Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Paahdettua seesamia

Vaaleat kuoritut seesaminsiemenet saavat ihanan ,hieman pähkinäisen maun paahdettaessa. Enimmäkseen käytän kuorellisia seesaminsiemeniä mutta joskus tulee myös paahdettua valkoisia ,kuorittuja seesaminsiemeniä sillä noista paahdetuista siemenistä tulee niin hyvä maku ja kaunis punertava väri tahinitahnalle.
Vaaleat siemenet muuttuvat paahdettaessa kullanruskeiksi.Siemeniä paahdetaan keskilämmöllä pannulla ,välillä sekoittaen,kunnes ne hieman poksahtavat ja väri muuttuu.Kannattaa olla vieressä ja tarkistaa,etteivät paljon öljyä sisältävät siemenet pala. Kun siemenet ovat muuttuneet kullanruskeiksi annetaan niiden jäähtyä. Jauhoin ensin siemenet hienoksi ja lisäsin hieman vettä sekä suolaa ja tippa sitruunamehua ja tuloksena oli ihanan aromikas tahinitahna:) Jos en olisi käyttänyt tuota tahinia heti,en olisi lisännyt vettä enkä sitruunaa vaan hieman öljyä.Nuo punertavat siemenet taas ovat sumakin siemeniä.Sumakkihan jauhetaan sumakkikasvin luumarjoista.
Sumakit ja seesaminsiemenet kävin hakemassa täältä.

Oikein hauskaa vappua!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Suklaakokeilu ja tosi sitruunainen kyssäkaalisalaatti

Kun siitä edellisestä suklaakokeilusta jäi vielä kermaa,joka riitti maissilettuihin ja sittenkin sitä jäi vieläkin  vähän yli niin  se loppu meni  sitten näihin punajuurisiin valkosuklaatryffeleihin.Ja en tarkalleen muista niitä määriä mutta kuulkaa näistä tuli hurjan hyvät ja etenkin hurjan kauniit! Olisin ihan vain voinut tuijotella näitä,niin nättejä ne olivat.En tehnyt näitä kuin 6 kappaletta (yhden ehdin jo syödä ennen kuin otin kuvan) mutta näihin tuli muistaakseni 70 grammaa valkosuklaata,kermaa se loppumäärä ja teelusikallinen aiemmin tekemääni punajuurijauhetta.Kun tryffelimassa oli jähmettynyt,kierittelin niistä pallosia jotka sitten taas kierittelin punajuurijauheessa.Tuo punajuurijauhe on makeahkoa ja siinä tuntuu kevyesti punajuuren maku,mutta kun sitä lisätään suklaaseen tai  vaikka leivontaan ei se punajuuren maku tule sieltä paljon esille.
Viime viikon lounaalla vegaaniravintassa maistoin myös ihanan sitruunaista raastesalaattia.Olimme sitä mieltä että tässä oli käytetty kyssäkaalia ja kotona yritin sitten tehdä samanlaista.
Käytin kyssäkaalin raastamiseen simppeliä julienne-leikkuria jolla saa pitkiä ja ohuita suikaleita mutta ihan tavallinen raastinkin kelpaa.
Sitruunan kuorta varten otetaan kuorijalla  kevyesti painamalla ohuita kuoriviipaleita;niin että sitä valkoista kuoriosaa ei tule mukaan.

Tosi sitruunainen kyssäkaalisalaatti

  • 1 kuorittu kyssäkaali
  • 1 sitruunan kuori (mieluiten luomusitruuna )
  • 3/4 dl sitruunamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
Raasta kyssäkaali ja ota sitruunasta ohuita kuoripaloja.Leikkaa palat ohuiki suikaleiksi ja sekoita kyssäkaaliraasteen joukkoon.Lisää sitruunamehu,oliiviöljy ja suola ja sekoita.Anna salaatin seistä jonkun aikaa ennen syöntiä.Tästä tuli niin ihanan raikasta että söin melkein kaiken heti(rakastan kaikkea sitruunaista)mutta tämä onkin parasta samana päivänä.
Torilla ostin tällaisen palasen ja kuvittelin sen olevan oranssia talvivesimelonia ,jota en ole koskaan vielä maistanut.Vesimelonihan on kesähedelmä,mutta eräs täkäläinen maanviljelijä kehitti talvella kasvavan vesimelonin joka kasvaa ilmassa harsopusseissa.Talvivesimeloni on vain lievästi oranssinen mutta kuvittelin tämän siis olevan juuri se,ja kun tulin kotiin ja huomasin että kyseessä olikin joku kurpitsa olin pettynyt;D No ei se mitään;tämä oli makea kurpitsa ja siitä tuli hyvää raastesalaattia.
Talvivesimeloni tulee kauppoihinkin noissa harsopusseissa  ja se painaa korkeintaan 3 kiloa.Talvivesimeloni on myös tavallista vesimelonia makeampi.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mantelinen chilirelissi ja käynti uudessa vegaaniravintolassa

Kävin tänään ystävän kanssa lounaalla uudessa vegaaniravintolassa,jossa ihastuin ystävän annokseeen kuuluneeseen relissiin.Kotiin tullessa oli pakko tehdä samaa ja luulen päässeeni suurinpiirtein samaan tulokseen kuin ravintolassa.Joka tapauksessa tämä on niin hyvää että söin sitä lusikalla......

Mantelinen chilirelissi

  • ½ dl mantelimuruja
  • 2 vihreää chilipippuria
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • suolaa maun mukaan
  • 1 rkl oliiviöljyä
Jauhoin ensin mantelit muruksi,jonka jälkeen jauhoin chilit ja valkosipulin murskaksi.  Ravintolassa chili oli pienen pieninä kuutioina tuossa relississä ja luulen ,että olivat ihan veistä käyttäneet sen pilkkomisessa mutta päätin päästä helpommalla eli jauhoin nuo Bamixin myllyllä.Chilistä poistetaan siemenet ja valkoinen osa.Sekoitin chili-valkosipulimurskan manteleiden joukkoon,lisäsin suolaa ja oliiviöljyn ja sekoitin hyvin.Tämä on ihanaa!
Menin tänään ensimäistä kertaa uuteen vegaaniravintolaan,josta olin lukenut ja joka oli avattu vasta hieman yli viikko sitten.Ravintolan perustivat 3 sisarusta;2 siskosta ja yksi veli.Ensimmäisenä vegaaniksi siirtyi nuorempi sisko,ja 2 muuta sisarusta seurasivat perässä hieman myöhemmin.


Sisarusparvesta veli on ammatiltaan kokki,joka työskenteli useassa paremman luokan ravintolassa Tel Avivissa ennen vegaaniksi siirryttyään.
Tuossa valkoisessa saavissa on tuoreita kikhernepalkoja,joita tuodaan pöytään kourallinen  heti alussa.Tuoreet kikherneet ovat tässä vaiheessa vielä vihreitä ja raikkaita  ja muistuttavat hieman edamame-papuja.
Ravintolassa on viehättäviä yksityiskohtia,kuten nuo seinään kiinnitetyt  kattiloiden kannet! Sisarukset kunnostivat ravintolan itse ystävien avulla ja kaikki tuolla on kierrätettyä;joko tutuilta saatuja vanhoja huonekaluja tai ihmisten pois heittämiä huonekaluja,joita sisarukset ovat kunnostaneet. Ravintolan takaosassa on terassi,jossa mm. kasvatetaan ravintolan käyttämät  yrtit. Minua viehättivät mm. ravintolan toileteissa olevat käsipyyhepinot,paperin sijaan. Ravintolan kellarikerroksessa on avautumassa vintage-kauppa.
Tulimme ystävän kanssa paikalle hieman ennen ruoan tarjoilua ja saimme seurata miten ravintolan työntekijä Michael teki leipää.Myöhemmin hän letitti nuo taikinapallot kauniiksi leiviksi.
Päivän ruokalista oli kirjoitettu paitsi liitutaululle myös ruskealle paperipussille..
Ystäväni tilasi pinaatti-perunabourekaksen ,jonka mukana tuli pieni lautanen,jossa yllämainittua mantelista chilirelissiä.Minä tilasin munakoisoannoksen,jossa paahdettu munakoiso oli kuorittu ja upotettu tomaattikastikkeeseen,ja laitettu grilliin.Päälle tuli tahinia ja pilkottua vihreää chilipippuria. Annokseni taisi olla grilin alla hieman liian kauan mutta se oli tosi hyvää:) Myös ystävän annos oli kuulemma hyvää. Annokset eivät olleet kovin suuria mutta kyllä niillä nälkä lähti.  Ravintolassa tehdään kaikki itse;ystävän annoksen lehtitaikina oli itse tehtyä ja kotitekoisten ranskiksien mukana tuleva ketsuppi on myös ravintolan itse tekemää. Kun kysyin miksi listalla ei ole tofua sanoi yksi siskoksista että sitä ei ole koska haluavat tehdä kaiken itse ja käyttää mahdollisimman paljon ei prosessoituja tuotteita.Ihmettelin tuota hieman mutta heillä ei taida olla resursseja tofun tekoon vielä tässä vaiheessa.Ainoa miinus tuolla tuli leivästä,joka olisi voinut olla hieman ilmavampaa.Erikoisin annos tuolla taisi olla annos erittäin hienoa ja kallista oliiviöljyä johon tulee sisarusten isän yli 30 vuotta kypsyttämää balsamietikkaa..
Tuoreita kikhernepalkoja

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Maissiletut

Viime viikon suklaahommista jäi vielä vähän kermaa jäljelle joka piti pikaisesti käyttää pois  ja pakastimessa oli pussi maissia jonka päivämäärä alkoi jo lähestyä sitä viimeistä. Ja koska Venezuela on viime aikoina ollut  usein mielessä,muistin Cachapa-maissilätyt.Cachapat ovat Arepa-leipien ohella kaikkein suosituinta katuruokaa  Venezuelassa ja siellä näkeekin useita lettujenpaistopistettä. Kaikista parhaimmat cachapat saa tehtyä ihan tuoreesta maissista ja täällä tähän aikaan vuodesta nuori maissi onkin parhaimmillaan,mutta ihan hyvää tulee myös pakaste-ja jopa purkkimaissistakin.Etsin netistä taas ohjeita ja päädyin sitten ottamaan joistakin mallia ja yhdistämään sopivaksi. Perinteisesti cachapat täytetään queso de mano-juustolla,joka on rakenteeltaan kuin mozzarella mutta siinä on enemmän makua. Kuuman lätyn keskelle laitetaan iso pala litteää juustoa ja lätty taitetaan kahtia jolloin juusto hieman sulaa kuuman lätyn alla.Minulla kuitenkin oli tässä lampaanmaitofetaa,joka sekin sopi tuohon hyvin. Cachapat voi tietenkin täyttää mielensä mukaan;sekä makeat että suolaiset täytteet sopivat niihin.Täällä video suositusta cachapa-paikasta Caracasissa.Videolla lättyjä paistetaan nopeaan tahtiin;D

Cachapat eli venezuelalaiset maissilätyt (4 isoa lättyä)


  • 450 gr maissia (tuoretta,pakastettua tai purkista)
  • 1 iso kananmuna
  • 5 rkl maizenaa 
  • 1 rkl öljyä (käytin oliiviöljyä)
  • 1½ rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl kermaa (tai maitoa)
  • vettä
  • muutama rkl öljyä paistamiseen
Cachapa-taikinan voi valmistaa joko monitoimikoneessa,sauvasekoittimella tai hyvässä tehosekoittimessa. Itse käytin taikinan valmistamiseen Bamix-sauvasekoitintani. Laitoin ensin hieman maissia tuohon kulhoon ja lisäsin sitten muut ainekset,vettä lukuunottamatta. Vettä lisätään tarvittaessa. Taikinan ei tarvitse olla täysin sileää mutta kuitenkin hyvin jauhettu.  Taikina laitetaan jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ennen paistamista.Halusin näistä gluteenittomia ja käytin maizenaa,mutta maizenan voi myös korvata tavallisilla jauhoilla tai arepoiden valmistamiseen käytettävää Harina Pan-jauhoa.
Laita hieman öljyä(jotkut käyttävät voita) paistinpannulle ja anna sen lämmetä tosi kuumaksi,jonka jälkeen laita kauhallinen taikinaa pannulle.Levitä kauhan avulla  taikinaa hieman sivuille ja anna cachapan kypsyä,kunnes taikinaan tulee selviä ilmakuplia. Käännä lätty sen jälkeen ja paista toinenkin puoli ruskeaksi.Rasvaa ei tarvitse lisätä käännettäessä. Laita kuuman lätyn puolikkaalle mozzarella-siivuja ja taita lätty kahtia niin että lätyn yläosa tulee juuston päälle.Maissia jäi hieman yli ja kokeilin tehdä myös vegaaniversion,jossa korvasin munan psylliumilla,ja maizenan tavallisilla jauhoilla mutta niistä tehdyt cachapat tarttuivat pannuun ja menivät rikki.
Koirani Bambi,joka ei lainkaan pidä maissinjyvistä seurasi tarkasti lättyjen paistamista ja katseli niin vetoavasti että pakkohan Bambillekin piti antaa lettua.Ja oi kuinka se maistui hänelle!
Tein myös samantapaista wokkiruokaa mihin aiemmin käytin parsaa,mutta tällä kertaa käytin parsan sijaan sokeriherneitä ja lisäsin myös keltaista ja oranssia paprikaa joukkoon.Tämä oli houkuttelevaa jo ihan värinsäkin puolesta!


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Olipa maukasta pastaa.....

Täälläpäin vietettin tänään itsenäisyyspäivää ja se olikin hyvä syy mennä myöhäiselle lounaalle tuttavaseurueen kanssa.Menimme italialaiseen Rustico-ravintolaan (linkin takana englanninkielinen menu),jossa ruoka ja palvelu on aiemminkin todettu hyväksi
Ensin pöytään tuli muutama antipasto,kuten ensimmäisessä kuvassa näkyvä annos,jossa paahdettua munakoisoa ,paahdettua paprikaa,fetajuustoa sekä tuoretta oreganoa.Suurin osa seurueesta (meitä oli 7 henkeä) otti kuvassa näkyvän kala-annoksen,jossa oli kultaotsa-ahvenen fileitä,viherpapua,artisokkaa ja kuulemma erittäin herkullista sitruuna-ruohosipulikastiketta mantelilastuilla.
Minä taas valitsin sellaista,mitä syön äärimmäisen harvoin ravintoloissa,nimittäin pastaa.Tässä annoksessani oli linguinepastaa,kevyesti paahdettua tuoretta tonnikalaa.,rucolaa ,oliiviöljyä,tuoretta chiliä, valkosipulia ,sitruunaa sekä parmesaanilastuja.Sitruuna tekee pastasta ihanan raikkaan ja tämä annos oli yksinkertainen,mutta ah niin hyvää:) Ja helppo tehdä kotonakin.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ei nyt ihan maalman kauneimmat suklaaleivokset mutta.....

Muutama päivä sitten tuli hurja suklaahimo vaikken  yleensä paljon suklaata syökään nykyään:teen joskus raakasuklaata ja välillä ostan jotain 80-prosenttista tummaa suklaata ,josta voi kerrallaan ottaa vain pienen palan.Maitosuklaasta en erityisemmin välitä.Silmieni edessä näin jo herkulliset ja kauniit erittäin suklaiset pienet kerrosleivokset. No näistä tuli todella hyvän makuiset,sellaiset syntisen hyvät,mutta ulkonäöllisesti kaikki ei mennytkään niin kuin piti.
Kaikki alkoi tästä: silikonimuotti,valkosuklaanapit sekä 60% tummat suklaanapit ja tietysti keittiövaaka,joka on ihan ehdoton väline,jos jotain tämän tapaista tekee. Silikonimuotin sijaan olisin voinut vuorata pienen astian elmukelmulla ja tehdä leivokset siinä ja sitten leikata sopivan kokoisiksi palasiksi.


Pohjan tein tummasta suklaasta johon tuli jauhettua hasselpähkinää.Pohjakerroksen päälle tuli mustaherukoilla maustettua valkosuklaakreemiä ja sen päälle tuli liköörillä maustettu tumma suklaaganache ja päälle vielä ohut tummasuklaakerros,jonka päälle ripottelin punajuurijauhetta. Luonnostaan makea punajuurijauhe on tosi hyvä pari tummalle suklaalle.Missä tässä sitten tapahtui virhe? Laitoin mustaherukkakreemiin suhteessa liikaa muita aineita suklaaseen verrattuna ,joten se jäi liian löysäksi eikä jähmettynyt ja kun nostin leivokset muotista,valui moussea reunoille ja  leivokset vähän läsähtivät,mutta tuo herukkainen valkosuklaakreemi on niin hyvää että seuraavan kerran kun teen jollekin syntymäpäiväkakun tulee siihen aivan varmasti herukkaista valkosuklaakreemiä.Kirpeähkö mustaherukka tasoitti makean valkosuklaan makua aivan ihanalla tavalla:) Ohjeessa olen korjannut herukkaisen valkosuklaakreemin ainekset niin,että sen pitäisi jähmettyä.

Erittäin suklaiset kerrosleivokset (4 kpl)

1. pohjakerros  tummasta suklaasta ja hasselpähkinöistä
- 100 gr tummaa suklaata 
-50 grammaa jauhettua ja paahdettua hasselpähkinää
-10 gr voita

Paahdoin kuorelliset hasselpähkinät,jonka jälkeen käärin ne puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen ja kierittelin niitä;näin kuoret lähtevät helpolla. Suklaa sulatetaan vesihauteessa ja siihen lisätäään jauhettu hasselpähkinä. Suklaata ja pähkinää riitti hieman enemmän kuin 4 pohjaan mutta tumma suklaa hassenpähkinämuruilla on tosi hyvää:) Tässä voi myös käyttää valmiiksi jauhettua hasselpähkinää.Muotti laitetaan jääkaappiin jähmettymään ja sillä välin valmistetaan seuraava leivonksen kerros.

2. kerros- herukkainen valkosuklaakreemi(tai mousse)
- 80 gr valkosuklaata
-1 rkl kermaa
- 1½ rkl mustaherukkahilloketta (käytin aiemmin tekemääni,kevyesti makeutettua herukkahilloketta)


Valkosuklaa sulatetaan vesihauteessa . Sulaan suklaaseen lisätään kerma sekä mustaherukkahilloke ja sekoitetaan hyvin.Kuvassa valkosuklaamustaherukkakerros on juuri laitettu jähmettyneen hasselpähkinäsuklaan päälle. Hieman tummaa suklaata sekoittui tuohon herukkakerrokseen,mutta ei se mitään. Muotti laitetaan jääkaappiin jähmettymään, ja sillä välin valmistetaan tumma suklaaganache.

3..kerros- tumma suklaaganache
-75 gr tummaa suklaata
- ripaus suolaa
-1½ rkl kermaa
- 1 rkl jotain likööriä (käytin  Frangelico hasselpähkinälikööriä)

Suklaa sulatetaan taas vesihauteessa ja sen sulattua siihen lisätään kerma ja likööri ja sekoitetaan hyvin.  Laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Päälle laitoin vielä ohuen tumman suklaakerroksen,johon tuli 50 grammaa tummaa suklaata.Ja sen päälle punajuurijauhetta.Ongelman huomasin kun irrotin leivokset muotista ja huomasin että valkosuklaaherukkakerros oli aivan liian löysää ja ei pysynyt kasassa. 
En tietenkään ajatellut syödä näitä kokonaan itse vaan kutsuin naapuritalon tutun koiranomistajatuttuni teelle.Ai kuinka syntisen hyviä nämä olivatkaan eikä tuo ulkonäkö loppujen lopuksi meitä vaivannut sillä maku oli niin hyvä! Minulla oli vielä 2 leivosta jäljellä ja pelkäsin jättää ne kotiin  joten tyrkytin niitä  vieraalleni mukaan otettavaksi.Hän ei vastustanut lainkaan.....

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Parsaa (ja tofua) aasialaisella vivahteella

Ostin torilta nipun parsaa ja mietin mitä siitä valmistaisin,sillä en ollut pitkään aikaan ostanut parsaa,vaikka sitä täällä saakin ympäri vuoden nykyään.Mutta keväthän on parasta parsa-aikaa! Minulla oli jääkaapissa kimpale tofua ja halusin yhdistää sen parsaan ja Viet World Kitchen-blogista sain inspiraation.Siellä oli ohje wokatulle parsalle katkarapujen kanssa,mutta minulla siis oli tuo tofu ja kalakastikkeen korvasin kokonaan soijakastikkeella ja osterikastikkeen hoisin-kastikkeella,joten tästä omasta versiostani tuli vegaaninen.

Parsaa ja tofua 
  • noin 300 gr kiinteää tofua
  • 3 valkosipulin kynttä
  • nippu parsaa
  • 1 tavallinen tai salottisipuli(minulla ei ollut salottia,mutta tavallinen sipuli sopi hyvin)
  • 3½ rkl soijakastiketta
  • 1 tl aasialaista hoisin-kastiketta
  • 1 tl miriniä
  • mustapippuria
  • ½ tl +4 rkl öljyä 
Parsat torilla
Pese parsat ja napsauta mahdolliset puumaiset osat irti varresta. Kuori ja leikkaa sipuli renkaaksi. Murskaa valkosipulinkynnet ja kuutioi tofu.

Sekoita kastike:soijakastike,½ tl öljyä ja hoisinkastike sekoitetaan keskenään. Lämmitä wokissa 2 ruokalusikallista öljyä ja kuullota valkosipulia 15 sekuntia kunnes se saa hieman väriä.Lisää tofu ja sekoita.Lisää myös ruokalusikallinen kastiketta joukkoon ja paista sekoitusta noin 4 minuuttia kunnes tofu saa väriä.Kaada paistettu tofu astiaan ja pyyhi wokki kuivaksi talouspaperilla ja lämmitä siinä 2 rkl öljyä.Paista sipulirenkaita kunnes ne ovat hieman ruskistuneet ja lisää parsa  joukkoon sekä loput kastikkeesta.Lisää nyt myös tofu ja sekoita.Ripottele päälle mustapippuria.Anna seoksen kypsyä 5-6 minuuttia ja kaada lopussa mirin joukkoon.Tarjoa lämpimänä.
Parsa oli erinomaisen hyvää myös tällä tavoin tehtynä:)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Herkullinen riisijuoma Venezuelasta

Venezuelassa asuessa törmäsin juomaan nimeltä chicha de arroz,eli riisichicha. Chicha on yleinen nimitys juomille joihin törmää useissa maissa Etelä-Amerikassa ja yleensä  ne ovat  käymisprosessin läpikäyneitä hedelmäjuomia,mutta Venezuelassa riisista tehty chicha-juoma on todella suosittua:Caracasissa törmää helposti chicha-vaunuun,josta voi ostaa juomaa.Täällä kuvasarja sellaisesta.Kaupoista voi ostaa myös tetrapakkauksessa olevaa chicha-juomaa,mutta en erityisemmin pitänyt siitä.Perussa taas join purppuranvärisestä maissista ,ananaksen kuorista ja mausteista valmistettua ihanaa chicha morada-juomaa.Siitä tuleekin mieleen että jos ostatte tuoreen ananaksen niin älkää heittäkö kuoria pois;niistä saa  (lisää mausteita,sokeria  ja sitruunaa) keittämällä hyvän makuista juomaa.
Minä Venezuelassa v.2005


Eksä ihastui täysin tuohon juomaan;minä taas ajattelin kaloreita ja join sitä harvemmin.Riisichicha tuo hieman mieleen joulupuuron,mutta sellaisen josta voi nauttia vaikka helteillä.Muistan kun matkustimme rannikolle ystävän,sikäläisen asianajajan, jolla oli hyviä yhteyksiä oikeisin paikkoihin,loma-asunnolle.Mukana seurasivat myös paljon nuorempi avovaimo,tämän tytär  sekä palvelijatar.Tuo palvelijatar-juttu oli sellainen joka mietetytti  sillä usein palvelijana toimivat naiset jättivät perheensä sukulaisten hoidettavaksi mennessään palvelukseen muualle.Elämän realiteetteja maassa jossa on suuria sosiaalisia eroja.Näin oli myös Marinelan laita,jonka mies ja 2 tytärtä asuivat kaukana toisessa kaupungissä sillä välin kun hän siivosi,valmisti ruokaa ja hoiti toisen naisen lasta. Loma-asunnolla Marinela valmisti meille useita litroja riisichichajuomaa ja vaikka hänellä usein oli hieman surullinen katse,oli hän hieman iloisempi lomapaikassa,sillä siellä hänkin ehti vähän levätä välillä.
Chicha on yleensä maustettu kanelilla,tai vaniljalla . Jotkut lisäävät joukkoon myös manteliuutetta tai sitruunan/limesitruunan raastettua kuorta. Riisichichasta on netissä monta eri ohjetta ;tämä on sekoistus parista ohjeesta ja   osoittautui hyväksi.

Riisi-chichajuoma
  • 2 dl riisiä
  • 1 litra vettä
  • kanelitanko tai jauhettua kanelia
  • vaniljauutetta tai vaniljatangosta raaputettua vaniljaa 
  • ripaus suolaa
  • 1 purkki kondensoitua maitoa
  • vettä tai maitoa


Liota riisit vedessä vähintään 12 tuntia mutta mieluiten 24 tuntia.Siivilöi riisit mutta säästä liotinvesi.Tässä vaiheessa jauhoin riisit hienoksi mutta riisit voi  myös jättää jauhamatta.Laita riisi kattilaan,lisää litra vettä(liotusvesi +vettä niin että sitä on yhteensä litran verran) ja jos mahdollista,kanelitanko, Keitä  matalalla lämmöllä alussa sekoittaen ja anna riisin kiehua täysin kypsäksi,noin 35 minuuttia. Riisi ei saa olla kuivaa eli jos kaikki vesi on imeytynyt riisiin niin lisää vettä.Jos olet jauhanut riisin,katso ettei siinä ole kokkareita. Anna riisin jäähtyä ja laita riisi tehosekoittimeen (tai käytä sauvasekoitinta),lisää kondensoitu maito,ja täytä tyhjä purkki kaksi kertaa vedellä ja lisää joukkoon.

Yleensä chichan joukkoon lisätään kondensoidun maidon lisäksi tavallista maitoa tai maitotiivistettä ,jossa ei ole sokeria kuten kondensoidussa maidossa,mutta halusin tehdä keveämmän version ja lisäsin vettä.Monet lisäävät joukkoon myös sokeria mutta minusta juoma ei kaivannut lisää sokeria. Lisää suola,vanilja (tai manteliuute tai sitruunan kuoriraastetta) ja anna koneen käydä kunnes sinulla on tasainen ,sileä hieman paksuhko juoma.Jos chicha on liian paksua,lisää hieman vettä.Chicha kaadetaan lasiin (tai kannuun) jossa on reilusti jäitä ja kanelia ripotellaan päälle. Chichasta voi tehdä myös vegaaniversion korvaamalla kondensoidun maidon vegaanisella versiolla (soija-tai kookosmaito ja ruokosokeria keitetään kokoon kunnes se muistuttaa kondensoitua maitoa) ja lisäämällä vaikka mantelimaitoa veden sijaan.


Hapatettu juoma ananaksen kuorista-Venezuelassa syntyneen  täällä asuvan ystäväni Miriamin ohje

Chicha de piña-keitetty juoma ananaksen kuorista

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Maamoulit-pikkuleivät Levantista

Pidän leipomisesta mutta harvoin kuitenkin leivon,mutta jos hyvä tekosyy sellaiseen löytyy niin ilahdun.Ja ystävän ilahduttaminen on sellainen tekosyy:;D Tällä kertaa leivoin maamoul-pikkuleipiä,jotka ovat suosittuja leivonnaisia Lähi-Idässä ja etenkin juhla-aikoina. Täkäläinen pääsiäinen loppui maanantai-iltana ja sitä ennen viikkoon ei täällä käytetty tavallisia jauhotuotteita,joten heti pyhän loputtua otin jauhot esille ja pääsin leipomaan:)
Olen tehnyt näitä kerran aikaisemminkin,Suomessa vielä asuessa mutta silloin en vielä omistanut näitä maamoul-muotteja.Tosin maamouleita voi aivan hyvin tehdä ilman muottejakin,mutta muoteilla niistä saa koristeellisia.Täytteitä voi olla monia;näissä tekemissäni oli taatelitäyte.

Maamoulin ohjeita on netissä pilvin pimein ja versioita monen monta:jotkut tekevät ne pelkästään mannaryyneistä,jotkut taas mannaryynien ja vehnäjauhon sekoituksesta. Myös tekotapoja on monta;tämä tutultani Sarahilta löytämäni ohje oli yksinkertainen,mutta joissain ohjeissa taikinaa vaivataan pitkään ja sen annetaan levätä yön yli. Sarahin helpolla ohjeella tehtynä näistä tuli tosi hyviä.Amerikkalaiset kuppimitat käänsin desilitroiksi.

Maamoulit:
  • 2 3/4 dl mannaryynejä
  • 2 3/4 dl vehnäjauhoa
  • 100 gr pehmeää voita
  • 1 tl karvasmantelia tai veikselinkirsikkaa (minulla ei ollut veikselinkirsikkaa joten laitoin 1 tl jauhettua karvasmantelia) Tämän voi kyllä jättää poiskin
  • 3 rkl sokeria
  • ½ rkl appelsiinikúkkauutetta
  • ½ rkl ruusuvettä
  • 1½ dl maitoa tai vettä (yleensä käytetään maitoa,minulla oli vettä)
Täyte:
  • 12 medjoul-taatelia
  • muutama desilitra vettä liotukseen
  • 2 rkl sokeria 
  • ripaus vaniljaa
Taatelisose

Liota taatelit,jonka jälkeen poista kivet ja mahdollisesti irtautunut taatelin kuori.Jauha taatelit ja vesi ja lisää sokeri.Taatelisoseen tulee olla paksuhkoa mutta jos on tarve,lisää jonkun verran vettä. Laiton soseeni joksikin aikaa vielä kuivuriin,joka teki rakenteesta vähemmän löysää.


Taatelit voi myös keittää pienessä vesimäärässä sokerin kanssa ja jauhaa ne sen jälkeen soseeksi.


Mannaryynit,jauhot,sokeri,voi sekä mahdollinen karvasmanteli tai veikselinkirsikka laitetaan monitoimikoneeseen ja annetaan sekoittua hyvin.Lisätään ruusuvesi ja appelsiininkukkauute.(laitoin molempia ,mutta tähän voi laittaa myös pelkästään appelsiinikukkauuteta.Jos sitä ei löydy,se korvataan appelsiinikukkavedellä ,jolloin sitä laitetaan puoli desiä ja sama määrä vähennetään  maidon tai veden määrästä), Appelsiininkukkavesi/uute ja/tai ruusuvesi lisätään ja koneen annetaan käydä hitaasti kun lisätään vesi tai maito. Taikinaa ei tule vaivata liikaa vaan kunnes sen saa muotoiltua palloksi,joka laitetaan jääkaappiin lepäämään vähintään 2 tunniksi.

Taikinasta pyöritetään pieniä palloja,jotka muotoillaan käsin litteäksi (kakkoskuva) .Täytettä laitetaan pieni  nokare keskelle ja taikinapala suljetaan palloksi,joka painetaan jauhotettuun maamoul-muottiin ja kopsautetaan muotista ulos.Jos ei ole muottia,pyörylät painetaan vähän litteämmäksi ja siihen voi tehdä koristeviiltoja haarukalla.Täällä on lämmintä ja taikina pehmeni näitä laittaessa joten laitoin valmiiksi täytetyt maamoulit jääkaappiin puoleksi tunniksi ennen paistamista.
Lämmitä uuni 160 C-asteeseen ja paista maamouleita 20-30 minuuttia.Maamouleiden ei tule ruskistua uunissa vaan jäädä vaaleiksi. Anna maamouleiden jäähtyä kunnolla ja puuteroi ne tomusokerilla. Ystäväni ihastui näihin niin että lupasin hänelle tehdä jo uuden satsin....