Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2019

Kaksi hunajakakkua

Huomenna illalla täällä alkaa Ros Hasana eli juutalainen uusi vuosi, joka tällä kertaa on  5780. vuosi.   Uusi vuosi on juutalaisuuden tärkeimpiä juhlia,  ja jotta uudesta  vuodesta tulisi makea eli hyvä vuosi , siihen kuuluu makeita herkkuja kuten hunajakakut,  hunajassa dipattuja omenapaloja,  granaattiomenia ja muuta.  Eksäni pyysi minua leipomaan hänelle muutaman hunajakakun,   ja tein hänelle 2 erilaista hunajakakkua,  joissa pohjataikina oli sama,  mutta maut kuitenkin erilaisia. Toiseen tuli omenoita ja ja mausteita,  toiseen taas sitrusta ja tummaa suklaata.

Kaksi hunajakakkua
  • 5 kananmunaa
  • 100 gr sokeria
  • 5 dl vehnäjauhoa
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 1 rkl perunajauhoa
  • 2 dl hunajaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ½ tl leivinsoodaa
  • 2 dl + 1 rkl öljyä
  • noin 2 dl  vahvaa teetä
Tämä on kakkujen pohjataikina, joka on tosi helppo  eli kananmunat, sokeri, hunaja,  öljy,  ja tee vispataan kuohkeaksi,  ja seokseen  lisätään kuivat ainekset eli  vehnäjauho,  kookoshiutaleet, perunajauho,  leivinjauhe  ja ruokasooda.  Tämän jälkeen taikina jaetaan 2 osaan:  Teenä voi olla mikä tahansa tee; minulla oli mustaa teetä sitruksella, josta tein vahhan teen kakkua varten.

1. Hunajainen omenakakku
  • ½ pohjataikinasta
  • 3 vihreää omenaa
  • 1 dl hunajaa
  • hieman vaniljauutetta,  tai vaniljaa vaniljatangosta
  • 2 tl piparimaustetta tai vastaavaa
Omenat kuoritaan ja paloitellaan kuutioiksi.  Kuutioita pehmennetään ½ desissä hunajaa  pannulla, noin 5 minuutin ajan, tai kunnes omenakuutiot ovat hieman pehmenneet. Mauste ja ja vanilja  sekoitetaan  pohjataikinaan. Kakkuvuokaan kaadetaan puolet taikinasta,  ja taikinan keskelle laitetaan puolet jäähtyneistä omenakuutioista.  Lopputaikina kaadetaan päälle,  ja loput omenakuutiot asetellaan kakun päälle , mutta ne painellaan hieman alas taikinaan. Päälle sirotellaan loput hunajasta eli ½ desiä.

2.  Hunajakakku sitruksella ja tummalla suklaalla
  • ½ pohjataikinasta
  • 6 rkl sitrushilloa (mikä tahansa käy)
  • 50 gr tummaa suklaata raastettuna
Kakkutaikinaa kaadetaan vuokaan puoliväliin asti, ja  taikinan keskelle lisätään puolet sitrushillosta ja hieman  suklaaraastetta.  Lopputaikina kaadetaan kakkuvuokaan,  ja kakun päälle lisätään  loput hillosta ja suklaasta: niin että niitä painellaan hieman alas, ja taikinaa tuleee osittain  hillon ja suklaan päälle.

Kakkuja paistetaan 180 asteen lämmössä  45-50 minuutin ajan,  ja kunnes kakun sisäpuoli (kokeillaan tikulla) on jähmettynyt.    Jos kakkujen yläpinta ruskistuu liikaa, voi loppuajaksi kakkujen päälle  leivinpaperia  tai foliota.
Kakkujen annetaan jäähtyä kunnolla,  ja  poistetaan vuosta vasta kun ovat kunnolla jähmettyneet.  Nämä kakut ovat parempia seuraavana päivänä :)
Itselleni tein pienen omenaisen hunajakakun, jossa omenaa  oli vähemmän kuin muille leipomassani omenaisessa  hunajakakussa.  

9 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ja näyttää kakulta josta mieheni tykkäisi tosi paljon. Hän tykkää syödä vähän makeaa aamusta kahvin kanssa ja tällainen kakku sopisi hyvin siihen tehtävään.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Takuulla tykkäisi , sillä nämä ovat tosi hyviä:) Itselleni tein tuon pienen kokeilukakkusen että tietäisin kehtaako antaa eteenpäin, ja oli tosi hyvää, niin että varmaan maistuisi miehellesikin:) OIkein kaunista viikonloppua sinullekin Outi:)

      Poista
  2. Kiitos reseptistä, miten jos allergiaa vehnästä perheessä, käykö jokin muu jauho?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1Ritva:Varmaankin voi tuon vehnäjauhon korvata gluteenittomalla jauhoseokdella. Kiitos ❤

      Poista
  3. Så fina och de ser så saftiga ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:Tack så mycket ❤Med äppel 🍏 osv blir kakorna nog goda och saftiga

      Poista
  4. A bit belated now, but Happy New Year! Hope it's off to a very sweet start already. :)

    VastaaPoista