Sivut

torstai 8. tammikuuta 2009

Synttärikakku

Tein ystävättärelle syntymäpäiväkakun. Olen jo kauan ihaillut lukuisia suomalaisia leivontablogeja, joissa laitetaan toinen toistaan upeampia kakkuja. Löydettyäni puolitoista vuotta sitten Mansikkamäki-blogin, innostuin kovasti ja hankin jonkunlaisen arsenaalin kakunkoristelutarvikkeita. Tosin olen niitä käyttänyt äärimmäisen harvoin, ja sen takia jälkikin on sellaista kun se on. Jotkut omaavat tämän koristelutaidon aivan luonnostaan,ja jotkut joutuvat kovasti sitä harjoittelemaan;taidan kuulua tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Tekee kuitenkin kovasti mieli tehdä joskus näitä korísteltuja kakkuja,niiden tekeminen on kivaa! Itse en tätä kakkua varmaankaan syö, sillä yritän syödä vegaanisesti mahdollisimman paljon, mutta näitä on ihana laitella. Pohja on Kinuskikissan blogista kotoisin oleva sienikakkuresepti. Tämä oli todella hyvä kakunpohjaresepti;en ole varmaankaan koskaan onnistunut tekemään näin hyvää täytekakun pohjaa, johtuiko se hyvästä reseptistä vaiko siitä, että käytin kesällä hankkimaani kunnon pöytämikseriä....varmaankin johtui kummastakin. Suosittelen tätä pohjareseptiä!

Kakun välissä on tekemääni raparperi-vaniljahilloketta, kermaa, valkosuklaata, vaniljavanukasjauhetta,mansikoita sekä 6 % tuorejuustoa. Aamulla kun yritin koristella kakun reunoja tällä seoksella, oli se kovettunut liikaa (suklaa kai....) ja siitä ei tullut ihan niin siistiä kuin oli tarkoitus. Piti siis äkkiä tehdä vähän kukkia lisää ja laitella niitä sinne.Käyttämäni marsipaani oli myös tosi kovaa, ja sain käyttää paljon voimia kaulimiseen. Viime vuonna tein itse marsipaanin, joka toimi paljon paremmin kuin tämä ostettu marsipaani; taidankin seuraavalla kerralla taas käyttää kotitekoista marsipaania.

30 kommenttia:

  1. Sienikakku on hyva kakkujen pohja. Aitini kayttaa sita melkein aina.

    En enaa pysy sinun kokkous-ja leivontatahdissa. Olet kylla varsinainen kokki.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana kakku - saaja on varmasti ikionnellinen! Mä epäilen, että tuossa kakun koristelussa on olemassa vielä kolmaskin kategoria: ne, jotka eivät opi harjoittelemallakaan (ja mä kuulun tähän sarjaan)... :-D.

    Kiitos tuosta kakkupohjavinkistä. Täytyy laittaa muistiin, jos vaikka joskus joutuu tekemään täyskäriä ;-)

    VastaaPoista
  3. Ja neljas kategoria: ne, jotka eivat edes kehtaa yrittaa, koska luulevat etta eivat ikina tule onnistumaan (ja mina kuulun siihen sarjaan) :o)
    Ihana kakku!!

    VastaaPoista
  4. Pikkujutut :-) kiitos! Sienikakkupohja oli tosi onnistunut, ei läsähtynyt eikä noussut liikaa, just passeli.

    Hippu: kiitos :-)Mä kyllä olen aina tykännyt näpertelystä, mutta kakunkoristelutaidoissa on paljon hiomista.Kun sais tehdä näitä useammin,niin hioutuis.

    S.;-) Kiitos!

    VastaaPoista
  5. On kylla upea kakku!! Miten sa osaatkin tehda kaikki noi yksityiskohdan noin hienosta?! Synttarisankari tulee varmasti tosi onnelliseksi :)
    Itse en tallaista kakkua uskaltaisi tehda, joten vain ihaillen seuraan muiden onnistumisia :)

    VastaaPoista
  6. Heli, kiitos! Mun yksityiskohdat kyllä on vielä kaikkea muuta kuin hienot, oletko katsellut suomalaisia leivontablogeja, ne on ihan uskomattomia jotkut niistä.

    VastaaPoista
  7. Oi mikä ihanuus ja mikä onni että saat sen ikuistetuksi tänne blogiin. Sinulla on muuten tavattoman kaunis kirjasintyyppi. Ottaisin heti saman käyttöön jos mulla olisi :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis kakku. Itse en niin pidä sokerikakkutyyppisistä pohjista vaan teen pohjan aina reseptillä jossa on rasvaa ts sacher-kakun tyylinen pohja. Tosin en pidä kovasti täytekakuista, juustokakuista sitäkin enemmän. Yleensä täytekakkuun laitankin erilaisia tuorejuustoseoksia.

    VastaaPoista
  9. Rita , kiitos. Tätä kirjasintyyppiä ja muitakin voit sinäkin käyttää jos lataat Windowsin LiveWriter ohjelman. Latasin sen joitakin päiviä sitten ja se on WUSIWYG ohjelma eli kun kirjoitat sillä, niin näet sen sellaisena kuin se myös julkaistaan blogissa.

    Johki: Minäkin enemmän pidän juustokakuista, mutta näitä vaan on kiva tehdä.Mulla kakun välissä ja kuorrutuksessa oli tuorejuustoa, käytän sitä aina kermavaahdon joukossa, raikkaamman makuista sillä tavalla.

    VastaaPoista
  10. Kiitos selityksestä, erittäin ystävällistä! Kysyn mieheltä kun hän tulee kotiin toimivatko Windows-ohjelmat meidän mäkeissä.

    VastaaPoista
  11. Minkäniminen se kirjasintyyppi on?

    VastaaPoista
  12. Näyttää aivan ihanalta ja herkulliselta. Alkoi kovasti tehdä mieli täytekakkua, ja marsipaania myös. Tällä hetkellä kakuntekoa kovasti haittaa uunittomuuteni. Ehkä täytyisi kuitenkin tehdä pieni testi miten sokerikakku onnistuu mikroaaltouunin convection-toiminnolla.

    Olen tyytynyt tarvittaessa tekemään juustokakkutyyppisiä kakkuja. Mutta täytyypä kerätä vinkit talteen odottamaan tilaisuuttaan.

    VastaaPoista
  13. Tosi upea kakusta tuli! Ja ei kyllä uskoisi, ettet ole noita koristeita pahemmin tehnyt! Kerrassaan hienoa jälkeä.

    VastaaPoista
  14. Kukas tuota ihanaa kakkua sitten pääsee maistelemaan, jos itse jätät syömättä? Varmaan iloinen ihminen. ;) Musta tuo näyttää oikein hauskalta. Koristeltujen kakkujen kuvia on kyllä ihana katsella vaikkapa leivoskirjoista. Valitettavasti tiedän, että omat hermoni eivät marsipaanin ja muiden aineiden kanssa askarteluun taivu - tuli kokeiltua, kun aikoinaan kävin kotitalouskoulua. Hatunnosto niille, jotka sokerileipureina viihtyvät.

    VastaaPoista
  15. Rita, kirjasintyypin nimi on Papyrus

    Saya:juustokakut onkin hyviä.Kyllä kai sillä convection toiminnalla pitäisi kakkupohjat onnistua, muistaakseni kerran Suomessa tein niin.Ei ne kuitenkaan ihan tavallista uunia korvaa.

    Eilonwy: kiitos :-)Koristeita on aika helppo tehdä kun on koristeluvälineitä...

    Anitta:kiitos :-) Tein syntymäpäivälahjaksi ystävättärelle.Itsekin tykkään katsoa kakkujen kuvia , blogeissa niitä onkin paljon!

    VastaaPoista
  16. Nam, näyttääpä herkulliselta. Ehkä oli virhe minulta aloittaa lukemaan sun blogia, mun ruokaremonttihan epäonnistuu hetkessä herkuista lukiessa. :)

    VastaaPoista
  17. Ja sinä sitten sanot viattomana siellä, ettet osaa?
    Älä yhtään höpötä, kuule, kakkusihan on mestariluomus! Upea kerrassaan!

    VastaaPoista
  18. Krisu , kiitos:-) Synttärisankari kovasti piti kakusta.

    VastaaPoista
  19. Aivan ihanan näköinen kakku! Varmaan myös hyvänmakuinen!

    VastaaPoista
  20. Kiitos vielä siitä tahini-reseptin linkistä. Oli mennyt ohi, joulukuussa en paljon muualle ehtinyt vilkuilla kuin siihen omaan joulukalenteriini.

    VastaaPoista
  21. Marja-Leena:-)kiitos! En oikein tiedä miltä maistui, saan kuulla sitten kun päivänsankari on maistanut (synttärit viikonloppuna)

    Krisu :-) Yritän pistää lisää suolaisia tahinireseptejä.

    VastaaPoista
  22. nam.niin suussasulavan kaunis kakku.ja erilainen,mita yleensa nakee. hienoa työta.

    VastaaPoista
  23. Papyrus - kiitän ja kuittaan :) Katsotaan jos Mäkin käyttäjille löytyy sama...

    VastaaPoista
  24. Sateenkaari: kiitos :-)

    Rita: toivottavasti löytyy myös Macille tuo fontti.

    Tuula: kiitos:-)

    VastaaPoista
  25. Oi miten hieno kakku! Mä olen myös äimistellyt suomalaisten leivontablogien mieletöntä tasoa.

    VastaaPoista
  26. Rossana: kiitos:-) Jeps, taso on kova:-)

    VastaaPoista
  27. This looks beautiful Yaelin! You've done such a great job with it and you cannot tell that you had problems with the marzipan :D

    VastaaPoista
  28. Kaunis kakku ja hyvältä kuulostaa ainekset!:) Minun on pitkään tehnyt mieli tuollaisia kaikkia kakunkoristeluvälineitä, mutta toisaalta kärsivällisyyteni ei taida riittää siihen, että yhteen kakkuun kuluisi mahdottomasti aikaa. Pursotinta sentään olen vihdoinkin alkanut käyttää, kun ennen vain levitin kermat päälle.;)

    VastaaPoista
  29. Lorraine, thanks so much for the compliment:-)

    Kmsu: kiitos! Niihin välineisiin tulee pieni himo, kun niitä näkee kaikissa ihanissa leivontablogeissa.

    VastaaPoista