Sivut

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Itusalaatti aasialaisittain

Keväällä ensimmäisen   lockdownin aikana  ostin paljon  erilaisia  linssejä  ja papuja, joista käytin ison osan idättämiseen.    Näin toisen lockdownin aikana  linssien ja papujen kaltaiset kuivatuotteet ovat aina käteviä, sillä niistä   saa muutamassa päivässä jo  terveellistä ja hyvää syötävää, itujen muodossa. Mungpavun idut ovat ihania:)

Mungpavun ituja  idätän itse,  tai sitten ostan valmiina. Takana kaupasta ostetut , ja  edessä itse idätetyt.  Itse idättämäni eivät  kasva samalla tavalla   kuin kaupan,  ja aina jää vihreitä kuoria vaikka yritänkin poistaa suurimman osan,  mutta  hyviä ovat molemmat  versiot.  Tein aasialaisittain maustettua  salaattia, johon tuli mungpavun ituja,  ja rapeat idut ovatkin herkullisia tämän tyyppisessä salaatissa.  Idut kypsensin nopeasti wok-pannulla,  ennen salaattiin lisäämistä, sillä kevyesti kypsytetyt idut sopivat mielestäni paremmin tämäntyyppiseen salaattiin.

Itusalaatti aasialaisittain
  • noin 400 gr kurkkua 
  • 1 rasiallinen mungpavun ituja  (tai itse idätettyjä ituja)
  • 1 keskikokoinen punasipuli
  • 1 valkosipulin kynsi murskattuna
  • 1 chili  renkaiksi leikattuna , ilman siemeniä ( minulla oli oranssinpunainen chili, mutta myös  vihreä käy hyvin)
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • 1 rkl  öljyä
Kastike salaattiin:
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl maapähkinävoita
  • 1.5 tl hunajaa ( tai siirappia , jos haluaa tästä  vegaanisen)
  • noin 1 rkl etikkaa (käytin tummaa  kiinalaista etikkaa,   mutta muutkin etikat sopivat tähän)
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl kylmää vettä
Idut kypsennetään nopeasti näin: wokkipannu tai muu korkeareunainen pannu lämmitetään korkeimmalla teholla,  lisätään   1 rkl öljyä ,  ja idut paistetaan nopeasti  kuumassa pannussa.   Paistoin ituja noin 2 minuuttia , välillä kännellen, kunnes idut olivat hieman pehmenneet mutta eivät liikaa.
Minulla oli noin 400 grammaa kurkkua ennenkuin leikkasin kurkuista päät pois. Täällä ei ole pitkää kurkkua kuten Suomessa, vaan napakoita pikkukurkkuja. Jaoin kurkut 4 osaan ,  ja leikkasin ne palasiksi.

Kurkku,  viipaloitu punasipuli,  chili ja valkosipuli laitetaan kulhoon,  sekoitellen. Kun idut ovat hieman  jäähtyneet , lisätään myös ne, ja  viimeiseksi  korianterin lehdet.

Kastiketta varten  laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeen  ( sauvesekoittimella onnistuu myös)   ja sekoitin kastikkeeksi,  jonka kaadoin salaatin päälle. Jos haluaa lisää suuntuntumaa salaattiin, murskatut  maapähkinät ovat kiva lisä:)
Näin  täällä edelleen vallitsevan toisen lockdownin aikana vain välttämättömät kaupat, kuten ruokakaupat ja  apteekit ym. , ovat auki, ja ruokaostosmatkat ovatkin viikon kohokohtia,  kun  muita ostoksia ei voi tehdä.   Tel Avivin filippiiniläisessä ruokamarketissa on tosi hyvä ja eksoottinen  vihannesosasto,  josta käyn välillä hakemassa hieman erikoisempia aineksia.
Karvaskurkkua ostin kerran , mutta en pitänyt siitä, enkä varmaan tehnyt sitä oikealla tavalla. Alunperin karvaskurkku on lähtöisin Intiasta.
Näin vihreitä lehtiä , joita en ollut nähnyt aikaisemmin.  Selvisi että ne ovat karvaskurkun varsia ja lehtiä, jotka myös kuuluvat aasialaiseen keittiöön.  Karvaskurkun lehtiä pidetään terveellisinä ,  ja niitä nautitaan mm. teen muodossa.
Moringan lehtiä.  Moringaa pidetään jonkinlaisena superfoodina, ja kerran ostin lehtikimpun, kuivatin ja jauhoin jauheeksi.
Erilaisia  pieniä munakoisoja. Kaikki aasialaiset  vihannekset kasvatetaan täällä, joko aasialaisille ravintoloille   tai vierastyöläisille,    mutta nyt kun ravintolat  ovat kiinni,  tässä kaupassa on suurempi valikoima   eksoottisia vihanneksia.
Banaaninlehtirullia.


3 kommenttia:

  1. Fräsch sallad och fräscha grönsaker!

    VastaaPoista
  2. I have to admit, bean sprouts are one of my least favorite vegetables/ingredients... But you sure made them look tasty here! I'd definitely give it a shot. They are so nutritious and affordable, after all.

    VastaaPoista
  3. Minusta on kiva kun ituja on uudestaan alettu käyttää salaateissa ja ruoissa. Tykkään miten iduista saa raikkautta salaatteihin.
    Ihanaa torstaita sinulle Jael <3

    VastaaPoista