Sivut

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Helsingissä koettua....

2 viikkoa olen nyt ollut Helsingissä,ja samalla totaalisessa blogipimennossa(onneksi en kuitenkaan Instagram-pimennossa;D). Jossain vaiheessa alkoi jo olla vakavanlaisia vieroitusoireita,mutta loppujen lopuksi pieni blogiloma,ainakin näin kesällä,tekee ihan hyvää. Nyt onneksi pääsin ehjän tietokoneen äärelle hieman päivittelemään kuulumisiani. En ole mitenkään kokkaillut;muuta kuin tehnyt salaatteja ja reissumiehiä! (joita oli ikävä!)mutta syödähän täytyy,joten pieni katsaus viimeisen parin viikon juttuihin,jotka ovat tapahtuneet pääasiassa Helsingissä.Ylimmässä kuvassa näkyy Keskuskadun Street Kitchenin buffetti,jossa olen käynyt pari kertaa lounaalla.Monipuolinen buffet,ja viimeksi kipossani oli savulohta,leipäjuustoa,tuoreen ananaksen paloja,mansikoita ja herneenversoja.Street Kitchenin buffetti on myös suht'koht edullinen.
Viime viikolla kävin ystäväni Liisan luona,joka on mielettömän taitava leipoja. Tämä pizzapohja/crostada oli parasta mitä olin saanut vuosiin! Rapea,ohut ja herkullinen pohja,ja päällä  vuohenjuustoa ja yrttejä.Lasi viiniä ja tätä,jumalaisen hyvää ja yksinkertaista!
Alkuviikosta kävin myös serkkuni mökillä,ja sitä ennen poikkesin Annan  Hella ja Herkku-liikkeessä.
Kiva oli myös nähdä Anna ihan livenä ,vihdoinkin:)
Annan liike museokadulla on ihastuttava ja sieltä löytyy vaikka mitä herkkuja! Mukaan tarttui suuresti himoitsemani smoothielasin lisäksi sitruunapastaa.
Matkalla serkun mökille poikkesimme lounaaksi Cafe Cabrioleen Porvoossa.
Eräänä aamuna oli asiaa Kalliossa ja poikkesin Made  in Kallio-kahvilaan kahville.Harmi että paikan kehuttua Pho-keittoa saa vain lihaisena...
Viikon loppupuolella kävin Liberty or Death-baarissa Erottajalla Makoisa.fi:n tilaisuudessa.
Kuvassa Victoria Lemonade-juoma,jota tehtiin tilaisuuden drinkkikoulussa.Ohje tuohon drinkkiin löytyy täältä.
Makoisan kakku oli upea! Kakku oli American Sweetien tekemä.Muutakin on tullut ruokamielessä koettua,mutta siitä sitten ensi kerralla....
Kiva pikku cocktail-baari muuten tuo Liberty or Death..


16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Helsingissä on kyllä vaikka mitä ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli,kiitos,kun tulee kerran vuodessa niin näkee kaikkea kivaa ja uutta:)

      Poista
  2. Så mycket du har hunnit med och trevliga platser du besökt. Reissumies saknar jag också alltid :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn,har nog hunnit se ganska mycket:-) och.åker em.med en.rejäl. mängd av.rågbröd;-)

      Poista
  3. Kivoja paikkoja olet kolunnut Helsingissä. Laita ihmeessä ystäväsi Liisan herkulliselta näyttävien leipästen ohje jakoon, mikäli se vain on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta,kivasti on löytynyt näkemistä.en ole tällä kerralla pahemmin poistunut Helsingistä.ohjeen pyydänkin,mutta tuon ihanan pohjan salaisuus oli pizzakivi sekä uuni,jossa on grillivastus myös alhaalla(Gaggenau)

      Poista
  4. Nyt taitaa olla ihan kesäkin tulossa. Muuten asiasta kolmanteen, Helen on ihan reipas matkailija vaikka alkuun vähän epäiltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu,kesä tuli kunnolla! Ja kiva.kuulla että Helene on hyvin.jaksanut,matka.kai.antaa uutta energiaa ja.huolet.kaukana.terveisiä

      Poista
  5. Oletpa ehtinyt tekemään kaikenlaista kivaa ja syömään (sekä juomaan) hyvin :) pääsit tänne juuri sopivasti kun kesäkin alkoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne,itse asiassa tulin.sateen aikoihin.ja vähän.harmittelin kun ei päässyt.sinne tai.tänne.sateen vuoksi.Mutta sen.jälkeen.on tullut kierreltyä;-)n

      Poista
  6. Kivaa kun olet viihtynyt Suomessa! Ai miten tuo pizza näyttääkin herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar,Suomen.kesässä viihtyy aina:-)Liisan pizza oli parasta,mutta ihan joka uunillaei.tuollaiseen.tulokseen pääse

      Poista
  7. Hyvät paikat löysit täältä Helsingistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia,hyviä paikkoja riittääkin Helsingissä:-)

      Poista
  8. kyllä pienoinen loma blogistakin on paikallaan - itsekin vähän sellaista pohdin. Sitä ennen pohdin kuitenkin vielä vähän sitä, että mitäs sulle uskaltais kokata :-) Ihana nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana,tauko teki kyllä hyvää vaikka alussa oli ihan kärsimystä;-) mubähän olen kaikkiruokainen,paitsi mitä tulee lihaan;-) ihanaa tosiaankinnähdä taas:-)

      Poista