Sivut

maanantai 3. joulukuuta 2018

Rapeat perunalatket

Eilen menin  lähiseutuni jättimarkettiin , ja näin  siellä violetteja perunoita.  Mielessä välähti että niistä syntyisi kauniin violetit perunalatket eli perunapannarit.. Latket  ovat  täällä eilen alkaneen   Hanukkaan eli valon  juhlaan kuuluvat herkut,  joista olen tänne blogiin tehnyt monta eri versiota. esim. kurpitsasta,    bataatista,  sekä versioni klassisista  perunalatkeistaKiiruhdin kotiin kauniiden violettien perunoitteni kanssa,  ja hieman petyin kun  ne olivatkin vain osittain violetteja: sisäpuoli oli  vaalea. No  värillä ei loppujen lopuksi ollut niin väliä,   mutta tästä tämänkertaisesta latke-versiosta tuli ehkä yksi herkullisimmista mitä olen valmistanut. Ja nämäkin ovat gluteenittomia. Tällä kertaa käytin jauhona  kikhernejauhoa, mikä teki näistä latke-pannareista erittäin rapeita:)

Rapeat  perunalatket eli perunapannarit
  • noin 300 gr kiinteää perunaa raastettuna (karkea terä)
  • 1 kananmuna
  • 3 rkl kikhernejauhoa
  • 2 kevätsipulin vihreät osat, pilkottuna
  • 1 rkl soijakastiketta
  • ½ tl chilihiutaleita
  • öljyä paistamiseen ( ½ dl tai vähän enemmän, tarpeen mukaan)
Vai muka violetti peruna.....

Kuori ja raasta perunat  raastimen karkealla terällä.  Huuhtele raaste, ja purista raasteesta pois ylimääräiset nesteet.  Lisää vispattu kananmuna, soijakastike,  pilkottu   kevätsipuli (vihreät osat)  , chilihiutaleet  sekä kikhernejauhe,  ja  sekoita tasaiseksi. Anna seoksen vetäytyä noin puolen tunnin ajan ennen paistamista.

Lämmitä öljy korkeareunaisessa pannussa.  (paistokasari sopii tähän parhaiten) . Kun öljy on kuumaa,  lisää vajaa ruokalusikallinen seosta per latke  pannulle.   Öljyn tulee olla kuumaa mutta ei liian kuumaa.   Paista  perunalatkeja kunnes molemmat puolet ovat ruskistuneet ja rapeita.  Asettele valmiit latket talouspaperille jäähtymään.   Latket ovat parhaimmillaan juuri valmistettuina, mutta taikinaa voi tehdä suurempi määrä,  ja säilyttää jääkaapissa muutaman päivän.  Kikhernejauho  tekee  perunapannareiden pinnasta rapean,  ja myös öljyä kuluu vähemmän kuin jos näissä olisi vehnäjauhoa.
Ai että ovatkin hyviä!
Näkyvin hanukka-herkku on munkki,  ja munkkeja näkeekin nyt joka puolella.

Mutta kauneimmat munkit on joka vuosi Roladin -leipomoketjulla...

13 kommenttia:

  1. Latket näyttävät tosi rapsakoilta. Minkä kanssa tarjoaisit näitä? Vai ovatko parhaimmillaan sellaisinaan suoraan pannulta napsittuna? Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:tosiaankin rapsakoita. No ihan suoraan pannulta napsittiin😏

      Poista
  2. Näyttävät kyllä herkullisilta ja olisivat juuri sellaista syötävää, joka kelpaa vegaanityttärelle mutta myös lihansyöjäisännälle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of the Mess:Kiitos Arja💗Vegaanityttärelle tosin pitää kananmuna korvata jollakin, mutta muut ainekset vegaanisia💚

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä! Meillä kasvaa punakuorisia perunoita mutta sisältä ovat vaaleita ja tosi hyvä lajike. Olen muuten miettinyt paljon että miten siellä on luomu, biologisuus esillä,tai yleensä kierrätys??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esther Helmiä:Kiitos💗Täälläkon punakuorinen lajike, mutta kun näin nuo violetit💜...Luomua löytyy paljonkin täällä, esim on muutama terveyteen ja luomuun panostava markettikerju, ja ihan normisupereissakin aina löytyy. luomua. Kierrätystäkin on, mutta siinä in niin paljon parantamisen aihetta. Meidän talossa 3 eri roskasäiliötä:tavallisille roskille, sanomalehdille ja sitten yksi yhteinen säilykepurkeille ja esim. tyhjille astianpesuainepurkeille, enkä tajua miksi menevät samaan säiliöön. Kotikadullani myös säiliöt pulloille, lasipurkeille, pienille elektroniikkaesineille, ja vaatteille. Joissain kaupungeissa täällä kierrätys hoidettu paremmin kuin omassa..

      Poista
  4. Joskus olen nahnyt myos kokonaan violetteja perunoita. Olivat pienia ja tosi maukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu:mäkin olen joskus ostanut niitä täysin violetteja pottuja, ja luulin näitäkin sellaisiksi, Mutta eivät olleetkaan🥔🥔

      Poista
  5. Onpa herkullisen kuuloisia, pitää kokeilla. Nuo kikhernejauhot on hyviä, kun niillä saa tosiaan rapsakaksi kaiken. Vai violetteja perunoita, eipä ole tullut vastaan, mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  6. Voi nam! Nämä menee näin ja olisi ihan kivoja myös lisukkeinakin.
    Ihanaa tiistaita sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  7. Vitsi kuinka hyvän näköisiä! Täytyykin ottaa ohje talteen. Minkä kanssa syöt näitä, vai syötkö ilman mitään lisukkeita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja vielä yksi kysymys. Miten saat noita erilaisia kuvakkeita kommentteihin, kuten tuossa ylhäällä? Minä olen ihmetellyt asiaa jo pitkään, kun monet käyttävät kommenteissa oikeita sydämiä ja hymynaamoja, mutta minä en tiedä, mistä ne tulevat.

      Poista
    2. Satu: siellä menussa, mistä laitetaan kuvakin , on Smiley.kuva , siitä kun klikkaa niin löytyy emojit, mutta on helpompi laittaa niitä kun kommentoi puhelimella.

      Poista