Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Taivaallisen herkullinen munakoisosalaatti sekä Mikkelin herkulliset muikut

Vietin osan tästä viikonlopusta hyvän ystävän kesäkodissa ja tuloiltana,torstaina,hän oli valmistanut meille aivan taivaallisen hyvää munakoisosalaattia vuohenjuustolla.Ohje on thekitchn-sivustolta ja olen kääntänyt reseptin tänne.

Taivaallisen hyvä munakoisosalaatti vuohenjuustolla
  • 2 suurta munakoisoa
  • suolaa
  • 1/3 kuppia (amerikkalainen kuppimitta) oliiviöljyä
  • 2 rkl omenasiiderietikkaa (tai valkoviinietikkaa)
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1/2 tl jauhettua kuminaa
  • 1 tl savupaprikaa
  • 4 suurta valkosipulinkynttä,murskattuna
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 kupillinen sileälehtistä persiljaa,silputtuna
  • 1/2 kupillinen pannulla paahdettuja ,kevyesti murskattuja manteleita
  • hieman yli 50 gr murennettua vuohenjuustoa (ystäväni käytti Chevre-juustoa)
  • 1/4 kupillista viipaloitua kevätsipulia
Lämmitä uuni 200 C asteeseen. Uunin kuumentuessa leikkaa munakoisot kuutioiksi ja laita kuutiot suureen kulhoon. Sirottele suolaa kuutioiden päälle ja aloita marinaadin valmistus: sekoita oliiviöljy,etikka,hunaja,savupaprika ja kumina. Kuivaa munakoisokuutioiden päälle ilmestynyt kosteus ja sekoita marinadi munakoisokuutioiden joukkoon. Sekoita joukkoon myös murskattu valkosipuli. Aseta munakoisokuutiot leivinpaperin päälle ja aseta uunipelti uunin keskitasolle. Paahda munakoisokuutioita noin 40  minuuttia.(sekoita kuutioita noin 15 minuutin välein). Ota munakoisokuutiot uunista ja sekoita sitruunamehu soijakastikkeen kanssa..Sekoita sitruunasoijakastikeseos munakoisokuutioiden joukkoon.Lisää persilja, mantelit sekä suurimman osan vuohenjuustosta..Sekoita. Siirrä munakoisokuutiot tarjoiluastiaan ja ripottele päälle jäljelle jäänyt juusto sekä kevätsipulirenkaat.

Ehdimme käyvä myös Mikkelin torilla sekä viime syksynä avatun Stella-kauppakeskuksen yhteydessä olevassa kauppahallista,josta ystäväni hankki muikut.Muikut hän sitten savusti kotona ja voi että ne olivat hyviä!
Muikut ostettiin Heinäsen kalaherkusta ja sieltä tuli myös oikein hyvät savustusohjeet:)
Perjantaina kävimme poimimassa mustikoita Mikkelin lähellä.Löysimme mahtavan mustikkapaikan,jossa oli myös paljon ahomansikoita,ja mustikat olivat tosi suuria! Arvioni mukaan sain poimittua parisen kiloa marjoja ja olisin varmasti kerännyt enemmänkin,elleivät itikat olisi niin kiusanneet,Offista huolimatta;D
Ennen paluutani Helsinkiin ehdin vielä tehdä pizzataikinan,josta tehty pizza  paistettiin grillissä. Rapean taikinan salaisuus on taikinan joukkoon lisätyissä mannaryyneissä ja päälle tuli tekemääni tomaattikastiketta,tomaatinviipaleita, mozzarellaa sekä tuoretta timjamia ja basilikaa.

23 kommenttia:

  1. Kiitos, jälleen munakoisoresepti, joka pitää ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään tosi paljon munakoisosta. Sain eilen Amerikassa asuvalta ystävältäni pinon ruokalehtiä ja heti bongasin sieltä kaikki munakoiso-ohjeet.

    Ja sait lisää mustikoita, tykkään, itikat, en tykkää!

    VastaaPoista
  3. Ihana salaatti takuuvarmoista ainseksista. Tuo pizzataikinankin ohje olisi kiva saada. Toimiskohan myös speltistä, kun tavallista vehnää en käytä..?

    VastaaPoista
  4. Minunkin mustikkasaaliita rajoittavat itikat tosi pahasti :D Syksyllä sitten on ihanaa poimia puolukoita. Säät ovat lämpimiä vielä päivisin, mutta yöt kylmiä, eikä sääskiä enää kiusana.
    Munakoison kokkaaminen on minulla vielä häpeäkseni testaamatta. Eräs ystävällinen italialaisen ravintolan herrakin opasti, mutten ole vieläkään saanut aikaiseksi. Täältä saan myös onneksi vinkkiä :) Sitten lomalla joskus kaikessa rauhassa tapahtuu kohtaaminen munakoison kanssa...

    VastaaPoista
  5. Olet ollut taas ihanalla reissulla!

    Perjantaina pääsen minäkin maistelemaan savumuikkuja ;).

    VastaaPoista
  6. Munakoisosalaatti näyttää ja kuulostaa todella herkulta, pitää ehdottomasti kokeilla. Ja pizzaohjeen ottaisin myöskin :)

    VastaaPoista
  7. Anne:tämä oli tosi hyvää,joten suosittelen:)

    Omenaminttu:munakoiso onkin ihanaa,ja todella monipuolinen aines! Tämä salaatti oli hurjan hyvää! Mustikat olivat ihania,mutta vieläkin on paukamia muistona niistä hyttysistä...

    Outi:Salaatti oli tosi ihana ja tulen takuulla tekemään nyt kun ohjekin on täällä tallella.Varmaan ,kävisi spelttikin.Tein taikinaa ihan ilman ohjetta,mutta muistaakseni käytin 4½ dl erään jauhomyllyn ihan tuoreita luomuvehnäjauhoja,4 dl durumjauhoa,noin 25 gr tuorehiivaa,noin tl ruokosokeria,suolaa,2 tl öljyä ,½ dl mannaryynejä ja sitten vettä sen verran että syntyy löysähkö mutta hyvin koossa pysyvä taikina.Sitä sitten vaivasin jauhotetulla pöydällä ja "hakkasin " sitä,eli otin aina taikinasta välillä kiinni,ja löin sitä pöydällä,sitten taas jatkoin vaivaamista,aika kauan,kunnes taikina oli tosi elastinen ja siinä oli sitkoa.Annoin taikinan levätä ja tein sillä välin tomaattikastikkeen ihan vain tomaattisoseesta, sipulista,tomaattisäilykkeestä(kotona kastikkeeseen käytän vain tuoreita tomaatteja.)valkosipulista,tilkasta oliiviöljyä,ripaus ruokosokeria,suolaa, mustapippuria.

    Paula:Itikat tosiaankin rajoittivat aika lailla sitä mustikanpoimintaani,sillä siellä oli isoja mustikoita niin paljon,että olisi voinut poimia vielä paljon lisää.Ja puolukanraakileitakin ihan hurja määrä!Munakoiso on ihana aines;netistä (ja tässä blogissakin,munakoiso-tagin alla)löytyy paljon munakoiso-ohjeita.Eli onnea kokeiluun!Pizzan ystäväni paistoi ulkona grillissä etukäteen kuumennetulla leivinkivellä,noin 300 asteessa olisko ollut 7 minuuttia.

    Tuula:oli taas ihanaa olla Mikkelissä.Ja muikut ovat ihania,kiva kun sinäkin pääset niitä taas maistamaan:)

    Anna:Tämä munakoisosalaatti oli superhyvää.Ja pizzaohjeen laitoin tuonne edelliseen kommenttiin,sen verran kuin sitä muistin.

    VastaaPoista
  8. Oi, munakoiso on herkkuani, eikä ole koskaan tullut mieleen tehdä siitä salaattia. Tällaista pitääkin kokeilla!:)

    Uusi aloitus on tehty uudessa paikassa, uudella nimellä, ruokaan pelkästään keskittyen...;)

    Käyttäjänimi on vielä hakusessa, kun aloitan vallan alusta, vaikkakin parhaimpia reseptejä kuvineen aion nyt uuteenkin siirtää. Ja bloggerin käyttökin vaatii vielä opettelemista...

    VastaaPoista
  9. Tästä salaatista herahti vesi kielelle!

    VastaaPoista
  10. Maistuis varmaan sullekin:kiva kun päätit kuitenkin jatkaa ,vaikkakin vain ruokaan keskittyen.BLoggeri on helppo blogipohja ja pian varmaankin hallitset sen todella hyvin:)Munakoiso on todella hyvää ja toisessa kotimaassani sitä käytetäänkin paljon just salaattimuodossa.

    Katja:Salaatti oli tosi hyvää:)

    VastaaPoista
  11. Ai niin ,tuohon Outille tarkoitettuun pitkään kommenttiin unohdin lisätä että käytin vain pienen osan taikinasta pizzaa varten ja taikinaa jäi vielä jäljelle monta pizzaa varten...

    VastaaPoista
  12. Jael, miten hauskaa, että saat täällä herkullisia munakoisoaterioita. Taidan nyt napata tämän ohjeen resptikirjaani. Kiitos!

    R. pyysi taas tekemään niitä munakoisorullia...;-)

    Ai, ai, sie sait muikkuja ja mie en päässy niit tänä suven Savonlinnaa syömää.

    Sullahan on täydellinen loma!

    VastaaPoista
  13. Mitä on savupaprika? Mistä sitä saa?

    Ai niin, minulla on nuo samat kauniit puiset ottimet. Ostan varuilta toiset heti kun näen jossain - torilla.

    VastaaPoista
  14. Kiitos pizza-reseptistä :) Talletettu reseptikansioon.

    VastaaPoista
  15. Ihana munakoiso resepti. Perhe ryhtyy kohta varmaan ruokalakkoon kun tarjolla liian usein munakoisoa.

    VastaaPoista
  16. Kokeilla täytyy tätäkin heti kun ehtii, vaikkei sitä näppärää Profikubixxia tullutkaan hankittua! Espanjalaista savupaprikajauhetta pienessä teepurkin näköisessä peltipurkissa olen nähnyt vain tätini kaapissa, mutta ajattelin käydä Hakaniemen hallin maustekaupoissa kyselemässä vai olisiko Stocka varmempi osoite? Yleensä en innostu savun mausta, mutta paprikajauhe kyllä saa siitä kiehtovan lisäsäväyksen!
    Terveisin Suometar

    VastaaPoista
  17. P.S. Hakaniemen hallin Parhiala myy savupaprikajauhetta, mutta ostin viimeisen hyllyn viimeisen pussin! Aika samaan lopputulokseen pääsee K-kaupan Tex-mex-hyllystä löytyvällä savuaromisella maustesekoituksella, joka tosin sisältää valitettavan paljon E-koodeja. Ihana resepti kuitenkin! Seuraavana päivänä noudatin "hävikistä herkuksi"-periaatetta ja annoin salaatille jatkoelämän risottona ja hyvin maistui sekin!
    Reseptistä kiittäen
    Suometar

    VastaaPoista
  18. Muakoiso on ihanaa - kiitos herkullisesta reseptistä :)

    VastaaPoista
  19. Leena;Helsingistä savupaprikaa kuulemma saa,ehkä teilläkin jostain maustekaupasta,ellei,niin lähetän sinulle...Tosi nätit ovatkin nuo ottimet:)Munakoisorullasi olivat superherkulliset ja samoin saamani muikut,niin että kulinaarisesti on ollut hyvä matka;D

    Outi:)

    Minna;) eihän munakoisoon voi kyllästyä;D

    Suometar:Kiva kun selvisi:)että savupaprikaa löytyy Hakaniemen halliksta:) Savupaprika antaa kivan makulisäyksen kun sitä käyttää.Olen kerran ostanut myös savuvalkosipulia,oliskohan Hakiksen hallissa sitäkin..Ja kiva kuulla,että salaatti maistui.Aion tehdä sitä heti kun tulen kotiin,Risotossa varmaankin maistui myös hyvin:)

    Hiidenuhma:Ohje on tosi ihana! Toivottavasti maistui jos teit tätä..

    VastaaPoista
  20. Oih että näyttää herkulle!
    Nyt on kyllä lisättävä kauppalistaan muutama puuttuva! Ihan hirvee nälkä!

    Vieläkö olet kotosuomessa?

    VastaaPoista
  21. Vuohenjuusto on tällä hetkellä kovasti mieleen. Kuulostaa erityisen hyvältä. en olekaan tehnyt noita yhdessä ikinä.

    VastaaPoista
  22. Tuo sinun pizzataikinasi on ihana, olen sitä monasti tehnyt. Nyt en enää voi sitä itse syödä, kun viljat ovat listaltani pois.
    Munakoiso on suosikkini.
    Ihanaa, että löysit mustikoita, siellä itikat kiusana, täällä sade.

    VastaaPoista
  23. Kopsasin tuon munakoisosalaatin.

    VastaaPoista