Sivut

torstai 19. syyskuuta 2019

Kvinoasalaatti paahdetuilla viinirypäleillä

Tein tässä yhtenä päivänä  aivan ihanan kvinoasalaatin,  johon sain idean lisätä  paahdettuja viinirypäleitä.   Olin ostanut siemenettömiä viinirypäleitä,  mutta koska piti ostaa koko rasia,  joka painoi yli 1.5 kiloa,  viinirypäleitä riitti paitsi naposteluun myös moneen ruokaan.  Paahdettaessa  viinirypäleistä tulee aivan ihania,  ja ne antoivat makua ja makeutta tälle herkulliselle ja täyttävälle salaatille:)  Lisäsin viinirypäleitä myös salaatin kastikkeeseen.

Kvinoasalaatti  paahdetuilla viinirypäleillä
  • 2 dl kvinoaa , ennen keittämistä
  • 1 bataatti
  • 3 dl viinirypäleitä
  • kourallinen korianterin lehtiä
  • 2 tomaattia, kuutioituna
  • ½ punasipuli , ohuesti viipaloituna
Kastike:
  • 1 kokonainen appelsiini kuorittuna
  • 1 sitruunan mehu
  • 10 makeaa viinirypälettä
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • ripaus mustapippuria
  • 1.5 rkl  soijakastiketta
  • 1 rkl  oliiviöljyä
  • 1/4 tl chilihiutaleita
Huuhdo ja keitä kvinoa kypsäksi pakkauksen ohjeiden mukaan.  

Kuori ja kuutioi bataatti. Öljytyt bataattikuutiot voi   paahtaa uunissa,  mutta nopeammassa versiossa  kuutiot keitetään puolipehmeiksi,  kuivataan ja paistetaan pienessä öljytilkassa kunnes niiden pinta saa hieman väriä.

Viinirypäleet pestään ja kuivataan.  Käytin  siemenettömiä  viinirypäleitä, mutta jos viinirypäleissä on siemeniä,  rypäleet halkaistaan ja poistetaan  siemenet.   Paahdoin viinirypäleitä keskilämmöllä  pannulla, johon lisäsin hieman öljyä. Kun rypäleet ovat  pehmenneet ja saaneet hieman väriä,  ovat ne valmiita salaattia varten.  Myös rypäleet voi paahtaa uunissa tätä salaattia varten.

Kun kvinoa on kypsynyt, anna sen  jäähtyä hetken,  ja laita kvinoa kulhoon.  Lisää  bataattikuutiot,  , kuutioidut tomaatit, punasipuli ja  paahdetut  viinirypäleet.  

Sekoita kastike:  kuorin kokonaisen appelsiinin,  josta poistin siemenet, ja panin appelsiinin sellaisenaan  tehosekoittimeen,  johon lisäsin  myös  sitruunamehun, sinapin,  mustapippurin, viinirypäleet,   soijakastikeen,  oliiviöljyn ja hieman chilihiutaleita.  Kastikkeen ainekset surautetaan kastikkeeksi,  joka lisätään kvinoasalaattiin.   Kastikkeen voi valmistaa myös sauvasekoittimella.

Lisää lopuksi  korianterin lehdet , sekoita ja tarjoile. 
Oli kyllä tosi herkullista:)

10 kommenttia:

  1. Ihanan ruokaisan näköinen salaatti. Kiva idea lisätä siihen viinirypäleitä. Minä laitan tummia rypäleitä aina fetasalaatin joukkoon. Sopivat kivasti suolaisen kanssa yhteen!
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kiitos💛Tosi täyttävä salaatti tämä onkin, käy ihan sellaisenaan lounaaksikin. Viinirypäleet salaateissa ovatkin tosi hyviä, ja nyt kun paahdoin niitä niin vieläkin parempia 💚Oikein ihanaa viikonloppua Outi 🌺

      Poista
  2. Mums! Tack för tips att steka vindruvor. Har du testat att äta frysta vindruvor, gott det också.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:Mycket mums 💚Ja, har testat och även just nu har vindruvor i frysen De är så goda i smoothies och man gör lätt en sorbet med frysta vindruvor 💚

      Poista
  3. Ihan maistoin täällä korianterin. Ja Kastikekin kuulostaa just nappivalinnalta rypäleiden ja kvinoan kanssa. Sinulla on muuten kaunis kulho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:💚Tosi hyvä salaatti, ja hetken mielijohteesta lisäsin nuo viinirypäleetkin, ja tuli tosi maukas kastike. Kiitos, tjo kulho oli oikea löytö! Lähellåni on halpiskauppa, ja tuo ihana kulho maksoi alle 2 euroa, joten pakkohan se oli ostaa 💙 Kaunista viikonloppua sinulle

      Poista
    2. Mahtava löytö pilkkahintaan! Joskus onnistaa.
      Iloista viikkistä myös sinne!

      Poista
    3. Leena:Todellinen löytö, ja seuraavana päivänä oli koko erä myyty loppuun. Olisin halunnut ostaa lahjaksi, mutta niitä ei enään ollutkaan

      Poista
  4. It just occurred to me that I haven't cooked quinoa in a very long time. Thank you for this delicious reminder! I almost never use grapes in recipes; when they're good, it's hard not to just eat them out of hand. There's tons at peak ripeness now, so I think I can sacrifice a few to try your recipe, though. ;)

    VastaaPoista
  5. That Quinoa Meal looks and sounds great and I REALLY like that bowl! WAY COOL!

    VastaaPoista