Sivut

tiistai 29. joulukuuta 2015

Tuli paha kakku mutta ei sillä väliä

Kaikille meille varmaankin sattuu välillä täydellisiä katastrofeja keittiössä  ja niin sattuu mnullekin välillä,kuten viimeksi viime viikolla kun tarkoitus oli tehdä gluteenittomia suklaamuffinseja.   Muffineissa oli iso osuus suklaata,ja taikina  maistui tosi hyvältä ennen muffinsien úuniin menoa.Mutta voi mikä pettymys kun muffinsit olivat tulleet uunistä,jäähtyneet ja jähmettyneet:kivikovia,kuivia  ja makeuttakin puuttui.Mikä ihme meni pieleen? Luultavasti se että laitoin liikaa tärkkelystä taikinaan.
Mutta täydellisesti epäonnistunutta kakkua ei tarvitse heittää roskiin vaan siitä voi saada vaikka seuraavan kakun ainekset.Aloin miettimään  mitä aineksia siinä käytinkään (ne näkyvät kuvassa) ja siinähän oli ihan hyviä aineksia,joten jauhoin muffinit hienoksi muruseokseksi. Omat muffinini olivat niin kuivia että jauhaminen sujui helposti mutta jos paha kakku on vähän kosteampi niin parissa päivässä se kuivuu huoneenlämmössä  niin että siitä saa hienon muruseoksen. Tästähän tuli vähän kuin instant-kakkujauhe! Mietin myös mitä muffineista puuttui ja niistähän puuttuivat kosteus ja mehevyys,makeus sekä rasvaa parantamaan koostumusta.Eli piti lisätä aineksia joilla saa puuttuvat elementit kuntoon.
Lisäsin uusiin muffineihin paljonkin : yhden kananmunan, hienoksi raastettua bataattia ,appelsiinimehua sekä appelsiinikuorta makua ja mehevyyttä antamaan,hieman oliiviöljyä ,varmuuden vuoksi vielä  leivinjauhetta  ,ruokosokeria ja hieman lisää kaakaota.Lopuksi lisäsin sen muffinsijauhoseoksen.
Edellisten pohjalta tehdyt muffinsit olivat meheviä,niissä oli makua ja koostumus oli hyvä;täysin onnistuneita siis. Tässä ei nyt tullut varsinaista ohjetta mutta vinkkinä se ettei pilalle mennyttä kakkua todellakaan kannata heittää roskiksiin vaan sen voi hyödyntää seuraavaan kakkuun:)

lauantai 26. joulukuuta 2015

Salaatti silmien edessä

Jouluaattona kävin ystävän kanssa salaatilla Carmel-torin erään sivukadun kulmassa olevassa pienessä paikassa. 
Silmiemme edessä salaattimies otti vihannekset esille ja pilkkoi ne muutamassa sekunnissa pieneksi. Taitava veitsen käsittelijä....Viereiseltä torilta ainekset,salaatti valmistetaan nenän edessä .....voiko tuoreempaa olla..Perussalaatin päälle sai pienestä lisämaksusta  kaikenlaisia lisukkeita ja otimme  ne kaikki.  Oli paistettua kukkakaalia,tahinia,chilitahnaa,keitettyjä kikherneitä,munakoisotahnaa,yrttejä..
Salaatin kanssa saimme  neliön muotoiset täysjyväpitaleivät,joista ei otettu erikseen maksua.
Jaffasta kotoisin olevalla Kalbonin perheellä on ollut Jaffassa suosittu hummuspaikka jo useita vuosikymmeniä ja hummusta tehdään perheessä jo kolmatta sukupolvea. Kalboni Torilla avattiin torin sivukadun varteen kesän lopussa;sitä ennen samassa paikassa oli aika lailla samanlaista ruokaa tarjonnut yrittäjä, Salaatti lisukkeineen maksoi 4,70 euroa;todella edullista. Tätä kirjoittaessa huomasin että ihan lähellänikin on Kalbonin perheen hummuspaikka enkä ole kertaakaan siellä käynyt...
Palvelukin oli niin ystävällistä että sekä ystävä että minä totesimme että voisimme tulla tuonne salaatille vaikka  joka päivä..

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua

tiistai 22. joulukuuta 2015

Pienet kakkuset

Tein ystävälle pieniä vegaaneja minikakkusia,joidenka ohjetta en kirjoittanut ylös,mutta näihin tuli kaurajauhoa,kookosta ,vehnäjauhoa,ruokosokeria,sitruunan mehua ja kuoriraastetta,leivinjauhetta,oliiviöljyä ja kananmunan korvaajana psylliumia.Kuorrutus on ihanaa avokaadolimekuorrutusta,jonka ohje on Raakaleivonnan ABC-kirjasta. Lisäsin vielä hieman ksantaania,jolloin kuorrutuksesta tuli vieläkin jämäkämpi ,ja tämä on todella ihana kuorrutus! Ja niin nätin värinenkin:)
Osa kakkusista (suupalan kokoisia..) sai keltaisen kuorrutuksen,jonka kauniin keltainen väri tuli Bonredin punaisesta palmuöljystä. Tosi simppeliä:sitruunamehua,tomusokeria ja hieman punaista palmuöljyä,joka antoi tälle kuorrutukselle aurinkoisen värin:)

lauantai 19. joulukuuta 2015

Niin mureat ja herkulliset sitruunapikkuleivät plus muutamia ruokalahjavinkkejä jouluksi

Jo vuosia olen seurannut entisessä asuinmaassani Venezuelassa vaikuttavaa ruokablogia,El Gato Goloso;osittain espanjankielen ylläpidon vuoksi ja myös koska siellä välillä otetaan  kantaa sikäläisiin tapahtumiin jotka edelleenkin kiinnostavat. En ole koskaan vielä tehnyt mitään Marun blogin ohjeista , mutta kun näin ihanien sitruunapikkuleipien ohjeen niin niitä oli pakko kokeilla. Näistä pikkuleivistä tuli hurjan herkullisia , mureita ja niin sitruunaisia!  Sitruunainen makuhan on sellainen mitä rakastan ja näissä se tuli todella hyvin esille.Nämä ihan sulavat suussa! Pikkuleivät ovat munattomia ,joten kun voin vaihtaa kasvisrasvaan muuntuvat nämä vegaanisiksi pikkuleiviksi.

Mureat sitruunaiset pikkuleivät
  • 170 gr huoneenlämpöistä voita3
  • 3/4 dl sitruunamehua
  • 3/4 dl tomusokeria
  • 1 suuren (tai kahden pienen) sitruunan kuoriraaste
  • 2 tl vaniljauutetta (tai vaniljaa tangosta raaputettuna)
  • 4,25 dl vehnäjauhoa
  • 4 rkl Maizenaa 
  • tomusokeria pikkuleipien päälle
Huoneenlämpöinen voi vatkataan kuohkeaksi tomusokerin kanssa.Lisätään sitruunamehu,sitruunakuori sekä vanilja ja sekoitetaan hyvin. Jauhot ja Maizena sekoitetaan toisessa astiassa .Jauhoseos sekoitellaan vähitellen,vatkaten,voi-sitruunaseokseen kunnes taikinamassa on tasaista. Taikina jaetaan nyt kahteen osaan: molemmista osista pyöritellään tankoja joko elmukelmun tai talouspaperin avulla.Taikinatangot laitetaan joko jääkaappiin jähmettymään tunniksi tai pakastimeen puoleksi tunniksi. Uuni lämmitetään 180 C-asteeseen.Jähmettyneet taikinatangot otetaan jääkaapista /pakastimesta ja niistä leikataan n. puolen sentin paksuisia palasia. Pikkuleipiä paistetaan  10-12 minuuttia ,kunnes ne saavat kevyesti väriä mutta pikkuleivät jäävat kuitenkin vaaleiksi. Pikkuleipien kannattaa antaa jähmettyä kunnolla,sillä lämpiminä ne menevät rikki. Pikkuleivät eivät ole itsessään kovin makeita joten ne tarvitsevat tomusokeripinnan eli tomusokeria laitetaan pussiin ja kun pikkuleivät ovat kunnolla jähmettyneet niitä laitetaan pussiin muutama kerrallaan;pussia ravistellaan niin että tomusokeria tulee hyvin pikkuleipien pinnoille. Pikkuleivät laitetaan jääkaappiin jähmettymään kunnolla ennen tarjoilua ja nämä olivat mielestäni vielä parempia seuraavana päivänä.
Ai että nämä ovat mureita ja hyviä.Vein näitä ystävälle joka piti niistä niin paljon että lupasin tehdä toisen satsin.Toiseen satsiin laitoinkin appelsiinia sitruunan tilalle mutta appelsiinin maku ei tule yhtä paljon esille kuin sitruuna, Jos haluaa näihin myös appelsiinin makua kannattaa laittaa mehuna sitruunamehua mutta osan kuoriraasteesta voi korvata appelsiininkuoriraasteella. Näistä ihanuuksista saa herkullisen ruokalahjan  kun ne pakataan kauniiseen rasiaan ja mukaan laitetaan vaikka resepti,sillä ken näitä syö ihastuu nähin...

Laitan tähän muutaman aiemmin blogissa olleen herkun ,jotka sopivat niin hyvin joulun ruokalahjoiksi:

.1, Kotitekoinen kermalikööri rommilla 
2. Polvorones-Espanjalaiset myös  niin mureat joulun ajan pikkuleivät
3. Gevulde koeken-eli hollantilaiset täytetyt mantelikakkuset


torstai 17. joulukuuta 2015

Raakaleivonnan ABC:kirjalahjavinkki raakaleivonnasta kiinnostuneille + lukijatarjous ja resepti

Hannamari Rahkonen, jonka ihastuttavan kaunista  blogia Yellow Mood olen seurannut jo useamman vuoden, julkaisi juuri raakaleivonta-e-kirjan Raakaleivonnan ABC,joka on ehkä kauneimpia raakaruokakirjoja mihin olen koskaan törmännyt.Kirjan ohjeiden avulla oppii korvaamaan helposti prosessoidusta sokerista,gluteeniviljoista ja maidosta valmistetut herkut.Raakaleivonnan ABC-e-kirjassa on yli 40 upeaa ohjetta;kaikki selkeitä ja helposti toteutettavissa.
Hannamarin ottamat kuvat kirjassa ovat kerrassaan upeita ja ohjeet inspiroivia. Jos joku haaveilee oppivansa tekemään täydellisen kauniita (mutta ei liian monimutkaisia) raakakakkuja niin tämä on se kirja! Kirja on selkeästi kirjoitettu ja jaoteltu ja sisältää tarkat tiedot  raakaleivonnan raaka-aineista ,välineistä ja tekniikoista.Monet kirjan ohjeista sisältävät myös hyviä käytännön vinkkejä.
Kirja toimitetaan PDF-muodossa ja se on yhteensopiva yleisimmillä laitteilla (Mac,PC,Android,Kindle,iPad jne.)
Innostuin tekemään Raakaleivonnan ABC-kirjan ohjeen mukaan Key lime kuppikakkuja,joista ei kyllä tullut läheskään yhtä  nättejä kuin Hannamarin,mutta ne olivat todella herkulliset. Olen blogin alkuaikoina postannut raakalimepiirakan ohjeen,mutta sen pohjataikinassa oli pähkinöitä kun taas tämä Hannamarin ihana ohje on täysin pähkinätön.  Tässä teille näiden herkkujen ohje,olkaa hyvät:
.
Key Lime kuppikakut Raakaleivonnan ABC-kirjasta
Suklaakupit

  • 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
  • 1/4 dl neitsytkookosöljyä
  • 1/4 dl raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl hunajaa
Limetäyte
  • 1 kypsä avokado
  • ½ dl neitsytkookosöljyä
  • ½ dl vastapuristettua limemehua
  • ½ dl hunajaa
  • ½ limen kuori raastettuna
Suklaakupit: Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen  (käytin pientä myllyäni) ja sekoita tasaiseksi,Pyöritä taikinasta 6 samankokoista palloa. Painele pallo esim. pienen kupin(Espressokupin) pohjaan ja muotoile kuppiin myös matalat reunat.Irrota suklaakuppi astiasta pienellä lusikalla varovaisesti,Laita kupit leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle pohjapuoli ylöspäin.Kuumenna uuni vähintään 45 asteiseksi ja maksimissaan 50 asteiseksi.Uunin oven väliin voi laittaa metallisen lastan,jotta ylimääräinen kosteus pääsee haihtumaan pois  ja kuivuminen nopeutuu.Kuivata kuppeja noin puolentoista tunnin ajan tai kunnes kupit ovat tarpeeksi rapeita.

Limetäyte:Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi mousseksi.Laita täyte suklaakuppien kuivumisen ajaksi jääkaappiin jähmettymään.Pursota limetäyte valmiiden suklaakuppien päälle ja nauti!
Vaikka olen itsekin usein tehnyt raakaherkkuja ,niin tästä kirjasta inspiroiduin  paljonkin ,  ja voin suositella Hannamarin kirjaa myös joululahjaksi Kirjan normaalihinta on 29,90  mutta blogin lukijoille hinta on nyt 25,40  20.12 saakka. Tässä ohjeet lahjaksi ostamiseen:

1. Osta kirja myyntilinkin takaa
2. Saat sähköpostiin kirjan latauslinkin, joka on kertakäyttöinen.
3. Kopioi sähköpostissa oleva kirjan latauslinkki hyvään talteen ja lähetä se yhdessä onnitteluviestisi  kanssa ystävällesi sinä päivänä, kun haluat lahjan antaa. 

tiistai 15. joulukuuta 2015

Ei onnistunut mutta herkullista oli silti...

Tarkoitus oli tehdä ystävälle ihania marjaisia valkosuklaatryffeleitä....Kuten kuvasta huomaa niin aika pieleen meni homma,mutta se maku...se oli hurjan hyvä joka tapauksessa. Sain muutaman pussin Biokian ihania marjajauheita ja  ajattelin että siitähän tulee ihanasti makua tryffeleihin(niin kuin siitä tulikin).Mutta olin niin innoissani tuosta marjajauheesta että lisäsin sitä aivan liikaa valkosuklaan ja kookoskerman joukkoon;sillä seurauksella ettei massa jähmettynyt tarpeeksi eikä siitä pystynyt pyörittelemään palloja. Laitoin massan pakastimeen joksikin aikaan ja vieläkin seos oli liian löysähkö vaikka olin lisännyt lisää suklaatakin... Lopuksi ajattelin kuitenkin dipata rumat tryffelit valkosuklaaseen mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta maku....se oli ihana ja marjainen.Eli ihanasti makua nuo jauheet takuulla antavat tryffeleille,kunhan sitä jauhetta ei laiteta liikaa;D

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jouluinen Rosetta-juoma

Pidän paljon marsipaanin makuisesta Rosetta-mantelijuomatiiisteestä,josta olenkin postannut täällä. Sitähän saa täällä ostaa valmiina tiivisteenä mutta kun sen valmistus ei ole mitenkään vaikeaa niin teen sitä alusta pitäen itse.  Nyt keksin tehdä siitä jouluisilla mauilla maustetun version ja ihanaa siitä tulikin!   Ja ne ihanat jouluiset  tuoksut keittiössä kun tätä keittelin;ihan senkin vuoksi  voisin tehdä tätä uudestaankin. Tässä tulee käyttää itse tehtyä mantelimaitoa,jossa suhde manteleiden ja veden välillä on 1:4. Kaupan valmiissa mantelimaitojuomissa mantelin osuus on yleensä vain 2,5 % eikä se riitä rosettan tekoon.

Jouluinen Rosetta-mantelimaitotiiiviste
  • 5 dl kotitekoista mantelimaitoa (aimmin postaamani ohjeen mukaan,ilman ohjeessa olevaa sokerimäärää ja karvasmantelia)
  • 1 dl ruokosokeria ja muuta makeutusta (käytin steviaa) tai 1,5 dl sokeria ilman muuta makeutusta)
  • ½ tl vaniljatangosta raaputettua vaniljaa
  • 3/4  tl piparimaustetta
  • ½ rkl raastettua appelsiinin kuorta.
Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja keitetään keskilämmöllä kiehumispisteeseen,välillä sekoittaen. Kun juoma alkaa kiehua alennetaan lämpöä ja  juomaa sekoitetaan koko ajan kunnes se paksunee ,jolloin se otetaan pois liedeltä. Mantelimaito saostuu kun sitä keitetään. Annetään jäähtyä ja pullotetaan.Rosetta on tiivistettä joten siitä sekoitetaan 2-3 ruokalusikallista veden kanssa.Itse teen niin että blendaan  rosettatiivistettä veden ja jääpalojen kanssa tehosekoittimessa. Jouluinen rosetta sopii hyvin pohjaksi myös smoothieihin,maidottoman jäätelön tekoon ym.
Ihana juoma!

torstai 10. joulukuuta 2015

Banaanimunkit plus plus

Täällä nyt vietettävän 8-päiväisen Hanukka-juhlan aikana syödään munkkeja,todella paljon munkkeja.Niitä tulee vastaa lähes joka paikassa,tai ainakin joka leipomossa,kahvilassa,ravintolassa,ruokakaupassa....Itse en ole mikään munkkien ystävä;tosin voin näiden 8 päivän aikana nauttia ehkä yhden munkin,ihan vaan sen vuoksi että sitten voi sanoa että söinhän minäkin munkkeja:D Mutta kun  näin ilmaislehdessä  banaanimunkkien ohjeen en minäkään voinut välttää munkkien paistamista ja ajattelin että tässäpä kivat munkit jotka voi viedä vaikka naapurille. Ihan tavanomaisia munkkejahan nämä eivät ole sillä näitä ei tehdä hiivataikinasta vaan taikinasta jota nostatetaan leivinjauheella mutta munkkejahan on kaikenlaisia,.Alkuperäistä ohjetta muuttelin jonkun verran.

Banaanimunkit
  • 3 dl vehnäjauhoa
  • 1,2  mantelijauhoa (voidaan korvata vehnäjauhoilla
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 0,8 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1 kypsä banaani hienoksi muussattuna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • 0,8 dl mantelimaitoa (tai muuta maitoa)
  • uppopaistamiseen sopivaa öljyä
  • tomusokeria munkkien päälle
Kaikki taikinan ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi taikinaksi,jonka annetaan levätä jääkaapissa vähintään  15 minuutin ajan,  jonka jälkeen ne uppopaistetaan kuumassa öljyssä.Ohjeessa luki että taikinaa otetaan kerrallaan jäätelökauhan verran ja niin teinkin muutaman kanssa mutta ne turpoavat paistettaessa reilusti ja isot jäävät helposti  sisältä raaoiksi,joten suosittelen käyttämään teelusikkaa mittana;vakuutan etteivät ne enään ole teeluksikan kokoisia öljyssä paistuttuaan;D

Banaanimunkkien annetaan paistua rapeiksi ja ruskeakuorikseksi;munkkien päälle ripotellaan tomusokeria ennen tarjoilua.

Munkkien lisäksi klassisin hanukkaruoka taitaa olla perunapaistikkaat eli latkesit. Täkäläisen Matkonation-blogin (englanniksi) tytöt tekaisivat videon,josta selviää hyvin havainnollisesti miten tehdään parhaimmat latkesit;)
Ihan pakko laittaa tänne myös tämän vuoden Roladin-munkkkivuosikerran kuvan. Roladin-leipomo-kahvila tuovat joka vuosi uuden kokoelman mahtavia munkkeja.Esimerkiksi tuo toisella rivilla oleva keltaisella päällystetyssä Tropicana-munkissa on mango-ja passionhedelmäkreemiä,rommia,valkosuklaata,kookosta ja lisää suklaata.Kaloreita siinä on 322 kcal. Myös alimman rivin vasemmassa nurkassa oleva Irish Coffee-munkki on houkutteleva:siinä on whisky-macchiato -suklaaganachea,belgialaista suklaata ja kahvia ja suklaapitsiä. Kalorimäärä huikaisevat 363 kcal!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Uudistetut joulutortut




Vietimme eilen illalla Suomen itsenäisyyspäivää  päivän viiveellä Tel Avivin suomalaisessa kirjastossa,nyyttikestiperiaatteella.. Minun kontolleni osuivat joulutortut.Koska täällä ei saa valmista luumutorttutäytettä enkä halunnut käyttää valmistaikinaa on nämä tortut tehty ihan alusta saakka itse. Taikinan tein taas Valion rahkavoitaikinaohjeella,joka aina onnistuu. Täytteet sen sijaan muokkasin uudenlaisiksi ja tein peräti kaksi eri täytettä tortuille: valkosuklaisen sekä luumutäytteet jossa oli paljon muutakin kuin luumua.


Täyte 1: duunattu luumutäyte

  • 200 gr kuivattuja  luumuja (ilman luumun kiveä)
  • 4 rkl taatelisiirappia
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 1 appelsiinin kuoriraaste
  • 1 tl piparimaustetta
Luumut pilkotaan pieneksi ja laitetaan kattilaan yhdessä taatelisiirapin,appelsiinimehun ,appelsiinikuoriraasteen sekä piparimausteen kanssa ja keitetään alhaisella lämmöllä kunnes nesteet ovat haihtuneet.Tämän jälkeen täyte voidaan sekoittaa tasaiseksi vaikka sauvasekoittimella.Annetaan jäähtyä kunnolla ennen torttujen täyttämistä

Täyte 2:valkosuklaa-appelsiinitäyte
  • 100 gr valkosuklaata
  • 150 gr  rahkaa
  • 270 gr appelsiinihilloa
Suklaa sulatetaan ,jonka jälkeen siihen lisätään rahka ja appelsiinihillo. Appelsiinihillo oli hetken mielijohde,sillä kaapissa oli 270 gr purkki appelsiinihilloa,jonka päivämäärä oli juuri menossa  umpeen,joten käytin sitä tähän.Täyte sekoitetaan täysin tasaiseksi sauvasekoittimella ym.  Tästä tuli tosi hyvä täyte ,mutta hieman pelkäsin  miten se käyttäytyy uunissa  torttujen täytteenä.Aika hyvin se pysyi paikoillaan;muutamista levisi hieman tuo täyte mutta sen sai helposti lusikoitua kuumien torttujen sisälle.  Tein myös niin että joihinkin torttuihin laitoin molempia täytteitä.
Hyviä näistä tuli.Ja tuo Valion ohjeella tehty taikina on aina niin hyvä!
Kirjaston itsenäisyyspäiväjuhlissa oli niin  ihania tuttuja herkkuja:)

lauantai 5. joulukuuta 2015

Hyvin sitruunainen kaalisalaatti +Bonredin punainen palmuöljy

Helsingissä ollessani kävin tutustumassa  punaiseen palmuöljyyn Bonredin pressiaamiaisella Kokkikoulu Espassa ,jossa maistoin  tosi hyvää kaalisalaattia. Bonredin sivustolla onkin reseptiosiossa Maija Silvennoisen Bonred-palmuöljyllä maustettu kaalisalaatti,mutta en ollut varma oliko se juuri se salaatti mitä maistoin Bonredin pressiaamiaisella ,joten loppujen lopuksi tein kaalisalaatin keittiöstäni löytyvistä aineksista. , Salaatin kauniin keltainen väri tuli Bonredin palmuöljystä joka antaakin kivasti väriä maun lisäksi,ja ihana maku tuli säilötyistä sitruunoista.

Hyvin sitruunainen kaalisalaatti
  • 1 pieni kaali tai puolikas isommasta kaalista
  • 3 rkl Bonred punaista palmuöljyä (tai muuta öljyä)
  • 3 rkl sitruunamehua
  • ripaus chilihiutaleita
  • mustapippuria,suolaa
  • 1,5 rkl silputtua säilöttyä sitruunaa
  • 1,5 tl juoksevaa hunajaa
  • persiljasilppua muutama ruokalusikallinen
Raasta kaali hienoksi raasteeksi.Sekoita  muut ainekset kaalin joukkoon,anna salaatin seistä jonkun aikaa ennen tarjoilua ja tarjoile.Säilötyt sitruunat antavat ihanasti makua salaatille ja punaisesta palmuöljystä tulee kaunis väri ja makuakin.
Hurjan hyvä kaalisalaatti ja tuo väri...
Pressiaamiaisella oli kaikenlaisia herkkuja joissa oli käytetty Bonredin punaista palmuöljyä.Sitä oli myös näissä mielettömän herkullisen makuisissa smoothieissa,joissa öljyn lisäksi oli appelsiinia,taatelia,aprikoosia,vaniljaa,ja inkivääriä.
Myös porkkanamuffinseissa ja sämpylöissä oli käytetty punaista palmuöljyä,minkä huomasi iloisen keltaisesta väristä.Keltainen väri tuleekin öljyn luonnollisesta karoteenistä,jota siinä on viisinkertaisesti porkkanoihin verrattuna. Punainen palmuöljy sopiikin leivontaan ,grillaamiseen ,paistamiseen ,uppopaistamiseen ,salaatteihin ym. Itse rakastan tätä erityisesti salaateissa mutta öljy sopii todella hyvin paistamiseen korkean syttymispisteensä ansiosta.

Kuvassa pressiaamiaisen  herkullisen kaalisalaatin päällä on Bonredin punaisessa palmuöljyssä paistamiani katkarapuja,jotka nekin saivat kauniisti  väriä öljystä . Pienessä lasissa näkyy miten kaunis väri öljyllä on, Öljyn väri tuleekin siitä että sitä valmistetaan hellävaraisesti ilman turhaa teollista käsittelyä. Ennen pressiaamiaiselle menoa tiesin vain että palmuöljy ei ole mitenkään erityisen terveellistä eikä ympäristöystävällinen öljy,mutta tilaisuudessa tuli esille paljon uutta tietoa,kuten se että tällä punaisella öljyllä on RSPO-sertifikaatti,sitä tuotetaan vastuullisesti mitä tulee ympäristöön ja itse tuotantoon ja että se on terveellinenkin. Lisää tietoa  löytyy Bonredin sivustolta.
Yhteispotretissa Henri Alen,Meri-Tuuli Väntsi sekä Safkatutkan Anni.  Etenkin Henri Alen kehui kovasti punaista palmuöljyä  ja oli siitä hyvin innostunut.Tällä videolla kuulee myös mitä Henri ajattlee punaisesta palmuöljystä ja videolla näyn minäkin yhden nanosekunnin;D

tiistai 1. joulukuuta 2015

Turkkilainen salaatti

Täällä turkkilaiseksi salaatiksi kutsutaan  tomaateista ja paprikoista tehtyä salsamaista salaattia,joka tosiaankin taitaa perustua  turkkilaiseen ezme-salaattiin.   Turkkilainen salaatti on täällä erittäin suosittu meze-valikoimissa  ja sitä löytyy lähes joka marketin salaattihyllyltä.Olisikohan tämä jäänyt muistoksi ottomaaneilta....Kävin läpi täkäläisiä  ohjeita ja huomasin että aika monta erilaista versiota  löytyy tällekin herkulle, ja ohjeista löytyi sekä kypsennettejä (enimmäkseen) sekä ei -kypsennettyjä versioita.Hieman yhdistelin muutamaa kypsennetyn turkkilaisen salaatin ohjetta ,josta tulikin tosi hyvää.

Turkkilainen kypsennetty salaatti
  • 4 tomaattia,kaltattuna
  • 1 punainen paprika, kuutioituna
  • 2 keskikokoista sipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 100 gr tomaattipyreetä
  • 2 rkl harissatahnaa
  • 2 tl jeeraa
  • 1 tl mustapippuria
  • suolaa maun mukaan
  • 1 tl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl silputtua korianteria ,2 rkl silputtua persiljaa (pelkkä persiljakin käy)
  • 1 rkl sitruunamehua
Pilko kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuli ja valkosipuli keskilämmöllä kunnes niistä tulee läpikuultavia, mutta ei ruskistuneita. Lisää paprikakuutiot,alenna lieden lämpöä ja kypsennä seosta kannen alla 10 minuuttia..
Lisää nyt  tomaatti,mausteet,vesi ja sokeri ja kypsytä seosta keskilämmöllä kunnes se paksunee ja neste on haihtunut. Ota pois liedeltä ja  lisää yrttisilppu sekä sitruunamehu,
Tämän turkkilaisen salaatin annetaan jäähtyä kunnolla,sillä se tarjotaan kylmänä. On hyvää kalan kanssa,lihan kanssa,voileivän päällä ,pitaleivässä falafelin seurana,hummuksen kanssa ym,ym.
Turkkilaista salaattia oli myös meze-valikoimassa viime viikolla Vanhus ja Meri-ravintolassa Jaffassa ,jossa kävimme Andalusian Auringossa-blogaanin kanssa nauttimassa ah niin täyttävän ja hyvän lounaan. Nuo meze-lautaset olivat niin runsaat ja täyttävät että taas kerran vannoin että seuraavalla kerralla  otan vain salaatit....Aiemmin olen kirjoittanut tuosta paikasta joitakin vuosia sitten täällä.

Entä sitten ezme-salaatti,jota ei ole kypsennetty mutta jossa on aika lailla samanlaisia aineksia kuin
ylläolevassa. Tässä yksi sellainen:

Ezme
  • 4 tomaattia ,kuutioituna
  • 4 kevätsipulin vartta ,pieneksi leikattuna
  • 1 valkosipulin kynsi ,paloiteltuna
  • 1 punainen paprika,pieneksi kuutioituna
  • 1 punainen chilipippuri,kuutioituna (ilman siemeniä)
  • ripaus chilijauhetta
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl granaattiomenasiirappia
  • 1 tl sitruunamehua
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl silputtua persiljaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään.Anna seistä jonkun aikaa ennen tarjoilua,