Sivut

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Parsaa (ja tofua) aasialaisella vivahteella

Ostin torilta nipun parsaa ja mietin mitä siitä valmistaisin,sillä en ollut pitkään aikaan ostanut parsaa,vaikka sitä täällä saakin ympäri vuoden nykyään.Mutta keväthän on parasta parsa-aikaa! Minulla oli jääkaapissa kimpale tofua ja halusin yhdistää sen parsaan ja Viet World Kitchen-blogista sain inspiraation.Siellä oli ohje wokatulle parsalle katkarapujen kanssa,mutta minulla siis oli tuo tofu ja kalakastikkeen korvasin kokonaan soijakastikkeella ja osterikastikkeen hoisin-kastikkeella,joten tästä omasta versiostani tuli vegaaninen.

Parsaa ja tofua 
  • noin 300 gr kiinteää tofua
  • 3 valkosipulin kynttä
  • nippu parsaa
  • 1 tavallinen tai salottisipuli(minulla ei ollut salottia,mutta tavallinen sipuli sopi hyvin)
  • 3½ rkl soijakastiketta
  • 1 tl aasialaista hoisin-kastiketta
  • 1 tl miriniä
  • mustapippuria
  • ½ tl +4 rkl öljyä 
Parsat torilla
Pese parsat ja napsauta mahdolliset puumaiset osat irti varresta. Kuori ja leikkaa sipuli renkaaksi. Murskaa valkosipulinkynnet ja kuutioi tofu.

Sekoita kastike:soijakastike,½ tl öljyä ja hoisinkastike sekoitetaan keskenään. Lämmitä wokissa 2 ruokalusikallista öljyä ja kuullota valkosipulia 15 sekuntia kunnes se saa hieman väriä.Lisää tofu ja sekoita.Lisää myös ruokalusikallinen kastiketta joukkoon ja paista sekoitusta noin 4 minuuttia kunnes tofu saa väriä.Kaada paistettu tofu astiaan ja pyyhi wokki kuivaksi talouspaperilla ja lämmitä siinä 2 rkl öljyä.Paista sipulirenkaita kunnes ne ovat hieman ruskistuneet ja lisää parsa  joukkoon sekä loput kastikkeesta.Lisää nyt myös tofu ja sekoita.Ripottele päälle mustapippuria.Anna seoksen kypsyä 5-6 minuuttia ja kaada lopussa mirin joukkoon.Tarjoa lämpimänä.
Parsa oli erinomaisen hyvää myös tällä tavoin tehtynä:)

38 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itse asiassa oli niin hyvää,että käytin toisen parsanippuni toiseen satsiin! Pidän muutenkin tämän tyyppisistä wokkiruuista.

      Poista
  2. Tällaiset simppelit reseptit ovat ihan parhaita, kun lautasella on ihanat tuoreet raaka-aineet. Onneksi täälläkin on pian taas paras parsa-aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna,simppelit ohjeet ovatkin usein ne parhaimmat ohjeet:) Ja kiva että teillä pian taas saa tuoretta parsaa:)

      Poista
  3. Ostin tänään parsaa kokeillakseni valmistaa sitä hollandaisekastikkeen kanssa. Koko nippua en kyllä pelkän kastikkeen kanssa saa syödyksi, joten nappaanpa tämän ohjeen korvan taakse! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa hollandaisen kanssakin on tosi hyvää:) Tämä tällaisena oli tosi herkullista:)

      Poista
  4. Kuulostaa loistavalta! Aasialainen makumaailma tofun ja parsan kanssa, väkisinkin hyvää.

    Parsaa minullakin ostettuna, mutta ajattelin keittää keiton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän paljon aasialaisesta ruuasta:) Ja parsakeitto onkin ihana klassikko:)

      Poista
  5. Tuota kun pääsisi hotkimaan! Suomiparsaa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se suomiparsa pian jo kypsyy...sais jo kunnon kevät tulla teille...

      Poista
  6. Parsasta on moneksi. Kautta odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,parsa onkin ihanan monipuolinen aines ja sopii moneen ruokaan:)

      Poista
  7. Nammm, hyvä ohje! :) Tuo kuvan taustalla näkyvä muki näyttää varsin ihanalta sekin, tykkään paljon värikkäistä astioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tuo muki on kaunis kiinalaiskuvioinen teemukini;tykkään juoda päivittäin siitä vihreää teetä:)

      Poista
  8. Hitsi, toi tofu on mulle vielä se vaikea pala niellä,mutta haluaisin kovasti tykätä siitä. Oon kerran syöny tofua ja ei oikein pudonnu. Niissäkin on varmasti eroja ja oliko se miten tehty,en tiedä... Joskus pitää yrittää kokeilla kokkailla jotai hyvää tofusta. Mutta parsa maistuu aina,nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosi paljon tofusta (mutten lihasta;D) ja sehän ei sellaisenaan maistu millekään,joten tekotapa tosianakin vaikuttaa.Myös rakenteissa voi olla joskus eroa.Sun pitäisi kyllä joskus maistaa jotain hyvää tofuruokaa;D Ja parsa on aina hyvää:)

      Poista
  9. We have some great asparagus in season at the moment and pairing it with tofu makes it a delicious dinner! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fresh asparagus is so tasty:) And it really paired well with tofu,did it twice already:)

      Poista
  10. Onpa kiva resepti, kevät on niin ihanaa aikaa kun täältä Suomestakin saa taas parsaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin tosi herkullista:) Ja keväisin parsa onkin parasta,myös täällä vaikka sitä saa ympäri vuoden.

      Poista
  11. ihanan herkullisen näköistä, ja kevyttä ton tofun kera...vihreä parsa muutenkin parhaimmillaan grillattuna tai paistettuna, ei keitettynä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ,oli hyvää:) Olen ihan samaa mieltä;esim, grillattuna parsa onkin tosi hyvää:)

      Poista
  12. Kiva kun laitoit reseptin tänne.

    VastaaPoista
  13. onpas teidän parsat kauniita! Sä saat kyllä nuo vegeruoat näyttään ja kuulostaan niiiiiin herkullisilta!

    VastaaPoista
  14. Parsat ovatkin nyt tosi kauniita.Jättimarketissa tänä aamuna aikaisin oli myös valkoista parsaa joka oli vain hitusen paksumpaa kuin nuo.Ja kiitos komplimentista:)

    VastaaPoista
  15. Jubii - parsaa on täälläkin kaupan hyllyillä, ja tofua olen oppinut ohastelemaan .. . nam nam - resepti lähtee heti kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on kyllä hyvää ja sopii moneen;tofun kanssa oli tosi hyvää:) Toivottavasti tykkäät!

      Poista
  16. Kiva parsaresepti.:) Täälläkin parsaa on näkynyt läpi talven, mutta nyt vasta on tullut ostettua kevätparsaa. Ei se parsa talvella ole näyttänyt yhtään houkuttelevalta, ja hintakin on ollut kovempi. Vihreää parsaa on syöty pari kertaa, valkoista täytyy saada seuraavaksi. Molemmat parsat on hyviä, mutta valkoinen on enemmän meidän mieleen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi hyvää,joten oli pakko tehdä toistekin ja eilen tein vielä uudelleen,mutta nyt sokeriherneillä parsan sijaan. Täällä parsa näyttää hyvältä ympäri vuoden,paikallista kun on eikä kaukaa rahdattua,mutta ehkä vanhasta tottumuksesta tulee ostettua sitä keväisin:D Melkein aina otan vihreää,pitäisi joskus kokeilla valkoistakin parsaa.

      Poista
  17. Kyllä kasvikset ja hedelmät näyttävät siellä niin freeseiltä, että herkkuruokaa tulee taatusti, 1 luokkaa. Herkulliselta näyttää enkä ihmettele yhtään että teet "uusintoja"

    Kaunista kevättä Sinulle Jael :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maireanna:Tofu on hyvää kun tietää miten siitä saa hyvää.Tämä oli tosi herkullista ja myös paprikan ja sokeriherneiden kanssa,kuten tein eilen:)

      Poista
  18. Todella herkullisen näköistä! Ja aivan ihanat myös noi astiat :-) Mulla onkin jääkaapissa paketti tofua, ajattelin tehdä siitä huomenna jotain herkkuruokaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olikin tosi hyvää ja tästä tuli sellaista,jota tulen varmaan aika useinkin tekemään,vaihtamalla kasviksia sesongin mukaan.Tuo lautanen on joskus ikuisuus sitten ostettu Helsingissä en edes muista missä mutta jostain aasialaisesta se kai oli. On itse asiassa melaniimia eli ihan simppeli mutta nätti:)

      Poista
  19. Ihanan näköistä ja kyllä parsat näyttävät paremmilta mitä täältä olen löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on täkäläistä eli näyttää hyvältä ja sitten kuin teille tulee kotimasta parsaa niin varmaan sekin on yhtä hyvän näköistä:)

      Poista