Sivut

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Vuoden viimeinen postaus omistettu Bambille

Vuoden viimeisen postaukseni olen omistanut koiralleni Bambille ja muille seniorikoirille, sekä heidän emännilleen/isännilleen.  Bambi on jo kovin iäkäs koira, joka täyttää  muutaman kuukauden kuluttua 14 vuotta.  Viimeisen vuoden aikana  Bambi on  todellakin vanhentunut: ensin lähti kuulo, sitten osa näköä ja myös liikkuminen on muuttunut hitaammaksi. Bambia pitää myös viedä useamman kerran ulos,  4-5 kertaa nykyään, entisen 3 sijaan.  Elokuussa  Bambi oli niin väsähtänyt  että  ajattelin lopun olevan lähellä,  ja kävimme eläinlääkärin luona.  Bambissa  ei  ollut mitään vikaa,   ja eläinlääkäri sanoi että    ruokavaliota tulisi muuttaa.  Osa väsymyksestä johtui myös siitä että silloin oli  kosteankuumaa.

Googlasin "homemade food for senior dogs",   ja tästä sivustosta löysin perusohjeita, joita olen sitten parannellut.   Perusohjeessa oli kanaa  tai kalkkunaa, tummaa riisiä  sekä vihanneksia.   Vähitellen    lisäsin tuohon ohjeeseen myös   pellavansiemenjauhetta,   kurkumaa,  kauraa sekä  kananmunankuorijauhetta (kalsiumia&proteiinia).   Teen satsin muutaman kerran kuukaudessa,  jaan pieniin pusseihin, jotka pakastan,  ja niin minulla on aina  sopiva annos valmiina.  Itse tehdyn ruuan   sekoitan kaupan seniorikoiralle tarkoitettuun  kuivaruokaan,  jonka olen kosteuttanut, niin että kaupan ruokaa on puolet ja kotona tehtyä puolet..  Bambi suorastaan hotkii tuon sekoituksen.
Kananmunankuorijauhetta aloin valmistamaan sen jälkeen kun tuli mieleen että siinä on kalsiumia ja proteiiniakin,  ja vastauksen  löysin täältä.   Jauheen teen niin että huuhtelen hyvin kananmunan kuoret, kuivaan ne ja  lopulta jauhan jauheeksi.  

Bambi on nyt syönyt kotitekoisen ja kaupasta ostetun ruuan sekoitusta  3.5 kuukauden ajan,  ja selvästi näkyy miten se on vaikuttanut: Bambi on pirteämpi kuin aikaisemmin,   ja turkki kiiltää kauniisti. 

Kotitekoinen ruoka  seniorikoirille

  • 500 gr kanan  (tai kalkkunan ) jauhelihaa
  • 2.5  dl tummaa riisiä
  • 6.5 dl vettä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • erilaisia vihanneksia: olen laittanut mm. vihreitä papuja, bataattia, perunaa,  paprikaa, porkkanaa.
  • 1 rkl kananmunankuorijauhetta
  • 1.5 dl kauraa
  • 2 rkl pellavansiemenjauhetta
  • pieni pala  tuoretta kurkumaa raastettuna, tai  1 tl kurkumajauhetta
Laita  kana,  riisi, vesi, öljy ja pieneksi pilkotut vihannekset (viimeksi käytin bataattia ja punaista paprikaa)  kannelliseen kattilaan.  Sekoita haarukalla niin että jauheliha sekoittuu muihin aineksiin.  Anna seoksen saavuttaa kiehumispiste, minkä jälkeen  kansi päälle,  ja lämpötila minimille.  Annan seoksen kypsyä noin  20 minuutin ajan,  minkä jälkeen lisään  kananmunakuorijauheen,   kauran, pellavansiemenjauheen ja kurkuman. Tämän jälkeen annan seoksen kypsyä vielä 10 minuutin ajan, kunnes kaikki neste on  haihtunut ja riisi, vihannekset ja liha pehmeää.
Kun ruoka on jäähtynyt, jaan sen pieniin annospussiin, ja laitan pakastimeen.  Tämä sekoitus on siis puolet ruoka-annoksesta, ja toinen puoli kostutettua   kaupan ruokaa seniorikoirille.  Bambille on aina myös  kipossa kuivaruokanappuloita, mutta ne maistuvat nykyään vähemmän,  koska tarjolla on tätä parempaa ruokaa...
Tyytyväinen koiravanhus ruokailun jälkeen:)

Hyvää tulevaa vuotta 2022:)

19 kommenttia:

  1. Hyvää vuotta 2022 ja paljon rapsutuksia Bambille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplaespresso :Kiitos Bambin psta. ja oikein hyvää vuotta 2022 sinullekin🎉

      Poista
  2. Aww, sweet little Bambi. They're so fortunate to have such a loving pet parent. Bambi really does look great for such an old age!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bittersweet:Thank you Hannah, these pwts of ours are so adorable🐕❤️Thank you, Bambi's nozzle is all white by now, and he is deaf and partly blind, but stull with lots of energy at times

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kaura:Kiitos Bambin psta. ja oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle🎉

      Poista
  4. Myös pian 14v Wiljo koiralta terveiset. Hidastetaan tahtia, pidetään rutiineista kiinni. Annetaan senioreiden levätä tarpeeksi, mutta joskus myös ilakoidaan. Terveitä päiviä meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi: Terveisiä myös Wiljolle:) Juu tahtia pitää hidastaa, lyhyet kävelyt ja onneksi minulla on puisto kodin edessä missä mukava vanhankin koiran kävellä pehmeällä nurmikolla. Oikein hyvää vuotta 2022 sinulle ja Wiljolle:)

      Poista
  5. Hei ja kiitos ohjeesta.

    Laitan talteen, kun ystävilläni koiria. Minulla on kaksi kissaa, Fonzie 14v ja Viiru 7v. Fonziella havaittiin vahingossa munuaisten vajaatoiminta ja meillä myös ruokaremontti edessä. Hassua tässä on se, että kun kissat ovat lihansyöjiä niin nyt joudun miettimään ruokaa, jossa proteinia vähemmän, sillä se juuri rasittaa munuaisia. No löysin Renal ruokaa ell:n hyllystä, ei myydä eläinkaupoissa, tai sitten apteekista. Hinta tupla verrattuna tavallisen ruoan hintaan, jota esim. Musti ja Mirri myy. Renal ruokaa eivät saa myydä. Jättikonsernit Hills ja Royal Canin ovat tehneet diilin eläinlääkäreiden kanssa, siksi Musti ei saa niitä myydä. Toivotan hyvää ja parempaa Uutta Vuotta sinulle ja Bambille. Terveisin ritva parviainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ritva, ja kiva nähdä sinulta täällä kommentti:) Fonziella on jo kunnioitettava ikä, ja tsemppiä hänen ruokaremonttiinsa. Bambin ruokaremontti on osoittautunut erittäin hyväksi:) Onpa outoa että tuota Renal ruokaa ei saa eläinkaupoista, mutta tuntuu että täällä sama juttu suurten jättikonsernien ja eläinlääkärien kanssa, ainakin mitä olen kuullut ystävältäni jolla kissoja. Oikein hyvää tätä vuotta sinulle Ritva:)

      Poista
  6. Åh, så söt! Stora kramar till dig och Bambi!
    Gott Nytt År!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:) Tack och gott nytt år til dig också vännen.

      Poista
  7. Ihana Bambi!
    Leppoisaa uutta vuotta sinulle Jael ja paljon haleja ja rapsutuksia Bambille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kiitos Bambin psta:) Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle Outi ja perheellesi:)

      Poista
  8. Hyvät uuden vuoden toivotukset vuodelle 2022 rapsutusten kera ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja: Kiitos samoin sinulle hyvää alkanutta vuotta minulta ja Bambilta.)

      Poista
  9. Ihanaa, että Bambin olo on parantunut ja virkeys tullut takaisin ♥

    Oikein hyvää uutta vuotta teille molemmille ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta: On kyllä helpottavaa että Bambi voi paremmin, vaikka tosi vanhus onkin. Bambin ruokaremontti on ollut tosi onnistunut:)
      Oikein hyvää alkanutta vuotta minulta ja Bambilta:)

      Poista
  10. Hyvää uutta alkanutta vuotta 2022 Jael ja Bambi ♥
    Helpottavaa kuulla, että Bambi voi nyt paremmin. Hyvä, että ruokaremontti on auttanut ja
    jaoin yhdelle tutulleni tämän sinun reseptin koska hänen seniorikoiran voisi kaivata myös
    ruokaremonttia.
    Ihanaa loppiaista Jael ♥ kaikkea hyvää tänä vuonna!

    VastaaPoista