Sivut

tiistai 11. elokuuta 2015

Mango-porkkanasalaatti aasialaisilla mauilla + mikä on Natalin luumu?

Helteisinä  ja kosteina elokuun päivinä minulle maistuvat parhaiten kaikenlaiset salaatit,kuten tämä aasialaistyylinen mango-porkkanasalaatti. Mangot ovatkin täällä nyt parhaimmillaan,joten niitä tulee käytettyä myös salaateissa.Salaatti on ihanan raikas ja herkullinen.

Mango-porkkanasalaatti
  • pari keskikokoista porkkanaa
  • 1 keskikokoinen,ei liian pehmeä mango tai 1 dl mangokuutioita
  • 6 ruohosipulin vartta (myös kevätsipuli käy tähän)
  • 1 vihreä chili,josta siemenet poistettu
  • korianteria tai persiljaa jonkun verran (suosin korianteria mutta kotona oli vain persiljaa)
Kastike
  • 3 rkl limen mehua
  • 2 tl juoksevaa hunajaa
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl seesamiöljyä
Kuori ja raasta porkkanat. Kuori ja kuutioi mango tai käytä pakastemangokuutioita. Pilko chili renkaiksi ja ne vielä puolikkaiksi. Leikkaa vajaan sentin pituisia ruohosipulin paloja joukkoon. Sekoittele kastikkeen ainekset ja kääntele kastike salaatin joukkoon. Lisää lopuksi jonkun verran tai paljonkin,korianterin lehtiä tai persiljaa,jos korianteri ei maistu. 
Sekoittele  salaatti ainakin tunti ennen tarjoilua.Itse asiassa salaatti oli maukkaampi seuraavana päivänä:)
Olen kateellisena katsellut marjojen ;etenkin mustikoiden kuvia Instagramissa ,blogeissa ja muuallakin. Ja lohduttauduin poimimalla Natalin luumuja. En tiedä mistä tuo luumu-nimitys on tullut,sillä Natalin luumu on enemmänkin suurikokoinen ja erittäin mehukas marja,jonka maussa tuntuu sekä makeutta että hieman happamuutta.  Täällä tätä Etelä-Afrikasta kotoisin olevaa pensasta tapaa useinkin,sillä se on yksi suosituimmista puistopensaista täälläpäin. Yleensä pensaat kynitään sen verran ahkerasti ettei niihin ehdi kehittyä marjoja,mutta kodin viereisen puiston nurkasta löysin kaksi näitä ihania marjoja täynnä olevaa pensasta.
Tein marjoista vähäsokerista hilloa ja tunnistin hillossa myös hieman ruusun makua.Tuli mieleen että näitä Natalin luumu tai Carissa macrocarpa-pensaita voi olla muissakin lämpimissä maissa,joten jos sellainen tulee vastaan;älkää epäröikö vaan maistakaa marjoja. Kuva pensaasta löytyy täällä.

21 kommenttia:

  1. En ollut koskaan kuullutkaan. Mutta sait heti huomioni kun mun siskon nimi on Nata!

    VastaaPoista
  2. Taas opin uutta, kiitos!
    Meinasin kovasti kadehtia kypsiä mangoja mutta tekstisi loppuun luettuani päätin olla tyytyväinen mustikkametsän antimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:) joo kyllä ne mustikkametsän antimet ovat erikoisen hyviä:)

      Poista
  3. Voi miten herkullisen näköinen salaatti. Salaatit ovat ihania kuumien päivien ruokia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:onkin tosi hyvä salaatti ja just passeli lämpimänä päivänä

      Poista
  4. Viikonlopun aamun kavelylenkilla bongasin pensaita, joissa oli noita Natalin luumuja ihan valtavasti. Maistelin yhden, mutta ei ollut mitaan erikoista aromia pienen makeuden lisaksi. Aikoinaan en siis edes tiennyt etta ne ovat syotavia, ennen kuin siita kirjoitit.
    Mutta meidan lahella on kadun varteen istutettu makademiapuita, ja olen nyt tutkimassa ovatko niiden hedelmat/pahkinat syotavaa laatua. Kun luin netista, etta osa lajikkeista on jopa myrkyllisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu:no teilläpäin niitä pensaita ei sitten ole parturoitu.Huomasin että meidän puistossa niitä kai on 2 lajia,toisessa oli pienemmät marjat.Musta ne ovat tosi hyviä ,ihanan mehukkaita ja kyllä ainakin näissä tuntui myös pieni hapokkuus.Macadamiapuita,vau! Laita sitten kuva jos ovat syötäviä.

      Poista
    2. Anu,mähän sain kerran pussillisen macadamiapähkinöitä joita eksä oli poiminut pohjoisessa ja laitoin kuvankin tänne blogiin,mutten kyllä muista missä se on. Niistä jotkut oli ok ja jotkut ei.

      Poista
    3. Lahetin kyselyn Givatam-kaupungille puiden laadusta. Saa nahda tuleeko vastausta.

      Poista
  5. Vilken fräsch sallad och plommonen ser goda ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:tack var nog jätte fräscht och egentligen är de som bär och inte plommon.meg goda:)

      Poista
  6. Nam ihanan raikasta herkkua ja rakastan korianteria <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:minäkin rakastan korianteria ,mutta monet inhoaa sitä....

      Poista
  7. Ihanan raikas salaatti ja mielenkiintoiset marjat. Kukkiva pensas näyttää tutulta mutta marjoja en ole koskaan nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos,maistuu nyt tähän aikaan vuodesta niin hyvin kun on tämä kamala kosteus ja kuumuus joka vie kaiken puhdin. Nuo marjat tulivat minulle tutuiksi vasta vuosi sitten kun naapuri niistä kertoi. Voi olla että olet niitä nähnyt,valkoisilla kukilla on iltaisin ihana tuoksu joka tuo mieleen jasmiinin.

      Poista
  8. Salaattisi näyttää todella raikkaan herkulliselta, mangoa en ole kokeillutkaan aiemmin salaatissa, mutta nytpä testaan. Nuo marjat ovat hauskan näköisiä.

    Ihanaa viikonjatkoa sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta>kiitos:) Raikasta ja hyvää,rakastan thaimaalaisia makuja:) Mango sopii tosi hyvin salaatteihin. Ja tänään vielä löysin jonkun verran lisää noita marjoja:)

      Poista
  9. Porkkana ja mango on varmasti hyvä yhdistelmä! Pitääkin kokeilla kun tämä kotimaisten marjojen sesonkihuuma vähän helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja,noilla kastikeaineksilla erittäin toimiva yhdistelmä:) oi teillä on ne ihanat marjat!

      Poista
  10. Oi, onpa herkullisen kuuloinen salaatti. Ehdottomasti kokeilen minäkin :)

    VastaaPoista