Sivut

perjantai 28. syyskuuta 2018

Helpot ja herkulliset yrttiletut

Rakastan yrttejä,  ja näissä yhtenä päivänä keksimissäni letuissa yrtit näkyvätkin  kauniin vihreänä värinä.   Suolaiset letut ovat todella helppotekoisia,  sillä kaikki ainekset laitetaan tehosekoittimeen (tai sekoitetaan sauvasekoittimella), eikä paistaminenkaan vie paljon aikaa.  Olen tehnyt näitä jo monta kertaa; välillä gluteenittomina ja välillä tavallisina,  ja molemmat versiot ovat herkulliset.

Vihreät yrttiletut (15-18 pientä lettua)
  • kourallinen silputtua  persiljaa
  • kourallinen silputtua korianteria
  • 1 kananmuna
  • ½ dl vehnäjauhoa
  • ½ dl garam (kikherne)jauhoa
  • 1 dl vettä
  • 1/3 tl leivinsoodaa
  • ½ tl suolaa,  1 tl paprikaa
  • öljyä paistamiseen tarpeen mukaan
1. Kaikki ainekset  jauhetaan tasaiseksi taikinaksi tehosekoittimessa  tai sauvasekoittimella. Seoksen annetaan paisua noin puoli tuntia ennen paistamista.

2.  Öljy lämmitetään kuumaksi  pannulla , minkä jälkeen lämpöä alennetaan keskilämmölle.  Taikinasta otetaan ruokalusikallinen per lettu pannulle paistumaan.   Lettujen annetaan ruskistua pari minuuttia , minkä jälkeen ne käännetään   ja annetaan myös toisen puolen saada väriä.

3. Jauhona voi käyttää myös pelkästään  kikhernejauhoa,  jolloin ne ovat gluteenittomat.  Yrtteinä voi käyttää mieliyrttejään,  esim, tilliä ja korianteria, tilliä+persiljaa, ym.  Taikinaan voi lisätä myös hieman chiliä .

4. Letut voi tarjota lisäkkeenä,  tai sitten sellaisenaan,  vaikka tomaattisalsan tai valkosipulisen jugurttikastikkeen kanssa.
Toisella kerralla vaihdoin  korianterin tilliin. Ensimmäisellä kerralla en lisännyt leivinsoodaa  taikinaan, mutta se lisää näihin kuohkeutta.
Gluteeniton versio.
Yrtit ostan  torilta täällä.
Nyt on hyvä aika ostaa mangoja ja avokadoja, ennenkuin mangojen aika loppuu.  Tässä kojussa myös  papaijoja.  Kuvassa  Ruthie,  torin kiltein torimyyjä.

8 kommenttia:

  1. Vilken fin färg och säkert goda!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina: Tack Katarina, de är så goda, och lättä att variera:)

      Poista
  2. Voi nam! Tällaiset lettuset sopii hyvin ruoaksi ja välipalaksikin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  3. With such a beautifully deep, rich green color, I can imagine that these are just as flavorful as they are vibrant!

    VastaaPoista
  4. Ihania lettusia! Meillä tehdään usein suolasia lettuja, olen tuonut aikoinaan lettupannunkin pieniä lettuja varten Suomesta, kun silloin 10 v sitten en löytänyt Turkista. Teen usein pinaatista tai porkkanasta, pitääkin kokeilla yrttilettuja! Tällä vkolla tein kikherne-kesäkurpitsa frittoja, olivat tosi hyviä eikä jauhoakaan tarvitse kun kikhernemössö on niin sitovaa.

    VastaaPoista
  5. Meidän pienimmänkin suurinta herkkua, ihana kommentti tuosta Ruthiesta - itsekin tulee ostettua aina kaikista ystävällisimmiltä myyjiltä tai kauppiailta!

    VastaaPoista