Sivut

torstai 9. kesäkuuta 2011

Vihreitä papuja tahini-misokastikkeessa

Tuoreita vihreitä papuja tulee harvemmin ostettua,vaikka ne ovatkin hyviä ja monipuolisia. Tänään tapasin pitkästä aikaa torilla kolumbialaisen ystävättäreni,ja molemmat päätimme ostaa tuoreita papuja,hän keltaisia ja minä vihreitä.En ole koskaan ostanut tuoreita keltaisia papuja,enkä osaa sanoa millainen makuero vihreiden ja keltaisten välillä on.

Tämän ohjeen löysin täkäläisen,hepreaksi kirjoittelevan Michalin blogista,josta olen aiemminkin löytänyt hyviä ohjeita. Michal on kirjoittanut pari keittokirjaa,lähinnä lasten ravitsemukseen liittyviä.

Papuja olin ostanut puoli kiloa,mikä sekin tuntui suurelta määrältä! Molemmat päät leikataan pois,ja suureen kattilaan laitetaan vesi  kiehumaan.Veden joukoon lisätään suolaa.Kun vesi kiehuu,pavut lisätään joukkoon.Papuja keitetään vain noin 4 minuuttia;niin että ne pehmenevät mutta ovat kuitenkin vielä hieman narskuvia,al dente. Keitetyt pavut kaadetaan lävikköön.

Vihreitä papuja tahini-misokastikkeessa
  • puolisen kiloa keitettyjä vihreitä papuja
  • 1 rkl shiro-misoa (vaaleaa misoa)
  • 2 rkl tahinia (käytin luomutahinia,kuorimattomista siemenistä tehtyä)
  • 3 rkl vettä
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
Pavut leikataan keskeltä puolikkaiksi.Miso,tahini ja vesi sekoitetaan tasaiseksi kastikkeeksi ja kaadetaan papujen joukkoon. Lopuksi lisätään vielä seesaminsiemenet joukkoon. Miso-tahinikastike sopi ihanasti vihreille pavuille ja oli hyvää:) Tätä tehdessä muistin,että olin aiemmin tehnyt vihreitä papuja hieman samanlaiseen tyyliin
Torilla ollessamme meille tuli nälkä.Torilla on aika monta ruokapaikkaa,mutta valitsimme hummuspaikan torin pääkadun varrella..Olen siitä monta kertaa mennyt ohi,mutten ole koskaan mennyt sisälle. Paikka oli tosi valtava,vaikka sitä ei ulospäin huomannutkaan. Otimme molemmat samanlaisen hummusannoksen:siinä oli keitettyjä kikherneitä päällä ja pyysimme erikseen,ettei öljyä lisättäisi päälle (näin yleensä tehdään ,joten pitää pyytää erikseen,ettei sitä lisätä).Pöytään tuotiin myös vahvaa chilitahnaa, ja suolakurkun palasia. Mukaan kuuluvat pitaleivät jätimme väliin,koska yritämme kumpikin välttää viljoja. Hummus oli tosi hyvää tuossa paikassa:kevyen tuntuista ja hyvää. Ja annos oli juuri sopivan kokoinen.Ei tullut lainkaan sellaista ähkyä oloa jota usein tulee hummusta syödessä.

16 kommenttia:

  1. Keltaisia papuja en olekaan koskaan nähnyt. Ovatkohan ne ihan välimeren alueelle tyypillisiä? Hyvän ja terveellisen näköistä tämä papuruoka. Kumpa jaksaisin itsekin tehdä näin terveellisiä ruokia! Mussuttelen tässä leipää (tosin tummaa) näpytellessänikin...
    Hummus on ihanaa, tuollainen hummuspaikka olisi aika paratiisi!

    VastaaPoista
  2. Anna:Enpä tiedä ovatko vain tälle alueelle tyypillisiä,mutta myyntipöytä,jossa pavut olivat,oli paljon muitakin papulajikkeita tuoreina,kuten tosi pitkää papua,härkäpavua ja vielä jotakin,jota en muista. Tuo ohje oli vielä aika helppotekoinenkin.
    Hummus on hyvää,kun se on tehty hyvin:) Tuo kyseinen hummuspaikka(täällä on niitä pilvin pimein)oli erinomainen:)

    VastaaPoista
  3. Minä olen kerran saanut keltaisia papuja ystäväni kasvimaalta, joka oli siis ihan Suomessa. Kyllä niitä siis Suomessakin kasvatetaan, vaikka vissiin harvemmin. Muistelen, että keltaisia papuja sanottaisiin vahapavuiksi, mutta en ole ihan varma.

    Reseptisi kuulostaa tosi ihanalta, ja tätä olisi tosi kiva kokeilla. Vihreitä papuja tulee tehtyä tosiaan ihan liian harvoin.

    Söittekö tuota hummusta siis ihan "paljaalteen"? En tiennyt, että sitä voi noinkin syödä, hih.

    VastaaPoista
  4. Looks delicious! What a great idea to flavor your tahina with white miso. I think I will try it. Have you done it for eggplant too?

    VastaaPoista
  5. Hippu:varmaankin sitä voi myös Suomessa kesällä kasvatella,pitää joskus kokeilla. Oli tosiaankin hyvää tuon kastikkeen kanssa,pidin siitä:( Minäkin laitan tuoreita vihreitä papuja aivan liian harvoin! Joo söimme humusta ihan noin vaan,koska jätimme pitaleivät väliin.Oli tosi hyvää:)

    Faye:The tahini-miso sauce really complemented the beans:) I will have to try it with eggplant too,thanks for the tip:)

    VastaaPoista
  6. En myöskaan mina ole nahnyt keltaisia papuja.
    teen usein ruokaa vihreista pavuista,mutta sellaisista litteista.Ja onpahan hyvaa ruokaa.

    VastaaPoista
  7. Pavut ja tahini, nam :)
    Meillä kasvaa maalla aina keltaisia vahapapuja ja heinä-elokuun vaihteessa niitä tulee Paljon! Ovat siis todella kiitollista kasvatettavaa ja hyvä proteiinin lähde kasvisruokailijalle. Tämä resepti menee ehdottomasti odottelemaan satokautta :)

    VastaaPoista
  8. Okriina:Oli hyvää tosiaankin tuo kastike papujen kanssa:Taidankin ensi kerralla torilla ostaa keltaisia papuja,,,,Ihanaa kun sulla on oma kasvismaa,kade kade....

    VastaaPoista
  9. Sateenkaari:Ne litteät..tarkoitat varmaan fava-papuja.Nekin ovat hyviä:)

    VastaaPoista
  10. I wonder what other vegetables might be good with this sauce. Maybe spinach, chard or other greens; also cauliflower.
    Do you toast the sesame seeds or prefer to keep them raw?
    Speaking of seeds, do you use hemp seeds? They are very good and have great nutrition but some hemp sellers I've met have told me they cannot sell them in Israel.

    VastaaPoista
  11. Faye:I guess all those veggies you mentioned could be good with this sauce as well.I did not toast the sesame seeds,but toasting them certainly improves the flavour. I have hemp seeds that I brought from Finland,and I find it really strange that they don't sell them here.It is not the same variety that the drug is made from and I really don't understand why it cannot be sold.I am leaving for Finland in a couple of weeks and will bring with me an another bag of hemps seeds....

    VastaaPoista
  12. oiiii, ihana herkku! Pavut ja miso on molemmat suurta herkkuherkkua :)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Katja:Juu sopi tosi hyvin yhteen:)

    VastaaPoista
  15. Vihreitä papuja on laitettu pikkuisen kasvamaan pihan yrttiosastolle. Pavut ovat herkkuani, olen kasvattanut molempia vihreitä ja keltaisia, hyviä ovat.
    Täällä on myyty talvella kenialaisia tuoreita papuja.
    Tuota misokastiketta haluan kokeilla.

    VastaaPoista
  16. Moi.
    I think this sauce tastes delicios.

    VastaaPoista