Sivut

perjantai 16. tammikuuta 2009

Chilinen ja tomaattinen munakoisosalaatti

Viime vuonna asuessani vielä pohjoisessa Israelissa, kävin tuttavapariskunnan kanssa usein syömässä lähitienoon arabikylien ravintoloissa. Monesti niissä tarjoillaan ruuan ohella upea alkupalavalikoima, salaatit tuodaan pöytään jo ennen tilausta, ja monesti maha on niistä jo niin täynnä ,että pääruokaa tuskin jaksaa enään syödä.Tämä salaattipuoli onkin se, mistä pidän eniten.

Kirjahyllyssäni on myös pari keittokirjaa, missä kerrotaan Israelin arabien keittiöstä. Viime vuonna hankin uuden todella hyvän kirjan , englanninkieliseltä nimeltään “Lamb, Mint and Pine-nuts, the Flavours of the Arab-Israeli kitchen”. Kirja on ihanan visuaalinen upeine kuvineen, ,mutta sitä ei tietääkseni ole käännetty englanniksi, vaikka se sitä saisi mielestäni olla; kirja on hyvin tehty.

Käytän paljon munakoisoa ,joka täälläpäin on halpaa ja sitä on aina saatavilla, ja kirjasta löysin pikantin munakoisosalaattireseptin.Muuttelin hieman kirjan reseptin määriä.

Chilinen ja tomaattinen munakoisosalaatti

2 munakoisoa

4 tomaattia

1 vihreä chilipippuri

3 valkosipulinkynttä

½ dl sitruunamehua

suolaa, pippuria maun mukaan

punaista paprikaa koristeeksi

Pistele munakoisoihin haarukalla reikiä, kääri koisot foliopaperiin paketeiksi ja aseta uunipellille.Kypsennä 200 C asteessa 40 minuuttia tai kunnes munakoisot ovat aivan pehmeitä.Anna jäähtyä, poista kuori,ja laita munakoisojen sisus lävikköön, jotta neste poistuisi. Hienonna munakoiso hienohkoksi massaksi.

Kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä ja kuori ne. Hienonna tomaatitkin aivan hienoksi, tee samoin chilipippurin kanssa.Lisää sitruunamehu, valkosipulimurska, suola ja pippuri.Anna salaatin vetäytyä vähintään tunnin ennen tarjoilua.Tähän salaattiin ei tule lainkaan öljyä , joten sitä voitaneen pitää kevyenä salaattina.Salaatti tarjotaan kylmänä.

15 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ja kivasti aseteltu.

    VastaaPoista
  2. Tama on varmaan ihanan makuista. Tuo vihrea chili tuo tujua salaattiin.

    VastaaPoista
  3. Susadim: kiitos!

    Tuula: oli ihan hyvää ja chili antoi tälle potkua!

    VastaaPoista
  4. Hieno tähtivaikutelma tarjollepanosta - heti räpsähti tajuntaan kun tulin blogiisi :)

    VastaaPoista
  5. Munakoiso on kyllä tosi hyvää mutta vain jos sen maustaa oikealla tavalla. Egyptissä on hyviä täytettyjä pieniä munakoisoja, niissä on joskus oikein tuhdisti, liikaakin, valkosipulia.

    Maustamaton munakoiso on jotain todella hirveää. Sain tänään maistiaiset kun pojalla oli vuorossa munakoisososeen maistelu. Pojalle se kyllä upposi enemmän kuin hyvin.

    VastaaPoista
  6. Rita :-)kiitos!

    Johki:Totta, raaka munakoiso maistuu kamalalle, mutta heti kun sitä tehdään oikealla tavalla se on niin hyvää! Täälläkin on noita pikku munakoisoja, itse en ole koskaan niitä täyttänyt.

    Hannele: munakoiso tagissani on lisää munakoisoreseptejä.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja värikäs asetelma todellakin!

    Nuo arabikylien ravintolat kuulostaa ihanan tunnelmallisilta :-) Tiedätkö, onko tuo alkupalavalikoima mitään sukua mezelle? Kuulostaa vaan niin samantyyppiseltä...

    Mulla on nyt "hirveä" ongelma: mitä mä kerkiän tekemään näiden sun munakoisoreseptien kanssa, kun sulta tulee jatkuvasti niin ihanan kuuloisia ohjeita ;-)

    VastaaPoista
  8. Hippu: kiitos! Varmaankin on sukua mezelle,ja olihan täällä turkkilaiset hallitsemassa pitkän aikaa. Jossain paikoissa tuodaan tosi monta pikku pikku lautasta täynnä jotain hyvää ja jos on oikein hyvä paikka,niin ne myös täytetään niiden tyhjennettyä....Tel Avivissa on myös kalaravintoloita ,joissa sama systeemi, eli ensin ne mezet pöytään ja sitten tilataan kala.

    VastaaPoista
  9. Olen pari kertaa tehnyt pienista munakoisoista semmoisia taytettyja "veneita. Leikkasin halki pitkittain, vahan koversin sisustaa pois, paistoin pikkasen pannulla molennin puolin, taytin jauhelihamossolla (no taa nyt ei sulle kasvissyojana sovi) ja sitten uuniin. Hyvaa tuli!

    VastaaPoista
  10. Anumorchy: Mä voisin tehdä ne niin, että lihan tilalla olisi vaikka sieniä.Täytyy joskus kokeilla:-)

    VastaaPoista
  11. Sounds delicious Yaelin! I love eggplant and this sounds lovely and great that it's vegetarian too :)

    VastaaPoista
  12. Tätä täytyy tehdä! Ja muutinkin täytyy jättää suurkiitokset ihanasta (ruoka)blogista - tää on yksi mun ehdottomista suosikeista!
    t. Johanna

    VastaaPoista
  13. Lorraine: thanks :-)

    Johanna:kiitos kommentistasi:-)

    VastaaPoista
  14. Näyttää herkulta.

    Olet jossain reseptissäsi aikaisemminkin maininnut agavesiirapista, GI pisti silmään silloin. Täytyy alkaa tutkia, mistä sitä saa.

    VastaaPoista