Sivut

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Intialainen kasvisherkku

Sain äskettäin inspiraation  eräästä tv-ohjelmasta,   jossa   kilpailijan tekemä  intialainen ragda-ruoka sai  niin paljon kehuja, että oli pakko selvittää mistä oli kyse.   

Kuva täältä
Kyse on  aivan uudenlaisesta  ruoka-reality-ohjelmasta,  joka alkoi täällä joitakin viikkoja sitten.  2 jaksoa per viikko , ja ensimmäisessä  jaksossa  4  ravintolaa yrittää päästä jatkoon, eli avaamaan  ravintolan viikon ajaksi. 4 tuomaria maistelevat ruokia neljässä  studioon rakennetussa ravintolassa , joista yksi siis pääsee jatkoon, eli avaamaan oikean ravintola.  Inspiraation ragda-ruokaan sain kuvan  Rinatilta, joka  voitti oman osakilpailunsa,  ja pääsi kokeilemaan millaista on olla  keittiömestari oikeassa ravintolassa viikon ajan.  Rinatilla ei ollut  minkäänlaista  ravintolakokemusta ennen ohjelmaa; mutta hän on pitänyt  intialaisen ruuan kursseja. Rinatin kehutun ragda-annoksen ohjetta ei löytynyt mistään, mutta löysin netistä  ohjeen, joka ainakin kuulostaa samantapaiselta, tosin Rinat oli tehnyt annoksesta omanlaisensa, mutta siihen en siis löytänyt ohjetta.
Studio-ravintoloissa  kilpailijat saavat itse suunnitella ravintolan,  ravintolan oven , logon ym. ,Ohjelman 4 tuomarilla on  välillä vaikeaa valita  yksi jatkoon pääsevä ravintola,  etenkin jos samalla viikolla on monta hyvää ravintolaa , sillä hyvä ruoka ei ole ainoa kriteeri..  Heti valinnan jälkeen tv-yleisö voi tehdä pöytävarauksen jakson voittajan ravintolaan, joka on  äskettäin avatun hotellin ravintolatiloissa. Joka viikko sama tila muutetaan uudeksi ravintolaksi,  voittajan valitseman teeman mukaan.  Pöytävaraukset viikoksi täyttyvät lähes heti.  Kilpailija saa  pisteet ravintolan asiakkailta,  ravintolakriitikolta,  hotellin 2 omistajalta (lopullisen voittajan ravintola avataan oikeasti hotellin tiloihin) sekä tuomareilta.  Tähänastisista   kilpailijoista Rinat, joka avasi intialaisen ravintolan viikoksi, sai korkeimmat pisteet ja pääsi loppukilpailuun.

Intialainen  ragda curry
  • 3.5 dl valmiiksi keitettyjä kikherneitä
  • 2 perunaa
  • 1 vihreä chili
  • 3 valkosipulin kynttä
  • noin sentin pala inkivääriä
  • ripaus sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 7 dl vettä  (osan vedestä korvasin kikhernesäilykepurkin  nesteellä)
  • 1 sipuli, pilkottuna
  • 3 tomaattia , kaltattuna ja pieneksi pilkottuna
  • 2 tl Garam Masala-maustesekoitusta
  • ½ tl jeeraa
  • ½ tl  kurkumaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • 1 tl korianterin siemenjauhetta (jauhoin itse korianterin siemenet jauheeksi)
  • 1 tl curryjauhetta
  • muutama korianterin lehti varsineen (voi jättää pois)
  • 2 tl sitruunamehua
  • päälle  1 tomaatti pilkottuna,  ½ punasipuli ja korianterin lehtiä
Tämä on mukaeltu versio  tästä ohjeesta.  Katselin aika monta ohjetta, ja kaikki erosivat toisistaan jollain tavoin.  Mausteet ovat tärkeässä osassa  intialaisessa keittiössä, mutta siinä jouduin hieman  improvisoimaan.  Monessa ohjeessa käytetään myös  Amchur-jauhetta, eli vihreistä mangoista kuivattua jauhetta, jota minulla oli kotona, mutta sen voi hyvin korvata  sitruunamehulla.  Monessa intialaisessa ohjeessa käytettiin valkoisia herneitä, mutta minulla oli kikherneitä, kuten oli Rinatin ohjeessa.  Lähes kaikissa ohjeissa päälle ripoteltiin kikhernejauhosta tehtyä  seviä,  jota saa täälläkin hyvin, mutta  minulla ei sitä ollut,  ja lisäsin päälle  pilkottua tomaattia, punasipulia  ja  korianterin lehtiä. sekä muutamia kastikkeita (ohjeet alempana)

Aloita lisäämällä   kikherneet  ,  perunat  ja veden kattilaan,  Purkkikikherneet ovat pehmeitä , mutta niistä on tarkoitus tulla vieläkin pehmeämpiä.  Perunat laitoin kokonaisena, mutta  parempi olisi ollut laittaa ne paloiteltuna. Keitin  kikherneitä ja  perunoita kunnes  molemmat olivat täysin pehmenneet.

Kikherneiden   ja perunoiden kiehuessa  pannulle lisätään öljy sekä chili-ja curryjauhe,  ja sipulia paistetaan keskilämmöllä kunnes  se on läpikuultavaa.  Jauhoin  inkivääristä,  vihreästä chilistä ja  valkosipulista karkeaa tahnaa, jota lisäsin sipulin joukkoon.  Paista seosta muutaman minuutin ajan  , sekoitellen.

Tämän jälkeen lisätään  loput mausteeet  , sekä tilkka vettä.  Suolan lisäsin vasta kun ruoka oli valmista,  sillä käytän suolaa maltillisesti. Paista seosta muutaman  minuutin ajan, jälleen sekoitellen.  (ihana tuoksu!)

Lisää kaltatut tomaatit.  Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä kunnes tomaatit täysin pehmeitä ja hajonneet. 

Lisää  tämän jälkeen kikherne-perunaseos,  sekä keitinnestettä.  Peitä pannu kannella,  laske lämpö minimiin ja anna seoksen kypsyä kannen alla   noin 20 minuutin ajan , tai kunnes iso osa nesteistä  haihtunut pois ja kastike paksuuntunut. Maista ja lisää suolaa maun mukaan.
Alkuperäisessä ohjeessa  ragdaa varten tehtiin 3 kastiketta.  ja tein kaikki 3, nekin mukaellen koska ei ollut kaikkia aineksia. Rinatin annoksessa oli myös 2  kastiketta, ja hänen annoksensa päälle ripoteltiin jugurttia  sekä tomaattia , punasipulia ja  korianteria.  Kastikkeet  lisäävät makua , ja kaikki ainekset yhdessä luovat hienon makupaletin, mutta helpommalla pääsee käyttämällä  valmista intialaista kastiketta ja jugurttia.

Vihreä chutney (hyvin mukaeltu versio..)
  • kourallinen  korianterin lehtiä 
  • muutama mintun lehti
  • pieni pala inkivääriä
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 vihreä chili
  • ripaus sokeria
  • 1 tl sitruunamehua
  • ½ dl  vettä
  • ½ tl jeeraa
  • 1 tl suolaa
Kaikki ainekset jauhetaan tahnaksi.

Punainen tahna
  • 5 kuivattua  chilipippuria
  • 5 valkosipulin kynttä
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl jeeraa
  • ½ dl vettä
Kaikki ainekset jauhetaan tahnaksi

Kolmas   tahna/kastike oli taateli-tamarindikastike, mutta minulla ei ollut tamarindia.   Jauhoin muutaman taatelin , sitruunamehua,  Garam Masala-mausteseosta, chilijauhetta ja vettä tahnaksi. Tästä tahnasta en niin välittänyt , mutta 2 muuta lisäsivät todellakin makua ragda curryyn. Koska niin pidin tästä , tein myöhemmin version jossa  vaihdoin  perunat bataattiin,  ja sekin oli tosi hyvää:)

10 kommenttia:

  1. Onpa ihanan värikästä ja herkullisen näköistä ruokaa. Tuo maistuisi kyllä minullekin. Varmasti on myös aika täyttävää.
    Herkullista viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Tuossa olikin ihanat värit sekä maut:) Intialaisessa keittiössä käytetään mausteita niin mahtavalla tavalla, ja rakastan mausteita muutenkin. Ja kyllä, oli täyttävää:) Oikein hyvää viikkoa sinullekin Outi:)

      Poista
  2. Wow! That recipe certainly looks like a winner to me. What a beautiful dish and inspiring story!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bittersweet: Yes, a real winner. Takes some time to prepare it, with all those sauces etc. but certainly worth the time. Thank you Hannah:)

      Poista
  3. Så fina färger och säkert gott!

    VastaaPoista
  4. Tämä kuulostaa tosi kivalta reseptiltä.
    Vaatii todella paljon, että kilpailijalla on hyvien reseptien lisäksi hyvä näkemys ravintolan logoista, ulkonäöstä ja muusta. Olispa kiva nähdä tuo formaatti täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta: On kyllä tosi hyvää, ja intialaisen keittiön mausteet niin ihania, samoin värit:)
      Tuo formaatti on kyllä tosi hyvä, ja vaatiikin paljon, etenkin jos on kokematon ravintolamaailmassa kuten tuo Rinat. Joillan kilpailijoilla on kokemusta ravintoloista, joten heillä pitäisi olla helpompaa mutta ei aina niin. Voittajan viikko oikeana ravintoloitsijan on kyllä kunnon tulikoe:monella on unelma omasta ravintolasta mutta ei ehkä tiedetä miten paljon sellaisen pitäminen vaatii, ja tuossa ohjelmassa se tulee hyvin esille, etenkin kun se ravintola-alue ei ole mitenkään pieni. Ihan huvikseni yritin tehdä varauksen ,mutta huomasin että paikat varattiin ihan hujauksessa. Tämä ohjelma on tavallaan interaktiivinen, sillä ensin nähdään viikon ravintoloitsija ja 2 annosta televisiossa, ja sitten niitä voi mennä oikeasti maistamaan ravintolaan.

      Poista
  5. Ihanan värikkään näköistä ja varmasti herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, herkullista olikin. Intialaisissa ruuissa aina niin hyvä maustemaailma

      Poista