Sivut

lauantai 27. helmikuuta 2016

Tahinigurtti-thigurtti

Edellisessä postauksessa kerroin miten pääsin kokkausohjelmaan liittyvään workshoppiin,jota veti yksi kokkauskilpailuohjelman tuomareista. Tapahtuman aikana Asaf Granit mainitsi useammankin kerran että hänen ravintoloissaan käytetään usein thigurttia. Thigurt?  Tahini on hepreaksi T'hina,ja siitä tuon  tahinia ja jugurttia yhdistävän kastikkeen nimi. Mietin mikä se voisi olla suomeksi...tahigurtti,tahinigurtti no ehkä joku noista...olkoon vaikka tahinigurtti. Granit myös kertoi että tahinin ja jugurtin suhde tulee ottaa huomioon.

Eli parhaimmillaan tahinigurtti on kun siinä käytetään 3 osaa jugurttia (paksuhkoa) ja 1 osa laadukasta tahinia.Perusohjeeseen voi lisätä sitruunamehua,valkosipulia,suolaa,pippuria,ja vaikka yrttejä, ym. ym. ,ja ihana kastike on valmis.
Workshopin aikana söimme myös kuvassa näkyvää rekonstroitua kalakebabia,joka oli aseteltu tahinigurtin päälle. Oli todella hyvää! Tämä oli   Granitin Machneyuda-ravintolan  "Tahini &Yogurt with a grounded kebab" annoksen mukaan tehty ruoka,paitsi että liha oli vaihdettu kalaan.Lontoon Palomarissa on sama annos,myöskin lihaisena,mutta molemmissa ravintoloissa annoksen saa myös kalaisena,jos sen tilaa etukäteen. Minulla on tälle ohjekin,joten jos kiinnostaa voin sen lisätä tänne, Annoksessa oli monta erilaista makua ,jotka yhdessä' tekivät tästä annoksesta todella herkullisen.

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen annos, minulla toki kalan tilalla olisi sitä lihaa.
    Mukavaa lauantai-iltaa Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:oli todella ihana annos,ja herkullinen kuin mikä. Sinulla kun on se kala-allergia niin todellakin lihainen versio;D Mukavaa alkavaa viikkoa Outi.

      Poista
  2. Oi,onneksi olkoon, että olet päässyt kokkausohjelman workshoppiin!
    Tahinigurtti kuulostaa hyvältä ja kalakebab myös, ohjetta odottaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne>kiitos paljon,oli ihana kokemus ja itse kokkauskilpailu(joka mielestäni on paljon mielenkiintoisempi kuin MasterChef) alkoi eilen televisiossa täällä. Kaikki saamamme ohjeet olivat tosi suurille määrille,mutta kunhan ehdin niin lisään sen käännöksen tänne.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hannele:se on hyvää joten suosittelen kokeilemaan:)

      Poista