Sivut

tiistai 11. marraskuuta 2014

Manteli-taatelinamut/pikkuleivät ja maistoin New Yorkin parasta Babka-kakkua

Teen usein mantelimaitoa (jota on niin älyttömän helppo tehdä..) ja siitähän jää siivilöinnin jälkeen mantelirouhetta,jota ei missään nimessä kannata heittää pois. Keräänkin sitä maidon siivilöinnistä jäänyttä mantelirouhetta pakastimessa olevaan astiaan,ja kun se on täynnä niin teen siitä raw-pikkuleipiä tai namuja,joista tulee hurjan hyviä.
Useimmiten teen nämä banaaneista mutta nyt olin juuri saanut luomumarkettiketjun uudelleenliittymislahjana kilon paketin isoja luomutaateleita,ja kun taateleita oli ennestäänkin niin käytin sitten niitä.

Namusten valmistus on mitä helpointa: mantelirouhetta oli kerääntynyt noin 4 desiä, ja jauhoin 12 liotettua taatelia manterlirouheen kanssa,lisäten myös ½ desiä kookoshiutaleita, hieman kanelia ja vaniljajauhetta;siinä kaikki ainekset!  Jotta namuset(pikkuleivät olisivat kivan muotoisia niin laitoin massaa silikoniastiaan,jonka laitoin pakastimeen. Jäisinä ne oli helppo poistaa muotista ja laittaa kuivuriin (tai uuniin,alhaisimmalle lämpötilalle,uuniluukku hieman auki) .Kuivattelin näitä niin että ne olivat edelleenkin pehmeähköjä,mutta pysyvät hyvin koossa.Näissä oli pinta kuivunut mutta sisäpuoli oli kivasti pehmeähköä ja maistui ihanan toffeiselta-.Nämä raw-namut säilyvät parhaiten jääkaapissa,ja sopivat hyvin vaikka hieman terveellisimmiksi joulunamuiksi.
Nami:)
Instagram on kyllä ihmeellinen! Satuin olemaan ihan lähellä ihanaa Lehamim-leipomoa,jolla on New Yorkin puolella vastineensa nimeltä Breads Bakery (Lehamim=leivät). Molempien leipomokahviloiden takana on tanskalaisia juuria omaava  ja Tanskassa leipomista opetellut Uri Scheft. Breads Bakeryn suklaababka(kranssikakku) valittiin viime vuonna  New Yorkin parhaimmaksi suklaababkaksi,ja babkan maine kiiti kauas...Täällä Lehamin-leipomossa on ollut aina babkoja myynnissä ,mutta ei tuota nimenomaista ,palkittua suklaababkaaversiota,jonka suklaatäyte on Nutellaa ja belgialaista tummaa suklaata (täällä niitä kutsutaan aina kranssikakuiksi). Mutta nyt on! Ja se selvisi Instagramista. Vaikka olen itsekin tehnyt babkaa /kranssikakkua Ottolenghin herkullisella ohjeella,mutta tuo New Yorkin kuuluisa babka kiinnosti niin paljon että pyörähdin  leipomoon ostamaan itselleni yhden sellaisen,ihan uteliaisuudesta.Yllätykseni oli sitten aikamoinen kun sainkin kakun lahjaksi leipomolta;olin nimittäin ensimäinen joka pyysi sitä! Ja millainen tämän babka sitten oli.:jumalaisen hyvää....taikina,joka on kuin pullan ja viinerin välimuoto ja ihanan herkullinen täyte! Söin palasen ja laitoin loput pakkaseen;odottelemaan mahdollisia vieraita.Ja jos joku lukijoista sattuu  menemään New Yorkiin päin niin suosittelen käyntiä tuolla Breads Bakeryssä.

15 kommenttia:

  1. Onpa houkuttelevan näköisiä taateliherkkuja ja mahtava babka... Tässähän tulee ihan nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jerry,tosi nameja nuo taateliherkut ja ne voi pakata nättiin rasiaan ja viedä lahjaksi.Ovat aika toffeisen makuisia. Ja tuo babk oli iahn jumalaisen hyvä;paras ikinä maistamani.Vaikka siinä oli suklaata niin se oli enemmänkin toffeinen.

      Poista
  2. Vau! Minullakin on kirjamerkki Ottolenghin babka resptin kohdalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama Gastro:Ottolenghin babka-ohje on tosi hyvä,silloin kun tein niin yhdistin kahta ohjetta ja siihen ei ihan tullut onkaloita kuten tuossa saamassani babkassa,mutta oli tosi hyvä silti.Mutta tämä,ihan taivaallisen hyvä...

      Poista
  3. Mukavan kuuloinen ja helppokin ohje mantelimurskan käyttöön.
    Ja tuo babka on aivan älyttömän houkuttelevaisen näköinen :b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula,useimmiten käytän tosiaankin banaaneja noissa mutta tällä kerralla oli aika suuri taatelivarasto kotona niin tuli sitten käytettyä niitä ja olivatkin tosi hyviä:) Ja tuo babka oli kyllä ihan mielettömän hyvä!

      Poista
  4. Vesi kielellä täällä kuvia katsellaan :) Nämä pikkuleivät menee valmistus listalle!
    Mantelimaitoa käytän joskus itsekin, mutta ostan sen kaupasta...voishan sen tehdä, mutta cashew-maito oli ihan uutta (kurkkasin teko-ohjeen puolelle) kokeiluun menee sekin, kiitos ihanista vinkeistä :D Babka on niin herkullisen näköinen, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuittiina: :) Nuo pikkuleipänamuset ovat tosi helppotekoisia ja vaikka ei oliskaan tuota mantelimurskaa niin sen voi hyvin korvata jauhetuilla manteleilla;silloin siinä on hieman enemmän rasvaa kuiin näissä. Oma suosikkini on manteli-cashew-maito,puolet kumpiakin,niin tulee kivasti kermainen pähkinämaito. Tuo babka oli tosiaankin yksi parhaimmista leivonnaisista mitä olen ikinä maistanut!

      Poista
  5. Raw-kakkuset menis täähän suuhun että suhahtaa :)
    Ja jos eteen tulis tuommonen b..en osaa edes lausua.. niin varmaan pökräisin sen herkullisuudesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena ja Blackie: nämä ovat tosi nameja.) Ja helppotekoisia.Tuo babka oli sellainen että viime yönä näin siitä unta.Pakko saada sitä lisää,se pakkasessa oleva meni lopulta suklaahullulle naapurille,kun en uskaltanut pitää tuota herkkua kotona;D

      Poista
  6. Tykkään taateleista ja tykkään mantelista, joten tuossa olisi oikein oiva joulunamu meille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna:no niin,siihenhän nämä ovatkin hyviä:)

      Poista
  7. Vilka goda småbitar. Vilken tur du hade som fick kakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:faktiskt jättegoda:)Blev nog så överraskad;tänkte inte att jag var den första som köpte chokladbabkan;D

      Poista