Sivut

torstai 25. kesäkuuta 2020

Unikonsiemenjugurtti

Eksäni pitää paljon  unikonsiemenjugurtista,  ja kun olimme äskettäin eräässä juustolassa,  osti hän pullollisen unikonsimenjugurttia,  jota minäkin maistoin.   Jugurtti oli paksuhkoa  ja tosi hyvää, ja ennenkuin eksä heitti pullon roskikseen,  ehdin lukea että  jugurtissa oli myös  käytetty Maizenaa, joka  oli se mikä teki jugurtista niin paksuhkoa.  Supermarketeissa täällä voi olla vaikeaa löytää unikonsiemenjugurttia,  mutta monet pienet juustolat valmistavat sellaista, useimmiten vuohenmaitojugurtista.   En löytänyt yhtäkään täkäläistä ohjetta unikonsiemenjugurtille,  ja yritin katsella muiden juustoloiden unikonsiemenjugurtin aineksia,  mutta  sekään ei onnistunut.  En usko että  kaikissa  unikonsiemenjugurteissa on  käytetty Maizenaa,  mutta pidin maistamani jugurtin  koostumuksesta,   joka kävi hyvin myös  jälkiruuaksi.  Piti sitten itse keksiä jonkinlainen versio siitä.

Unikonsiemenjugurtti (2 annosta)
  • 3 dl paksuhkoa jugurttia
  • 1,5 dl maitoa (itse käyin soijamaitoa)
  • vajaa  1 rkl sokeria, tai muuta makeutusta  (käytin steviaa)
  • ripaus vaniljauutetta
  • 1.5 rkl  Maizenaa
  • 0.5 dl unikonsiemeniä
Sekoita  maito,  ,  sokeri (tai muu makeutus)  ja Maizena, mieluiten tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella,  niin että seoksesta tulee tasaista. Lisää lopuksi unikonsiemenet.  Laita seos kattilaan, ja anna seoksen lämmetä hiljalleen, koko ajan sekoittaen,  kiehumapisteeseen saakka,  tai kunnes  seos paksunee.  Ota pois liedeltä  , ja anna seoksen jäähtyä.

Kun seos on jäähtynyt, se sekoitetaan ( taas mieluiten joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella) tasaiseksi jugurtin kanssa.  Unikonsiemenjugurtin annetaan jähmettyä pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.
Unikonsiemenistä tulee kiva ja herkullinen rakenne  jugurtille.

torstai 18. kesäkuuta 2020

Mustaherukkajäätelöpuikot

Tein muutaman jäätelöpuikon mustaherukoilla,  ja näistä tuli aivan ihanan raikkaan makuisia. Tämä jäätelö syntyy tosi nopeasti, ja  on hieman kevennetty versio siitä helposta jäätelöstä,  jossa käytetään kondensoitua maitoa. Tässä kondensoidun maidon lisäksi oli jugurttia , mikä teki tästä tosi raikkaan makuista,  marjojen lisäksi.  Rakastan mustaherukoita,  ja niiden kirpeää makua, mutta muutkin marjat käyvät tietysti.  Reseptin määrästä tuli 2 ½ jäätelöpuikkoa,  joten jos näitä  haluaa tehdä enemmän,  käytetään aineksia kaksinkertaisesti.

Helpot mustaherukkajäätelöpuikot

  • 1.5 dl paksuhkoa jugurttia
  • 3/4 dl kondensoitua maitoa
  • 1 dl pakastettuja mustaherukoita
  • 1 rkl tiivistettyä omenamehua
  • ½ tl ksantaania
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai  sauvasekoittimella  ym.  ja kaada seos  jäätelömuotteihin. Anna jäätelöpuikkojen  jäätyä ainakin 10 tuntia , ennenkuin poistat ne muotista.

Käytin tässä 4% perusjugurttia ,  jonka annoin valua harsokankaalla vuoratussa siivilässä , kunnes  jugurtti oli  paksuhkoa. Ksantaani  estää jäätelön kristallisoitumista.
Sisälläkin kuuma , ja jäätelö alkoi sulaa nopeasti....

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Zaatar-marinoidut fetakuutiot ja kirja-arvonta!

Ihanat zaatar-marinoidut feta-kuutiot maistuvat salaatissa, tai ihan sellaisenaankin  popsittuna.   Lähi-idästä kotoisin oleva zaatar-maustesekoitus  toimii loistavasti  fetajuuston  kanssa.  Vinkki tähän tuli ihanasta  Värikästä Vegeä -kirjasta,  ja nyt olen saanut yhden kappaleen tästä upeasta kirjasta  arvottavaksi teille rakkaat lukijat.)

Jos haluatte olla mukana kirjan arvonnassa  ,   laittakaa sähköpostitietonne kommenttilaatikkoon. Arvonta suoritetaan ensi viikon maanantaina,  ja arvontaan voi osallistua vain Suomessa.

Zaatar-marinoidut  fetakuutiot
  • 200 gr fetajuustoa
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1 tl zaatar-maustesekoista
Kuutioi feta,  ja sekoita oliiviöljyn ja zaatarin kanssa. Zaataria löytyy  etnisistä kaupoista,  mutta jos sitä ei löydy  helposti, tässä ohje zaatar-maustesekoitukselle.
Maustetut fetakuutiot maistuivat  tänään salaatissani:)
Ihanan inspiroiva kirja!
Arvonta on nyt päättynyt ja suoritettu,  ja kirjan voitti Hippohiiri. Onnea voittajalle.

torstai 4. kesäkuuta 2020

Superherkullinen kesäkurpitsapaistos

Tein tosi herkullisen  kesäkurpitsapaistoksen,  joka on jo syöty, mutta jota tekisin nyt mielelläni uudestaan , jos samat ainekset olisivat keittiössäni....
Eksäni yllätti minut tällä vihanneslaatikolla,  ja kun näin  nuo tummanvihreät vauva-zucchinit ja timjamirasian, tiesin mitä teen niistä....

Viime viikonlopun lehdessäni uusi ruokatoimittaja,   jota olen seurannut Instassa iät ja ajat, oli laittanut ohjeen kesäkurpitsagratiinista ,  johon hän oli saanut inspiraation  ranskalaisesta perunagratiinista.  Hän mainitsi että yksi kokkaamisen iloista on se että voi tehdä resepteistä oman versionsa,  ja  kun näin hänen  ohjeensa, minullakin oli hieman erilainen versio mielessä.  Tästä omasta versiostani ei tullut gratiinia,  vaan eräänlainen paistos.   Laitan tänne oman ohjeeni ja myös alkuperäisen ohjeen.

Kesäkurpitsapaistos
  • 8 pientä  tummanvihreää  kesäkurpitsaa ,  tai muutama isompi, jos ei löydy ihan pieniä tummanvihreitä kesäkurpitsoja
  • 1 .5 purkkia raejuustoa
  • 50 gr fetamuruja
  • ½ tl suolaa
  • 75 gr vahvaa juustoraastetta (minulla oli pecorino-raastetta)
  • 1 rkl timjamin lehtiä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ripaus mustapippuria
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 1.5 rkl  Maizenaa
Sekoita  raejuusto,  fetamurut, ja puolet juustoraasteesta tasaiseksi , ja lisää murskattu valkosipuli, timjami,  Maizena,  suola, mustapippuri ja chili. Sekoitin sauvasekoittimella osan raejuustosta  Maizenan kanssa tasaiseksi , jotta  Maizena sekoittuisi hyvin.  Maizenaa lisäsin juustoseokseen koska sekä raejuustossa että kesäkurpitsoissa on paljon nestettä.
Ota kesäkurpitsoista ohuita viipaleita pituussuuntaan kuorijalla. Lado  kesäkurpitsaviipaleet uuniastiaan limittäin.   Levitä ohut kerros  juustoseoksesta  viipaleitten päälle. Jatka samoin seuraavan kerroksen kanssa. Minulla oli paistoksessa 5 kerrosta.    Levitä loput seoksesta viimeisen kerroksen päälle, ja ripottele päälle myös loput juustoraasteesta.  

Lämmitä uuni 180 asteeseen , ja kypsennä paistosta uunin keskitasolla  noin tunnin ajan, kunnes  pinta on saanut kauniisti väriä.  Aseta uuniastia  alimmalle tasolle  viimeisten 15 minuutin ajaksi. Anna  paistoksen jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista.  Tämä on vielä parempaa seuraavana päivänä lämmitettynä, ja hyvää myös kylmänä.
Niin hyvää:)

Ohje josta sain inspiraation....(kesäkurpitsagratiini)
  • 14 pientä tummanvihreää kesäkurpitsaa
  • 1 valkosipulin murskattu kynsi
  • 3,5 dl  kermaa
  • 50 gr Gruyere-juustoraastetta ( tai parmesaania)
  • ripaus suolaa, ripaus mustapippuria
  • timjamia
  • ripaus chilihiutaleita
Tässä ohjeessa kerma,  valkosipuli,  chili, timjami, suola ja pippuri lämmitettiin kattilassa kiehumispisteeseen. Kermaseos kaadetaan kesäkurpitsaviipaleiden päälle, ja sekoitetaan hyvin. Kesäkurpitsaviipaleet asetellaan uuniastiaan,  ja jokaisen kerroksen päälle ripotellaan hieman juustoraastetta. Kun kaikki kerrokset on laitettu, kaadetaan loppu kermaseos vuokaan,  ja ripotellaan loppu juustoraaste päälle.  Kesäkurpitsagratiinia paistetaan   180 asteessa,  noin tunnin ajan, kunnes pinta on saanut kauniisti väriä.