Sivut

torstai 1. syyskuuta 2016

Hummusta kerroksittain

Tämä on jonkinlainen copycat-ohje,sillä kopsasin idean erään hummusfirman uudelta hummustuotteelta,jossa hummuksen seassa oli porkkana-paprikasosetta,spiraalina hummuksen seassa,ilman että sitä oli sekoitettu itse hummuksen joukkoon. En ole maistanut tuota kyseistä hummusta enkä tiedä mitä aineksia soseessa oli porkkanan ja paprikan lisäksi,joten kehittelin oman soseeni hummusta varten. Hummuksena oli ihan perushummus,jonka ohje löytyy täältä. (pahoittelen blogin alkuajan todella surkeita kuvia kyseisessä postauksessa....). Vihannessoselisäys hummukseen tällä tavalla, ilman että sitä sekoitetaan  suoraan hummuksen joukkoon,on sekä hyvää että nätin näköistä. Ja paahdetusta porkkana-paprikasoseesta tuli sellaisenaan  todella hyvää,ja sitä voi käyttää myös  ilman hummuslisäystä.

Hummusta kerroksittain
  • 3 dl valmista hummusta  (sen voi tehdä myös kaupan valmiiksi keitetyistä kikherneistä)
  • 1 suuri punainen paprika
  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 3 rkl oliiviöljyä  + 1½ rkl oliiviöljyä soseeseen
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ tl chilijauhetta
  • suolaa,mustapippuria
  • vettä sen verran että seoksesta tulee sosemainen
Paloittele paprika,ja leikkaa porkkanasta suunnilleen paprikan kokoisia paloja.Laita palat  astiaan ja lisää 3 rkl oliiviöljyä niiden joukkoon. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada kasvikset paperin päälle.Paahda kasviksia  C 250-asteessa ,kunnes ne ovat pehmenneet  ja saaneet hieman väriä. Soseuta paahdetut porkkanat ja paprikat yhdessä oliiviöljyn,sitruunamehun ,valkosipulin ja chilijauheen kanssa,ja lisää vettä sen verran että seoksesta tulee paksuhkoa sosetta.Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita hummusta ja sosetta kerroksittain lasiseen astiaan,ja tarjoile. Tämän voi pakata vaikka lasipurkkiin ja viedä ruokalahjana.
Sosetta oli sen verran reilusti että lisäsin sitä vielä hummuksen päällekin. Paahdetuista porkkanoista ja paprikasta tehty sose on herkkua myös vaikka leivän päällä.
Idean pihistin tästä valmiista kaupan hummuksesta....
Granaattiomenat ovat vihdoinkin kypsyneet täälläpäin. Tämän sain ystävän pihan puusta;pieni mutta kaunis hedelmä ja herkullisen makea sisältä.

25 kommenttia:

  1. Minun pitäisi antaa hummukselle uusi mahdollisuus. Viimeksi kun maistoin hummusta, en oikein siitä pitänyt. Granaattiomenat, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kun hummus on pahaa niin se on pahaa,ja kun hyvää niin se on hyvää;D Granaattiomenat ovat kyllä ihania hedelmiä:)

      Poista
  2. Vilken bra idé och gott låter det!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn>Tack,har gjort detta redan några gånger för det är så gott:)

      Poista
  3. Rakastan kaikkia tahnoja, kastikkeita ja salsoja. Dippailuun vaan hyvää pitaleipää niin siitä voi viikonloppu alkaa! Mitä ihaninta perjantaipäivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli: ihan sama juttu,teen vähän väliä sellaisia:) Ja oikein ihanaa viikonloppua sinullekin:)

      Poista
  4. Kiva idea tehdä kerroshummusta, siitä saa hyvät säväykset, paahdettu porkkana-paprikasose niin nam <3. Mukavaa viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari.kiitos:) Minusta näin tehden on parempaa kuin että tuon soseen sekoittaisi suoraan hummukseen,ja paljon nätimpääkin:) Ja tuo sose on todellakin hurjan nam:) Mukavaa viikonloppua sinullekin Sari:)

      Poista
  5. Humuksissa on paljon eroja. Itsekkin olen syönyt jotain todella pahaa ja sitten todella hyvää. Itse en ole tehnyt koskaan humusta mutta sinun ohjeella pitäisi kokeilla tehdä jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:näin on ,se on joko hyvää tai sitten ei niin hyvää. Näin oli tosi tosi hyvää:) Hummusta on helppo itse tehdä,joten suosittelen:)

      Poista
  6. Onpa herkullisen näköinen hummus, kiva idea tehdä kerroshummusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:Kiitos:)tuli tosi herkullista,ja olen tehnyt näin jo pari kertaa:)

      Poista
  7. Waude ja onpa nätin näköistäkin. Hummus on niin hyvää! Kivaa uutta viikkoa Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia>mä tykkäsin tuosta kun oli niin nätin näköistä,mutta oli myös tosi hyvän makuistakin:) Kaunista viikkoa sinullekin Tiia:)

      Poista
  8. Hummus on niin ihanaa ja tätä uutta ohjettasi täytyy testata hetimmiten. Granaattiomena, aah, sitäkin olisi ihana maistaa pitkästä aikaa.

    Ihanaa viikkoa sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta:minustakin on ,ja tykkään laittaa leivän päälle,tai salaatin kanssa:) Granaattiomenien kypsyminen näkyy nyt täällä paljonkin:) Ihanaa viikkoa sinullekin Birgitta:)

      Poista
  9. Näyttää kyllä tosi hyvältä mutta minä en ole vielä päässyt hummuksen makuun, se on jotenkin maanläheistä. Tuo on kyllä aikamoinen taito että pystyt tekemään ruokia "kopsaamalla idean" jostain, ei voi käsittää :D
    Tai no, itse olen aika hyvä kopioimaan taidetta, joten ehkä se on vähän sama juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar:ehkä et ole vielä päässyt sitten maistamaan todella hyvää hummusta. Oikeastaan en suoraan kopsannut,sillä mulla oli vain kahden pääaaineksen tiedot,mutta tykkään lukea tuotteiden ravintotietoja,ja joskus on tullut niistä inspis;D

      Poista
  10. Näyttää hyvältä. Pitääkin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  11. Onpas täällä herkullisen näköistä! Odottelen jo vesikielellä granaattiomenasatoa - täällä kasvukausi näyttää olevan teitä jäljessä.

    VastaaPoista
  12. Laura:olikin tosi herkullista. Täällä tosiaankin taitaa olla lämpimämpi ilmavyöhyke, kun granaattiomenat ovat jo jonkun aikaa olleet kypsiä

    VastaaPoista
  13. Laura:olikin tosi herkullista. Täällä tosiaankin taitaa olla lämpimämpi ilmavyöhyke, kun granaattiomenat ovat jo jonkun aikaa olleet kypsiä

    VastaaPoista