Sivut

maanantai 3. syyskuuta 2012

Punavalkoinen vesimeloni-ja juustokuutio

Näin joku aika sitten eräässä lehdessä kuvan täkäläisen ravintolan annoksesta,jossa oli vesimelonia ja juustoa.Mitään ohjetta annokselle ei oltu annettu,mutta kuvahan sanoo paljon...Täällä usein yhdistetään vesimelonia ja fetan tyyppistä juustoa,ja ne sopivatkin hyvin yhteen.

Punavalkoinen vesimeloni-ja juustokuutio
  • Vesimelonia (ilman siemeniä)
  • fetan tapaista juustoa tai muuta valkoista juustoa (käytin lampaanmaitofetaa)
  • 1 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
  • muutama tippa balsamietikkaa
  • ripaus ruususuolaa
Leikkaa vesimelonista muutama neliö.Leikkaa juustosta samankokoinen neliö ja aseta ne päällekkäin kuvan mukaan.Levitä oliiviöljyä kuution ympärille ja tiputtele öljyn päällä muutama tippa  balsamietikkaa sekä ripaus suolaa.Nauti!

Tämä oli todella ihana alkupala ja lisäksi tosi nätti.Balsamietikkatipat korostivat vesimelonin makua kivasti.Lehden kuvassa kuution ympärille oli laitettu ruohosipulinauha,mutta ruohosipulia ei löytynyt marketista tällä kertaa. Vesimelonina käytin pientä babyvesimelonia,mutta isommasta vesimelonista on vielä helpompi leikata neliöitä.

34 kommenttia:

  1. Tuo herkku on jo ulkoasultaan niin syötävän näköinen.
    Vesimeloni raikastaa fetajuustoa varmasti sopivasti.
    Kiitos kivasta vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Hanne:näinhän sanotaan että ulkonäkö on jo puoli ruokaa... oli tosi helppotekoinen ja hyvältä maistuva alkupala:) Vesimeloni tosiaankin rakastaa fetan tapaista juustoa ja täällä sitä näkeekin monissa ravintoloissa.

    VastaaPoista
  3. Tosi kivannäköinen! Ja tosiaan kuva kertoo kaiken oleellisen :)

    VastaaPoista
  4. Jael, tämä yhdistelmä on herkkua! Olen muutenkin niin sekä vesi- että hunajamelonin kuin myös juustojen perään. Raikasta ja sopii aina.

    VastaaPoista
  5. Todella herkullinen herkku! jostain syystä hedelmät ja feta ovat ihana kombo :) olen joskus salaattiin yhdistellyt vesimelonia ja fetaa, mutta tuo sinun esillepanosi oli paljon kauniimpi. Kokeilenpa sitä siis ensi kerralla :)

    VastaaPoista
  6. Todella herkullisen näköinen annos ja superhelppo tehdäkin =)

    VastaaPoista
  7. Nää kuutio-jutut on näköjään nyt in, itse juuri eilen tein yhden version, kun törmäsin samoin ideaan jossain muualla. Ihanan simppeliä gourmeeta!

    VastaaPoista
  8. Nam nam nam. Tuota yhdistelmää olen maistanut monta kertaa ja se on yhtä verraton joka kerta! Opin sen aikoinaan Israelissa ;).

    VastaaPoista
  9. Mainion oloinen makupala ja vielä niin kauniskin! Kiitos vinkistä Yaelian! :)

    VastaaPoista
  10. I love feta and watermelon and the way you've presented it here is particularly pretty. Great photo!

    VastaaPoista
  11. Campasimpukka:Kiitos:)Ja tässä tapauksessa kuva tosiaankin kertoo ohjeen jo itsessään;D

    Leena;Herkkua tosiaankin oli ja tiedänhän minä sinun heikkoudestasi juustoihin;D

    Annemi:Jotkut hedelmät sopivatkin ihanasti fetan kanssa;tykkään käyttää paljon nektariinia salaatissa jossa fetaa ja ihanasti sopiikin.Kiva jos ohje kiinnosti:)

    Birgitta:Kiitos:) Tämän tekeminen meni ihan hetkessä ja oli tosi hyvää:)

    Outi:En itse ole vielä törmännyt tähän trendiin,tämä oli ensimäinen mutta todella kiva lopputulos:)Ja todellakin niin simppeliä:)

    Tuula:eikös olekin.Arvasinkin,että se on sinulle täältä tuttua;D

    Mustikkatyttö: Kiitos ja oli todella ihanan makuinen yhdistelmä.Muuten,en pääse blogiisi kommentoimaan sananvahvistuksen vuoksi eikä sinulla siellä ole myöskään meiliosoitetta...

    Katherine:that combination is really good.I got my inspiration from a picture of a portion like this from some restaurant here.

    VastaaPoista
  12. Nayttaa niin hyvalta, pitaakin tehda joku paiva. Ihana kuva! :)

    VastaaPoista
  13. Eipä olisi tullut mieleen yhdistää noita, mutta annos näyttää varsin ihanalta ja helpolta. :)Täytyy painaa mieleen.

    VastaaPoista
  14. Ihan kuin leivos, vau! Näitähän voisi tehdä muunkin mallisina piparkakkumuottia hyväksikäyttäen - tai ainakin voisi kokeilla!

    VastaaPoista
  15. Oi, mainio idea! Mäkin olen tullut yhdistäneeksi noita aineksia joskus salaattiin, mutta noin ne ovat kyllä vaikuttava näky :)

    VastaaPoista
  16. Onpas hieno, yksinkertaiset aineet, mutta niin kaunis annos. Vesimelonin makeus sopii hyvin suolaisen fetan kanssa.

    VastaaPoista
  17. No voi että! Mietin, josko koko sananvahvistuksen voisi ottaa pois. Ja tuli muuten idea tästä, että voisin tehdä blogilleni oman meiliosoitteen. Mun esikoinen neuvoo mua näissä tietokonejutuissa, joten kyselenpä aiheesta häneltäkin lisää. Lieköhän sillä sananvahvistuksen pois jättämisellä oikeasti mitään todellista haittaa...

    VastaaPoista
  18. Oi miten mainio idea! Tämä olisikin mainio alkupala, pitää pistää korvan taa kun varmaan pian saan vieraita syömään luokseni niin tätä voisin tarjota :-)

    VastaaPoista
  19. Onpas kivan näköinen! Meloni ja feta on ihanaa yhdessä ja erikseen. Tämä täytyykin muistaa kun haluaa jotain hauskaa alkupaloihin.

    VastaaPoista
  20. Ihana yhdistelmä ja varmaan todella hyvän makuista. Aion kokeilla! Kiitos jaosta:)

    VastaaPoista
  21. Voi että, pakko se on tämäkin herkku lisätä testattavien reseptien listalle. Näyttää tosi tyylikkäältä ja hauskalta tuommoinen kuutio! :)

    VastaaPoista
  22. Susanna:oli tosiaankin hyvää ja teen takulla toistekin:)

    Nna:vesimeloni ja valkoinen juusto on erittäin toimiva yhdistelmä ja kovin suosittu täällä.Suosittelen:)

    Merituuli:kieltämättä hieman leivokseltä näyttääkin.Ja tosiaaankin,tuotahan voi muotoilla vaikka miten;kuten esim. tehdä ohuempia kerroksia ja sitten enemmän raitoja;D

    Tiia:ja miten helppotekoinen tämä olikin.Minusta sellainen,jota voi hyvin tehdä alkupalaksi kun on vieraita:)

    Jonna:kiitos:)Yksinkertaista mutta niin hyvää:)Ja todellakin ihana kombo tuo vesimeloni plus juusto:)

    Mustikkatyttö:kiva että otit sen pois,ja kävinkin jo jättämässä kommentin:)En itse koe että sen pois jättämisestä tulee paljon haittaa,ne harvat roskakommentit saa helposti laitettua roskapostiksi.

    Girl of the Blog:kiitos:) Tämä maistui tosi hyvältä ja niin nätti!

    Pipsa:kiitos,itse ihastuin tähän tosi paljon,vaikka olenkin usein syönyt täällä vesimelonia valkoisen juuston kanssa,mutta tässä oli vielä tuo esteettinen bonus;D

    Anna:Kiitos,tämä oli aivan ihanaa joten suosittlen kokeilemaan:) Ja todellakin sopivat ihansti yhteen:)

    Lalla:kiitos ja kiva että tykkäsit.Tämä on todellakin ihana alkupala:)

    Canelia:kiitos:)Suosittelen kokeilemaan sillä on sekä helppotekoinen,herkullinen ja nätti:)


    VastaaPoista
  23. Herkullinen yhdistelmä!
    Kiitos inspiraatiosta, Yaelian!

    VastaaPoista
  24. Such a creative use for watermelon, and stunning presentation, too! I love melon with a pinch of salt on top, so a cheesy pairing is a great idea.

    VastaaPoista
  25. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Voi itku miten visuaalisesti kaunis annos. En osaa oikein muuta sanoa. Kiteytetysti: kaunis.

    VastaaPoista
  27. Upean näköinen kuutio! Tulee mieleen joku juustokakku :) Varmaan herkullista, pitää joskus kokeilla...

    VastaaPoista
  28. Upean näköinen kuutio! Tulee mieleen joku juustokakku :) Varmaan herkullista, pitää joskus kokeilla...

    VastaaPoista
  29. Nina Bille:ole hyvä vaan,oli erittäin hyvää:)

    Hannah;here we eat a lot of cheese paired with watermelon;very common here and so good!

    Melody:todellakin suosittelen;ihana kombo:) ja kiitos:) Tuollaista on kiva tarjoilla vieraillekin:)

    Taika:kiitos kaunis:)

    Anna:Tietyllä tavalla tuohan onkin jonkinlainen juustokakku;suolaisempi tosin;D

    VastaaPoista
  30. Ihana idea ja kaiken lisäksi kaunis sekä herkullinen syötävä. Vesimeloni (ja melonit yleensäkin) on herkkuani, nam!

    VastaaPoista
  31. Ebe;kiitos:)Tuo oli omastakin mielestäni niin nätti(ja herkullinen) etten voinut olla itsekin sitä ihailematta;D

    VastaaPoista
  32. Ihan mahtavan näköinen ja mielenkiintoisen kuuloinen yhdistelmä, tätä täytyy kokeilla! :)

    VastaaPoista
  33. Hanna;kiitos:) Tykkäsin tästä ja tämä oli lisäksi niin nätti,että sellaista ilolla tarjoilee muillekin!

    VastaaPoista