Sivut

perjantai 16. syyskuuta 2016

Bulgur-siemenleipä

Viime aikoina olen taas innostunut leipomaan leipää. Elokuussa postasin ihanasta jugurttileivästä,josta alkoi tämä leipomisbuumini.
Puolitoista viikkoa sitten käväisin pitkästä aikaa tutussa Baker's Boulangeriessa ,ja paikan niin miellyttävä omistaja Lior tuli halaamaan nähtyään minut. (Eikö sellaiseen paikkaan teekin mieli mennä uudestaan?) Samalla hän työnsi kainalooni aivan mielettömän herkullisen bulgurleivän, joka maistui ystävän Suomesta tuoman savulohen kanssa. Tuo leipä oli niin herkullinen yksinäänkin,että teki  mieli itsekin leipoa bulgurleipää.Bulgurvehnä tekee leivän koostumuksesta aivan ihanan,sekä antaa myös hieman pähkinäistä makua siihen. Bulgurin lisäksi myös keitetyn kvinoan lisääminen taikinaan tekee leivästä hyvää.
Ensimmäinen bulgurleipäkokeiluni oli hapanjuurileipä bulgurilla.Onnistui hyvin,mutta tämä oli sellainen "katsotaan mitä tästä tulee"-leipä,enkä laittanut aineksia ylös. Joten seuraavaan bulgurleipään käytin täkäläisen Lehamim-leipomon (Nykkiläisen Breads-leipomokahvilaketjun äidin) bulgurleipäohjetta,ja voi että siitä tulikin hyvää!

Bulgur-siemenleipä (2 limppua)
  • 300 gr vehnäjauhoa
  • 200 gr täysjyväjauhoa
  • 300 gr vettä
  • 20 gr tuoretta hiivaa
  • 150 gr taikinajuurta (minulla oli tässä edellisestä hapanleivästäni jäänyttä hapanjuurta,joka oli fermentoitunut joitakin päiviä)
  • 1 rkl suolaa
  • 50 gr auringonkukan siemeniä
  • 50 gr pellavansiemeniä
  • 70 gr bulgurvehnää (ennen liotusta)
Vesi laitetaan yleiskoneen kulhoon. Bulgurvehnä ja pellavansiemeniä liotetaan vedessä  noin 20 minuuttia.Hiiva murennetaan kulhoon,ja siihen lisätään ensin hapanjuuri,sitten jauhot ja lopuksi suola.Taikinaa vaivataan 4 minuuttia kunnes ainekset yhdistyvät. Nopeutta lisätään ,ja taikinaa vaivataan 10 minuuttia kunnes taikina on elastista ja pehmeää. Koneen nopeutta alennetaan ja taikinaan lisätään auringonkukansiemenet. Tein muuten itse taikinan  käsivatkaimen taikinakoukuilla: onnistui hyvin  niinkin .
Taikina kaadetaan jauhotetulle alustalle,ja siitä muodostetaan taikinapallo,,joka laitetaan kevyesti jauhotettuun kulhoon.Taikinakulho peitetään,ja taikinan annetaan kohota tunnin verran,kunnes taikina on kohonnut lähes kaksinkertaiseksi. Taikina jaetaan nyt 2 osaan;pyöritetään taas palloiksi,ja annetaan kohota vielä 20 minuuttia. Tämän jälkeen laitoin molemmat taikinat leivinpaperilla vuorattuihin leipävuokiin. Vuot peitetään ,ja taikinan annetaan kohota 70 mnuuttia. Uuni lämmitetään 200 C-asteeseen.Kastelin hieman leipien pinnat,ja sirottelin päälle seesaminsiemeniä.Leipiä paistetaan 10 minuuttia, jonka jälkeen uunin lämpöä alennetaan 170 C-asteeseen,ja leipiä paistetaan vielä noin 30 minuuttia,kunnes leipien pinta on saanut väriä. Heitän myös muutaman jääpalan uunin pohjalle samalla kun laitan leivät uuniin;siitä tulee kivasti hieman kosteutta.
Näissä leivissä ei ole rasvaa,joten ne voivat kuivahtaa nopeasti. Teinkin niin että leikkasin toisen leivän palasiksi,ja laitoin pakastimeen. Olen nyt niin rakastunut bulgurleipään,että tulen kyllä jatkossakin käyttämään sitä leivissä. Tein myös yhden hieman helpomman bulgurleivän,mutta ohjetta pitää vielä hieman kehitellä,joten siitä lisää myöhemmin..
Sen aiemman "katsotaan mitä tästä tulee" -leivän paloja...

16 kommenttia:

  1. Täydellinen makunautinto - tuore leipä ja lohi - jälleen kerran! Bulguria en koskaan ole kokeillut leipään, varmasti antaa rakennetta ja makua : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli>todellinen makunautinto olikin,aivan mielettömän hyvää. Bulgur on kyllä niin sopivaa leipätaikinaan;suosittelen:)

      Poista
  2. Moi Jael !
    Leivän alkujuurilla minäkin pyörin... kyllä itsetehty leipä on vaan niin namia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maireanna: pitkään aikaan en edes syönyt leipää. Mutta nyt kun olen innostunut leipomaan taas,niin kyllä itsetehty leipä maistuu hyvälle:)

      Poista
  3. Voi ihanan kuuloista, mun on pakko tehda tata!!!! Onko tuo bulgurvehna siis sita hienoa bulguria, ei sita iso rakeisempaa ilmeisestikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:mielettömän ihanaa,bulgurista tulee niin kiva rakenne leipään:) Joo just sitä hienompirakeista käytin.

      Poista
  4. Nerokasta! Eipä ole tullut mieleen laittaa bulguria leipätaikinaan, mutta nyt kun sanoit, niin varmasti se tosiaan tekee maukkaan rakenteen ja tuo pähkinäistä makua. Tämä ja kvinoa molemmat kokeilulistalle heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:) Bulguri tosiaankin sopii mainiosti leipätaikinaan,ja kvinoakin.Nyt viime kerralla lisäsin myös vähän oliiviöljyä sekaan,niin kuivehtui hitaammin.

      Poista
  5. Vitsit, että näyttää hyvältä tuo leipä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:kiitos,
      tämä on kyllä tosi hyvä leipä:)

      Poista
  6. Minäkin olen taas innostunut leipomaan leipää, pitkästä aikaa leivoin ruisleipää, nyt on toinen taikina tekeytymässä, äidiltä saadulla juurella. Eikä ole ollut sitä outoa hajua taikinassa, jota joskus oli, piipputupakan hajua. Tykkään tällaisista monen päivän projekteista ja sitten siitä, kun saa ihan tuoretta lämmintä ruisleipää syödäkseen :) Tuo sinun leipäsi näyttää taivaalliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari:kiitos:) Oi ruisleipää olisi ihana saada,pitäisi joskus tehdä ja luoda oma ruisjuuri:;D Hih,piipputupakan haju juuressa;D Oma leipä maistuu kyllä niin hyvältä ,ei sitä voi edes verrata moneen kaupan leipään. Kiitos,tämä oli kyllä tosi hyvää:)

      Poista
  7. Aivan mahtava koostumus tuossa sun leivässä! Nostan hattua teille taitaville leipureille, mä en oikein koskaan saa leivonnaisia onnistumaan 100-prosenttisesti. :-( Harjoituksen puutetta toki, mutta myös taidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:kiitos,bulguri ja siemenet teki kyllä hyvää leivän koostumukselle:) Ja kiitos,onhan niitä epäonnistumisia ollut reilustikin mutta kun leipomonen on niin ihanaa:)

      Poista