Sivut

lauantai 6. toukokuuta 2017

Bataattipiirakka

Täällä talvehtiva ystäväni on taas menossa takaisin toiseen kotiinsa Kaliforniaan, ja leivoin läksiäisten kunniaksi Marylle  bataattipiirakan. Mary ja minä tutustuimme joskus 7 vuotta sitten  mammografia-klinikalla,  ja meistä tuli hyvät ystävät,suuresta ikäerosta (Mary lähentelee 80 v. ikää) huolimatta.  Minulle  nämä Maryn läksiäiset ovat  hieman surulliset,  sillä viimeisen vuoden aikana on selvinnyt  ettei voi olla  täysin varmaa  että hän taas pääsee tänne  seuraavana talvena. Mary on myös koekaniinini;  se jolle kiikutan leivonnaiseni ja joka aina nauttii niistä:)
Bataattipiirakkaan päädyin oikeastaan pitkän mutkan kautta: Filippiiniläisestä keittiöstä huumautuneena näin  filippiiniläisessä ruokamarketissa  violetista jamssista tehdyn piirakan, pakastealtaassa.  En ostanut valmista piirakkaa, vaan pakastettua ubea, eli violettia jamssia ja suunnittelin tekeväni piirakan itse.
Löysin netistä eri ohjeita , ja niiden perusteella päädyin tekemään pieniä ube-piirakoita. Taikina oli maissijauhopohjainen, ja täytteeseen tulee ube-piirakoissa aina  kondensoitua maitoa. Jostain syystä näissä piirakoissa meni joku pieleen; taikina oli kuivaa ja sitä oli vaikeaa muotoilla , Täyte oli kyllä hyvää mutta siinäkin oli parantamisen varaa.  Sitten huomasin että Yhdysvaltojen eteläpuolelta tuleva bataattipiirakka tehdään aika lailla samalla tavalla, ja omassa piirakassani yhdistin ube-piirakan ja amerikkalaisen bataattipiirakan. 
******************************************************************************
Bataattipiirakka
Taikina:
  • 180 gr vehnäjauhoa
  • 20 gr Maizenaa
  • 100 gr kylmää voita ,kuutioina
  • ripaus suolaa
  • 2 munankeltuaista
  • 3 rkl tomusokeria
Täyte:
  • noin 700 gr bataattia ,ennen kuorimista
  • 1 purkki kondensoitua maitoa
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 2 kananmunaa
  • 2½ rkl sulatettua voita + 2 rkl  ruskeaa sokeria (sekoitetaan keskenään)
  • 1½ dl kookosmaitoa
  • ripaus kanelia
  • ripaus suolaa
  • 3/4 tl raastettua muskottipähkinää
  • 2½  rkl Maizenaa
  • 1 appelsiinin kuoriraaste
******************************************************************************
Taikina: Pohjaksi käy mikä tahansa murotaikina mutta tein taikinan näin,  monitoimikoneessa: Jauhot , suola ,appelsiinikuoriraaste ja tomusokeri laitetaan laitteen kulhoon, ja jauhoja sekoitetaan muutaman minuutin ajan. Lisätään voikuutiot, ja sekoitetaan voi jauhoihin pulssi-toiminnalla , kunnes seos on murumaista. Lisätään munankeltuaiset , ja taikinaa sekoitellaan lyhyen ajan , kunnes keltuaiset ovat sekoittuneet taikinaan. Taikinasta tehdään pallo joka litistetään, peitellään elmukelmulla  ja laitetaan jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi. Kylmä taikina kaulitaan noin puolen sentin paksuiseksi taikinaksi jauhotetun pohjan päällä. Taikina asetellaan  piirakkavuokaan , ja pohjaan tehdään reikinä haarukalla . Pohja paistetaan ensin ilman täytettä 180 C lämmössä 11-12 minuuttia. 
Täytettä varten  bataatit kuoritaan, kuutioidaan ja keitetään pehmeäksi , minkä jälkeen ne kaadetaan lävikköön kuivumaan, kunnes niistä on kosteus täysin  haihtunut.  Bataatit voi myös paahtaa uunissa jolloin niissä on vähemmän kosteutta  . Bataattikuutiot hienonnetaan ensin  keskenään, lisätään  kondensoitu maito, kookosmaito johon on sekoitettu Maizena, mausteet ja voi-sokeriseos. Sekoitellaan tasaiseksi. Tämän jälkeen lisätään kananmunat ja sekoitellaan vielä kunnes täytemassa on täysin sileää.   Täyte kaadetaan esipaistetun pohjan päälle,  ja piirakkaa paistetaan 180 C lämmössä noin tunnin , kunnes piirakan pinta on täysin jähmettynyt, Piirakan annetaan jäähtyä huoneenlämmössä ,  jonka jälkeen se siirretään jääkaappiin. Piirakan tulee olla kylmä tarjottaessa.   Tässä käytin pitkästä aikaa muskottipähkinää ,ja se antaa täytteelle niin ihanan maun:)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sinulla on ollut Mary siellä talviystävänä. Jollei hän pääse enää ensitalveksi, niin toivottavasti voitte nähdä vaikka skypen kautta :)

    Tätä piirakkaasi on kyllä aivan pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta: tosi ihanaa,hän on niin ihana ihminen . Toivottavasti hän pääsee ,nyt voi vähän huonosti ja olen huolestunut mutta toivon parasta. Piirakka oli kyllä namia:)

      Poista