Sivut

torstai 13. syyskuuta 2018

Erilaiset banaanikakkuset

Jo kauan sitten ajattelin tehdä banaaninkuorikakkua, mutta sitten se unohtui.  Viime viikolla kakku tuli taas mieleen.  Katselin erilaisia ohjeita netistä ,  mutta lopulta tein kakusta ihan oman versioni ,  ja kokonaisen kakun sijaan tein pikku kakkusia.  Ja voi että tästä tulikin hyvää!  Paljon parempaa kuin tavallisesta banaanikakusta, ehkä koska  banaaninkuoressa on myös kuitua enemmän kuin itse banaanissa. Vein näitä  kotikadullani asuvalle tutulle,   joka piti näistä tosi paljon;   niin että leivoin toisenkin satsin.  Joten älkää heittäkö pois niitä banaaninkuoria... Banaaninkuoret sopivat muuhunkin kuin leivontaan;  siitä enemmän postauksen lopussa. Länsimaissa ei olla totuttu käyttämään banaaninkuoria ravintona, mutta esim. intialaisesta keittiöstä löytyy pari ohjetta missä käytetään banaaninkuoria.

Tällä viikolla  vietetään Hävikkiviikkoa,  ja banaaninkuorikakkuset sopivatkin hyvin hävikkiviikon teemaan.
Tässä lähes kaikki kakun ainekset:  öljy,  leivinjauhe ja vesi puuttuvat kuvasta.

Banaaninkuorikakkuset  (20-25 kakkusta)
  • 5 banaaninkuorta ja 2 banaanihedelmää 
  • 2 dl vettä
  • 2 suurta kananmunaa
  • 3 dl tummaa sokeria (käytin demerarasokeria, mutta muutkin tummat sokerit käyvät tähän. Tummasta sokerista tulee enemmän makua)
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1 tl kanelijauhetta
  • 2 tl soijakastiketta *
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 4.5 dl vehnäjauhoa
  • ½ dl perunajauhoa
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 10 gr leivinjauhetta
* Soijakastike leivonnassa saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta käytän sitä usein esim. suklaakakuissa, sillä mielestäni se antaa maulle hieman syvyyttä. Samoin näissä kakkusissa.

1. Banaanikuorikakkusten teko aloitetaan päivää ennen leipomista, sillä  banaaninkuoria liotetaan vedessä vähintään vuorokauden ajan.  Välillä on hyvä vaihtaa liotusvesi.  Tätä  prosessia voi nopeuttaa kaatamalla kiehuvaa vettä banaaninkuorien päälle,  jolloin kakkuset voi leipoa samana päivänä.
1. Liotetut banaaninkuoret, 2 banaania sekä vesi laitetaan tehosekoittimeen , ja jauhetaan  kunnes seos on löysää sosetta.  Banaaninkuorista jauhettu seos on tummanruskeaa,  etenkin jos käytetään hyvin kypsien banaanien kuoria,  sillä kuorissa on mineraaleja ym. jotka  aiheuttavat tuon tumman värin,  jota ei tule pelästyä.

2.  Kananmunat ja sokeri vatkataan kuohkeaksi. Lisätään  öljy, vaniljauute  ja  kaneli. Tämän jälkeen sekoitetaan banaaninkuorisose muna-öljyseokseen.

3. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään erillisessä astiassa,  ja sekoitellaan vähitellen kosteiden ainesten joukkoon.   
4.  Leivoin kakkuset silikonivuuissa,  joiden pohjille lisäsin hieman taatelisiirappia. Siirappi antoi kivan pinnan kakkusille, mutta siirapin lisäys ei ole välttämätöntä.    Taatelisiirapin tilalla voi käyttää tavallista tummaa siirappia.

5. Paistoin kakkuset 200 C asteessa 25 minuutin ajan.  Jos taikinasta tehdään isompi kakku, paistoaika on pitempi.  Kakkusten annetaan jäähtyä ennenkuin ne poistetaan vuuasta.  Pikku kakkuset voi tehdä myös  muffinivuoassa.  Nämä kakkuset  ovat parempia  sen jälkeen kun ovat saaneet olla yön yli jääkaapissa,  ja kakkusia myös säilytetään jääkaapissa.  
Ah niin hyviä!

Mitä muuta banaaninkuorista voi tehdä?`
  1. Niistä voi tehdä kasvilannoitetta.
  2. Banaankuoret ovat loistavia kenkien kiillotukseen.
  3. Banaankuorista voi tehdä kasvonaamion.
  4. Hammaslääkärini hammashoitaja Eden on kotoisin Filippiineiltä. Kysyin Edeniltä käytetääänkö Filippiineillä  banaaninkuoria ruuanlaitossa . Eden muisti että niistä  tehdään etikkaa.


Klikkaamalla Hävikkilogoa  näet kaikki hävikkipostaukseni.

21 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen resepti. Voisiko banaanin kuorien sijasta käyttää psylliumia kuituainekseksi? Tämä tuli mieleeni, kun näin kerran banaaniterttujen ruiskutushommat Genetsaretin itäpuolisella rannalla olevalla banaanifarmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannu:Näistä tuli tosi hyviä, En usko että psylliumilla niistä tulisi tällaisia, kuoret antavat makua ja rakennetta. Voi tietenkin käyttää luomubanskuja, ja tuossahan on tuo kunnon liotus jossa vaihdetaan vedet.

      Poista
    2. OK, kiitos nopeasta vastauksestasi Jael! Jatkan siis luomulinjalla, kuten sitruunakuoriraasteenkin suhteen teen. Käytän sitruunankuoriraastetta mehujen ja hillojen valmistuksessa, kana- ja kalakeittoihin sekä erityisesti leivonnaisiin.

      Poista
    3. Hannu:sitäpaitsi ei muutenkaan enään käytetä niin rajuja torjunta menetelmiä kuin ennen, vaan paljon esim. biotorjuntaa

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköisiä kakkusia. En olekaan koskaan kuullut, että banaaninkuoria käytetään herkkujen tekemisessä, minä laitan ne aina vaan biojätteeseen.
    Kivaa torstai-iltaa sinulle Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi<kiitos paljon, nämä ovat tosi hyviä, ja tein kolmannenkin satsin,ihan suupalan kokoisia ja vein ne torin kahvikauppaan, ja tarjosin niitä tutuille torimyyjille:) Banaaninkuoret ovat aika monikäyttöisiä:)

      Poista
  3. Så spännande! Jag har aldrig hört att man kan använda bananskal i bakverk, wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:De passar faktiskt utmärkt bra i bakverk:)

      Poista
  4. Oijoi kun näyttävät hyviltä nuo kakkuset ja tiedätkös en ole koskaan aiemmin kuullut että banaaninkuoretkin voisi käyttää! Loistava vinkki, kiitos siitä:)♥ Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden Paja:Kiitos Päivikki, tosi hyviä ovat (olen tehnyt jo 3 kertaa...) Jeps, banaaninkuoret ovat tosi käteviä myös ruuanlaitossa, ja muutenkin. Mukavaa viikonloppua:)

      Poista
  5. Onpa mielenkiintoista että banaaninkuorista voisi tehdä vaikka mitä. Hyvä vinkki, meillä on usein banaaneja menossa vanhaksi, joille en keksi mitä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra: Tosi monikäyttöisiä ovatkin nämä banskukuoret:) Ja näistä tuli tosi hyviä,olen tehnyt myös kakkumuodossa:)

      Poista
  6. Sopivasti meillä olisi just luomubanskuja pari, jotka menossa tummiksi, voisikohan samasta taikinasta tehdä dutch pancakeseja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli>no sittenhän voitkin leipoa näitä:) En osaa oikein vastata voiko niistä tehdä noita pannareita mutta miksei:)

      Poista
  7. Oho! Tämäpä loistava hävikkiresepti, ei olisi tullut mieleenikään käyttää banaanista kuoria :D Mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juulia:Kiitos:) Ehdottomasti banaaninkuoret käyttöön, ne ovat niin monikäyttöisiä:)

      Poista
  8. Kiva banaaniresepti. En ole varsinainen banaaninystävä, mutta leivonnaisissa se menee sujuvammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulinaari: Kiitos:) Tykkään banaaneista etupäässä pakastettuna tai sitten kypsennettynä, mutta tässä olivat erittäin hyviä.Itse asiassa banaani maistuu näissä vähemnmän kuin normibanskukakuissa:)

      Poista
  9. Tällä banaaninkuorireseptillä oli mielenkiintoinen ajoitus, sillä juuri eilen juttelin yhden ystävämn kanssa täällä Mosambikissa siitä, että paikalliset keittävät banaaninkuoria ja pitävät siitä syntyvää juomaa hyvin terveellisenä! Sitä ennen - ja tätä kirjoitustasi ennen - en ollut koskaan tullut ajateleleksi, että banaaninkuoretkin käytetään. Vaikka onhan se tarkemmin ajatellen loogista etenkin täällä missä ruuasta on pula ja kaoikki hyödynnetään mahdollisimman tarkkaan. Ystäväni oli kokeillut banaaninkuorivettä, mutta sanoi, ettei se hänestä ollut erityisen hyvää... ei suositellut. Ajattelin kysyä kodinhoitajaltani, onko hänellä olut tapana tehdä niin. Ystäväni kanssa ajauduimme banaaninkuorikeskusteluun puhuessamme siitä, mistä kaikesta mosambikilaiset keittävät alkoholia (viinaa) juotavaksi, yleensä siis tietenkin hedelmistä "kotipolttoista" jota juovat itse ja joka ei suinkaan ole terveellistä, mutta siihen on varaa. Banaaninkuorivettä siis kuitenkin pidetään hyväätekevänä, joskaan minulle ei ihan valjennut, kuinka, mutta kirjoituksesi antoi siihen vähän viitteitä. Näitähän voisi kokeilla, raaka-aineita kyllä on ihan liiaksikin asti - meillä menee tuhottomasti banaaneja, sillä vanhempi poikani rakastaa maapähkinävoi-banaanileipiä, ja banaanejahan saa joka kadunkulmasta. Kiitos siis postauksestasi ja ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta: Mielenkiintoista, kuoristako keittävät sitä likööriä? Just pari päivää sitten yksi tuttava kertoi lukeneensa että banaanivesi on terveellistä, en tiedä kokeilenko sellaista mutta näissä leivonnaisissa toimii todella hyvin:) Banaaninkuorivedessä on kai magnesiumia, ehkä siksi.. Voin ymmärtää että kehitysmaissa käytetään tosiaankin kaikki hyödyksi, länsimaissa heitetään turhan paljon roskiin sellaista mitä voisi käyttää. Olen esim. tehnyt venezuelalaista juomaa ananaksen kuorista joka on tosi hyvää (blogissa ohje tagilla "VEnezuela". Banskut ovat kyllä hyviä energiapakkauksia, ja poikasi on oikeassa, maapähkinävoi sopii niin hyvin yhteen banskujen kanssa.Kiitos Lotta mielenkiintoisesta kommentistasi:)

      Poista