Sivut

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Munakoiso-ohjeita ei voi koskaan olla liikaa,eihän.......

Eikös se niin ole,ettei näitä munakoiso-ohjeita ole koskaan liikaa....sen verran monipuolinen ja ihana on tämä koiso,joka on kasvitieteellisesti marja mutta kulinaarisessa mielessä vihannes.Tämän munakoiso-ohjeen näin nettilehdessä,samana päivänä kun täällä vaihtui presidentti.Edellinen presidentti,ikiliikkuja Shimon Peres,olisi minun mielestäni voinut vielä jäädä hommaan,mutta kai se on niin,että 91-vuotiaana on aika vaihtaa alaa;D Tämä munakoiso-ohje liittyy presidenttiyteen sikäli.,että se on uuden presidentin lapsuuden lempiruokia.Viime vuonna Jerusalemissa kiersi ruokarekka,joka pysähtyi joka kerta eri kaupunginosassa,ja jokaisessa kaupunginosassa ruokarekkaan liittyi myös joku kuuluisuus,joka valmisti rekassa  suosikkiruokansa.Ja tämä nykyisen presidentin äidin hänelle lapsena valmistama munakoisoruoka oli hänen valintansa.Kastikkeeseeen tein jonkinlaisia muutoksia,mutta muuten tein ruuan ohjeen mukaan.Alkuperäisessä ohjeessa munakoisoa ei tarjottu pitaleivässä,kuten kuvassani,vaan näin (linkin takana kuva).

Munakoisojen valmistus
  • 2 munakoisoa
  • öljyä paistamiseen
  • 2 kananmunaa 
  • jauhoja tarpeen mukaan
Munakoisot kuoritaan ja leikataan noin 2 sentin paksuisiksi palasiksi.Ne asetellaan talouspaperilla vuoratun uunipellin päälle ja päälle ripotellaan reilusti suolaa.Jos mahdollista,pelti munakoisoineen laitetaan pariksi tunniksi hikoilemaan aurinkoon. Jos aurinkoa ei ole,niin annetaan munakoisojen hikoilla se pari tuntia sisällä,kuivataan pinta,käänetään  ja suolataan toinen pinta,ja annetaan senkin hikoilla,jonka jälkeen munakoisopalasten pinnat kuivataan talouspaperilla.
Otetaan esille 2 kulhoa:toisessa vatkataan munat ja toiseen laitetaan jauhoa.Munakoisopalat kastellaan ensin kunnolla kananmunaseoksessa,jonka jälkeen sen annetaan saada jauhopinta toisessa kulhossa. Pannussa lämmitetään öljyä,ja kun se on kuumaa paistetaan munakoisoviipaleita keskilämmöllä;muutama minuutti per puoli,kunnes pinnat ovat kunnolla ruskistuneet. Jos ei halua käyttää munia,voi sen varmasti jättää pois,ja käyttää vain jauhoja. Ja jauhot voisi korvata riisijauholla,jos haluaa gluteenittoman version.

Kastike
  • 1 vihreä chilipippuri
  • 1 punainen paprika
  • muutama rkl oliiviöljyä
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • 1 iso tomaatti kuutioituna
  • 1 iso valkosipulin kynsi
  • nippu persiljaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 rkl vettä
  • 1½ tl sokeria
  • suolaa ja pippuria,maun mukaan
Kastikkeen aineksia katsellessani (siihen ei tullut vettä eikä tuoretta tomaattia eikä sokeria) aloin miettiä,että miksiköhän siihen ei tule nesteitä,ja muutamat kommentoijat olivat miettineet samaa. Totuus on että uunissa olon aikana ruuasta irtoaa tarpeeksi nesteitä,mutta lisäsin tomaatin,ruokalusikallisen vettä sekä hieman sokeria.   Öljy lämmitetään paistinpannussa,silputtua valkosipulia kuullotetaan minuttti ja sekaan lisätään pilkotut persilja,paprika,chili,paprikajauhe,sokeri  ja tomaatti. Annetaan paistua välillä sekoitellen noin 5minuuttia ,jonka jälkeen lisätään tomaattipyre ja ripaus vettä. Annetaan paistua ,sekoitellen,vielä muutama minuutti.
Kastike ennen uuniin menoa.Uuni lämmitetään 180 C-asteeseen
Kaadoin suurimman osan kastikkeesta uuniastiaan,ja ladoin munakoisopaloja päälle.Lopun kastikkeen lusikoin munakoisoviipaleiden päälle.Peitin uuniastian foliolla ja laitoin astiaan uuniin noin tunniksi.Noin 10 minuuttia ennen kuin sammutin uunin;otin folion päältä pois ja annoin ruuan saada vähän väriä uunissa.
Munakoisoa ja kastiketta laitetaan vaikka puolikkaitten pitaleipien (sellaisten paksujen) sisälle ,päälle puristetaan hieman sitruunamehua sekä kevätsipulin vihreästä varresta leikattuja palasia.Tämä on hyvää sekä lämpimänä että kylmänä,mutta itselleni se maistuu enemmän kylmänä.

Edit;tein tätä uudestaan ja tällä kertaa muna-riisjauhopäällysteellä,jolla saa muuten tosi kivan rapean pinnan munakoisopihveihin,...Pelkkä riisijauho tai jauhokaan ei ole ihan paras tapa tehdä tätä,sillä silloin munakoisoviipaleet imevät öljyä kuin sienet. Kananmunan ansiosta öljyä imeytyy vähemmän viipaleisiin paistettaessa.

56 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloista, tätä täytyy tehdä joku kerta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuhovi,tosiaankin oli ihanaa,minun tekee mieli tehdä jo uudestaan tätä!

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta. Munakoison ystävänä laitan tämän ohjeen kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma;munakoisosta saa kyllä tehtyä ihania herkkuja:)

      Poista
  3. iiiiiiiiiiiiiiiik, miten houkutteleva kuva <3! ehkä se oli Shimonin aikakin päästä vähän vapaalle - onneksi kuitenkin jätti jälkeensä mm. tämän reseptin :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana:kiitos ihanainen;) Mutta Shimon on kuin Duracell-pupu,ei hän minnekään eläkkeelle vielä halua,vaan menee johtamaan sitä omalla nimellään nimettyä keskustaan ja miettimään,miten rauha saataisiin tälle alueelle;sehän on hänen päämääränsä. Tämä ei kyllä ollut hänen ohjeensa,vaan tämän uuden pressan.

      Poista
  4. Kerrassaan loistava ohje, ja hyvännäköistä. Olen kanssasi samaa mieltä siintä, että munakoisoruokia ei koskaan ole liikaa, niin hyvää se vain on, jos ohje vain toimii. Kauniin kaunis on tuo alkuperäinenkin kuva annoksesta, nerokasta.:) Voi kun teillä siellä osataankin tehdä noin ihkuja kasviksista, mielestäni me kun hiihdetään täällä niin perässä. Tätä kokkaan tulevana viikonloppuna, niin tuli jo koison nälkä.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta:kiitos,ja todellakin ,munakoiso on niin monipuolinen että siitä saa tehtyä vaikka mitä:) Se alkuperäinen pistettiin valkoisen leivän osaan,josta oli sisus poistettu,mutta itse tosiaankin tykkäsin,että pitaleipä on parempi tuossa. Täällä on niin hyvät raaka-aineet,etenkin hevipuolella,joten se kai inspiroi:) Mukavaa kokkaamista viikonloppuna!

      Poista
  5. Tuota minäkin kokeilen. Kuten sanoit, munakoiso-ohjeita ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu;näin on:) Kerro sitten mitä tykkäsit,.Tein tätä uudelleen ja vaihdoin vehnäjauhon riisijauhoo,ja musta siitä tuli kivempi pinta.

      Poista
  6. Munakoisoa en ole koskaan oppinut valmistamaan. En kyllä ole ikinä kokeillutkaan :D Monesti olen heviosastolla meinannut ottaa matkaan, mutta toistaiseksi on jäänyt kauppaan. Tämänhän voisi ottaa tavoitteeksi, että kokeilen munakoisoa lähitulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku Gen:no siten on jo korkea aika kokeilla jotain munakoisosta;D Mulla on tuolla tageissa aika monta munakoiso-ohjetta,jos kaipaat inspiraatiota;D

      Poista
  7. Munakoisoruokiaohjeita tarvitaan aina lisää, samaa mieltä! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  8. OI, munakoiso on ihanaa. Näyttää tosi herkulliselta reseptiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna:en voisi olla ilman munakoisoa! Oli kyllä hyvää!

      Poista
  9. Munakoiso tuo jumalten ruoka. Meidän perheestä puolet rakastaa munakoisoa, 1/4 tykkää ja 1/4 inhoaa munakoisoa, mutta jatkan taistelua kyllä se vielä oppii rakastamaan. Parasta tuollaisissa ruoka ohjeissa on se kun esim maalaisleivällä voi vielä nuolla tomaattikastikkeen loput parempii suihin lautaselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:kyllä jos sitä osaa käsitellä oikein. No teidän perheessä onneksi enemmistö tykkää munakoisosta:) Ja ehdottomasti pitää se viimeinenkin tippa nuolla sillä leipäpalasella;nami:)

      Poista
  10. Naminami...munakoisosta saa huippuherkkuja !!!! Kiitos Jael uudesta ohjeesta.Kokeillaan !!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli.tosi nami nami:) Sinä olet varmaan täällä ollessa saanut maistaa joitakin munakoisoherkkuja:) Kerro sitten mitä tykkäsit:)

      Poista
  11. Jael, tämä on parhautta! Tässä on yhtä vaille sama kastike kuin niissä mun munakoisorullissa, näin muistivaralta. Mutta siinä tulee lisäksi koisojen sisään juustoa ja persiljaa etc. Tätä olisi kiva kokeilla eli jättäisin heti pois vain tuon chilin ja sen tilalla tomaattimurskaa enemmän. Koska me ei perusteta pitaleivästä, eikä Kainuun rieskasta, niin tuli mieleen, että tämähän voisi olla upea lisuke jollekin lihalle, vaikka minä kyllä todennäköisesti söisin tätä lusikalla silleen. Eipä ole munakoison voittanutta! Elokuu olkoonkin sitten munakoiso- ja kantarelliherkkujen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena,sinä sen tiedät,ne sinun munakoisorullasi olivat taivaallisen hyviä:) Tässä käytin tuoretta tomaattia ja vain yhden ja sitten tomaattipyrettä, Alkuperäisessä ohjeessa oli vain pyrettä ja sitten chiliä,punapaprikaa ja paljon persiljaa. Juu tämä on tosi hyvä myös lisuukkeena:) Munakoiso on kyllä parasta! Tästä tykkäsin ehdottomasti enemmän kylmänä. Ja oi,kantarelleja,saispa niitä!

      Poista
  12. PS. Hirveän houkuttavat kuvat eli tuon ruoan melkein maistaa...

    VastaaPoista
  13. Oi hyvänen aika! Tätä ruokaa mä niin teen tällä viikolla! :-D Mä olen aika huono käyttämään munakoisoa, mutta onneksi on itseäni fiksumpia. :-) Kiitos, että jaoit ohjeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu;D munakoison valmistamista jotkut vierastavat mutta siitähän saa helposti tehtyä vaikka mitä herkkuja:) Ole hyvä vain:)

      Poista
  14. Testissä tänään Kivistössä, ihana ohje!

    VastaaPoista
  15. Huhuh, kuin on hyvän näköistä! Rakastan munakoisoa ja uskon, että kun kokeilen tätä ohjetta rakastun yös siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia:on kyllä aika houkuttelevan näköistä:) minäkin olen hulluna munakoisoon ja täälläpäin sitä rakastetaan,joten helposti löytyy siitä tehtyjä herkkuja. Varmaankin tykkäisit tästä!

      Poista
  16. Oih ja voih. Jokohan sitä löytäisi munakoison. Aina vaan ollut yhtä pahaa. :,( Onneksi sain Malagassa kesällä hyvää moussakaa, josko sitä yrittäisin tehdä ensimmäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:voihan harmi,et ole sitten saanut hyvää munakoisorukaa.....Onneksi sentään Malagan moussaka maistui,joten ehkä seuraavalla kerralla muutkin munakoisojutut maistuvat.

      Poista
  17. Munakoiso ON nannaa, mutta... Kun ei siitä saa ikinä makua irti ! Missä nanna ? Mistä siihen tulee nannaa? Toi näyttää nannalta, mutta tuleeko maku kaikesta muusta kun koisosta itsestään ? Olen lakannut ostamasta koisoa kun en saa sitä maistumaan miltään : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maama:Munakoisohan itsessään ei ole hyvän makuinen mutta sillä on taipumus muuntautua ihanaksi oikean reseptin tullessa kohdalle. Eli se miten se tehdään ja mitä siihen laitetaan ;that is the point. Ehkä nyt Kiinassa onnistut löytämään hyvän munakoisoruuan....

      Poista
  18. Oh, what a luscious preparation for eggplant! I haven't been able to eat it for quite a while, as I seem to have developed a peculiar intolerance to it, but I do miss it so. I think it would be worth the pain that it causes to indulge in this dish!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah;thank you ,this was really yummy and also looks very appetizing:) So sorry to hear about your eggplant intolerance! Hope in the future you will be able to eat eggplant wiithout pain...

      Poista
  19. Oikeassa olet. :) upeita kuvia, upeasta ruoasta!

    VastaaPoista
  20. Jael, taas ihanan kuuloinen ohje kivan tarinan lisäksi. Ja oikeassa olet, ettei munakoisoreseptejä voi koskaan olla liikaa!
    Nimim. juuri hotkaissut viimeiset munakoisopastat jääkaapista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninarose;oli sellainen ohje että piti kokeilla ja tuolla pienellä muutoksella tuli tosi herkullinen kastike.Ei voi niitä ohjeita olla koskaan liikaa ,tosiaankaan! Mmm,munakoisopastaa;D

      Poista
  21. Ihana resepti! rakastuin taas täällä Kreikassa uudelleen munakoisoon. Ensimmäisenä iltana syömäni täytetty munakoiso on edelleen mielessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne;munakoiso on kyllä mahtava aines kaikenlaisiiin herkkuihin:)

      Poista
  22. Ei voi olla liikaa ei :) Tosi herkullisen näköistä, ihan pakko joskus testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokihaka;No ei;D Oli kyllä tosi herkullista tämä:)

      Poista
  23. Munakoisoa ei tosiaan voi olla liikaa, on niin ihana ohje etta on pakko kokeilla pian! Olen tehnyt leivitettyja munakoisoja jotka on syöty valkosipulijogurtissa mutta tuo kastike vaikuttaa kylla ihan mielettöman maukkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:munakoiso on tosiaankin niin ihanaa ettei siihen voi kyllästyä. Valkosipulijugurtin kanssa tarjottua leivitettyä munakoisoa,kuulostaa herkulta.Itse asiassa osan toisen satsin riisijauholla leivitetyistä munakoisoista söin ihan sellaisenaan;D

      Poista
  24. tää on meillä lempiruokaa, mutta ei leivitetä munakoisoja lainkaan, paistetaan vain öljyssä ja kastike päälle (öljy, sitruuna, paprikajauhe, valkosipuli ja suola),melkein sama asia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:tuo kananmuna tekee sen,ettei sitä öljyä imeydy paistaessa niin paljon kuin yleensä.Munakoiso on kyllä niin hyvää:)

      Poista