Sivut

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Punajuurikvinoa

Pitkästä aikaa otin esille mehupuristimeni,  ja  tein sillä punajuurimehua.  Katsellessani punajuurimehun kaunista väriä,  päätin käyttää suurimman osan mehusta  kvinoaan.   Punajuuresta tuli syvyyttä makuun,   kvinoasta tuli herkullista ,  ja ah niin kaunista. Tämä punajuurikvinoa on vegaaninen,  mutta tähän voisi keittovaiheessa lisätä vaikka hieman fetajuuston murusia.
Aika harvoin tulee käytettyä tätä.   Mehunpuristamisesta  jääneen  massan kuivatin,  ja jauhoin siitä  punajuurijauhetta,  joten mitään ei mennyt hukkaan.

Punajuurikvinoa
  • 2 dl kvinoaa, huuhdeltuna
  • 3.5 dl punajuurimehua + 2 rkl vettä
  • ½ rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • ½ tl chilihiutaleita
  • hieman yrttimaustetta
  • ripaus paprikaa
Huuhtele kvinoa,  ja anna sen valua lävikössä.  Laita kaikki muut ainekset kannelliseen kattilaan,  ja kun  seos alkaa kiehua,  lisää huuhdeltu kvinoa.  Sekoita ainekset,   laske lämpö minimiin,  ja keitä kvinoaa  kannen alla,  15-20 minuutin ajan,  tai kunnes nesteet ovat imeytyneet kvinoaan.  Kvinoaa ei tule sekoitella sen jälkeen kun kansi on laitettu kattilan päälle.  Lisää suolaa tarvittaessa.
Tarjoile vaikka  salaatin kanssa. Lisäsin päälle hieman  persiljatahnaa. Olen aiemmin täällä blogissa postannut tomaattikvinoasta,  joka  sekin tosi hyvää.
Mehunpuristuksesta jäljelle jäänyt mäski  kannattaa kuivata vaikka punajuurijauheeksi💜


9 kommenttia:

  1. Mahtava resepti- peukkua sille! Punajuuri on hyvää ja sopii varmasti hienosti kvinoaan. Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja:Kiitos💜Punajuuri onkin hyvää ja bonuksena upea väri 💜Oikein kaunista viikkoa sinullekin❤️

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Katarina :Tack💜Rödbeta ger en så vacker färg💜

      Poista
  3. At a glance, I thought this was beef tartare! Beet quinoa sounds MUCH better to me, personally. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:He he, now when I think about it, it really looks like beef tartare from far away😏Yes, beet quinoa sounds better for me too💜

      Poista
  4. Ihanaa herkkua, tuohon voisi lisätä vielä nokareen feta- tai vuohenjuuustoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:, Nimenomaan, juusto tosiaankin kruunaisi tuon💜Kiitos💜,

      Poista
  5. Ihanan väristä kvinoaa. Punajuuresta on moneksi :D

    VastaaPoista