Sivut

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Feikki ceviche eli mukailtu tonnikalasalaatti

Alkoi tehdä mieli cevicheä ,mutta ainoa kala mikä löytyi keittiöstä oli tonnikalaa purkissa. Aina välillä nousevat Perussa koetut ihanat ruokamuistot esille,ja tekee mieli cevicheä. Hmm,saiskohan tuosta purkkitonnikalasta tehtyä jonkinlaista cevicheä...Kokeilin ja ihan hyvä tonnikalasalaatti siitä syntyi vaikka ei purkkitonnikalalla voi tuoretta kalaa korvata. Tähän kannattaa käyttää hyvälaatuista tonnikalaa eikä mitään hiutaletonnikalaa.

Feikki ceviche (mukailtu tonnikalasalaatti)
  • purkki hyvälaatuista tonnikalaa
  • muutama kirsikkatomaatti
  • puolikas vihreä chili renkaiksi leikattuna
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • 1 kevätsipulin varsi
  • noin 1 dl limettimehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria
Kaada öljy/vesi pois tonnikalapurkista (korvasin sen oliiviöljyllä salaatissa).Laita tonnikala pieneen kulhoon ja kaada limettimehua päälle. Anna tonnikalan vetäytyä limettimehussa noin puolisen tuntia.Puolita kirsikkatomaatit,leikkaa chili ohuiksi renkaiksi,leikkaa kevätsipulin varsi palasiksi,revi korianterin lehdet varsista  ja sekoita oliiviöljyn ,suolan ja pippurin kanssa.Kaada tonnikala limettimehuineen kasvisten päälle ja sekoittele ainekset keskenään.
Hyvää oli. Tonnikalasta on moneksi...
Pienet chilit kasvamassa kauppakeskuksen katolla olevassa puutarhassa.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Sitruunaiset polentakakkuset

Nämä pienet sitruunaiset polentakakkuset tein joku aika sitten ystävälle. Polenta antaa kivan rakenteen kakkusille,ja toisin kuin yleensä,en kaatanut kakkusten päälle siirappia vaan tein niille vain kuorrutuksen,mutta näitä varten  voi tietenkin keittää sitruunaisen siirapin joka vielä lisää sitruunan ah niin ihanaa makua! Kakkusista saa myös helposti gluteenittomat korvaamalla vehnäjauho jollain gluteenittomalla jauholla.Kuorrutuksen kaunis väri tulee Bonredin punaisesta palmuöljystä
Tarkoitus olikin ensin tehdä gluteeniton polentakakku. Löysin ohjeen jostakin (en millään muista mistä) ,mutta  kakku oli pettymys:siitä tuli kaunis mutta hajosi heti leikattaessa eikä rakennekaan miellyttänyt,joten piti tehdä pari kokeilua saadakseni sellaiset kakkuset joita kehtasi antaa eteenpäin;D  Ja niistä pidettiinkin paljon:)

Sitruunaiset polentakakkukset
  • 150 gr pehmeää voita
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 2 sitruunan kuoriraaste +1,5 dl sitruunamehua
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 1½ dl polentajauhoa
  • 1½ dl vehnäjauhoa
  • 10 gr leivinjauhetta 
Vaahdota voi ja sokeri.Lisää kananunat yksitellen,vatkaten.Lisää sitruunamehu-sekä raaste. Sekoita jauhot keskenään ja lisää kosteaan seokseen sekoitellen,kunnes taikina on tasaista.Kaada taikina muffinivuokiin tai silikonivuokaan,ja paista kakkusia  160 C-asteessa 40 minuuttia tai kunnes kakkusten pinta alkaa saada väriä.Kun kakkuset ovat jäähtyneet lisätään kuorrute,jonka tein sekoittamalla sitruunamehua,tomusokeria ja hieman punaista palmuöljyä
Kaikki sitruunainen on hyvää!
Ihanan Arte Glideria jäätelöpaikan niin inspiroiva seinätaulu;D


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Vesipinaattia tofulla ja muita aasialaisia erikoisuuksia

Viime aikoina on wokki ollut yksi tärkeimmistä keittiövälineistäni:on helteistä,keittiössä ei jaksa paljon olla ,ja wokissa valmistuu ruoka nopeasti.  Olen myös käyttänyt paljon vesipinaattia,josta pidän tosi paljon.Olen aiemmin esitellyt vesipinaatin blogissa täällä,mutta kun huomasin googlen avustuksella että sitä saa aika hyvin aasialaisista kaupoista ,Helsingistä ja muuallakin,niin uudelleen esittely on paikallaan. Vesipinaatti on suosittu vihannes Aasian maissa ja monet ovat ehkä tutustuneet siihen Thaimaassa. Vesipinaatista käytetään kaikki ,eli lehdet sekä varret , ja se sopii parhaiten wokkiruokiin,sillä sitä ei saa kypsentää' liikaa.

Vesipinaattia tofulla
  • 1 iso sipuli
  • nippu vesipinaattia (katkaise varret noin 3-4 sentin pituisiksi paloiksi)
  • 200 gr kiinteää tofua
  • 2 murskattua valkosipulin kynttä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • öljyä paistamiseen
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl osterikastiketta
  • ½ rkl kalakastiketta
Lämmitä öljyä wokissa,kunnes se on kuumaa. Ruskista sipuli,lisää tofukuutiot,ja paista seosta muutaman minuutin ajan..Lisää valkosipulimurska ja vesipinaatti ja sekoittele. Lisää nyt chilihiutaleet,soijakastike,osterikastike sekä kalakastike,ja paista seosta vain kunnes vesipinaatti on pehmentynyt ja "kutistunut".
Vesipinaattia ostan torilta aasialaisten vihannesten kojusta,josta löytyy esimerkiksi jamssia,
Pitkiä papuja,vihreitä papaijoja ja karvaskurkkua. 
Paksoita ,ja takana hieman epäselvästi näkyvät niput vesipinaattia.
Kaikista hassuin vihannes kojussa oli tämä ,eli Luffa.
Paksoitakin ostin,ja ne  kukkivat. Kauniit keltaiset kukat irroitin ja laitoin veteen,kestivät muutaman päivän.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ameriikan makaroonilootaa

Edellisessä juustokakkupostauksessa kerroin Shavuot-pyhästä,jota nyt juuri vietetään,ja ystävän Shavuot-ateriaa varten toin mukanani pari makaroonilaatikkoa,jotka olivat saanet inspiraationsa Baked Ziti-pastaruuasta.  Baked Ziti kuuluu amerikanitalialaisten keittiöön,ja New Yorkissa asuessa ihastuin tähän ruokaan niin että tein sitä usein Suomessakin,kunnes poikani sanoi että "taasko tuota Baked Zitiä...". Shavuot-pyhänähän syödään paljon juustoja,ja tästä makaroonilaatikosta sitä löytyy. Zitiin kuuluu käyttää zitipastaa,jonka voi korvata pennepastalla,mutta itse käytin laatikkoon simpukkapastaa.En laittanut aineksia ylös  joten tässä tulee suuntaanantava ohje. Zitistä on olemassa monta eri versiota ,jotan sitä voi muunnella haluamallaan tavalla,mutta zitiin tulee aina sekä tomaattinen että juustoinen kastike.

Ameriikan Makarooniloota eli Baked Ziti
  • 500 gr pastaa (penne olisi tässä paras mutta itse käytin siis simpukkapastaa)
  • tomaattikastiketta (tein itse tomaateista mutta purkkitomaattisose/purkkitomaattimurskasta tehty kastike on myös ok. Kastiketta varten minulla oli noin kilo kaltattuja tomaatteja,ja kastikkeeseen tuli valkosipulia,ripaus sokeria ,suolaa,mustapippuria ,oliiviöljyä sekä muutama tippa balsamietikkaa)
  • 1 pakkaus ruokakermaa
  • juustoja (minulla oli 3 erilaista juustoa raastettuna:emmentalia,lampaanfetaa sekä manchegojuustoa,mutta juustona voi käyttää erilaisia juustoja,joissa on makua. En laittanut ylös määrää mutta juustoa taisi tulla itse ruokaan 3 desiä,ja lisää vielä päälle)
  • 2 kananmunaa
  • vihanneksia:minulla oli paistettuja munakoisokuutioita sekä puolitettuja kirsikkatomaatteja
  • mausteita:juustoissa on suolaa joten en lisännyt kuin tipan suolaa,sekä reilusti yrttimaustetta,mustapippuria paprikaa
  • öljyä vuoan voitelemiseen
Valmistus:
  1. Keitin pastan ,siivilöin ja lisäsin pastaan hieman oliivöljyä ettei se kuivuisi liikaa. 
  2. Valmistin tomaattikastikkeen
  3. Paistoin munakoisokuutiot
  4. Kaadoin pastan suureen astiaan,kaadoin päälle tomaattikastikkeen ja sekoittelin.Lisäsin munakoisokuutiot.
  5. Vispasin eri astiassa ruokakerman ja kananmunat. Kaadoin seoksen pastan joukkoon.Lisäsin nyt myös raastetut juustot sekä mausteet. Lopuksi lisäsin puolitetut kirsikkatomaatit.
  6. Voitelin uuniastian. Kaadoin seoksen uuniastiaan,taputtelin lastalla tasaiseksi ja ripottelin vielä päälle juustoraastetta sekä yrttimaustetta.
  7. Uuni oli aiemmin lämmitetty 175 C-asteeseen. Uuniastia ,jonka olin peittänyt foliolla ,meni uuniin 20 minuutiksi.Sen jälkeen otin folion pois ,ja annoin zitin olla uunissa kunnes ruuan pinta oli saanut hyvin väriä. Tarjoillaan lämpimänä. Kylmänä zitin voi leikata palasiksi,ja lämmittää erikseen annoksina.
Shavuot-pyhänä suurimmat meijerit jakavat reseptivihkosia. Mielenkiintoista oli huomata että niissä oli entistä enemmän suolaisia ohjeita ja vähemmän makeita ohjeita.
Juustokaupoissa on pyhän alla riittänyt vipinää.Kuva torin suuresta juustokaupasta.
Täältä ostin minäkin juustot zitiä varten.
Shavuot -pyhän alla kaupoissa/marketeissa on tosi hyviä tarjouksia kaikesta mikä liittyy juustokakkuihin ,maitoisiin jälkiruokiin tai pastaruokiin. Otin puhelimella  muutaman pikaisen salakuvan marketissa.
Pastaa ja juustokakkujen aineksia 
Lisää pastaa....


torstai 9. kesäkuuta 2016

Tomaattijuustokakku (makea)

Ei niin kaunis mutta hurjan hyvä juustokakku!
Ensi lauantai-iltana alkaa taas yksi lempipyhistäni täällä:Shavuot-pyhä,joka on sekä sadonkorjuupyhä että pyhiinvaellusjuhla. Minua viehättää tuossa pyhässä sadonkorjuuteema sekä se että pyhä on pyhitetty maitoisille herkuille;lihaa ei silloin ruokapöydästä löydy. Vaikka siedänkin aika huonosti laktoosia annan itselleni luvan herkutella juustoisilla herkuilla pyhän aikana. Juustokakut ovat Shavuot-pyhän näkyvin herkku,ja konditoriat ova taas laittaneet parastaan,ja lehdet ovat täynnä juustokakku-arvosteluja. Viime vuonna tein Shavuot-pyhäksi taatelijuustokakun,ja voitin sillä jopa täkäläisen Valiota vastaavan meijerin juustokakkukilpailun! Tällä kertaa mieleen tuli myös hieman erilaisempi juustokakku,johon makua antoivat ihanan makeat kirsikkatomaatit.Tomaattihan on oikeastaan hedelmä,vaikka se mielletäänkin vihannekseksi,ja se sopii mainiosti antamaan makua makeisin leivonnaisiin. En kuitenkaan laittanut kirsikkatomaatteja ihan sellaisenaan,vaan tein niistä ensin soseen jonka lisäsin juustomassaan.Täytyy sanoa että juustokakun täyte oli yksi herkullisimmista täytteistä ikinä!

Tomaattijuustokakku
  1. Tomaattisose
  • noin 330 gr kirsikkatomaatteja
  • 1 dl tummaa sokeria (käytin tummaa ruokosokeria) 
  • 1 sitruunan  kuoriraaste sekä mehu
  • 2 tl balsamietikkaa
Kirsikkatomaatit paloitellaan ,ja laitetaan kattilaan sokerin,balsamietikan ja sitruunan kuoriraasteen- ja mehun kanssa ,Seoksen annetaan kiehua kiehumispisteeseen,jonka jälkeen lämpöä alennetaan ,ja seoksen annetaan kiehua matalalla lämmöllä kunnes tomaatit ovat pehmenneet,minkä jälkeen seos soseutetaan ja siivilöidään.
Siivilöimisen jälkeen soseen annetaan jäähtyä sillä välin kun juustokakkua valmistellaan.

2.Juustokakku
  • juustokakun pohjana oli murskattu keksiseos (Petite Beurre-keksejä)johon sekoitin voita ja hieman kookoshiutaleita. Lisäsin myös hieman vettä jotta sen pystyi paremmin muotoilemaan irtopohjavuoan reunoille ja pohjalle. Käytin 20 sentin  irtopohjavuokaa tähän.
  • Juustotäytteeseen  tuli:
  • 250 gr rahkaa (tähän sopisi Valion täyteläisempi maitorahka)
  • 200 gr tuorejuustoa (Philadelphian tapaista)  Käyttämässäni tuorejuustossa oli rasvaa 16%
  • 1 dl hapankermaa (Creme Fraiche/ kermaviiliä
  • 2 dl tomaattisosetta 
  • 2 dl ruokosokeria (tai muuta sokeria..)
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • 1 dl sitruunamehua
  • 3 kananmunaa
  • 3½ rkl Maizenaa
Munat vispataan sokerin kanssa kuohkeaksi.Siihen lisätään kevyesti vispaten kaikki muut ainekset,kunnes seos on tasaista. Juustomassaa ei pidä sekoitella liikaa. Olin esipaistanut pohjaa uunissa 170 C-asteessa kymmenen minuuttia,ja sen jäähdyttyä kaadoin juustomassan päälle. Pohja oli myös tosi hyvä mutta itse juustomassa niin herkullinen,että kun teen tätä uudestaan en aio laittaa pohjataikinaa reunoille,vaan ainoastaan pohjaksi.Juustokakku kypsyi noin tunnin verran 150 C-asteessa.Annoin kakun olla uunissa kunnes uuni  oli jäähtynyt,ja sen jälkeen kakku vielä jäähtyi huoneenlämmössä,minkä jälkeen se meni yöksi jääkaappiin.Juustokakun tulee olla todella kylmä ennenkuin se poistetaan irtovuoasta.
Aivan sairaan hyvä juustokakku!
Tein kakun kaksi kertaa;toisella kerralla aineksia oli hieman vähemmän ja kakku enemmän lättänä;D

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Hillo kertaa kaksi

Tein pari hieman erilaista erilaista hilloa,ja molemmista tuli tosi hyviä. Ensimmäisenä tein joitakin viikkoja sitten punajuuri-omenahilloa,joka sopii ihanasti vaikka juustojen kanssa,tai kakkuihin (ajattelin käyttää juustokakkuun.. ).Molemmat hilloissa hedelmät ovat kuutioina ,ja myös pysyivät sellaisina valmistuttuaan.Hillokuutiot ovat todella kauniita:)

Hillo 1:Punajuuri-omenahillo
  • 300 gr punajuurta (kuorittuna)kuutioituna
  • 400 gr omenakuutioita (käytin Granny Smith omenia)
  • 2 sitruunan kuoriraaste
  • 0,75 dl sitruunamehua
  • 3½ dl tummaa sokeria
  • 2 sentin pätkä inkivääriä
Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen,kunnes kuutiot läpikuultavia,neste paksuhkoa ja kuutiot pehmentyneet. 
Kaunista ja hyvää!
Tällä viikolla ostin kesän ensimmäisen vesimelonin;sellaisen pienen.Minähän tykkään käyttää tästä melonista kaiken talteen eli kuorista tein taas hilloa. 
Aiemmin olen postannut vesimelonikuorihillosta täällä. Nyt tein sitä omenakuutioiden kanssa,eli lähes samalla tavalla kuin punajuuri-omenahillon,pienin muutoksin:

Hillo 2: Omena-vesimelonikuorihillo
  • Hillon ainekset kuten ylemmässä punajuuri-omenahillossa,niin että punajuuren sijaan käytetään vesimelonin valkoista kuoriosaa,joka on kuutioitu.Vesimelonikuoren käsittely hilloa varten löytyy postauksestani täällä.  Inkiväärin sijaan maustoin hillon kanelilla ja vaniljalla ,sekä jätin sitruunakuoriraasteen pois,mutta sitruunamehua tuli sama määrä kuin ensimmäisessä hillossa.Tekotapa on myös sama kuin ylemmässä hillossa