Sivut

lauantai 29. helmikuuta 2020

Soijarouhepyörykät mausteisessa kastikkeessa

Näin kerran täkäläisellä sivustolla tosi mielenkiintoisen lihapyörykkäohjeen,   joka kuulemma on kulkenut monen sukupolven  ajan eräässä marokonjuutalaisessa  perheesssä.   En syö lihaa  mutta mietin miten  saisin muutettua ohjeen lihattomaksi niin että pyörykät olisivat myös herkullisia.  Kävin läpi muutaman täkäläisen ohjeen,  enkä löytänyt kasvisversiota ,  mutta kasvisversiostani  tulikin tosi hyvä. Laitan kuitenkin sulkuihin jauhelihamäärän,  jos joku teistä haluaisi tehdä sellaisen version näistä. 

Soijarouhepyörykät mausteisessa kastikkeessa (noin 15-17 kpl)
  • 3 dl  soijarouhetta (500 gr naudan jauhelihaa)
  • 3 rkl  öljyä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 tl suolaa 
  • 3/4 tl mustapippuria
  • 1.5 tl paprikaa 
  • 1 rkl soijakastiketta
  • ripaus chiliä
  • kourallinen persiljaa
  • 1.5 dl riisiä (mikä tahansa riisi käy)
  • 3/4 dl vehnäjauhoa
  • 2 dl mannaryyniä
  • 2 kananmunaa
  • öljyä paistamiseen noin 3 rkl
Kastike 
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 tomaattia,, hienonnettuna
  • 1 sellerin varsi, pilkottuna
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl öljyä
  • 2 tl paprikajauhetta
  • hieman yrttimaustetta
  • 1 vihreä chili hienonnettuna  (voi käyttää myös chilihiutaleita)
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl sokeria
  • 8 dl + vettä
Koska soijarouheessa ei ole makua ja rasvaa kuten jauhelihassa, piti soijarouhe ensin saada maukkaaksi.   Soijarouhetta ei tarvitse liottaa kuin hetken,  minkä jälkeen rouhe saa kuivua lävikössä.  3 rkl öljyä lämmitetaan paistinpannussa,  ja ensin lisäsin hienonnetun sipulin. Sipulia kuullotetaan kunnes se alkaa saada hieman väriä,  minkä jälkeen lisätään hienonnettu valkosipuli , ja  muutaman minuutin kuluttua soijarouhe.  Lisätään  soijakastike ja mausteet.  Seosta paistetaan kuumalla pannulla,  aina välillä sekoittaen,  kunnes seos ruskistuu.  Maistellaan,  ja lisätään suolaa tai mausteita, tarpeen mukaan. 

Jäähtyneeseen soijarouheseokseen lisätään hienonnettu persilja, riisi (huom. keittämätön riisi!) , ja vehnäjauho.   Seosta vaivataan jonkun aikaa käsin,   jonka jälkeen massasta on helppo muodostaa litteähköjä pyöryköitä.  Vehnäjauho on se joka pitää massan koossa. Pyöryköissä oleva riisi kypsyy myohemmin , kun pyörykät kypsennetään kastikkeessa. Tässä vaiheessa  on hyvä vielä maistaa seosta, ja lisätä makua jos siltä tuntuu. Alkuperäisissä ohjeissa jauhon sijaan lisättiin kostutettua valkoista leipää.

2 munaa vatkataan pienessä kulhossa. Mannaryynit laitetaan toiseen kulhoon.  Massasta tehdyt pyörykät kastellaan ensin kananmunassa,  ja kieritellään sen jälkeen mannaryyneissä.   Muutama ruokalusikallinen öljyä lämmitään  pannulla,   ja pyöryköitä paistellaan  niin että molemmat puolet saavat väriä. Pyörykät eivät ime paljon öljyä. Pyöryköihin tulee mannaryyneistä tässä vaiheessa kova kuori, joka pitää sisällään  soijarouhe-riisiseosta. Alkuperäisissä ohjeissa pyörykät (lihaiset) paistettiin tosi suuressa öljymäärässä , mutta minusta muutama ruokalusikallinen oli tarpeeksi.
Mannaryyneistä tuli kova kuori tässä vaiheessa. 
Valmistetaan kastike: Alkuperäisissä ohjeissa  kastike oli aika yksinkertainen, eli öljyä, mausteita, tomaattipyrettä,  kanaliemijauhetta ja vettä.  Halusin  kastikkeen missä on myös kasviksia.  Pyöryköiden kypsytys on parasta tehdä  kannellisessa paistokasarissa.  Öljy kuumennetaan paistokasarissa, minkä jälkee siinä kuullotetaan jonkin aikaa sipulia, ja valkospulimurskaa. Tämän jälkee lisätään pilkottu sellerinvarsi, hienonnetut tomaatit ja hienonnettu vihreä chili (tai chilirouhetta. Lisätään myös  soijakastike,  tomaattipyree, mausteet ja sokeri. Seosta kypsennetään keskilämmöllä joitakin minuutteja, välillä sekoittaen, kunnes  vihannekset pehmenevät.   Paistetut pyörykät lisätään nyt kasvisten päälle, ja  paistokasariin kaadetaan vettä sen verran että pyörykät peittyvät sen alle. Maistellaan seosta , ja lisätään suolaa ja mausteita jos siltä tuntuu.

Paistokasari peitetään kannella,  lieden lämpö alennetaan minimiin , ja ruokaa kypsennetään  noin 40 minuutin ajan, kannen alla.
Suurin osa kastikkeen nesteestä  imeytyy pyöryköihin . Kun pyörykät ovat valmiita,  on niissä oleva riisi kypsynyt, ja  mannaryynikuori pehmentynyt.  Pyörykät pysyvät tosi hyvin koossa.
Mannaryyneistä tulee pyörykköjen kuori.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kikhernesalaatti tahini-misokastikkeella

Olen ollut hieman kiireinen viime aikoina, mutta  aikaa löytyi tämän ihanan salaatin tekoon.  Tähän tuli vähän sitä mitä jääkaapista löytyi,  ja lopputulos oli tosi hyvä.  Kikherneillä salaatista tulee kivasti  täyttävä.  Halusin kikherneiden kanssa jotain kovaa, joka luo kontrastin sisältä pehmeille kikherneille,  ja porkkana onkin täydellinen sellaiselle.  Kaiken kruunaa aivan ihana tahini-misokastike.

Kikhernesalaatti tahini-misokastikkeella
  • 3 dl keitettyjä kikherneitä (minulla purkista..)
  • 1 porkkana
  • ½ vihreä chilipippuri
  • 1 punainen paprika
  • ½ punasipuli
  • vihreää salaattia muutama lehti (käytin Roomansalaattia)
  • ½ tl paprikaa
  • ½ rkl öljyä
  • 3 rkl vaaleaa (kuorituista seesamisiemenistä tehtyä) tahinia
  • 1 rkl misoa  
  • 1 rkl soijakastiketta
  • noin 1 rkl riisi-tai muuta etikkaa
  • 1 siirappia  tai muuta makeutusta (minulla taatelisiirappia)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • pieni pala inkivääriä
  • vettä
Kikherneet:  valutin purkissa olleet kikherneet kunnes ne olivat kuivuneet . Tässä vaiheessa poistin myös mahdollisimman paljon kikherneiden kuoria, sillä kuorettomina kikherneet ovat vatsaystävällisempiä.  Öljy lämmitetään pannulla , ja kikherneet  lisätään pannuun.  Lisää myös paprikajauhe nyt pannuun.  Kikherneiden annetaan hieman ruskistua  kuumalla pannulla, aina välillä sekoittaen , muutaman minuutin ajan.

Salaatti: Porkkana  ja paprika kuutioidaan pieniksi kuutioiksi. Sama tehdään vihreälle chilille, mutta suurin osa siemenistä poistetaan ettei salaatista tule liian tulista.   Punasipuli leikataan ohuiksi siivuiksi.  Salaatti leikataan hienoiksi suikaleiksi chiffonade-tyyliin. Vihannekset yhdistetään ja sekoitetaan hyvin.  Lisää  myös jäähtyneet  kikherneet salaattiin.

Kastike:  Blendaa tahini,  miso, soijakastike, etikka,  siirappi , valkosipuli ja inkivääri tasaiseksi kastikkeeksi.  Lisää vettä sen verran että kastikkeesta tulee löysähköä.

Lisää kastike salaattiin ennen tarjoilua.
Niin hyvää!

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Pähkinäinen hedelmäkakku

Huomenna täällä vietetään taas Tu Bisvat-juhlaa eli puiden uutta vuotta.  Juhla joka ei erityisesti näy huomenna arjessa , ellei ole koulussa tai päiväkodissa olevia lapsia,  Juhla on siitä kiva että sillä on tämän päivän Israelissa  ekologinen merkitys,  ja tapana on silloin istuttaa uusia puita.  Puiden uutena vuotena kuuluu syödä kuivattuja hedelmiä  ja pähkinöitä, ja  juhlaa edeltävänä aikana tämä näkyykin joka puolella kojuina,  joissa myydään kuivahedelmiä ja pähkinöitä.  Minulla oli kaapissa kuivahedelmiä ja pähkinöitä  jotka piti käyttää jo pois,  joten päätin tehdä kakun jossa on niitä molempia.  Kakussa voi käyttää ihan mitä tahansa kuivahedelmiä, ja kakun makukin tietysti muuttuu hieman sen mukaan mitä kuivahedelmiä siinä käytetään, mutta lopputulos on tosi ihana. Minulla oli kakussani kuivattuja ananaksia, aprikooseja,  rusinoita ja karpaloita, mutta  esim. taateleilla  ja luumuilla tästä tulisi myös tosi herkullinen.

Pähkinäinen hedelmäkakku
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 1.5 dl tummaa ruokosokeria  
  • 3 dl pilkottuja kuivahedelmiä oman valinnan mukaan
  • 2.5 dl murskattuja  saksanpähkinöitä
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl leivinsoodaa 
  • 2  kananmunaa
  • ½ dl öljyä
  • 1 dl appelsiinímehua
  • muutama tippa vaniljauutetta
Sekoita vehnäjauhot, sokeri, kookoshiutaleet,  leivinjauhe-ja sooda,  kuivahedelmät ja saksanpähkinät. Saksanpähkinät murskasin vain kevyesti, niin että ne olivat muovipussissa ja kämmenellä  murskasin niitä. Sekoita erikseen  kananmunat, öljy, vanilja sekä appelsiinimehu,  ja yhdistä kuivat ja märät ainekset keskenään.

Vuoraa neliskulmainen uunivuoka  (30+ x 20+ cm)  leivinpaperilla, ja öljyä paperin pinta kevyesti.   Pähkinäinen hedelmäkakku on matala kakku, joten uunivuoka sopii parhaiten sen paistamiseen.  Kaada taikina vuokaan, ja tasoita kakku tasaiseksi lastalla.  Kypsennä kakkua  150  asteessa,  kunnes kakun pinta on saanut jonkun verran väriä.  Laitoin kypsennyksen keskivaiheilla kakun päälle  folioarkin, jotta  pinta ei palaisi,  ja  otin folioarkin  pois noin 10 minuuttia ennen kuin kakku oli kypsä. 
Kakku on tosi ihana! Kakun annetaan täysin jäähtyä ennen syömistä, ja parasta on jos kakun annetaan vielä jähmettyä muutama tunti jääkaapissa ennen  leikkaamista. Kakku kannattaa  säilyttää joko kannellisessa laatikossa tai elmukelmuun käärittynä.

lauantai 1. helmikuuta 2020

Munakoiso-paprikasalaatti

Katselen usein  alunperin venezuelalaisen,  mutta nykyään Portugalissa asuvan  Maria Josen videoita YouTubessa.  Pidän etenkin hänen venezuelalaisista resepteistään,  joista yhden olen laittanut tänne blogiinkin,  mutta eniten pidän siitä  kun  kuulen hänen täydellisen selvää,  venezuelalaisella korostuksella olevaa espanjankieltään. Joku aika sitten Maria Jose julkaisi videon  salaatista, jossa on paprikaa ja munakoisoa.  Salaatit samanlaisilla aineksilla ovat suosittuja täälläkin, ja blogissa olen vuosien aikana julkaissut montakin munakoisosalaattiohjetta,  kuten vaikka tämän  tai tämän, mutta Maria Josen salaatin tekotapa oli erilainen,  ja innostuin tekemään salaattia hänen ohjeellaan.
Ensimmäinen otos johon en ollut tyytyväinen...
Maria Josen ohjeessa  munakoiso leikataan  ranskisten kokoisiksi suikaleiksi,  ja myös paprika suikaloidaan.  Tämän jälkeen paistinpannuun vain siveltiin  hieman öljyä, ja munakoisosuikaleet paahdettiin siinä kunnes ne olivat pehmenneet ja saaneet hieman väriä.   Sama tehtiin paprikasuikaleille. Munakoisosuikaleiden paahtaminen kesti todella kauan,  ja valmiissa salaatissa en oikein pitänyt niiden koostumuksesta. Niissä oli hieman  raaka maku, ja raakana munakoisohan on aika kamalaa. Paprikasuikaleet paahtuvat  kevyesti öljytyllä  pannulla nopeammin.   Koska en pitänyt munakoisosuikaleiden koostumuksesta , tein toisella kerralla saman salaatin eri tavalla,  ja tällä kertaa siitä tulikin täydellisen hyvää:)

Munakoiso-paprikasalaatti
  • 1 munakoiso (mahdollisimman kevyt munakoiso on paras)
  • 1 punainen paprika
  • 3 valkosipulin kynttä murskattuna
  • ½ tl suolaa
  • kourallinen persiljaa silputtuna
  • 1 tl sokeria (tai hunjaaa ym.)
  • ½ dl  + 2 rkl rkl oliiviöljyä 
  • 2 rkl  valkoviinietikkaa
  • ripaus mustapippuria
Pese ja puolita munakoiso,  ja  leikkaa munakoisosta ranskiksen muotoisia suikaleita. Laita munakoisosuikaleet  siivilään, ja ripottele niiden päälle suolaa . Anna munakoisosuikaleiden  olla siivilässä vähintään puolen tunnin ajan, minkä jälkeen munakoisosuikaleet  huuhdellaan ja kuivataan talouspapreilla.  Tätä ei välttämättä tarvitse tehdä   nuorten munakoisojen kanssa, mutta minusta munakoisoista tulee aina parempia tämän prosessin jälkeen.   Laita munakoisosuikaleet   kulhoon,  ja sekoita niiden joukkoon noin ruokalusikallinen oliviiöljyä.  Levitä öljytyt munakoisosuikaleet leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle, ja  paahda munakoisosuikaleita  225 C asteessa ensin 10 minuutin ajan.  Ota uunipelli uunista tämän jälkeen ja sekoittele munakoisoviipaleita. Laita uunipelli takaisin uuniin, ja paahda munakoisoa vielä 15-20 minuutin ajan, kunnes munakoiso on saanut kivasti väriä.

En paahtanut  paprikasuikaleita uunissa, vaan sekoitin suikaleisiin ensin ruokalusikallisen  oliiviöljyä, ja paahdoin  suikaleita pannulla,  kunnes ne olivat saaneet jonkun verran väriä.

Yhdistä uunipaahdetut munakoisosuikaleet paistettujen paprikasuikaleiden kanssa, ja anna seoksen hieman jäähtyä.

Yhdistä oliiviöljy, sokeri, suola, pippuri ja etikka. Lisää valkosipulimurska (itse pienennän valkosipulit aina veitsellä)  ja persiljasilppu kastikkeeseen. Sekoita kastike  jäähtyneisiin munakoiso-ja paprikasuikaleisiin, ja anna salaatin vetäytyä huoneenlämmössä vähintään tunnin ennen tarjoilua. Säilytä jääkaapissa 3-4 päivän ajan.
Uunipaahdetuilla munakoisosuikaleilla tästä tulikin paljon parempaa:)