Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Pintoa pataan

Papuja löytyy aina kettiöstäni,  ja koska en syö lihaa, käytän papuja&linssejä aika runsaastikin, eri muodoissa.  Joku aika sitten kävin läpi papukokoelmaani;D ,  ja valinta osui pintopapuihin. Pintopavut ovat suosittuja etenkin Yhdysvalloisssa   sekä Meksikossa, jossa pintopavut ovat usein täytteenä esim. burritoissa.  Yhdysvalloissa  pintopavuista tehdään usein  "refried beans" eli papuja ensin keitetään,  sitten murskataan  , ja lopuksi vielä paistetaan.  Pintopavuista ja kasviksista tein ihanaa kasvispataa, joka oli sekä täyttävää että hyvää.
Papuni ostan yleensä irtopainona,  pienestä kaupasta  Tel Avivin maustetorin alueella.   Kauppa on pieni ja ahdas, mutta sieltä löytyy lähes kaikkea.. Pintopapupataan  voi käyttää sekä itse keitettyjä papuja,  mutta pintopapuja saa myös valmiiksi keitettynä, esim, näitä.  Jos papuja keittää itse, niitä kannattaa samalla keittää isompi määrä, ja pakastaa osa pieniin rasioihin.  Pintopapuja liotetaan vähintään 8 tunnin ajan,  mutta pidempi liotusaika lyhentää hieman keittoaikaa.  Pintopapujen keittoaika on  , riippuen papujen tuoreudesta,  1½-2 tuntia.  Tässä voi tietenkin käyttää muitakin papuja. 

Pintopapupata
  • 6 dl keitettyjä pintopapuja
  • 1 sipuli
  • 1 sellerinvarsi
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • ½ tl jeeraa
  • hyppysellinen savupaprikaa
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 1 tl yrttimaustetta
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1½ rkl öljyä paistamiseen
  • 6 dl vettä
Silppua sipuli,  ja murskaa valkosipulin kynnet.  Silppua myös  sellerinvarsi, ja halkaise  kirsikkatomaatit puolikkaiksi.  Lämmitä öljy kasarissa/kannellisessa pannussa, ja kuullota sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli, ja paista muutama minuutti, minkä jälkeen lisätään selleri, paistetaan taas muutama minuutti, ja lisätään kirsikkatomaattipuolikkaat. Tässä vaiheessa lisäsin mausteet ja tomaattipyreen. Lopuksi lisätään vesi,  lämpö käännetään matalalle,  ja ruokaa kypsynnetään   kannen alla noin 15-20 minuutin ajan. Lopuksi lisätään keitetyt pavut, ja pataa kypsennettään vielä jonkun aikaa,  kunnes nestettä on haihtunut.   Tämä on todella hyvää:)

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Vihreät dosat

Jo vuosia olen valmistanut , yleensä viikonloppuisin,  intialaisia  dosa-lettusia, esim. tällaisia joitakin vuosia sitten.   Dosa-letuissa minussa viehättää niiden  helppotekoisuus, raaka-aineet ja maku.  Tällä kertaa tein dosa-lettuja idätetyistä mungpavuista, (pesarattu) eikä näiden valmistus voisi olla helpompaa.  Mungpavuissa on hyvä ravintoarvo ,   ja esim. 100 grammassa papuja on 24 grammaa  proteiinia.  Idätetyissä pavuissa ravinto-arvot ovat vieläkin parempia. Ja katsokaa miten kaunis väri nissä on:)    Mungpapupohjaisten lettujen ohjeita löytyy netistä  monta erilaista,  ja tässä yksi niistä.

Vihreät dosat idätetyistä mungpavuista
  • 3 dl idätettyjä mungpapuja
  • pieni pala inkivääriä
  • ½ vihreä chili
  • kourallinen korianterin lehtiä ( voi käyttää pinaattia jos ei pidä korianterista)
  • vettä 2 dl tai kunnes  massa on löysähköä
  • 1 dl riisijauhoa
  • ½ dl kikhernejauhoa
  • ½ tl suolaa
  • 1-2  rkl öljyä
  • 1/4 tl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
  • 1/4 tl  jauhettua korianteria
  • vettä tarpeen mukaan
Idätän jatkuvasti jonkinlaisia ituja, ja eniten ehkä mungpapuja.  Käytän mungpavun ituja esim, salaateissa ja wokkiruuissa, jolloin  poistan itujen vihreitä kuoria sen verran kun pystyn.  Tässä ohjeessa tarvitaan idätettyjen mungpapujen  vihreitä kuoria :niistä tulee lettujen vihreä väri. Hyvät idätysohjeet kuvineen  löytyvät esim. täältä.

Laita munpapuidut, inkivääri, chili ja tuore korianteri ( tai pinaatti)  tehosekoittimeen ,  ja lisää vettä  2 dl. Jauha tasaiseksi .  

Kaada seos kulhoon ja lisää   suola, riisijauho, mausteet ja kikhernejauho. Sekoita ja lisää vettä tarpeen mukaan,   niin että  taikina on löysähköä.

Peitä kulho ,  ja anna taikinan levätä vähintään puoli tuntia.

Lämmitä  tasainen paistinpannu  , sivele pannun pinnalle hieman öljyä.  Lämmitä pannu keskilämmölle,  ja lisää noin kauhallinen taikinaa per lettu pannulle.  Tästä näkee miten nämä letut paistetaan  (aloita kohdasta  1.17 min). Pannun ei tule olla  liian kuuma, ja  letun tulee olla mahdollisimman ohut (pitää harjoitella lisää;D).   Kun letun yläpinta on jähmettynyt, käännetään se ja letun toista pintaa paistetaan vain ihan pieni hetki.
Letut ovat parhaimmillaan juuri valmistettuina, eli näitä kannattaa tehdä kerralla vain se määrä mikä syödään.  Taikinaa voi säilyttää jääkaapissa muutaman päivän ajan. Lettujen kanssa voi tarjoilla intialaisia kastikkeita ja tahnoja, tai sitten mitä itse haluaa. 

Ihanassa lähiseutuni jättimarketissa (tein siitä kuvapostauksen täällä)  on päivittäin iso tiski valmista ruokaa ostettavaksi kotiin/töihin (marketilla iso kettiö ja keittiöpäällikkö).  Torstaisin ja perjantaisin,  viikonlopun alla,   valikoima on normaalia suurempi,  ylimääräinen rivi patoja ilmestyy lähelle valmisruokatiskejä.
Tässä näkyy punajuurikibbehiä, mitä on ollut tarkoitus tehdä jo pitkään.  No ehkä kun säät taas viilenevät ,,,

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Mahtavan hyvä kesäjuoma

Eksäni lähti kuukaudeksi matkalle,  mutta toi  minulle sitä ennen valtavan  yli 6 kilon  vesimelonin.  Vesimeloni oli ihanan  makea ja mehukas,  ja myös  lähes siemenetön.  Koska vesimelonia oli niin paljon,  piti siitä tehdä jotain,  ja osan siitä pakastin pieninä paloina.  Pakastetusta  vesimelonista syntyi sitten tämä ihana juoma,   johon olen niin koukkuuntunut että  teen sitä viime aikoina joka päivä.   Juomassani on reilu määrä inkivääriä,  koska pidän inkivääristä,  mutta sitä voi toki laittaa vähemmänkin jos ei niin pidä inkivääristä.
Aika paljon aikaa meni kun otin vesimelonista melonipallolusikalla pallon tapaisia paloja

Mahtavan hyvä kesäjuoma (2 annosta(
  • 2 dl  pakastettua vesimelonia
  • iso pala  inkivääriä, ohuesti leikattuna
  • 4 dl omenamehua tai omenamehutiivistettä+ vettä
Sekoita kaikki ainekset  tehosekoittimessa tasaiseksi juomaksi.    Inkivääri kannattaa paloitella ohuiksi siivuiksi  ennen sekoittamista,  Oma tehosekoittimeni (NutriNinja)  jauhaa juoman täysin tasaiseksi.  Tämän voi tietysti tehdä myös niin että laittaa vain vesimelonia ja jääkuutioita,  mutta itse olen tehnyt tätä vain pakastetulla vesimelonilla. 
  Enoni   viestitti minulle Instagramissa että oli lisännyt juomaan giniä,  ja että se oli hänen mielestään  

kaikkien aikojen paras kesäjuoma;D
Vesimeloneja  vihanneskaupassa

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Syntisen hyvät kauraneliöt toffeella ja suklaalla

Joskus keväällä huomasin jossain Carmelitas-neliöt. eli toffeella ja suklaalla täytetyt herkulliset kauraneliöt.   Nimestä päättelin että ne liittyvät joko espanjalaiseen tai etelä-amerikkalaiseen keittiöön, mutta espanjankielellä löytyi vain muutama ohje, jotka muistuttivat kauraisia carmelitas-neliöitä.   Espanjassa on kyllä  carmelitas-nimellä kulkeva  leivonnainen Cadizin alueella,  mutta  se on jotain täysin muuta kuin tämä syntinen herkku. Englanniksi sen sijaan löytyy carmelitas-neliöiden ohjeita montakin.

Pieni tutkimus selvitti että vuonna 1967 Erlyce Larson Minnesotasta voitti  kauraneliöillään  Pillsburyn Bake-Off-kilpailun.  Alkuperäisissä neliöissä täytteenä oli valmista karamellikastiketta ja  suklaahippuja. Monessa ohjeessa käytetään  kuumaan kermaan sulatettuja toffeekaramelleja,  mutta   käytin ensimmäisellä kerralla itse tekemääni kinuskikastiketta, ja toisella kerralla   kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskitäytettä.   Tein näitä  siis kaksi kertaa: tarkoitus oli viedä erääseen tilaisuuteen johon en lopuksi mennyt,  joten suurin osa on nyt pakastimessa. Osan vein naapurilleni ja torin kahvikaupan väelle.

Nämä ovat  koukuttavan hyviä ,  ja todella helppotekoisia ;   etenkin jos käyttää kaupan valmista kinuskikastiketta.   

Sýntisen hyvät kauraneliöt  toffeella ja suklaalla
Kaurakerrokset:
  • 3½ dl kaurahiutaleita
  • 3½ vehnäjauhoa 
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 2.5 dl ruokosokeria (demerara)
  • 1 tl vaniljauutetta
  • ripaus suolaa
  • 200 gr sulatettua voita
Täytevaihtoehdot
  1.  kinuskikastiketta tämän ohjeen mukaisesti  
  2. 2 dl kermaa, kuumennettuna  + esim. Omar-kermakaramelleja sulatettuna kuumaan kermaan , sen verran että   seoksesta tulee paksuhkoa kinuskikastiketta
  3. 1 tölkki kondensoitua maitoa + pieni nokare voita.  Kondensoitua maitoa keitetään  miedolla lämmöllä kunnes seos paksunee jonkun verran.
  4. 2 dl kaupan valmista  kinuskikastiketta
  5.  100 gr tummaa suklaata,   tai maitosuklaata tai valkoista suklaata,   paloina tai suklaahippuina.
Valmista ensin pohja: sekoita kaurahiutaleet, jauhot, sokeri, suola ja leivinsooda. Lisää joukkoon  sulattu voi ja vaniljauute, ja sekoita seos tasaiseksi massaksi. Lämmitä uuni 170 C asteiseksi.

Vuoraa  uunivuoka (minulla Pyrexin 31x 20 vuoka)  leivinpaperilla.  Levittele puolet  kaurapohjasta vuoan pohjalle,  tasoittele pinta lastalla.  Laita vuoka uuniin  10 minuutiksi.  

Valmista sillävälin  toffeetäyte:   itse tein ensimmäisellä kerralla itse kinuskikastiketta,  ja toisella kerralla  käytin kondensoitua maitoa.    Jos käytät kermakaramelleja, sulata niitä kuumassa kermassa.   Valmis kinuskikastike on helpoin  vaihtoehto.

Ota vuoka uunista ja asettele pohjalle ( ei väliä vaikka pohja on kuuma) suklaata. Ensimmäisellä kerralla  käytin sekä  tummaa että valkoista suklaata, ja liian runsaasti:  100 gr on riittävä määrä. Kaada valitsemasi kinuskitäyte suklaan päälle, niin että kinuski peittää koko pohjan.  Murustele loppu  kaurasekoitus  pintakerrokseksi.
Paista kauraherkkua uunissa  170 asteen lämmössä 20-25 minuuttia ,  tai kunnes kaurapinta saa hieman väriä.  ´Huom! Leivonnaisen täyte on kuumana täysin sulaa,  eikä vuokaa tule heti ottaa pois uunista, vaan vuoka saa olla uunissa ( uuniluukku avoimena) kunnes  täyte on hieman jähmettynyt ja uuni jäähtynyt.  Sen jälkeen  vuoka saa jäähtyä kunnolla huoneenlämmössä,  jonka jälkeen se siirretään jääkaappiin jähmettymään, mieluiten yön yli.  Joten jos tätä herkkua haluaa tarjoilla,  se kannattaa valmistaa edellisenä päivänä.
Täysin jähmettyneestä kauraherkusta leikataan pieniä  neliöitä.   Kauraneliöt ovat parhaimmillaan huoneenlämpöisinä ,  joten  ne kannattaa ottaa ajoissa pois jääkaapista ennen tarjoilua. Tämä on tuhtia herkkua,  joten pieni neliö riittää kerralla....