Sivut

lauantai 24. helmikuuta 2018

Täytetyt kolmiopiparit

Kun joulukuussa tein pipareita punajuuripiparitaikinasta,  laitoin puolet taikinasta pakastimeen.  ja nyt oli aika käyttää pois tuo pakastettu taikina.  Ensi viikolla täällä vietetään Purim-juhlaa,   jonka ruokapuoleen kuuluvat kolmion muotoiset,   täytetyt pikkuleivät , eli Hamanin korvat. (Hamantaschen)  Mietin miten piparitaikina taipuisi noihin täytettyihin kolmiopipareihin,  ja hyvinhän se taipui:)  Täytin täytetyt piparit/pipariset Hamanin korvat  itse keittämälläni luumusoseella, johon lisäsin hieman sitruslikööriä.  Tein myös mantelisesta murotaikinasta kuvan harmaita  Hamanin korvia, jotka täytin  kookoksesta, rahkasta ja valkosuklaasta tehdyllä täytteellä. Harmaiden Hamanin korvien oli oikeastaan tarkoitus olla mustia , valkoisella täytteellä, mutta käytin värjäämiseen lääkehiiltä, enkä halunnut käyttää sitä liikaa, joten lopputulos oli harmaa;D Kookosvalkosuklaatäytettä jäi hieman yli,  joten pursottelin sitä hieman piparikolmioiden luumutäytteen päälle.
Tämä olikin kiva ja hieman erilainen tapa käyttää piparitaikinaa, ja luumusoseella täytettyinä sopisivat hyvin jouluksi. Ylläolevassa kuvassa näkyy miten Hamanin korvat taitellaan:  kahdella eri tavalla, josta yleensä käytän tuota alimmaista tapaa. Punajuuripipareiden taikinan ohje löytyy täältä.
Purim-juhlaan kuuluu antaa ruokalahjoja, ja nämä menevätkin saman kadun varrella asuvalle tutulle.

Blogissa on vuosien varrella tehty Hamanin korvista monta eri versiota:

maanantai 19. helmikuuta 2018

Sipulitahna kikherneillä joka ei ole hummus

Täälläpäin rakastetaan kaikenlaisia tahnoja, ja niitä on valtava määrä ruokakaupoissa, eri valmistajilta.  Niitä laitetaan leivän päälle, pitaleivän sisään, salaattilautaselle, aamiaistarjottimille kahviloissa,  meze-lautaselle ym.  Suosituin tahna on hummus,  kaikenlaisine versioineen, mutta löytyy myös suuri valikoima muunlaisia tahnoja.  Joku aika sitten yksi suurimmista elintarvikeyrityksistä  toi markkinoille uuden tahnavalikoiman,  ja luin jostain että sipulinen tahna on hyvää.  Tahnaa kutsutaan sipulikreemiksi, ja  yritin netistä löytää ohjeita,  mutta en löytänyt kunnollisia ohjeita.
Supermarkettikäynnillä ostoskoriin päätyi  sitten sipulikreemiä, vaikka en ikinä yleensä osta näitä valmiiksi tehtyjä tahnoja; niitä kun on niin helppo tehdä itse kotona , ilman E-sitä ja E-tätä. Sipulitahna oli miellyttävän makuista, ja yllätyin että siinä oli myös kikherneitä.  Ainesluettelossa (muutaman E-merkinnän lisäksi) oli vain paistettua sipulia,öljyä, kikherneitä,  sitruunaa ja suolaa.   Tuolla pohjalla päätin sitten tehdä tahnasta oman versioni.

Sipulitahna kikherneillä
  • noin ½ kg sipulia
  • 2 dl keitettyjä kikherneitä
  • 1 rkl voita
  • 2 rkl öljyä
  • 2½ rkl sitruunamehua
  • suolaa maun mukaan
Kuori ja pilko sipulit.  Sulala voi pannussa, ja lisää öljy. Kun voi on sulanut , lisää sipulit. Paista sipulia hiljalleen keskilämmöllä, aina välilä sekoitellen, kunnes sipuli on saanut kunnolla väriä.
Sipuli ruskistui kunnolla
Anna sipuliseoksen jäähtyä  paistamisen jälkeen , ja jauha se senjälkeen yhdessä  kikherneiden ja sitruunamehun kanssa tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku jauhamisen jälkeen , ja lisää suolaa maun mukaan.  Paistetussa sipulissa on sen verran aromia että suolan ja sitruunan lisäksi tahna ei tarvitse mitään muuta maustetta.
Laita tahna jääkaappiin ,  ja tarjoile tahna vasta kun se on kylmää.  Tahna jähmettyy jääkaapissa, ja maistuu paremmalta jääkaapissa olon jälkeen. On tosi hyvää vaikka leivän päällä. Vaihtamalla voi öljyyn tahna on vegaaninen.

Entä miten oma tahnani pärjäsi kaupan tahnalle? Mielestäni omani oli parempi; kaupan tahna oli ehkä hieman liian vetinen kun taas omani jähmettyi kunnolla.   Kun maistelin molempia tahnoja,  tulin siihen lopputulokseen että kaupan tahnan sipulia ei paistettu aivan ruskeaksi; niin että siihen tuli myös hieman makeutta, vaan kaupan sipulia oli paistettu niin ettei se karamellisoitunut.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Guacamole salaatti sitruksisella kastikkeella

Guacamole eli avokadosta tehty meksikolainen tahna/dippi on aina niin hyvää, mutta niin on lähes samoista aineksista tehty salaattikin. Tämä salaatti on ihanan raikas, ja  sai päälleen sitruksisen kastikkeen, joka korosti salaatin makua.  Voisin melkein elää tälläisilla salaateilla, on niin hyvää:)

Guacamole salaatti &sitruksinen kastike
  • 1 suurehko, kiinteä avokado
  • 1 vihreä chilipippuri
  • noin ½ punasipulia
  • iso kourallinen  korianterin lehtiä
  • 8 kirsikkatomaattia
Kastike:
  • 3/4 dl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ dl appelsiinimehua
  • 3 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • mustapippuria jonkun verran, suolaa maun mukaan
  • 1½  tl juoksevaa hunajaa
Suurin osa aineksista

1. Halkaise kirsikkatomaatit, ja halkaise puolikkaatkin, niin että jokaisesta kirsikkatomaatista tulee 4 palaa.
2. Puolita chilipippuri ja poista siemenet. Jos haluat salaatista pikantin, jätä muutama siemen . Pilkkoa chili pieneksi
3. Leikkaa punasipulista ohuita suikaleita
4. Poista varret korianterista
5. valmista kastike: kaikki kastikkeen ainekset tehosekoitetaan /sauvasekoitetaan tasaiseksi kastikkeeksi. En lisännyt suolaa, mutta lisää suolaa jos siltä tuntuu.
6. Sekoita salaatin ainekset, ja käsittele avakado vasta sen jälkeen. Kuori avokado ja  leikkaa hedelmäliha kuutioiksi. Sekoita avokadokuutiot salaattiin. Kaada kastiketta päälle, sekoita ja tarjoile.
Vielä paremmaksi salaatista tulee jos sekaan lisää  fetajuuston palasia.
Muutama viikko sitten näin sataman ruokahallissa tosi kauniita tomaatteja.
Pihvitomaatit olivat oikeita kaunottaria.
Tällaiset tomaatit ovat parhaimmillaan ihan yksinkertaisesti tarjoiltuna: viipaloituna ,  ja päälle ripotellaan chilihiutaleita, ripaus suolaa,  sitruunamehua ja oliiviöljyä, ja lopuksi hieman fetan tapaista juustoa. Nam:)

lauantai 10. helmikuuta 2018

Aika ruma mutta herkullinen lehtikaalifrittata

Eilen,  viikonlopun alla,  ostin hetken mielijohteesta  ison kimpun lehtikaalia eräästä vihanneskaupasta.  Lehtikaalia laitan yleensä smoothieihin, tai teen niistä  lehtikaalisipsejä, mutta nyt lehtikaalia päätyi tähän herkulliseen mutta aika rumaan frittataan.  Useissa ohjeessa frittatan yläpuoli kypsennetään lopuksi grillivastuksen alla, sen jälkeen kun alapuoli on saanut väriä,   mutta minä tein tämän kokonaan kannellisessa  paistinpannussa. Tähän tuli myös sipulia, ja karamellisoitua sipulia ja lehtikaalia sisältävä  frittata oli hurjan herkullinen viikonlopun aamiaisruoka; hieman vaihtelua shakshukaan ,  jota yleensä teen viikonloppuisin. Frittatasta ei tullut kaunis, mutta uskokaa että tämä on todella herkullista, rumasta ulkonäöstään huolimatta;D Minä tein tästä kevyen version, koska jääkaapissa oli vain raejuustoa,  mutta maukkaammalla juustolla tästä tulee vieläkin parempi.

Lehtikaalifrittata
  • 4 kananmunaa
  • 1 iso sipuli pilkottuna
  • 3 dl suikaloitua  lehtikaalia
  • 2 valkosipulin kynttä, veitsellä pieneksi leikattuna
  • ½ tl chilihiutaleita
  • ½ dl vettä 
  • 3 rkl raejuustoa (tai mitä tahansa muuta juustoa ½ dl)
  • 1 rkl kikhernejauhoa
  • 1 rkl riisijauhoa
  • 2 tl paprikajauhetta, yrttimaustetta, (pizzamaustetta)
  • suolaa maun mukaan (suolaista juustoa käytettäessä vähemmän)
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
Sipuli pilkotaan.  Öljyä lämmitetään  pannussa, ja sipulin annetaan ruskistua matalalla lämmöllä.   Kun sipuli on saanut väriä, lisätään valkosipuli, ja seosta paistetaan muutama minuutti.  Tämän jälkeen lisätään lehtikaalisuikaleet. Kananmunat sekoitetaan, lisätään raejuusto (tai muu juusto) sekä mausteet.   Kikherne-ja riisijauho sekoitetaan vähitellen ½ desiin vettä, ja seos yhdistetaan munaseoksen kanssa.  Kun sipuli on hyvin ruskistunutta, ja lehtikaali pehmentynyt, kaadetaan  munaseos paistettujen kasvisten päälle. Munaseosta levitetään lastalla niin että sitä on kokonaan pannun alueella. Lämpö käännetään minimiin, ja pannu peitetään kannella. Frittatan annetaan kypsyä hiljalleen,  kunnes yläpuoli on jähmettynyt, jonka jälkeen pannu käännetään varovaisesti niin että frittata liukuu lautasen päälle. 

Pannulle voi tässä vaiheessa lisätä vielä tilkka öljyä, ja frittata asetellaan takaisin pannuun , niin että myös alapuoli saa väriä. Paistolämpötilaa nostetaan keskilämmölle, ja frittataa paistetaan kunnes alapuolikin on saanut kunnolla väriä. Frittatan annetaan hieman jäähtyä ennen tarjoilua,  jonka jälkeen siitä on helppo leikata palasia. Frittata maistuu vaikka salaatin kanssa:)
Ruma mutta hyvä.
Talvi on kyllä parasta aikaa Välimeren  maissa.  Aamulla naapurin ja koirien (meidän molempien) kanssa aamulenkillä alueella  , jossa kasvaa kiiltomalvaa. Kiiltomalvan lisäksi löysin erään omakotitalon aidan ulkopuolella kasvavan kumkvattipuun. Koska puu oli kadun puolella , kokonaan, voi siitä vapaasti poimia hedelmiä. Poimin siitä kaikki jäljellä olevat hedelmät.

torstai 8. helmikuuta 2018

Kurpitsapihvit ja yrttitahna

Taas kasvispihvejä...mutta kasviksistahan  saa tehtyä niin monenlaisia kasvispihvejä, ja  aina on kiva keksiä niistä uusia versioita. Tämän kertaiset kasvispihvit ovat kurpitsasta, ja tarjosin ne  pikantin korianteritahnan kanssa.  Kurpitsaiset kasvispihvit ovat hyviä sellaisenaan, tai vaikkapa pitaleivän sisällä, salaatin ja jonkun tahnan kanssa. Kurpitsapihvi sopii myös tavallisen leivän täytteeksi/ päälle.

Kurpitsapihvit
  • 3 dl kurpitsasosetta  (mieluiten uunissa paahdetusta kurpitsasta, ja käytin tässä myskikurpitsaa)
  • 1.5  dl silputtuja yrttejä (minulla oli persiljaa, korianteria ja hieman minttua)
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • 1.5 dl kikhernejauhoa
  • 1 rkl perunajauhoa
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • ½ tl paprikaa,  1 tl curryjauhetta, ½ tl juustokuminaa, mustapippuria, ripaus chilijauhetta
  • öljyä
Ainekset ennen sekoittamista

Tein kurpitsasoseen uunissa paahdetusta myskikurpitsasta, mutta kurpitsaa (kuutioituna) voi myös keittää; mutta tulee katsoa että kurpitsapalat ovat kuivia kun ne soseutetaan, eli jos kurpitsaa keitetään, tulee palojen antaa kuivua ensin lävikössä.

Kurpitsasoseeseen lisäsin pilkottuja yrttejä, valkosipulia, mausteita, kikhernejauhoa, leivinsoodaa sekä perunajauhoa, ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään.  En lisännyt suolaa ennenkuin lopussa, ja silloinkin vain ihan pienen määrän, koska käytän vain vähän suolaa.  Mausteita voi tietenkin laittaa oman maun mukaan näihin kasvispihveihin.

Anna taikinan turvota jonkun aikaa,  ja muotoile sen jälkeen taikinasta öljytyin käsin litteitä pihvejä, joita kypsytellään 225 C -asteisessa uunissa, 15-20 minuttia . Ennen tätä sivellään öljyä leivinpaperilla vuoratulle  uunipellille, ja  ennen paistamista öljyä sivellään myös pihvien päälle. Loppuvaiheessa käänsin pihvit, ja annoin toisenkin puolen saada väriä.

Pihvejä varten tein yrttisen tahnan korianterista, valkosipulista , chilistä ja oliiviöljystä,  mutta pihvit maistuvat hyvin myös tahini-tai jugurttikastikkeen kanssa, tai vaikka yrttisen majoneesikastikkeen kanssa.
Kurpitsapihvit:)
Runebergin päiväksi tein saman kadun varrella asuvan ystävän tyttärelle Runebergin torttuja, gluteenittomana koska  tytär välttää gluteenia.  Äiti kertoi hotkaisseensa  tortut,  eikä tyttärelle jäänyt kuin jämät;D