Sivut

maanantai 9. helmikuuta 2009

Taatelikookosnamuja

Täällä vietetää tänään Tu Bishvatia, eli puiden uutta vuotta. Silloin on tapana syödä kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä,ja laitoinkin tällaisia namusia hedelmistä ja pähkinöistä.

 Taatelikookosnamuset

3 dl kookosraastetta

9-10 Medjool taatelia *

1 rkl carobjauhetta  (tai kaakaojauhetta)

½ dl saksanpähkinöitä

1 rkl hunajaa

*käytän yleensä aina Medjool taateleita, koska ne  ovat isoja, mehukkaita ,ihanan makeita ja herkullisen makuisia. Jos ei löydy pehmeitä suuri Medjool taateleita, voi muitakin taateleitä käyttää: mutta jos käyttää pienempiä, täytyy määrää lisätä, ja jos ne ovat kovia, pitää niitä liottaa vedessä jonkun aikaa, ennenkuin ne pehmenevät.

Jauha kaikki ainekset massaksi, jätä se hieman karkeaksi. Muotoile massasta pieniä pallosia tai laita taikinaa vaikka silikonivuokaan, jos sellainen on.Massan voi myös levittää leinvinpaperin päälle ja valmiina leikata siitä palasia. Laita uuniin 120 astetta puolisen tuntia-40 minuuttia, niin että uunin ovi on hieman raollaan.Tarkoitus on haihduttaa nestettä näistä namusista,ei paistaa. Anna jäähtyä hyvin ennenkuin niitä syöt.

10 kommenttia:

  1. Itse tehdyt namuset on ihan parhaita!

    VastaaPoista
  2. Oih, kuulostaa ihanalta! :-) Onko tuo carobjauhe tässä vain makua tuomassa, vai onko sillä joku muukin "tehtävä"? Ei nimittäin ole mulle entuudestaan tuttu aines...

    VastaaPoista
  3. Krisuh: Niinpä ovatkin!

    Hippu: kiitos:-) Carobjauhetta käyttävät monet kaakaon tilalla. Se tuo makua mutta myös makeutta, carobissa on paljon luonnollista makeutta.Ja carob on kaakaoon verrattuna rasvatonta:-)

    VastaaPoista
  4. Heippa!

    Onko talla mitaan tekemista meidan "aşure" kuukauden kanssa? Taalla tehdaan kiisselia missa kaikki mahdolliset siemenet ja luonnon antimet? Eilen seinanaapuri toi kulhollisen sellaista taas:)

    Juttu liitetaan myös Nooan arkkiin; sinnehan piti ottaa mukaan tavaraa "uutta elamaa " aloitettaessa vesien kaikotessa??

    Ihanaa viikkoa Tuppulasta!

    VastaaPoista
  5. Ebru, ei taida liittyä siihen, mun toisessa blogissa on juttu siitä ja siellä myös linkki suomenkieliseen wikipedia juttuun siitä.Toisen blogin linkki ylälaidassa.

    VastaaPoista
  6. Vähän tollasta tehtiin eilen, mut meillä oli omia omenoitakin joukossa. Uunissa.

    VastaaPoista
  7. Omenan kanssa varmaan tuli hyvää, Hannele!

    VastaaPoista
  8. They look amazing Yaelin! And I agree Medjool dates are sublime :D

    VastaaPoista
  9. Lorraine:thanks! Medjool dates are nature's best candies...

    VastaaPoista