Sivut

torstai 17. joulukuuta 2009

Pikantti persimonisalaatti ja raakakasvislounas

salaatti Tarjosin raakakasvislounaan ystävälle,jolle tarjosin esimerkiksi ylläolevaa persimonisalaattia.Salaatin ohje oli paikallisessa lehdessä,ja muutin jonkun verran määriä. Tähän salaattiin kannattaa valita kiinteitä persimoneja,jotta ne voidaan helposti kuutioida.Jo pehmeät persimonit sopivat hyvin jälkiruokiin.Näitä voi syödä kuorineenkin, mutta itse ainakin aina kuorin ne.
Pikantti persimonisalaatti
  • 4 kiinteää persimonia (ei kuitenkaan liian kovia)
  • 1 punasipuli
  • noin 1 dl suikaleiksi leikattuja mintunlentiä
  • 3/4 rkl raastettua inkivääriä
  • ½ vihreä tai punainen chilipippuri hienonnettuna (unohdin ostaa,joten käytin chilihiutaleita)
  • 1 rkl balsam ietikkaa
  • 2  rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • suolaa,pippuria
IMG_0936
Kuori persimonit ja leikkaa hedelmäliha kuutioiksi..Silppua punasipuli  ja chili,leikkaa mintunlehdet suikaleiksi.
Lisää joukkoon raastettu inkivääri,öljy, sitruunamehu, balsamietikka,suola ja pippuri.Anna maustua jonkun aikaa ennen tarjoilua.

punajuurta zucchinia ituja Tarjolla oli myös marinoitua ohueksi suikaloitua kesäkurpitsaa  ,marinoituja ohuen ohuita punajuuren viipaleita sekä idätettyjä linssejä,jotka nekin oli marinoitu.Kaikki kolme juttua ovat raakoja.
IMG_0922 Tarjolla oli myös  suikaleiksi leikattuja dippivihanneksia.
Tehina ..jotka tarjoiltiin tahinikastikkeen kanssa.Myös cashewpohjaista dippikastiketta oli tarjolla.
kivet Käytän paljon tahinia(seesamitahnaa),jossa on mahtavan paljon hyviä ravintoaineita.Se on yksi parhaimpia E,F-ja B-vitamiinien lähteitä.Seesami on myös erittäin kalsiumpitoinen,eikä seesamin kalsiumi muodosta limaa,kuten maitotuotteiden kalsiumi. Tahini tehdään joko kuorituista tai kuorimattomista siemenistä,ja parhaimmat seesaminsiemenet tulevat Etiopiasta. Ostan yleensä luomutahinia,ja eräässä hyvin varustetussa keittiövälinekaupassa täällä  on tällainen kivimylly, jossa seesaminsiemenet jauhetaan.Kuva ei ole kauhean hyvä,kun ei ollut tarpeeksi etäisyyttä tuolla kaupassa,mutta siemenet laitetaan ylläolevaan suppiloon ,josta ne jotenkuten joutuvat kivien väliin,ja kuten kuvasta näkyy,valmis tahini valuu sitten sieltä säiliöön ja on siis takuulla tuoretta,kun sen tuolta ostaa. Samassa paikassa jauhetaan tahnaa myös nigellan-eli ryytineidon siemenistä,mutta siitä pidän vähemmän

10 kommenttia:

  1. Olisipa mukavaa päästä tutkailemaan tuota tahnakonetta vähän lähemmin. Tahini on ihanaa ja tuore sellainen varmaan vielä parempaa. Lounas olisi kelvammut minullekin!

    VastaaPoista
  2. Okriina;tuo kone on kyllä jännä.Sähkön avulla kai nuo kivet liikkuvat, en ole varma,pitää seuraavan kerran tutkia paremmin.Siinä on aina vieressä korillinen kertakäyttölusikoita,niin että voi maistella ihan tuoretta tahinia...

    VastaaPoista
  3. Pomolla aina silloin tällöin lounaalla on persimoneja, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla korjaako allergiakuolema. Pitää ehkä rohkaistua, tuo näyttää nimittäin aika hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Tykkaan kovasti persimoneista.Olen ne aina syönyt sellaisenaan.Mutta hyvalta naytti ja kuulosti tuo salaatti.
    Ajattelin juuri tehda viikonlopulla Tahinbostonpullan.Laitan sisalle tahinia,sokeria ja saksanpahkinaa.

    VastaaPoista
  5. Ihanan kuuloinen resepti, enpä ole ajatellutkaan yhdistää persimonia salaattiin balsamicon kanssa. Tykkään niistä paljon sellaisenaan, mutta varmasti näin saa niistä ihan uuden puolen esiin. Ne kun ovat vielä niin terveellisiä. Kokeiluun siis ehdottomasti! Tänään jo persimonikauppaan :)

    VastaaPoista
  6. Hanna:Jospa kokeilisit ihan pienellä palalla ensin,ja katsoisit reaktiota.Persimonit kun ovat hyviä ja terveellisiä.Toivottavasti ei tule allergista reaktiota.

    Sateenkaari:Persimonit ovatkin hyviä,yleensä kyllä tykkään niistä kun ovat jo sosemaisia;sen soseeen voi kivasti käyttää eri tavoin.Tahini kuulostaa hyvältä bostonpullan joukossa:-)

    Aletheia:Persimonit ovatkin ihan hyviä noin vaan, mutta tässä salaatissa oli kiva makuyhdistelmä.Tuo etikka ja persimonin makeus täydentävät toisiaan.

    VastaaPoista
  7. Tykkään persimoneista hullun lailla. Enpä ole keksinyt salaattiin pistää. Pidetään mielessä :)

    VastaaPoista
  8. Tuon persimonsalaatin reseptin printtasin heti, nam.

    VastaaPoista
  9. Rita:Persimonit ovat ihan hyviä salaateissa ja muutenkin tosi monipuolisia:-)

    Allu:Kiva jos tykkäät:-)

    VastaaPoista
  10. I wish I knew Finnish so I could read your posts properly. What did you write about Ethiopia?
    In anycase, today I made borage leaves stuffed with rice and herbs and ate it with labneh and sprinkled with the sunflower seeds you brought yesterday. It was a very nice addition.

    VastaaPoista