Sivut

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Appelsiineja ja Hunajaa -blogin 9. vuotissyntymäpäivän kunniaksi alkuajan raakakakku uudelleen duunattuna

Rakas ruokablogini täytti 9 vuotta muutama päivä sitten. Herranjestas, miten siitä on jo niin kauan.. Lokakuun 30. päivänä vuonna 2008  kirjoitin blogiin ensimmäisen reseptipostaukseni;  vegaanisesta mango-limejäätelöstä.  Siitä se sitten alkoi kunnolla, ja  ruuasta bloggaaminen on siitä lähtien ollut sydäntä lähellä . Välillä kaukana asuminen turhauttaa,   sillä käyn vain harvoin Suomessa, enkä voi olla mukana esimerkiksi ruokamessuilla, tai muissa ruokabloggaajia kiinnostavissa tapahtumissa. Silti nämä 9 blogivuotta ovat olleet täynnä iloa, ihania tapaamisia ja muuta kivaa. kuten vaikka se että olen mukana ihanassa 40+-blogiryhmässä.
Puolisen vuotta ensimmäisestä postauksesta kirjoitin  herkullisesta raakakakusta,  jota olin tehnyt muutaman kerran. Blogin alussa ohjeet olivat usein raakapainotteisia , ja esimerkiksi tätä kakkua pidettiin silloin jännänä ja erilaisena.  Hih , tänäänhän raakakakut ovat arkipäivää ;D  Linkin takana ollutta kakkua en ole sen koommin tehnytkään,  mutta se on usein ollut mielessä.  Blogisynttäreiden kunniaksi tein siitä uuden version,  hieman pienempänä kakkuna (16 cm kakkuvuoka).
1. Pohjan tein melkein samaan tapaan kuin vanhassa ohjeessa,   mutta korvasin kolmanneksen  saksanpähkinöistä kookoshiutaleilla.  En myöskään tehnyt tästä kakusta piirakkamaista,  kuten vanhassa ohjeessa. Kuivatin taikinasta ohuen levyn kuivurissa ( saman voi tehdä uunipellillä matalimmalla lämpötilalla) . Kun levy oli hieman kuivahtanut, otin siitä kakkumuotilla sopivan pyöreän palan, jonka asetin  elmukelmulla vuoratun kakkuvuoan pohjalle.

2.   Suklaakerros muuttui jonkun verran:  lähikaupasta löysin vain yhden pienen tarpeeksi pehmeän avokaadon, joten suklaamassaan tuli myös hyvin kypsä banaani.   En myöskään lisännyt vettä  kun jauhoin cashewpähkinöitä,  vaan  tein ensin perusseoksen jauhamalla 3 dl liotettuja cashewpähkinöitä, 3 rkl agavesiirappia  ja 4 rkl sulanutta kookosöljyä tahnaksi.   Tahnan jaoin kahteen osaan, niin että molempiin täytteisiin tuli siitä puolet. Kaakaokerrokseen tuli siis puolet tuosta perustahnasta,  1 pienehkö avokaado, 1 hyvin kypsä banaani,  lisää agavea samoin kuin jonkun verran steviajauhetta,  2 rkl kaakaota, 1 rkl carobjauhetta,  ripaus suolaa ja  3.5 rkl  sulanutta kookosöljyä. Lisäsin lopuksi myös hieman rommia antamaan lisämakua suklaakerrokselle.
3.  Vaaleaan "valkosuklaa" kerrokseen tuli toinen puolikas peruseoksesta,  ½ dl sulatettua kaakaovoita, 5 rkl sulanutta kookosöljyä, 1 dl kermaista kookosmaitoa , agavesiirappia ja steviajauhetta (en pistänyt määrää ylös),  Koska olin vanhassa ohjeessa kirjoittanut että vaalea kerros maistui paremmalta kun siihen lisäsi manteliuutetta,  sai tämä vaalea kerros marsipaanisen maun.

4. Kaakaokerros sai jähmettyä jääkaapissa, jonka jälkeen kaadoin päälle  vaalean kerroksen.  Päälle ripottelin pomeranssinkuorijauhetta.  Lisäksi pinnalle tuli suklaata johon tuli sekä kookosöljyä että kaakaovoita,  agavea sekä pomeranssinkuorta,  josta tulee ihana maku:) Kakku jähmettyi hyvin jääkaapissa, joten tätä kakkua en ensin pakastanut,  mutta loput kakusta meni pakastimeen odottamaan seuraavia vieraita.
Minulla oli vieras, joka ei ole koskaan aikaisemmin maistanut raakakakkua. Hänen mielestään tämä oli ihanaa:)

Olisi kiva myös tietää onko lukijoilla mitään toivomuksia blogin suhteen? 

55 kommenttia:

  1. Paljon Onnea Vaan... Paljon Onnea Vaan.... Paljon Onnea Jael ja blogi... Paljon Onnea vaan!!!!! Herkullisen näköinen kakku, kyllä tuolla kelpaa juhlistaa blogia, menestystä myös tulevaisuuteen <3.

    VastaaPoista
  2. Onnea 9-vuotiaalle<3

    Näyttääpä herkulliselta. Viime vuosina monet alkuun erikoiset ruokauutuudet ovat tosiaan muuttuneet (miltei) valtavirraksi, kuten nämä raakakakut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli:Kiitos paljon🌻Tuntuu ihan hassulta nyt että blogin alkuaikoina raakajuttuja pidettiin niin erikoisina😏

      Poista
  3. Grattis till din fina och inspirerande blogg. Vilken ljuvlig kaka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:Tack så mycket🌻Ock kakan var så god

      Poista
  4. Onnea blogille ja lisää herkullisia vuosia,paljon!!
    Kakku näyttää syötävän hyvälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esther:Kiitos paljon😄Vieläkin tuntuu tämä kivalta🌸Ja kakku oli tosiaankin hurjan herkullinen🍰

      Poista
  5. That cake looks AMAZING! Congrats on the 9 years, too!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jennifer:Thank you so much😄And that raw cake of mine really tasted amazing

      Poista
  6. Onnea onnea niin paljon ihana Jael ja sydämessä läikehtii, koska olen vielä saanut tavata sinut livenä, toivottavasti joskus taas uudelleen. Aivan ihania kakkusia ja 9-vuotta on mieletön saavutus, täällä tulee vasta joskus 4-vuotta. <3 Muiskuja paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:kiitos ihanainen, ja kiva oli silloin sinua tavata,ja toivottavasti toistekin vielä. Kiitos, tuntuu melkein kuin olisin aina blogganut, ja kivaahan tämä on ,etenkin kun tapaa sellaisia persoonia kuin sinä:) Muiskuja sinnekin:)

      Poista
  7. Onnea 9-vuotiaalle! On ollut ilo saada seurata blogiasi, Jael! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria:kiitos kaunis, sinullakin on ollut blogi jo tosi pitkään:)

      Poista
  8. Oijoi kun tuo kakku näyttääkin herkulliselta:) Oikein paljon onnitteluja 9-vuotiaasta blogista ja paljon mukavia bloggailu hetkiä lisää♥ Ihanaa alkanutta marraskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden Paja: Kiitos:) Herkullinen olikin tuo kakku. Ja kiitos paljon ,aioinkin olla täällä vielä pitkän:) Kiitos samoin sinulle hyvää marraskuuta:)

      Poista
  9. Ihana kakku ja isot onnittelut 9-vuotiaalle blogille <3

    VastaaPoista
  10. Tykkään blogistasi juuri tällaisena kuin se on! Onnea kovasti 9 vuotiaalle. Tuo kakku näyttää taivaallisen hyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos, paljon,tosin ulkonäölle pitäsi tehdä jotain. Kakku oli tosiaankin aivan ihanaa:)

      Poista
  11. Valtavasti onnea ihanin Jael! Sinun blogistasi olen löytänyt ne maistuvimmat tahnat, eksoottiset kasvisruoat ja nämä vähän terveellisemmät makeat herkut! Jatka vaan samalla linjalla, paljon paikallisia ruokia, joihin annat reseptin täällä & tietysti niitä ruokatapahtuma-, tori ja -marketkuvia : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli: kiitos paljon ihanainen:) Kiva kuulla että täältä on löytynyt jotain mistä hyötyä, ja kiitos sinulle 40+ äiti:) Kiva kuulla että torikuvatkin kiinnostavat, siellä on aina niin kiva kuvata:)

      Poista
  12. Onnea blogille ja sinulle Jael! Takana on mahtava blogimatka ja epäilemättä edessä yhtä inspiroivia seikkailuja. Älä, please, muuta mitään, sillä blogisi on ihana juuri sellaisena kuin se on: Aurinkoinen tuulahdus Israelin lämpöä ja makuhermoja kutkuttavaa ruokakulttuuria. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos paljon ihanainen:) Blogin ansioista pääsin sinuakin tapaamaan, ja olet yksi varhaimmista kommentoijista, kiitos siitä:) NO ehkä ulkonäköä jossain vaiheessa hieman muutan,m utta muuten taidan jatkaa aika samalla linjalla:)

      Poista
  13. Paljon onnea 9v synttäreistä! :) Ja aivan ihanalta vaikuttaa tuo kakku, tuollasta olisi ilo maistaa. Ehkäpä tästä intoudun tekemään meille tuosta jouluksi kakun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta-Viola:kiitos paljon :) Kakku oli tosiaankin hurjan hyvä, jopa ystävä joka ei koskaan ole sellaista maistanut tykkäsi raakakakusta tosi paljon:)

      Poista
  14. Paljon onnea 9v synttäreiden johdosta! Kunnioitettava blogi-ikä mittarissa. Oma blogi täyttää nyt joulukuussa 5v. Ihana kakku - kiitos Jael tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo: kiitos ihanainen:) Sinullakin jo aika pitkäaikainen blogi. Kaunista marraskuuta sinulle Marjo:)

      Poista
  15. Kovasti onnea blogisynttäreiden johdosta! Juttujasi on aina kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:kiitos paljon:) Kiva kuulla, ja paljon rapsutuksia Armakselle:)

      Poista
  16. Onnea, sinulla on ihanan erilainen, ja monipuolinen blogi. :)

    VastaaPoista
  17. Oh, jo 9 vuotta! Aivan mahottomasti onnea! Ja lisää mielenkiintoisia blogivuosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:niin se aika menee... Kiitos paljon:) Ja sinullakin taitaa olla jo aika monta vuotta täällä blogimaailmassa:)

      Poista
  18. Paaaljon onnea vaan! Sun blogista ja instafeedista on kiva lukea ja nähdä paikallisia raaka-aineita, ravintoloita ja etenkin ruoka-annoksia niissä. On kiva että joku suomalaisella ja kansainvälisellä näkemyksellä tulkkaa mitä ja miten ne on tehty, niistä olisi kiva kuulla lisää! Hauskaa myös seurata sesonkien eroja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja:kiitoksia paljon:) Kiva kuulla että kiinnostaa, asun todellakin oikeassa ruokaparatiisissa:) HYvä tietää, pistän nuo muistiin:)

      Poista
  19. Onnea Jael♥ En olisi tyytynyt yhteen palaan raakakakkuasi, en varmastikaan:) Raakakakut ovat herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:kiitos ihanainen:) Olisit takuulla tykännyt tästä kakusta:) Tänään vein loput ystävälle, saapa nähdä mitä tykkäsi.

      Poista
  20. Onnea Jael! Olet aarre, niin paljon napsin blogistasi tietoa. Sieltä on helppo löytää hakemansa. Kanssasi voi kokea ja oppia uusia asioita. Kiitos, tukka putkella eteenpäin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon A: Minustakin on niin mukavaa lukea sinun kertomuksiasi sieltä naapurisaaresta:)

      Poista
  21. Onnea! Upean erilainen ruokablogi ja ihana Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Unelma ihanainen, ja kiitos siitä että olen saanut tavata sinua ja V;tä, ja ystävällisyydestäsi ja vieraanvaraisuudestasi:)

      Poista
  22. No ei ne raakakakut oo arkipäivää kaikille vieläkään.
    Ja täältä katsottuna on ihana kun sä olet siellä meidän eksoottinen etäsäde, tuot aina vähän uutta perspektiiviä ruuanlaittoon. haaveilenkin päivästä, että pääsen käymään sielläpäin ja tutustumaan kaikkiin paikkoihin, joista puhut.

    Oikein paljon onnea ihanalle blogillesi! Blogistania on paljon hienompi maailma kun sinä olet osa sitä, Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna: no ainakin mun blogin alkamisen ajankohtaan verrattuna hieman arkipäivää :D
      Ihanainen Nanna, kiitos sanoistasi, ja olisi ihanaa jos voisit joskus vierailla täällä,olisi niin kiva näyttää sulle paikkoja.
      Kiitos paljon Nanna:)

      Poista
  23. Paljon paljon onnea blogille! Miten hieno koristelu kakulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MerituulI:kiitos paljon, ja kiitos bloggailun olenn saanut tutustua sinunkin perheeseesi:) Kiitos:)

      Poista
  24. Congrats and happy blog birthday, my friend! Such a beautiful and apt dessert to celebrate with. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah: thank you so much for your wishes Hannah:) This cake was really good, I almost had forgotten how delicious raw cakes can be:)

      Poista
  25. Onnea pitkästä blogiurasta. Pitkä taival takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju:kiitos paljon Maiju ihanainen, ja sinullahan on vieläkin pitempi blogiura,ollaan aika konkareita;D

      Poista
  26. Voi että, paljon onnea! Huikea historia blogillasi jo!

    Hyvää alkavaa viikkoa sinne auringon lämpöön. Täällä on satanut koko viikonlopun taukoamatta...

    VastaaPoista