Sivut

lauantai 10. helmikuuta 2018

Aika ruma mutta herkullinen lehtikaalifrittata

Eilen,  viikonlopun alla,  ostin hetken mielijohteesta  ison kimpun lehtikaalia eräästä vihanneskaupasta.  Lehtikaalia laitan yleensä smoothieihin, tai teen niistä  lehtikaalisipsejä, mutta nyt lehtikaalia päätyi tähän herkulliseen mutta aika rumaan frittataan.  Useissa ohjeessa frittatan yläpuoli kypsennetään lopuksi grillivastuksen alla, sen jälkeen kun alapuoli on saanut väriä,   mutta minä tein tämän kokonaan kannellisessa  paistinpannussa. Tähän tuli myös sipulia, ja karamellisoitua sipulia ja lehtikaalia sisältävä  frittata oli hurjan herkullinen viikonlopun aamiaisruoka; hieman vaihtelua shakshukaan ,  jota yleensä teen viikonloppuisin. Frittatasta ei tullut kaunis, mutta uskokaa että tämä on todella herkullista, rumasta ulkonäöstään huolimatta;D Minä tein tästä kevyen version, koska jääkaapissa oli vain raejuustoa,  mutta maukkaammalla juustolla tästä tulee vieläkin parempi.

Lehtikaalifrittata
  • 4 kananmunaa
  • 1 iso sipuli pilkottuna
  • 3 dl suikaloitua  lehtikaalia
  • 2 valkosipulin kynttä, veitsellä pieneksi leikattuna
  • ½ tl chilihiutaleita
  • ½ dl vettä 
  • 3 rkl raejuustoa (tai mitä tahansa muuta juustoa ½ dl)
  • 1 rkl kikhernejauhoa
  • 1 rkl riisijauhoa
  • 2 tl paprikajauhetta, yrttimaustetta, (pizzamaustetta)
  • suolaa maun mukaan (suolaista juustoa käytettäessä vähemmän)
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
Sipuli pilkotaan.  Öljyä lämmitetään  pannussa, ja sipulin annetaan ruskistua matalalla lämmöllä.   Kun sipuli on saanut väriä, lisätään valkosipuli, ja seosta paistetaan muutama minuutti.  Tämän jälkeen lisätään lehtikaalisuikaleet. Kananmunat sekoitetaan, lisätään raejuusto (tai muu juusto) sekä mausteet.   Kikherne-ja riisijauho sekoitetaan vähitellen ½ desiin vettä, ja seos yhdistetaan munaseoksen kanssa.  Kun sipuli on hyvin ruskistunutta, ja lehtikaali pehmentynyt, kaadetaan  munaseos paistettujen kasvisten päälle. Munaseosta levitetään lastalla niin että sitä on kokonaan pannun alueella. Lämpö käännetään minimiin, ja pannu peitetään kannella. Frittatan annetaan kypsyä hiljalleen,  kunnes yläpuoli on jähmettynyt, jonka jälkeen pannu käännetään varovaisesti niin että frittata liukuu lautasen päälle. 

Pannulle voi tässä vaiheessa lisätä vielä tilkka öljyä, ja frittata asetellaan takaisin pannuun , niin että myös alapuoli saa väriä. Paistolämpötilaa nostetaan keskilämmölle, ja frittataa paistetaan kunnes alapuolikin on saanut kunnolla väriä. Frittatan annetaan hieman jäähtyä ennen tarjoilua,  jonka jälkeen siitä on helppo leikata palasia. Frittata maistuu vaikka salaatin kanssa:)
Ruma mutta hyvä.
Talvi on kyllä parasta aikaa Välimeren  maissa.  Aamulla naapurin ja koirien (meidän molempien) kanssa aamulenkillä alueella  , jossa kasvaa kiiltomalvaa. Kiiltomalvan lisäksi löysin erään omakotitalon aidan ulkopuolella kasvavan kumkvattipuun. Koska puu oli kadun puolella , kokonaan, voi siitä vapaasti poimia hedelmiä. Poimin siitä kaikki jäljellä olevat hedelmät.

12 kommenttia:

  1. Tuollaisesta frittattasta en olekkaan aiemmin kuullut:) Kiitos vinkistä! Mukavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden Paja:Frittata on italialainen versio munakkaasta, ja herkullinen, Yleensä siihen ei lisätä mitään riisi.kikhernejauhoa, mutta halusin siitä vähän kiinteämmän. MUkavaa viikonloppua sinullekin:)

      Poista
  2. Kaunishan tuo on - sellainen mukavan rustiikkinen ja herkullisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna: Kiitos, mutta aika rumanan se kyllä oli eikä lainkaan valokuvauksellinen;D Mutta ihan hurhan herkullinen:)

      Poista
  3. Ei näytä rumalta ollenkaan tämä herkku vaan namilta.
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos, mutta vähän kuvissa oli ruma, mutta tosi herkullinen;:D
      Kaunista viikkoa sinulle:)

      Poista
  4. Jag tycker det ser mycket gott ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:Tack , den var nog vackrare i verkligheten;D

      Poista
  5. Minusta tämä ei näytä yhtään rumalta ja uskon, että maku on suussasulava.
    Mukavaa viikonloppua Jael ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo: Kiitos ihanainen, aika tuskastunut olin kun yritin kuvata tuota,mutta herkullista oli, ja vieläkin parempi olisi maukkaammalla juustolla:)

      Poista
  6. Ahaa, mitäs ovat kadun puolella! Hyvä! Meillä alkaa kiiltomalvan lehdet olla toukkien herkkua. Onneksi olen ottanut niitä monta kertaa talteen ja pakkaseen. Stellan aidan luota olen löytänyt mangoldin lehtiä, niitäkin tulee yhä lisää. Vihreää luonnosta . . . .herkutellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SUomalainen Kypsoksella: Niinpä, siinä kun olivat niin saa vapaasti poimia. Meillä auringossa olevat kiiltomalvat ovat jo madon syömiä,ja kukkivat, mutta varjossa kasvaneet olivat tänään hyviä sateen jälkeen,ja poimin ison pussillisen. Oooh, mangoldia luonnosta:) IHana talven luonto Välimeren alueella:)

      Poista