Sivut

perjantai 9. tammikuuta 2009

Munakoisoa Picante

Jotkut reseptit syntyvät siten,että katsotaan jääkaappiin/ruokakaappiin ja sitten tulee ahaa-elämys. Näin kävi kun keittiöpöydän tasolla oli kaksi munakoisoa, joiden aika muuttua ruuaksi oli jo tullut. Katsoin jääkaappiin ja näin punaisia paprikoita, chilipippureita, persiljaa ja näin syntyikin munakoiso picante.

Munakoisoa picante

2 munakoisoa

2 punaista paprikaa

1 vihreä chilipippuri

3 valkosipulin kynttä

3 rkl tiivistettyä tomaattisosetta

tuoretta persiljaa

1 rkl sokeria

suolaa, pippuria maun mukaan

kuivattua oreganoa

2 dl vettä

Öljyä paistamiseen

Kuutioi munakoisot, aseta lävikköön ja “itketä” jonkun aikaa. Kuivaa kuutiot talouspaperilla.Laita muut ainekset tehosekoittimeen/monitoimikoneeseen ja hienonna aivan hienoksi, lisää lopuksi vesi ja anna käydä vielä pari kierrosta .Paista kuutioita öljyssä, kunnes ne ovat saaneet väriä ja hieman pehmentyneet. Siirrä munakoisokuutiot kattilaan, lisää kastike ja anna kiehua kannen alla hiljaisella tulella, kunnes neste on imeytynyt munakoisoihin ja seos on aivan pehmeää. Mielestäni tämä munakoisosalaatti on parempi kylmänä, mutta käy se lämpimänäkin lisäkkeeksi. Minusta se on tosi hyvää leivän päällä.

14 kommenttia:

  1. Nayttaa ja kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Miksi mulle ei koskaan käy noin, että kurkin kaappiin ja keksin herkullisen reseptin? :D

    Me syötäis tuo uunituoreella patongilla sormin. :)

    VastaaPoista
  3. Oih tosi herkullisen nakoista. Tata teenkin kylla miehelleni joka rakastaa munakoisoa :)

    VastaaPoista
  4. Susa:kiitos :-)

    Marita: patongin kanssa tosiaankin maistuis :-)

    Heli: kiitos:-) Munakoiso on hyvää!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä kuulostaa! Munakoiso on ihanaa!:)

    VastaaPoista
  6. Kiva idea huiskaista koko hoito tehosekoittimeen:) Jotenkin tuntuu luotaantyöntävältä idealta syödä kylmänä, mutta lämpimänä ainakin palan halusta kokeilla.

    Uutinen: Löysin papurys-fontin omalta koneeltani tekstinkäsittelyohjelmasta, ja alan heti käyttää sitä opetusmonisteita laatiessani! Blogilla ei niin väliä... En tiedä olisinko koskaan tullut itse löytäneeksi. fontteja on julmettu määrä ja tämä oli merkattu häviävän pienillä kirjaimilla listaan. SUURKIITOS sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kmsu: totta, munakoiso on ihanaa.

    Rita:Munakoisoja en viskannut sinne koneeseen, muut kyllä.Täällä tämän tapaisia salaatteja myydään kaupoissa kylmähyllyissä jossa niistä on lukuisia variaatioita.Ravintolassa samoin, kylminä yleensä, syödään pitan kanssa/sisällä. Ja hyvää on!

    Kiva että löytyi se fontti sunkin koneelta, se on tosi kaunis fontti :-)

    VastaaPoista
  8. tuo muuten on todella hyvaa.turkissa tehdaan myös samaa versiota monin eri tavoin.munakoisos kaytetaan paljon erilaisiin ruokiin. myös mina teen usein. kuten mainitsit,niin juuri kylmana tuo sinun reseptisi mukaan tehty on hyvaa. kiitos ohjeesta

    VastaaPoista
  9. Ei juma, tää on varmaan ihan ylihyvää :-) Mäkin varmaan tykkäisin tuosta enemmän lämpimänä... Kävisköhän toi esmes pastakastikkeeksi tai siis semmoiseksi pastasotkotukseksi?

    VastaaPoista
  10. Mäkin luulen että tykkäisin lämpimänä... mutta saattaa toimia patongin kanssa kylmänäkin, kuten joku sanoi :)

    VastaaPoista
  11. Sateenkaari:Turkissa tällaisia salaatteja on varmaankin ihan hurjasti. Meze salaatteja siis.

    Hippu: Kiitos :-) Varmaankin sopis hyvin pastan kanssa.

    Nelle:Mä olen tottunut tämän tapaisia juttuja syömään kylmänä.

    VastaaPoista
  12. Toi edellisen kirjoituksen kakku on ihan megawau! Hieno! Ei olisi lainkaan saanut tulla tänne vierailemaan, kun syöpötyttää ihan kaameasti.. :)

    VastaaPoista
  13. Näin juuri kaupassa munakoisoja ja mietin että miten noita syötäisiin...tätä Picantea täytyy kokeilla!

    VastaaPoista