Sivut

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Herkullinen riisijuoma Venezuelasta

Venezuelassa asuessa törmäsin juomaan nimeltä chicha de arroz,eli riisichicha. Chicha on yleinen nimitys juomille joihin törmää useissa maissa Etelä-Amerikassa ja yleensä  ne ovat  käymisprosessin läpikäyneitä hedelmäjuomia,mutta Venezuelassa riisista tehty chicha-juoma on todella suosittua:Caracasissa törmää helposti chicha-vaunuun,josta voi ostaa juomaa.Täällä kuvasarja sellaisesta.Kaupoista voi ostaa myös tetrapakkauksessa olevaa chicha-juomaa,mutta en erityisemmin pitänyt siitä.Perussa taas join purppuranvärisestä maissista ,ananaksen kuorista ja mausteista valmistettua ihanaa chicha morada-juomaa.Siitä tuleekin mieleen että jos ostatte tuoreen ananaksen niin älkää heittäkö kuoria pois;niistä saa  (lisää mausteita,sokeria  ja sitruunaa) keittämällä hyvän makuista juomaa.
Minä Venezuelassa v.2005


Eksä ihastui täysin tuohon juomaan;minä taas ajattelin kaloreita ja join sitä harvemmin.Riisichicha tuo hieman mieleen joulupuuron,mutta sellaisen josta voi nauttia vaikka helteillä.Muistan kun matkustimme rannikolle ystävän,sikäläisen asianajajan, jolla oli hyviä yhteyksiä oikeisin paikkoihin,loma-asunnolle.Mukana seurasivat myös paljon nuorempi avovaimo,tämän tytär  sekä palvelijatar.Tuo palvelijatar-juttu oli sellainen joka mietetytti  sillä usein palvelijana toimivat naiset jättivät perheensä sukulaisten hoidettavaksi mennessään palvelukseen muualle.Elämän realiteetteja maassa jossa on suuria sosiaalisia eroja.Näin oli myös Marinelan laita,jonka mies ja 2 tytärtä asuivat kaukana toisessa kaupungissä sillä välin kun hän siivosi,valmisti ruokaa ja hoiti toisen naisen lasta. Loma-asunnolla Marinela valmisti meille useita litroja riisichichajuomaa ja vaikka hänellä usein oli hieman surullinen katse,oli hän hieman iloisempi lomapaikassa,sillä siellä hänkin ehti vähän levätä välillä.
Chicha on yleensä maustettu kanelilla,tai vaniljalla . Jotkut lisäävät joukkoon myös manteliuutetta tai sitruunan/limesitruunan raastettua kuorta. Riisichichasta on netissä monta eri ohjetta ;tämä on sekoistus parista ohjeesta ja   osoittautui hyväksi.

Riisi-chichajuoma
  • 2 dl riisiä
  • 1 litra vettä
  • kanelitanko tai jauhettua kanelia
  • vaniljauutetta tai vaniljatangosta raaputettua vaniljaa 
  • ripaus suolaa
  • 1 purkki kondensoitua maitoa
  • vettä tai maitoa


Liota riisit vedessä vähintään 12 tuntia mutta mieluiten 24 tuntia.Siivilöi riisit mutta säästä liotinvesi.Tässä vaiheessa jauhoin riisit hienoksi mutta riisit voi  myös jättää jauhamatta.Laita riisi kattilaan,lisää litra vettä(liotusvesi +vettä niin että sitä on yhteensä litran verran) ja jos mahdollista,kanelitanko, Keitä  matalalla lämmöllä alussa sekoittaen ja anna riisin kiehua täysin kypsäksi,noin 35 minuuttia. Riisi ei saa olla kuivaa eli jos kaikki vesi on imeytynyt riisiin niin lisää vettä.Jos olet jauhanut riisin,katso ettei siinä ole kokkareita. Anna riisin jäähtyä ja laita riisi tehosekoittimeen (tai käytä sauvasekoitinta),lisää kondensoitu maito,ja täytä tyhjä purkki kaksi kertaa vedellä ja lisää joukkoon.

Yleensä chichan joukkoon lisätään kondensoidun maidon lisäksi tavallista maitoa tai maitotiivistettä ,jossa ei ole sokeria kuten kondensoidussa maidossa,mutta halusin tehdä keveämmän version ja lisäsin vettä.Monet lisäävät joukkoon myös sokeria mutta minusta juoma ei kaivannut lisää sokeria. Lisää suola,vanilja (tai manteliuute tai sitruunan kuoriraastetta) ja anna koneen käydä kunnes sinulla on tasainen ,sileä hieman paksuhko juoma.Jos chicha on liian paksua,lisää hieman vettä.Chicha kaadetaan lasiin (tai kannuun) jossa on reilusti jäitä ja kanelia ripotellaan päälle. Chichasta voi tehdä myös vegaaniversion korvaamalla kondensoidun maidon vegaanisella versiolla (soija-tai kookosmaito ja ruokosokeria keitetään kokoon kunnes se muistuttaa kondensoitua maitoa) ja lisäämällä vaikka mantelimaitoa veden sijaan.


Hapatettu juoma ananaksen kuorista-Venezuelassa syntyneen  täällä asuvan ystäväni Miriamin ohje

Chicha de piña-keitetty juoma ananaksen kuorista

31 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin hyvää ,helteillä ja muutenkin:) Vähän erilainen "milk shake"

      Poista
  2. Ja taas tarinaa ohjeen lisäksi. Kyllä sinun täytyy kirjoittaa se kirja Jael! hieno kuvakin sinusta tässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit:) En varmaan osaa kun mulla menee vähän kielet sekaisin välillä;D

      Poista
    2. Eikä mee! Kirjoita kirja pliis :)!

      Poista
  3. Jännä lukea taas tarinaa elämäsi varrelta! Mukava kuva myös :) Kiehtova riisijuoman ohje, tuollainen maistuu varmastikin kesähelteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos! Tuo onkin tosi hyvää kesällä kun on lämmintä mutta muutenkin on kiva juoma:)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tarina!

    Ajattelin myös kokeilla antamaasi vinkkiä ananaksen kuorista - saa nähdä miten onnistuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä niitä kuoria.Ainakin se maissita keitetty juoma,jossa myös keitettiin ananaksen kuoria oli ihana:)

      Poista
  5. Harmi, eilen juuri syötiin tuore ananas ja heitin kuoret roskiin. Kiva tietää, että niitäkin voi hyödyntää.:) Jännä ja hyvän oloinen resepti. Sinulla on aina mukavat taustatarinat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla kokeile sitten.Suomessa saa niin edullisesti tuoreita ananaksi;täällä niitä viljellään ,ovat aika pieniä ja kalliita,joten ei tule kokeiltua.Kiitos:)

      Poista
  6. Kivoja juomia. Tosin chicasta tulee vähän mieleen riisimaito näin reseptin luvun perusteella ;) Ja tuo ananasjuoma päätyy varmasti myös kokeiltavien listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sellainen vähän herkullisempi versio riisimaidosta;D Ja ananaksesta tosiaankin kannattaa käyttää kuoretkin ja se kova keskiosa:)

      Poista
  7. Vahan ruusuvetta viela ja meilla on turkkilainen sahlab kylmana versiona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eikös sahlab ole tehty jostain salep-jauhoista? Tuo voisi olla sellainen vähän simppelimpi vaihtoehto;D

      Poista
  8. aikun kivan pirtelö kesäksi! ja muuntuu moneen, tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin kiva juoma kesällä ja muutenkin.Jotkut maustavat myös kaakaolla!

      Poista
  9. OH I think I've tried this at a Mexican restaurant. They call it horchata and it's so interesting. Thanks for the recipe Yaelin! I was wondering how they make it! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horchata usually is made from almonds but I guess this could be called that too;D This is a very nice drink in the summer:)

      Poista
  10. Mahtava kuva sinusta! Poika varmasti tykkäisi tästä juomasta, riisi ja kaneli on niin sen juttu =)

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa oikein hyvältä! Meillä on iso laatikollinen riisiä joten kaikki tälläiset ohjeet on tervetulleita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hullumpi juoma,viime kerran taisin juoda tätä vielä Venezuelassa asuessa.Itse asiassa vältän valkoista riisiä ja käytän sitä korkeintaan joskus gluteenittomaan leivontaan,mutta tämä juoma tuli puheeksi kun veimme koiria ulos naapurintalon tutun kanssa,joten lupasin tehdä hänelle;D

      Poista
  12. Täällä Perussa en ole tuohon chicha -versioon (ainakaan vielä) törmännyt. Kaikkein yleisin täällä on "chicha morada" eli purppuran värisestä maissista valmistettu chicha, joka maistuu hieman viinimarjamehulle tai vastaavalle. Ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta tuota riisiversiota voisin valmistaa kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen,että tuollaista chichaa on vain Venezuelassa.Join muutaman kerran chicha moradaa Perussa ja minusta se kyllä oli ihan hyvää.

      Poista