Sivut

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Mustikkaiset ja sokerittomat kauravanukkaat

Täälläpäin on alkanut se kaikkein kuumin  aika, korkeilla  kosteusprosenteilla höystettynä,   ja silloin  pitää olla todella kevyttä päällä.  Kauhistuin kun huomasin että iso osa kesävaatteistani olivat nyt kireitä,  tai liian pieniä,  joten  joitakin viikkoja sitten   jätin pois  sokerit , vehnäjauhot ja  juustotkin,  raejuustoa lukuunottamatta.  Välillä tekee kuitenkin mieli jotain makeaa ,  ja tein nämä   mustikkaiset   kauravanukkaat, joihin ei tullut lainkaan lisättyä sokeria.  Vanukkaat ovat todella yksinkertaisen helppotekoisia,  ja ihan hyviä näistä tuli myös ilman lisättyä sokeria.

Mustikkaiset ja sokerittomat   kauravanukkaat
  • 6 dl  kauramaitoa (käytin itse tehtyä kauramaitoa, mutta kaupan kauramaito käy  myös hyvin)
  • 3.5  rkl Maizenaa
  • ripaus vaniljauutetta
  • 1 rkl mustikkajauhetta
  • steviajauhetta ( en muista tarkalleen paljonko laitoin,mutta kannattaa lisätä muutama teelusikallinen  , ja lisätä makeutta tarpeen mukaan).
Sekoitin kaikki ainekset tehosekoittimessa,  jonka jälkeen kaadoin seoksen kattilaan,  ja lämmitin seoksen ensin kiehumapisteeseen,  Sen jälkeen käänsin lämmön matalaksi, ja vispasin seosta kunnes se alkoi kunnolla paksuuntua,  jonka jälkeen kaadoin sen heti muotteihin.  Muotti /muotit laitetaan jääkaappiin, mieluiten vähintään 12 tunniksi,  jotta vanukkaat hyytyvät hyvin.

Käytin tässä mustikkajauhetta,  mutta tässä voisi varmaan hyvin käyttää sen sijaan myös   tuoreita tai pakastettuja mustikoita.

8 kommenttia:

  1. Nuohan ovat tosi kauniita myös, mustikan väri on upea!
    Herkullista kesäkuun viimeistä viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, mustikasta tosiaankin tulee nätisti väriä:) Kiitos samoin sinulle Outi kesäkuun viimeistä viikkoa:)

      Poista
  2. Kätevä jälkiruokavaihtoehto kesäksi 😍 Helppous on aina plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nadine:Kiitos, helppo ja hyvä, ja sokeriton 💜

      Poista
  3. Such a beautiful color! I've never worked with powdered blueberries before, but it looks like a really fun (and tasty) ingredient to play with.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:Thank you dear 💜Blueberry, thecwild kind, does add beautiful color💜

      Poista
  4. Så fina och vilken vacker färg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina :Tack snälla du, med blåbär får man en så fin färg💜

      Poista