Sivut

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Sitruunankeltaiset kolmiot kookostäytteellä

Täällä lähestyy taas Purim-juhla,joka tänä vuonna osuu lähes samaan aikaan pääsiäisen kanssa. Purim on todella iloinen juhla,ja tässä hieman kuvia viime vuodelta Purimin aikaan. Purimin ruokapuoleen kuuluvat ruokalahjat,joista tunnetuin on kolmionmuotoinen Hamanin korva,täytetty pikkuleipä. Joka vuosi tekee mieli kokeilla hieman erilaista versiota tuosta leivonnaisesta,ja tänä vuonna tein sitruunankeltaisia Hamanin korvia,joiden väri tuli Bonredin punaisesta palmuöljystä.Tuo ihana öljy on kuin tehty pääsiäisen leivonnaisia varten,sillä se antaa niille kauniin keltaisen värin. Aiempina vuosina olen täällä postannut pinkeistä,appelsiinisista ja muista Hamanin korvista. Tämän vuotiset Hamanin korvani ovat sekä gluteenittomia että laktoosittomia.Täytin pikkuleivät ihanan sitruunaisella kookostäytteellä,mutta mikä tahansa täyte käy näihin.Klassinen täyte näihin on tehty unikonsiemenistä.Taikinan ohje on muunnelma täkäläisestä ohjeesta.
____________________________________________________________________________
Sitruunankeltaiset kolmiot kookostäytteellä
  • 180 gr tapiokajauhoa (aasialaisia tuotteita myyvistä kaupoista)
  • 140  gr jauhettua mantelia
  • 110gr riisijauhoa (valkoista)
  • 110 perunajauhoa
  • 2.5 tl ksantaania
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 150 ml öljyä (käytin 100 ml punaista palmuöljyä ja 50 ml oliiviöljyä)
  • 2 kananmunaa +1 keltuiainen
  • 200 gr sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • tomusokeria koristeluun
Tähän tarvitaan 2 kulhoa:toisesssa sekoitetaan kuivat ainekset ,sokeria lukuunottamatta.Toisessa kulhossa vispataan öljy,kananmunat,sokeri sekä sitruunankuori -ja menu. Kuivat ja kosteat ainekset yhdistetään varovaisesti keskenään,ja niistä muotoillaan tasainen taikina. Taikinaa ei saa kuitenkaan vaivata liikaa,kuten murotaikinaa yleensä. Taikina jaetaan 3 osaan ja osat muotoillaan litteiksi levyiksi ,jotka laitetaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Taikinan levätessä jääkaapissa valmistin täytteen:

Sitruunainen kookostäyte
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • 3 tl sitruunan kuoriraastetta
  • 2 dl sitruunamehua
  • 5 rkl kookosmaitoa
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 1 tl Maizenaa
Kaikki ainekset jauhetaan tasaiseksi massaksi,
_________________________________________________________________________________
Kolmiot ennen uuniin menoa
Leivinalustalle ripotellaan riisi-tai perunajauhoa.Taikina kaulitaan ohueksi taikinaksi,josta otetaan lasilla tai muotilla ympyrän muotoisia paloja . (täältä näkee miten se tehdään). Lisää teelusikallinen kookostäytettä  (tai muuta täytettä) ympyrän keskelle ja taita kolmion muotoiseksi. Kolmiot paistetaan 175 C-asteen lämmössä 20 minuutin ajan,ja sitä ennen ne sivellään kananmunalla. Pikkuleipien annetaan täysin jäähtyä ennenkuin ne nostetaan uunipelliltä.Ripottele tomusokeria kolmiopikkuleipien päälle.
Purimina kuuluu naamioitua,ja tässä minun naamioni;D 

28 kommenttia:

  1. Pitäisi joku kerta noita tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:näistähän on niin monta versiota,mutta kiva tehdä näitä ,ja hyviäkin ovat,Eniten kyllä kuitenkin pidän siitä klassisesta unikonsiementäytteestä.

      Poista
  2. Taidanpa kokeilla, nyt löytyy valmiina kaikkia ainesosiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma:kiva jos löytyy:) Ja täytetähn voi olla vaikka mitä.

      Poista
  3. Näyttääpä hyviltä !! :) ja naamio on hieno !

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Hovkonditorn: tack,de är goda,och hoppas väninnans dotter,som inte tål gluten,också tycker att de är goda.

      Poista
  5. Onpas iloisen näköisiä keltaisia kolmioita :) Minun täytyi ihan googlettaa tuo Purim-juhla ja nyt ymmärrän myös tuon naamion kuvassa. Mukavaa viikonloppua Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo:kiitos:) Tuo punainen palmuöljy antaa nimestään huolimatta niin kivan keltaisen värin kaikelle:) Purim -juhla on aika hauska tapaus:) Kiitos,samoin sinulle hyvää viikonloppua Marjo:)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Minna:kiitos;) Hyviä olivatkin.Suurin osa meni tänään naapurin tyttärelle,jolla on niitä ruokarajoitteita.

      Poista
  7. tulin sanomaan moi ja etsimään inspiraatiota; ihania kokkailujasi ja kuvia sivutolkulla lukematta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heljä:ihanaa että tulit sanomaan moi:) On niin kiva "nähdä" sinut täällä pitkästä aikaa:)

      Poista
  8. Onpas aurinkoisen ja iloisen näköisiä nuo Hamanin korvat. Olisikohan se suuri synti täyttää tuolla sitruunaisella täytteellä puolikuukisi muotoiltuja joulutorttuja eli pakastetuista ja joululta tähteeksi jääneistä joulutorttu- / voitaikinalevyistä. Toinen kysymys: liukeniskohan hippu saframia voisulaan tai auringonkukkaöljyyn lämmittämällä keltaisen värin aikaansaamiseksi? Kysyin näitä ihan suoriltaan ja siksi, koska kaikkia mainitsemiasi tarvikkeita ei varmastikaan löydy täältä keskisestä suomesta. Hyvää pääsiäisen odotusta sinulle Jael :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanski:kiitos:) Väri tosiaankin tulee siitä Bonredin punaisesta palmuöljystä:) Sitruunainen täyte voi toimia missä vaan;päähän tuli sellainen kun ajattelin jotain hieman erilaista täytettä noille kolmioille.Varmaankin sahramilla saisi väriä ja kokeilepas kurkumaa,sillä pitäisi saada väriä,sehän on se joka curryynkin antaa sen värin:) Kiitos samoin sinulle Hanski hyvää pääsiäisen odotusta:)

      Poista
  9. Olen katsellut aasinkorvaohjeitasi monena vuonna ja nyt taidan kokeilla näitä pääsiäiseksi. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos for sending me your link, Jael. I updated my post with it. I had no idea about all this.

    VastaaPoista
  11. Onpa jännittävän näköiset kolmiot! Australia Mastechefissä käytetään aika usein tuota tapiokajauhoa, mutta itselle se on aivan vieras juttu :) upeat värit kolmioissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:näitä tosiaankin näkee nyt erilaisina versioina joka puolella täällä juuri nyt. Tapiokajauhoa käytän useinkin ,on hyvä aines gluteenittomissa leivonnaisissa.Kiitos:)

      Poista
  12. Suorastaan itkettävän ihania, rakastan sitruunaa ylikaiken. Luultavasti jälkiruuiassa sitruuna ja raparperi taistelee omalla kohdalla ykköspaikasta ja kaiken kruunaa vielä kookos. Iski heti aamuta aivan valtavat mieliteot ja auto se vaan on pajalla, joten kauppaan en pääse ja koti tyhjä herkuista. Snif. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:kiitos ihana:) Minäkin rakastan sitruunaa yli kaiken,kotona on aina pakko olla niitä! Ja samat maut minullakin ,ne vaan ovat niin hyviä:)

      Poista
  13. Nyt iski ikävä, en saa Hamanin korviakaan tänä keväänä! En ole koskaan niitä tehnyt, aina ollaan ostettu kaupasta, mutta hyviä nekin on.
    Mulla on näköjään samat herkut kuin Tiialla, leivonnassa käytän paljon sitruunaa, raparperia ja kookosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina:helpostihan niitä tekee itsekin kotona. Sama makumaailma minullakin:)

      Poista