Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Viime aikojen kulinaarisia kokemuksia

Romanovin mansikat ravintola Pöllöwaarissa
Viime aikoina en ole pahemmin ehtinyt hääräillä keittiössä,sllä olen ollut siellä sun täällä.
 Viime torstaina kävin 5 vuoden tauon jälkeen Tallinnassa ja ystävät sekä minä olimme kovin nälkäisiä laivasta noustuamme.Ystävä suositteli vanhan kaupungin kupeessa olevaa Kuluaar-ravintolaa,jossa hän oli syönyt joskus kauan sitten. Lohiannos siellä oli kuulemma hyvää.Kaikki maistui hyvältä ,mutta lohipala oli kovin pieni ja minusta 13,5 euroa siitä oli liikaa.Sitäpaitsi ärsyynnyin siitä,että pienestä lasillisesta vesijohtovettä veloitettiin 1,3 euroa!
Mutta ravintolan käsinmaalatut lautaset olivat kauniit!
Perjantaina matkasin lähelle Jyväskylää Leena Lumen luokse ja Leena yllätti minut taivaallisen herkullisilla   munakoisorullilla  tomaattikastikkeella (ohje linkin takana).Ne muistuttivat hieman tämän Tel Avivilaisen ravintolan munakoisorullia,joista kirjoitin täällä.
 Lauantaina Leena vei minut Jyväskylän Yöpuu-hotellin Pöllöwaari-ravintolaan.   Hieno ravintola,jonka hyvä palvelu pitää mainita ihan erikseen,sillä se  oli niin hyvä!
Söimme todella herkullista kantarellikeittoa ja ihastuimme näihin keittolautasiin! Kun olimme syöneet keittomme,meiltä kysyttiin jos halusimme lisää keittoa eikä siitä veloitettu ylimääräistä.Keitto oli todella hyvää! Keiton jälkeen söimme ihanat Romanovin mansikat,jotka näkyvät ensimmäisessä kuvassa.Kiitos Leena,oli ihana kokemus!
Illalla osallistuin minäkin kokkaukseen.Tarjolla oli lohta suppismuhennoksella,katkarapusalaattia sekä munakoisoa tahini-ja tomaattihunnun alla.
Tein virheen,sillä grillasin noin sentin paksuiset munakoisoviipaleet sellaisilla reiällisillä grillialustoilla,jolloin palaset tarttuivat siihen kiinni ,öljystä huolimatta,ja hajosivat.Tahinissa ei ollut tarpeeksi sitruunaa,joten maku ei ihan ollut niin hyvä kuin se voisi olla. Päälle raastoin tomaattia.
Sunnuntain lounas syötiin viherkeskus Viherlandian ravintola Eedenissä. Buffetin salaattipöytä oli herkullinen!
Tänään tapasin (viime vuonna kävimme täällä) Omenaminttu-blogin Hannelen,joka tarjosi minulle kuvassa näkyvää herkullista vaniljavanukas-tyrnikiisseli-jälkiruokaa.En ollut koskaan ennen maistanut mitään ,jossa on tyrniä,ja pidin sen mausta.Hieman samantapainen,mutta mansikkaisella kerroksella oleva jälkiruoka löytyy Hannelen kirjasta Kausiherkkuja omasta pihasta
 Sateet olivat kasvattaneet Hannelen mintut ihan mahtavan runsaiksi!

13 kommenttia:

  1. Luinkin jo Leenan blogista, mitä herkkuja olitte nauttineet.

    Mahtavia herkkuja oletkin nauttinut täällä olosi aikana!

    Hirveä hinta vesilasista ja te kumminkin aterioitte siellä. Pöyristyttävää...

    Mukavaa loman jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hanne;Leena kirjoittikin siitä hyvin:) Ja ihania herkkuja muutenkin olen nauttinut.Vesilasin hinnan huomasin vasta lopullisessa laskussa ja kyllä se ärsytti.Kyse oli sentään kraanavedestä...Kiitos,vielä jonkun aikaa lomaa...

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa herkkulomaa vietatkin. Jyvaskyla on minulle erittain tuttu paikka. Olenhan syntyperainen Jyvaskylalainen. Mutta jostain syysta jo reilu kolmekymppisesta lahtien olen ahlunnut pois Jyvaskylasta.
    Tuo pöllövaari oli siella jo silloin, kun viela Jyvaskylassa asuin. Elikka on perustettu kauan kauan sitten.

    VastaaPoista
  4. Jael, muistathan, mitä sanoin niistä munakoisorullien kulhon reunoista;-)

    Hyvät ruokakuvat! Et ole maistanut tyrniä? Se oli minulle ihan tavallinen ruoka, siis tyrnikiisseli, kun vielä asuin Luvialla. Saan sitä siellä halutessani eli äiti laittaa.

    Sateenkaarelle: Minä taas olen kotoisin Porin puolesta eli Luvialta ja olen aina kaivannut Jyväskylään, vaikka nuorena vietin vain kesiä Keuruun mammalassa. Jyväskylässä on juuri se pikkukaupunkihenki, josta pidän. Ihan eri sellainen kuin Porissa. Ja Jyväskylässä järvi näkyy melkein kadulle kuin kadulle. Ainoa, mitä kaipaan on meri, mutta täällä harjukaupungin saarella syntynyt tyttäremme sai nimekseen Meri.

    Jael, nyt alankin valmistaa kuningatarkiisseliä eli kiisseli mustikoista ja sitten pudotan vadelmat joukkoon ihan lopussa.

    Voi, miten ihanaa onkaan ajatella ruokaa, puhua ruoasta ja sitten vielä nauttia siitä!

    VastaaPoista
  5. Ihan vesi kielellä täällä katselin herkullisia ruokakuviasi.
    Mukavaa jatkoa lomallesi.

    VastaaPoista
  6. Voi ei, ei olisi pitänyt kurkistaa tänne ollenkaan, tuli aivan kauhea nälkä, eikä kaapista löydy mitään likikään noiden veroista...!Slurps!

    VastaaPoista
  7. Ihania ruokia olet syönyt, mutta olipahan vesilasillisella hintaa!

    Blogini taisi nyt tulla tiensä päähän, kun vuodatus teki viimeisen temppunsa. Yli 2300 kuvaa uupuu, enkä ala niitä uudelleen blogiin lataamaan ja lisäämään paikoilleen.:(

    VastaaPoista
  8. Onpas sinulla ollut herkullinen reissu. Minuakin ärsyttää aina ihan suunnattomasti, jos vesijohtovedestä veloitetaan, vaikka maksu olisi pienikin. Se on periaatekysymys ;-)

    VastaaPoista
  9. Olipas herkullinen postaus =) Makoisia loman jatkoja sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Sateenkaari;herkkuja onkin tullut syötyä välillä:) Jyväskylä on kiva paikka,en tosin kovin hyvin sitä tunne,lapsena tuli poikettua kaupungissa muutaman kerran.Luinkin tuosta Pöllöwaarin historiikistä,mutta nykyinen versio taitaa olla erilainen kuin silloin joskus.

    Leena;en ollut ennen maistanut tyrniä,olen käyttänyt sitä lähinnä voiteissa ja shampoissa;D Munakoisosi oli niin hyvää!Tuosta kiisselistäsi takuulla tuli hyvää!'Ja todella taisimme puhua (ja ajatella;D) paljon ruoka-asioista:D

    Unelma;kiitos! Oli herkkuja ja niitä oli myös luonasi! Muistoissa herkullinen gluteeniton kantarellipiirakkasi,nami!

    Ktm:ärsytti tosiaankin sen vesilasillisen hinta.Ymmärrän kyllä että lasinpesustakin tulee kuluja,mutta jossain on raja.Voi harmi kun Vuodatuksen kanssa kävi noin.Toivottavasti jatkat kuitenkin,vaikka jollain toisella blogipohjalla....''

    Outi:kiitos:)

    Jonna:Oli todellakin herkullinen reissu tuonne keskiseen Suomeen.Ja ihan totta,periaatekysymys tosiaankin. Muutenkin ylihinnoiteltu oli tuo paikka ja yrittivät antaa väärin vaihtorahaakin...
    '
    'Birgitta:Kiitos ja kiitos:) Vielä on jäljellä vähän lomaa ja kohokohta,pojan häät!

    VastaaPoista
  11. Onpa kallista raanavettä. Paljonkohan pullovesi sitten onkaan, siis koko pullo? Kiskureita.

    Kun luin mitä herkkuja olet saanut nauttia täällä niin nälkä tässä tulee..kaivoin kaappia epätoivoisena ja sain raavittua munavoileivän silliviipaleella ja sipulilla. Valkkarin sai korvata kivennäisvesi..nyt sitten voin jatkaa blogin lukemista rauhallisemmin :-)

    Nautittavaa lomaa jos vielä olet Suomessa. Sattui vaan vähän viileät ilmat tällä kertaa..

    VastaaPoista