Sivut

torstai 29. syyskuuta 2016

Paras omenapiirakka mielestäni juuri nyt

Ensi sunnuntain iltana täällä kokoonnutaan viettämään Rosh Hashanan eli juutalaisen uuden vuoden (vuosi 5777) iltaa,ja siihen kuuluvaa juhla-ateriaa. Uuden vuoden juhla-ateriaan kuuluvat tietyt ruuat,kuten pyöreä Challah-leipä (symbolisoi loppumatonta elämänkaarta), omena,joka dipataan hunajaan (symbolisoi tulevaa makeaa /hyvää vuotta),  Myös granaattiomena kuuluu tähän pyhään,samoin kuin myös taatelit ,mustasilmäpavut,kala,punajuuri ja muutamat muut ruoka-ainekset,riippuen perheen/suvun traditioista.Minä pidän etenkin tuosta omenan ja hunajan liitosta,ja teinkin muutaman pienen raakatortun ,joissa on sekä omenaa että hunajaa. Olen aina pitänyt enemmän raakaleivonnaisista torttumuodossa kuin kakkumuodossa,ja niinpä tämäkin on sellainen. Blogissa on aiemminkin tehty  raakaomenatorttuja,mutta  hieman erilaisia sellaisia,kuten täällä ja täällä. Tästä tortusta tuli niin hyvää että ihan huokaisin ihastuksesta...Ohjeesta tuli kaksi pientä torttua,joista toinen on pakastimessa odottamassa piakkoin Yhdysvalloista vierailemaan tulevaa ystävää. Tämä oli hurjan hyvää,ja rohkenen sanoa että pidän tästä jopa enemmän kuin tavanomaisesta  omenapiirakasta.

Herkku omenapiirakka (raakapiirakka)
Pohja:
  • 2½ dl saksanpähkinöitä
  • 1 dl kookoshiutaleita 
  • ½ dl kaurasta jauhamaani jauhoa
  • 2 tl kookossokeria
  • vettä tarpeen mukaan
  • (muutama tippa karvasmanteliuutetta ,jos pohjaan haluaa marsipaanisen maun)
Omenat päälle ja pohjalle:
  • 3 omenaa (käytin Granny Smith-omenia)
  • 2 rkl sitruunamehua
  • ½ tl kanelia
  • vaniljauutetta muutama tippa (tai hieman vaniljatangosta raaputettua vaniljaa)
  • 2½ rkl hunajaa
Täyte:
  • 3 dl kermaista kookosmaitoa
  • 4 rkl tiivistettyä omenamehua (jos sellaista ei löydy,voi sitä tehdä itsekin keittämällä omenamehua kokoon,hieman siirappimaiseksi,ilman että siihen lisätään mitään)
  • 3/4 dl kookosöljyä
  • 1½ rkl sulaa kaakaovoita
  • ½ tl ksantaania
Ensin laitetaan omenat pohjaa (ja pintaa) varten:omenat kuoritaan osittain ja kuutioidaan pieniksi kuutioiksi.  Niiden päälle lisätään sitruunamehua ,joka estää tummenemisen.  Omenakuutioiden joukkoon lisätään kaneli ,vanilja sekä hunaja, ja sekoitetaan hyvin. Omenaseosta pehmitetään kuivurissa (tai uunissa alhaisimmassa lämpötilassa) kunnes ne ovat pehmenneet ja imeneet makua hunajasta,kanelista ja vaniljasta,
Piirakkataikinan ainekset jauhetaan hienoksi,ja vettä lisätään sen verran että seoksesta tulee "taikinamainen". Oikeastaan olisin halunnut lisätä taikinaan kultaisia rusinoita,mutta niitä ei ollutkaan kotona kuten luulin. Levittelin elmukelmua tartelettivuokien (12 cm) päälle,,ja taputtelin taikinaa kostutetuin sormin reunoille ja pohjalle. Laitoin vuoat kuivuriin joksikin aikaa (tai uuniin alhaisimpaan lämpötilaan) kunnes taikina oli jonkun verran kuivunut. 

Täytettä varten kaikki täytteen ainekset (niiden tulee olla huoneenlämpöisiä) blendataan tasaiseksi seokseksi ,joko tehosekoittimessa tai hyvällä sauvasekoittimella. Piirakoiden pohjalle lusikoidaan hunajaista omenaseosta,ja päälle kaadetaan täyteseosta.  Piirakat laitetaan pakastimeen jähmettymään,ja otetaan sieltä 15 minuuttia ennen tarjoilua. Päälle laitetaan myös omenaseosta.
Todella hyvää..

lauantai 24. syyskuuta 2016

Helppo yrttinen kurpitsaherkku

Täällä saan kurpitsoja ympäri vuoden,mutta näin syksyllä ne ovat kuitenkin parhaimmillaan. Tuli huomattua kun ostin keskikesällä myskikurpitsan,joka oli tosi kova...Tein kurpitsasta helppotekoisen herkun,joka sopii sekä lisäkkeeksi, tai sitä voi sekoittaa vaikka salaatin sekaan.Tässä ,kuten yleensäkin,käytin myskikurpitsaa. Maustoin kurpitsan persilja-chili-valkosipulitahnalla,mutta esimerkiksi myös  harissatahna sopii erinomaisesti tällaiseeen.

Helppo yrttinen kurpitsaherkku
  • noin 350 gr myskikurpitsaa
  • yrttitahnaa:kourallinen persiljaa,½ vihreä chili,1 valkosipulinkynsi,suolaa,½ tl jeeraa, ,½ dl oliiviöljyä,blendataan tahnaksi.)
  • ½ dl sitruunamehua
Kuorittu myskikurpitsa leikataan pieniksi kuutioiksi,jotka keitetään kunnes ne ovat hieman pehmenneet.Myskikurpitsakuutiot pehmenevät tosi nopeasti keitettäessä,joten kannattaa kokeilla haarukalla,ettei niistä tule liian pehmeitä.  Kuutiot kaadetaa siivilään ,ja päälle kaadetaan kylmää vettä. Kuutioiden jäähtyessä valmistetaan yrttikastike,joka muistuttaa gremolataa: persilja,chili,valkosipuli,suola,jeera ja oliiviöljy blendataan hieman löysähköksi tahnaksi. Tahna sekoitetaan kurpitsakuutioiden joukkoon,ja päälle kaadetaan sitruunamehua.Maistellaan,ja lisätään suolaa tarpeen mukaan. Olen tehnyt tätä samaa kurpitsaherkkua myös harissan kanssa,niin että yrttitahnan sijaan kuutioiden joukkoon sekoitetaan harissatahnaa.
Juustokaupan juusto+grissiniannokset olivat tosi kivan näköisiä:)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Maissikakku joka vihdoinkin onnistui

Vuodet Venezuelassa jättivät jälkeensä erinäisiä ruokamuistoja,ja monet niistä liittyvät maissiin,joka on aina ollut tärkeä elintarvike latinalaisessa Amerikassa. Venezuelassa söin muutaman kerran Torta de Jojoto-maissikakkua,joka oli valmistettu  tuoreista maissinjyvistä,ja johon myös käytetään valkoista kovaa juustoa,raastettuna. Luulin postanneeni sellaisesta blogin alkuaikoina, mutta en sitten löytänytkään täältä blogista muuta kuin merkinnän kyseisestä kakusta, ja muistin tehneeni sitä ,mutta se ei päätynyt blogiin koska siitä tuli kakun sijaan pannukakku....Sen jälkeen kokeilin kerran tehdä Torta de Elotea (rakkaalla lapsella  on monta nimeä:maissin nimet vaihtelevat Etelä-Amerikassa,se voi olla elote,choclo,maiz,jojoto),mutta sekin läsähti pannukakuksi kakun sijaan. Torilla kauniit maissintähkät houkuttelivat vielä kerran leipomaan tuota kakkua, ja tällä kertaa siitä tulikin tosi herkullinen  kakku eikä pannukakku. Ajattelin viedä kakun kotikadun tutun naapurin tyttärelle,joka ei siedä gluteenia, ja tarkoitus olikin tehdä tästä gluteeniton kakku,mutta se ei oikein onnistunutkaan..
Kävin läpi lukemattomat espanjankieliset Torta de Elote-ohjeet,ja katselin muutaman videon,kuten tämän ,jossa isoäiti Oti leipoo maissikakkua .joka oli jauhoton : tosin vuokaan lisättiin jauhoa. Maissikakun ohjehan on todella helppotekoinen,sillä kaikki ainekset sekoitetaan tehosekoittimessa ja kaadetaaan leivontavuokaan. Lopulta löysin ohjeen joka vaikutti hyvältä,ja onneksi tein pikkuruisen koekakun(ilman jauhoa) ennen varsinaisen kakun leipomista,sillä pikku kakusta tuli ....vanukas.... Eli loppujen lopuksi jouduin lisäämään jauhoa taikinaan. Kakusta tulee tosi herkullinen:pinta  on kakkumainen ,ja sisus jonkinlainen vanukkaan ja kakun välimuoto. Kondensoidusta maidosta tulee ihana toffeemainen maku kakkuun. Vasta kakun valmistuttua  tajusin miksi kakustani ei kuitenkaan tullut ihan samanlaista kuin vaikka isoäiti Otin kakusta: syy on maississa! Käytin täkäläistä mehukasta ja tosi makeaa maissia ,kun taas Meksikossa kakkuun käytetään  paljon kuivempaa ja jauhoisempaa valkoista maissia. Näinollen kakkuun tulee muuta maissia käytettäessä lisätä jauhoa. Gluteenittomaan versioon voisi kuitenkin käyttää vaikka  mantelijauhoa.

Maissikakku maissista 
  • 350 gr maissinjyviä (joko tuoretta,tai purkki/pakastemaissia,tai tuoreen ja säilötyn maisin sekoitusta.
  • 1 purkki kondensoitua maitoa+1 rkl ruokosokeria
  • 4 kananmunaa
  • 2 rkl sulatettua voita + voita vuoan voitelemiseen
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 ½ tl vaniljauutetta
  • 1 tl kanelia
  • ripaus suolaa
  • 1 1/3 dl vehnäjauhoa + jauhoa vuokaan

Kaikki ainekset (maissinjyvien tulee olla kuivia) kaadetaan tehosekoittimen kulhoon (tai jauhetaan hyvällä sauvasekoittimella) ja seosta jauhetaan kunnes se on mahdollisimman tasaista. Leivinvuoan (käytin irtopohjavuokaa,jonka pohjan olin vuorannut leivinpaperilla) pohja ja reunat voidellaan,ja vuokaan ripotellaan jauhoa,pohjalle sekä sivuille. Taikinaseos kaadetaan vuokaan,ja kakkua paistetaan 180 C-asteessa.kunnes kakun pinta on saanut väriä,ja kakun keskiosa on kuivunut.(veitsellä kokeillaan keskiosaa,ja jos veitsi tulee ulos suhtkoht kuivana,on kakku kypsä. Kakun annetaan jähmettyä vuoassaan,ja kakku on parasta kun se on saanut kunnolla jähmettyä jääkaapissa.
Keltaista mehukasta maissia ,ei sitä kuivempaa valkoista mitä oikeastaan pitäisi käyttää kakkuun.
Väärästä maissista huolimatta kakusta tuli todella herkullista:) 

perjantai 16. syyskuuta 2016

Bulgur-siemenleipä

Viime aikoina olen taas innostunut leipomaan leipää. Elokuussa postasin ihanasta jugurttileivästä,josta alkoi tämä leipomisbuumini.
Puolitoista viikkoa sitten käväisin pitkästä aikaa tutussa Baker's Boulangeriessa ,ja paikan niin miellyttävä omistaja Lior tuli halaamaan nähtyään minut. (Eikö sellaiseen paikkaan teekin mieli mennä uudestaan?) Samalla hän työnsi kainalooni aivan mielettömän herkullisen bulgurleivän, joka maistui ystävän Suomesta tuoman savulohen kanssa. Tuo leipä oli niin herkullinen yksinäänkin,että teki  mieli itsekin leipoa bulgurleipää.Bulgurvehnä tekee leivän koostumuksesta aivan ihanan,sekä antaa myös hieman pähkinäistä makua siihen. Bulgurin lisäksi myös keitetyn kvinoan lisääminen taikinaan tekee leivästä hyvää.
Ensimmäinen bulgurleipäkokeiluni oli hapanjuurileipä bulgurilla.Onnistui hyvin,mutta tämä oli sellainen "katsotaan mitä tästä tulee"-leipä,enkä laittanut aineksia ylös. Joten seuraavaan bulgurleipään käytin täkäläisen Lehamim-leipomon (Nykkiläisen Breads-leipomokahvilaketjun äidin) bulgurleipäohjetta,ja voi että siitä tulikin hyvää!

Bulgur-siemenleipä (2 limppua)
  • 300 gr vehnäjauhoa
  • 200 gr täysjyväjauhoa
  • 300 gr vettä
  • 20 gr tuoretta hiivaa
  • 150 gr taikinajuurta (minulla oli tässä edellisestä hapanleivästäni jäänyttä hapanjuurta,joka oli fermentoitunut joitakin päiviä)
  • 1 rkl suolaa
  • 50 gr auringonkukan siemeniä
  • 50 gr pellavansiemeniä
  • 70 gr bulgurvehnää (ennen liotusta)
Vesi laitetaan yleiskoneen kulhoon. Bulgurvehnä ja pellavansiemeniä liotetaan vedessä  noin 20 minuuttia.Hiiva murennetaan kulhoon,ja siihen lisätään ensin hapanjuuri,sitten jauhot ja lopuksi suola.Taikinaa vaivataan 4 minuuttia kunnes ainekset yhdistyvät. Nopeutta lisätään ,ja taikinaa vaivataan 10 minuuttia kunnes taikina on elastista ja pehmeää. Koneen nopeutta alennetaan ja taikinaan lisätään auringonkukansiemenet. Tein muuten itse taikinan  käsivatkaimen taikinakoukuilla: onnistui hyvin  niinkin .
Taikina kaadetaan jauhotetulle alustalle,ja siitä muodostetaan taikinapallo,,joka laitetaan kevyesti jauhotettuun kulhoon.Taikinakulho peitetään,ja taikinan annetaan kohota tunnin verran,kunnes taikina on kohonnut lähes kaksinkertaiseksi. Taikina jaetaan nyt 2 osaan;pyöritetään taas palloiksi,ja annetaan kohota vielä 20 minuuttia. Tämän jälkeen laitoin molemmat taikinat leivinpaperilla vuorattuihin leipävuokiin. Vuot peitetään ,ja taikinan annetaan kohota 70 mnuuttia. Uuni lämmitetään 200 C-asteeseen.Kastelin hieman leipien pinnat,ja sirottelin päälle seesaminsiemeniä.Leipiä paistetaan 10 minuuttia, jonka jälkeen uunin lämpöä alennetaan 170 C-asteeseen,ja leipiä paistetaan vielä noin 30 minuuttia,kunnes leipien pinta on saanut väriä. Heitän myös muutaman jääpalan uunin pohjalle samalla kun laitan leivät uuniin;siitä tulee kivasti hieman kosteutta.
Näissä leivissä ei ole rasvaa,joten ne voivat kuivahtaa nopeasti. Teinkin niin että leikkasin toisen leivän palasiksi,ja laitoin pakastimeen. Olen nyt niin rakastunut bulgurleipään,että tulen kyllä jatkossakin käyttämään sitä leivissä. Tein myös yhden hieman helpomman bulgurleivän,mutta ohjetta pitää vielä hieman kehitellä,joten siitä lisää myöhemmin..
Sen aiemman "katsotaan mitä tästä tulee" -leivän paloja...

perjantai 9. syyskuuta 2016

Mukaeltu vegaani Massaman curry

Kuumuudessa kaipaa enemmään kylmiä kuin lämpimiä ruokia,mutta yksi ruoka tekee poikkeuksen:thai-curryt.En tiedä onko niiden ihanassa mausteisuudessa ja kookoksen lempeässä maussa jotain sellaista joka maistuu kuumallakin. Viimeksi tein vegaanin ja mukaellun version  Massaman currystä,joka on suhteellisen miedosti tulinen ,mutta ihanasti mausteinen curry,joka ilmestyi thaimaalaiseen keittiöön persialaisen kauppiaan kautta.Käytin tähän vihanneksia jotka alkoivat olla jo hieman nuutuneita,joten tämä sopi myös Hävikkiviikko-teemaan,sillä tällaiseen curryyn saa helposti upotettua jo nahistuneet kasvikset.

Mukaeltu vegaani Massaman curry (4-5 annosta)
  • 500 ml kookosmaitoa
  • Massaman currytahnaa (käytin tällaista 50 gramman tahnaa ,joka meni kokonaan tähän ruokaan,mutta Massaman currytahnaa löytyy myös suuremmista pakkauksista)
  • 2 valkosipulin kynttä
  • noin 10 sentin pala inkivääriä,pieneksi silputtuna
  • 1½  rkl maapähkinävoita
  • 2 silputtua valkosipuin kynttä
  • 2 -3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1 munakoiso,kuutioituna
  • 1 suurehko bataatti kuorittuna ja kuutioituna (bataatin voisi korvata vaikka myskikurpitsalla)
  • 2 porkkanaa,suikaloituna
  • 1 sipuli,paloiteltuna
  • 200 gr kiinteää tofua,kuutioituna
  • vettä tarpeen mukaan
  • öljyä paistamiseen
  • 1 limen mehu
  • päälle korianteria,tai suikaloitua basilikaa
Aloitin ruskistamalla munakoisokuutiot. Kaadoin wokkipannuun 2 rkl  öljyä,ja annoin munakoisokuutioiden pehmentyä ja saada väriä,aina välillä käännellen.
Tein saman tofukuutioille,eli paistoin ne rapeiksi ennenkuin aloitin varsinaisen curryn keittämistä.
Kuutioin bataatit,sekä suikaloin porkkanat
Kuullotin sipulia wokkipannussa,ja lisäsin pieneksi paloitellut valkosipulit ja inkiväärin
Kaadoin kookosmaidon sipulien  päälle,ja lisäsin currytahnan.Sekoittelin kunnes currytahna oli liuennut kookosmaitoon.Lisäsin myös maapähkinävoin tässä vaiheessa
Kun seos oli kiehunut muutaman minuutin,lisäsin bataattikuutiot sekä porkkanasuikaleet.Jääkaapissa oli yksi varsi selleriä,joten lisäsin senkin paloiteltuna. Annoin seoksen kiehua keskilämmöllä,kunnes neste alkoi sakeutua.
Tässä vaiheessa lisäsin esipaistetut munakoiso-ja tofukuutiot,ja annoin curry kiehua kunnes neste oli paksuuntunut. Puristin lopuksi päälle yhden limen mehun,ja sekoitin,  Massaman curry maistuu riisin ym. kanssa:)

P.S. Massaman -curryn historiasta ja aidosta valmistustavasta  voi lukea ThaiFood Masterin blogista .ThaiFood Master on Hanuman,alunperin  israelilainen kirurgi,joka lähti Thaimaaseen 28 vuotta sitten,jätti kaiken,jäi sinne ja hänestä tuli thaimaalaisen ruoan ja ruokahistorian asiantuntija.

torstai 1. syyskuuta 2016

Hummusta kerroksittain

Tämä on jonkinlainen copycat-ohje,sillä kopsasin idean erään hummusfirman uudelta hummustuotteelta,jossa hummuksen seassa oli porkkana-paprikasosetta,spiraalina hummuksen seassa,ilman että sitä oli sekoitettu itse hummuksen joukkoon. En ole maistanut tuota kyseistä hummusta enkä tiedä mitä aineksia soseessa oli porkkanan ja paprikan lisäksi,joten kehittelin oman soseeni hummusta varten. Hummuksena oli ihan perushummus,jonka ohje löytyy täältä. (pahoittelen blogin alkuajan todella surkeita kuvia kyseisessä postauksessa....). Vihannessoselisäys hummukseen tällä tavalla, ilman että sitä sekoitetaan  suoraan hummuksen joukkoon,on sekä hyvää että nätin näköistä. Ja paahdetusta porkkana-paprikasoseesta tuli sellaisenaan  todella hyvää,ja sitä voi käyttää myös  ilman hummuslisäystä.

Hummusta kerroksittain
  • 3 dl valmista hummusta  (sen voi tehdä myös kaupan valmiiksi keitetyistä kikherneistä)
  • 1 suuri punainen paprika
  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 3 rkl oliiviöljyä  + 1½ rkl oliiviöljyä soseeseen
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ½ tl chilijauhetta
  • suolaa,mustapippuria
  • vettä sen verran että seoksesta tulee sosemainen
Paloittele paprika,ja leikkaa porkkanasta suunnilleen paprikan kokoisia paloja.Laita palat  astiaan ja lisää 3 rkl oliiviöljyä niiden joukkoon. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada kasvikset paperin päälle.Paahda kasviksia  C 250-asteessa ,kunnes ne ovat pehmenneet  ja saaneet hieman väriä. Soseuta paahdetut porkkanat ja paprikat yhdessä oliiviöljyn,sitruunamehun ,valkosipulin ja chilijauheen kanssa,ja lisää vettä sen verran että seoksesta tulee paksuhkoa sosetta.Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita hummusta ja sosetta kerroksittain lasiseen astiaan,ja tarjoile. Tämän voi pakata vaikka lasipurkkiin ja viedä ruokalahjana.
Sosetta oli sen verran reilusti että lisäsin sitä vielä hummuksen päällekin. Paahdetuista porkkanoista ja paprikasta tehty sose on herkkua myös vaikka leivän päällä.
Idean pihistin tästä valmiista kaupan hummuksesta....
Granaattiomenat ovat vihdoinkin kypsyneet täälläpäin. Tämän sain ystävän pihan puusta;pieni mutta kaunis hedelmä ja herkullisen makea sisältä.