Sivut

perjantai 31. elokuuta 2012

Kurkkusalaatti aasialaisella vivahteella

Kävin läpi vanhaa täkäläistä ruokalehteäni,josta löysin mielenkiintoiselta kuulostavan kurkkusalaatin.Tein tätä tänään ja kivasti erilainen salaatti tämä olikin;maistuu sellaisenaan tai voisin kuvitella tätä tarjottavan vaikka kalaisella aterialla.
Täälläpäin ei ole sellaisia pitkiä kurkkuja kuten Suomessa,vaan kuvassa näkyviä pienempiä kurkkuja,jotka kuitenkaan eivät ole kuten avomaankurkut.

Kurkkusalaatti aasialaisella vivahteella
  • hieman yli ½ kg kurkkua
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • 3 kevätsipulin vartta
  • 2 rkl kapriksia
  • Salaatin päälle:kourallinen korianterinlehtiä sekä 1 rkl seesaminsiemeniä
Kastike:
  • 1 rkl Dijon-sinappia (mieluiten karkeaa,mutta omani oli ihan tavallista Dijon-sinappia)
  • 2 rkl omenaetikkaa tai muuta etikkaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl majoneesia (käytin tofumajoneesia)
  • ripaus ruususuolaa
Tee ensin munakas:vatkaa hyvin 1 kananmuna,lämmitä ruokalusikallinen öljyä paistinpannulla ja paista kananmunasta ohut munakas.Rullaa munakas rullaksi ja leikkaa siitä suikaleita.
Leikkaa kurkkujen päät pois ja leikkaa kurkusta (kurkuista) ohuita suikaleita. Leikkasin vain siihen asti  kunnes kurkun siemenet tulivat kunnolla esille.Jäljelle jääneet osat menivät päivän smoothieen.Leikkaa keväsipulit palasiksi.Laita kurkkuviipaleet astiaan,lisää munakassuikaleet,kevätsipulit ja kaprikset ja sekoita.

Valmista kastike sekoittamalla ainekset tasaiseksi seokseksi ja kaada kastike salaatin päälle.Ripottele salaatin päälle korianterinlehtiä sekä seesaminsiemenet.

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvalta, ja varmasti kalan kanssa tosi hyvaa.
    Meilla ei kanssa ole sita pitkaa kurkkua, vaan samanlaisia, mita nuo teidan. Juuri söin kurkkuvoileivan kahvin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Jännittävä lisä toi kapris! Maistuisi kyllä ihan sellaisenaankin.

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää! rakastan kurkkusalaattia ja teen sitä aika usein iltasyömiseksi, nam.

    VastaaPoista
  4. Unelma:oli hyvä ja hieman erilainen kurkkusalaatti.

    Sateenkaari:Oli todellakin hyvää.Tuo oli annos 3:lle mutta söin sen yksin ihan sellaisenaan...Tykkään noista pikkukurkuista:)

    Outi:Kaprikset antoivat kivasti lisämakua salaatille.Täällä Välimeren äärillähän kasvaa tuota kaprista;olen kerran yhdellä retkellä nähnyt niitä mutten tullut poimineeksi.

    Annemi:Kiitos:)Kurkusta saakin kivasti tehtyä salaattia:)

    VastaaPoista
  5. Kivan erilainen salaatti ja melko ruokaisakin. =)

    VastaaPoista
  6. Todella maistuvan kuuloinen resepti, testaan tätä varmasti joku kerta.

    VastaaPoista
  7. Taidan kokeilla tänään. Tykkään kovasti kapriksesta.

    VastaaPoista
  8. Hanna:niinpä kun tuossa on se kananmunakin;D

    Riitta:oli maistuva ja kivasti erilainen:) Ja tosi nättikin.

    Allu:Kapris on hyvää.Pitäisi joskus päästä poimimaan niitä luonnosta...

    VastaaPoista
  9. Päätin kokeilla, kun oli kurkkuja muttei salaattia. Pitää vain hakea kevätsipuli ja kaprikset kaupasta.

    VastaaPoista