämmintä vettä.Odota kunnes bulgur on turvonnut ja  pehmennyt.Siiviöi pois mahdollinen ylimääräinen vesi. Kuori ja paloittele punajuuret 4 osaan ja keitä ne pehmeiksi. Poista punajuuret keitinvedestä ja kuutioi punajuuret. Jätä noin 2½ dl keitinvettä ja lisää sokeri nesteen joukkoon.Keitä jonkun aikaa kunnes nestettä haihtuu ja keitinvesi hieman paksunee. Sekoita bulgurin joukkoon ensin sitruunamehua ja oliiviöljy ,lisää suolaa ja pippuria. En ottanut ylös suolan ja pippurin määriä vaan lisäsin niitä maistellessa...Lisää myös hieman chiliä joukkoon. Sekoita hyvin.Lisää nyt punajuurikuutiot ,jäähtynyt punajuurisiirappi sekä balsamietikka.Sekoita taas hyvin. Silppua persilja ja korianteri ja lisää bulgurin joukkoon sekoittaen,yhdessä ruohosipulin kanssa. Anna hieman vetäytyä ja tarjoile. Salaatilla on huikean upea väri!
Menin siis alkuviikolla Culinary 2014-messuille,joissa olin myös viime vuonna.Nämä messut on tarkoitettu ammattilaisille ja olin iloinen saadessani taas kutsun tuonne.Aulassa oli taas eksoottisten hedelmäpuitten viljelijöiden pöytä,kuten viimekin  vuonna,ja olipa taas mielenkiintoista tutkia näitä harvinaisia hedelmiä. Eksoottisten hedelmäpuitten viljelijöiden yhdistys ei ole tuolla kaupallisessa mielessä;vaan he ovat puistaan ja hedelmistään niin innostuneita että haluavat jakaa tietoa muillekin.Tel Avivin lähellä on eräällä viljelijällä useita eksoottisia hedelmäpuita sisältävä tarha,ja olisi kyllä mielenkiintoista päästä sinne joskus katsomaan puita ja niiden hedelmiä.
Tässä Malabar-kastanjoita,joihin törmäsin ensimmäistä kertaa.
Sapotilla-hedelmiä.Nämä tulivat tutuiksi Venezuelassa asuessa
Marina-sienitarhan sienet Galileasta (linkki vain hepreaksi)
Tamara Ltd.yhtiön osastolla tutustuin erilaisiin kastikkeisiin ja tahnoihin.Tamaran tahnat ja kastikkeet menevät vain ravintoloille,joten kaupassa en näitä kohtaa mutta oli ihan mukava maistella näitä.
Ava Coffeen tiloissa join todella hyvän espresson.Ava Coffee on Israelin suurin kahvipaahtimo ja kahvin maahantuoja.
Alpron osastolla sai maistaa hedelmäsmootheja ja Alpron pähkinämaitoja.
Pastaa
2-päiväiset messut olivat auki vain päiväsaikaan,mutta tulin heti alussa (lounasaikaan;D) eikä vielä ollut paljon ihmisiä
Näitähän ei voinut vastustaa....Tulin tuolla kierroksella syöneeni sopivasti monipuolisen lounaan;D
Al-Arz-tahiniyhtiön väkeä oli myös tuolla esittelemässä tuotteitaan.Tuota lempitahiniani saa myös Helsingistä Zaafran-delistä 
Marina-sienitarhan osastolla valmistettiin herkkuja sienistä ja vihanneksista.
Miki`s Delin osastolla tarjottiin hummusta ,ja valitsin päälle kikherneitä chilikastikkeessa.
Tässä olisi tarjottu olutta,muta halusin mieluummin siideriä,joka löytyi lähistöltä
He halusivat ehdottomasti myös kuvaan.....
Jacob`s Dairyn juustot olivat taas niin houkuttelevia!Jacob`s Dairyn nettisivut ovat vain hepreaksi mutta tällä sanattomalla ja kauniilla videolla voi nähdä miten nuo ihanat juustot syntyvät.
Meshek Zurielin osastolla tarjottiin mozzarellasushia. Oli kyllä hieman vaikeaa syödä tuo annos ..
Zurielin osastolla tuli maistettua muitakin juustoja...
ja ihailtua katossa roikkuvia juustoja....
Lopussa hieman janotti kaikkien juustojen jälkeen joten hän valmisti minulle juoman
johon tuli kivennäisveden lisäksi sitruunaa,inkivääriä ja ripaus Merlot-suolaa (Merlot-viinillä maustettu).Kivat messut taas ,tosin mielestäni nämä olivat hieman paremmat viime vuonna,mutta toivottavasti nämä järjestetään ensikin vuonna....

14 kommenttia:

  1. Nyyttärijuhlat ovat huippuja! Tykkään niin punajuuresta, juurikin tuon ihanasti värjäävän ominaisuuden vuoksi. Ja sitruuna raikastaa sen maanläheisen maun.
    Siellä on taas ollut mielenkiintoiset messut. Eikö se Alpro vieläkään tuonut sinne soijajugurttia,muistelen, että teillä ei sitä myynnissä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula,niinpä ovat:) ja sen vuoksi tuolla olikin kaikkea mielenkiintoista tarjottavaa:) Punajuuresta tulee tosiaankin ihana väri ruokaan,tuokin oli niin kaunis:) Sitruuna ja nuo muut ainekset salaatissa maustivat sen kivasti.

      Kivat ja herkulliset messut oli taas:) Kysyin Alpron väeltä tuosta jugurtista mutta eivät osanneet sanoa.Täällä on Alpron varmaan kaikki maidot,on soijakermaa,on vanukkaita mutta jugurttia ei ole...

      Poista
  2. Salaattisi on tosi ihanan näköistä. Punajuuri antaa hyvän värin. Täytyykin muistaa laittaa seuraavaan bulgursalaattiin punajuurta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja,punajuurella ei voikaan tulla muuta kuin ihanan näköistä;D

      Poista
  3. Hyvänen aika miten upea tuo tekemäsi salaatti !!!!! Ja mitkä messut...."oi,jospa oisin saanut olla mukana..)"...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli:tuo punajuuren väri vihreällä höystettynä saa kyllä aikaiseksi sellaisen upean värikombon,että sitä katselee pitkään;D Ja messut olivat mahtavat...ja herkulliset!

      Poista
  4. Pitääpä kokeilla tuota salaattiasi, näyttää herkulta.
    Makoista ja herkulliset messut, hullaantuisin täysin tuon runsauden keskellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena;tuosta tykättiinkin eilen paljon.
      Tuollaiset messut ovat aina mahtavat,ja tuli aika täysinäinen olo;D

      Poista
  5. Punajuuriherkku ja mikä ihana väri siinä onkaan.:)) Voi mitkä messut ja tarjoilut, ihan vesi herahti kielelle kuvia katsellessa. Kävin Jacob`s Dairyn videon katsomassa ja täytyy kyllä todeta, että juuston valmistus on hyvin pitkälti käsityötä, ainakin heidän tehtaallaan. Mitä mahtoikaan olla mozzarellasushin sisällä, sillä päällä oleva yrtti näyttää erehdyttävästi meidän luonnossa kasvavaa suolaheinää.:)

    VastaaPoista
  6. Jatta,punajuuresta tulee helpolla niin ihana väri:) Messut olivat mahtavat ja kierrellessä tuli syötyä kunnon lounas;D Täällä on paljon pieniä juustoloita mutta Jacob's Dairyn juustot ovat niitä parhaimpia;itse asiassa se ehkä on vähän suurempi kuin ihan pienet juustolat,,mutta heidhän juustojaan ei löydy supermarketeista vaan erikoiskaupoista ja torin juustokaupassa. Mozzarellasushin sisällä (se sisältä putosi pois helposti..) oli vihanneksia ja päällä mikroyrttejä.Tähän aikaa vuodesta ei suolaheinää täältä löydy.

    VastaaPoista
  7. Kauniin värinen salaatti :) Täytyy joskus kesän mittaan kokeilla sinun reseptiäsi. Viljeltyjen sienien osasto sai oikein odottamaan suomalaisia metsäsieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplaespresso:kiitos,punajuurella saa kyllä ihmeitä aikaiseksi;jäin itsekin pitkäksi aikaa ihailemaan tuota väriä;D
      Meilläpäin sieniä saattaa löytää pohjoisesta,talvella,mutta muuten täytyy turvautua noihin viljeltyihin sieniin,.Onneksi sentään niitä on ihan kiva valikoima:)

      Poista
  8. Huh, mitä herkkuja! On kyllä upea väri tuossa bulgurisalaatissa, ja maku on varmasti kans kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina ,oli kyllä paljon herkkuja tuolla ja olin ihan täynnä koko päivän;D Punajuurella saa niin ihanan värin ruokaan.Juu oli tosi hyvää:)

      Poista