Sivut

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Intialainen perunasalaatti

Syön aika harvoin  perunaa , mutta kun syön niin usein salaateissa, ja tässä yksi suosikkini, herkullinen intialaistyylinen perunasalaatti,  joka sopisi hyvin myös vuodenvaihteen juhlintaan.  Tämä perunasalaatti on hyvä sekä lämpimänä ja kylmänä ,  ja ihanat mausteet  tuovat kivasti makua tälle ruualle.    Käytin tässä pikkuperunoita, joita löytyy helposti lähiseutuni marketista, mutta yhtä hyvin tähän käyvät   suuremmat perunat.

Intialainen perunasalaatti
  • ½ kg kiinteää perunaa
  • 2 dl tuoreita tai pakastettuja herneitä
  • 1 punasipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • pieni pala inkivääriä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • ½ tl  kurkumaa
  • 1 tl Garam Masala-mausteskoitusta
  • ripaus mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • muutama  kevätsipulin varsi 
  • kourallinen korianterin lehtiä (voi jättää pois)
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
Aloita salaatin valmistus keittämällä  perunat  kypsiksi.  Kun perunat ovat hieman jäähtyneet, leikkaa ne palasiksi.

Hienonna  inkivääri ja  valkosipuli (raastoin kummatkin ).   Lämmitä  öljyä keskilämmöllä   paksupohjaisessa kattilassa tai  wokkipannussa.
Ainekset paistuvat pannulla
 Lisää  valkosipuli ja inkivääri,  ja paista niitä noin minuutin verran, koko ajan käännellen. Lisää nyt kaikki mausteet, suolaa lukuunottamatta.  Anna seoksen paistua kunnes mausteiden ihanat tuoksut avautuvat. ( se tuoksu on hurmaava!).  Lisää tämän jälkeen perunat, ja anna niiden hieman ruskistua,  välillä käännellen. Kun perunat ovat saaneet hieman väriä,  lisää  herneet,  paista muutama minuutti ja lisää  paloiteltu punasipuli.  Paista tämän jälkeen seosta vielä muutaman minuutin ajan, kunnes sipulit ovat pehmenneet.  Lisää  kevätsipulin paloitellut vihreät osat, ja ota pannu pois  hellalta. Lisää lopuksi  sitruunamehu ja suola.

Tässä ruuassa pitää ehdottomasti käyttää tuoreita tai pakastettuja herneitä.  Kun tein tätä  ensimmäistä kertaa, käytin purkkiherneitä,  eivätkä ne todellakaan  ole hyviä tässä salaatissa.
Tosi hyvää :) 

Tässä olikin vuoden viimeinen postaus, ja toivotan teille rakkaat lukijat oikein hyvää tulevaa vuotta 2021 

tiistai 22. joulukuuta 2020

Kaunista joulun aikaa


Hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille:)  Tässä kooste jouluisista postauksista , joita olen postannut tänne aiempina vuosina.

Helppo kermalikööri  valmistuu nopeasti . Tosin tämä "kermalikööri" on vegaaninen.
Rommirusinavanukkaat,  herkullinen jouluinen jälkiruoka:)

Tässä helpossa joulunamussa yhdistyvät kaksi suosikkiani: maapähkinävoi sekä valkosuklaa. 


Kaksi eri versiota  taatelipohjaisesta  joulunamusta.
Herkullisia taatelikierteitäkin ehtii vielä leipoa,  kun käytetään valmistaikinaa.
Espanjalaiset Polvorones-joulupikkuleivät ovat aivan ihania:)
Lopuksi vielä tummat , laktoosittomat  tahini-suklaatryffelit.

perjantai 18. joulukuuta 2020

Gluteenittomat jouluiset mantelikakkuset

Pienet espanjalaiset joululeivonnaiset,  Marquesas de Almendra,  saivat alkunsa  Espanjan Toledon alueella,  kun sikäläinen  kondiittori alkoi  vuonna  1924 myydä näitä leivonnaisia  leipomossaan, ja pikku leivonnaisista  tuli pian todella suosittuja, etenkin joulun aikaan.   Kakkusista tulee mieleen  marsipaani,  etenkin jos näihin lisätään karvasmanteliaromia.   
Näitä leivonnaisia löytyy Espanjassa  valmiina kaupoissa, nimeltä  "Pasta Marquesa",  ja ne ovat yleensä  neliskulmaisia minileivonnaisia. Minulla on  kuvassa näkyvä 12 minileivonnaisen muotti, mutta yhtä hyvin nämä voi tehdä minimuffinivuoassa, tai sitten hieman isommassa muffinivuoassa.   Ohjeen määrästä minulle tuli  18  minileivonnaista,  mutta kaksinkertaistamalla ohjeen ainekset  näistä voi tehdä  hieman suurempia leivonnaisia.    Alkuperäisissä espanjalaisissa ohjeissa  on myös vehnäjauhoa, mutta vain pieni määrä, ja korvasin sen  lisäämällä   Maizenan määrää, jolloin näistä tuli gluteenittomia.

Gluteenittomat jouluiset mantelikakkuset
  • 135 gr jauhettua mantelia
  • 60 gr sokeria
  • 60 gr tomusokeria (plus tomusokeria koristeluun)
  • 30 gr Maizenaa
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 2 keskikokoista kananmunaa
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • muutama tippa karvasmanteliaromia (jos haluaa marsipaanista makua)
  •  paperisia minimuffinivuokia 
Kananmunat ja sokerit vaahdotetaan kuohkeaksi.(käytin sähkövatkainta). Lisätään   sitruunan kuoriraaste,  sekä  karvasmanteliaromi , jos sitä käytetään.  

Lisätään  jauhettu manteli , vähän kerrallaan , edelleenkin vatkaimella.  Näissä kakkusissa pitää käyttää   jauhettua mantelia eikä  valmista  mantelijauhoa, josta rasva on lähes poistettu. 

Lopuksi sekaan käännellään varovasti Maizena ja leivinjauho, kunnes kaikki ainekset ovat hyvin sekoittuneet.

Lisää lusikalla taikinaa pikkuvuokiin,    ja paista mantelikakkusia  , noin 20 minuutin ajan , (leivonnaisten koosta riippuen)  180  asteen lämmössä.
Valmiiden kakkusten päälle sirotellaan tomusokeria.
Pikku kakkusia  säilytetään  kannellisessa astiassa.  Nämä ovat  oikeastaan namun ja leivonnaisen välimuoto, ja aivan ihania,  ja pieni kakkunen maistuu kahvin tai vaikka liköörilasillisen kanssa:)

lauantai 12. joulukuuta 2020

Maapähkinähalva

Törmäsin joskus  argentiinalaiseen   joulumakeiseen nimeltä Mantecol.  Maapähkinävoista tehty Mantecol  tuo mieleen halvan, mutta  maapähkinältä maistuvan sellaisen,  ja sen valmistus kotioloissa on suhteellisen helppoa.  Argentiinaan muuttanut kreikkalaisperhe loi Mantecolin 1940-luvulla,  ja inspiraationa toimi kreikkalainen halva. Alkuperäiseen Mantecoliin tuli maapähkinöiden lisäksi jauhoa, mannaryynejä, maitoa,  ruusuvettä ym. ,  mutta tähän kotitekoiseen tarvitaan vain muutama aines, sillä  herkku syntyy italialaisen marengin ja maapähkinävoin yhdistelmästä. Yleiskone on paras laite Mantecolin valmistusta varten, mutta sen voi tehdä myös  sähkövatkaimella.

Maapähkinähalva
  • 200 gr maapähkinävoita (ilman suolaa tai sokeria)
Sokerisiirappi
  • 150 grammaa sokeria
  • 4 rkl vettä
  • 1 rkl hunajaa
  • (lisäsin hieman vaniljaa )
Munavaahto:
  • 1 kananmunan valkuainen
  • ripaus suolaa
 Ensin tehdään italialainen marenki:  sokeri, vesi ja hunaja (lisäsin vaniljaa mitä ei ollut ohjeessa)  laitetaan kattilaan,   ja  siirapin annetaan kiehua 121-130 asteeseen,  kunnes vesilasiin pudotettu siirappi muuttuu käsissä palloksi,  eli hard ball-stage.  Seosta sekoitetaan vain ihan alussa, jotta ainekset sekoittuvat, mutta sen jälkeen siirappia ei tule sekoitella. Käytin sokeriliemen asteiden mittaamiseen muutama kuukausi sitten ostamaani  , paristokäyttöistä  sokerilämpömittaria,  ja kyllä harmitti kun se ei toiminutkaan kunnolla,  joten piti tehdä tuo sokeripallotesti...

Kananmunan valkuainen + suola vatkataan  vaahdoksi,  ja kuuma siirappi lisätään  vaahdon sekaan, koko ajan vatkaten,  kunnes seos jäähtyy  kovaksi vaahdoksi (täällä hyvä video siitä miten tehdään italialainen marenki.

Maapähkinävoi sekoitetaan  lusikalla marenkiseokseen,  niin että seos on täysin tasaista.  Seokseen voi lisätä esim. kaakaota,  tai sekoittaa kaakaota vain osaan seosta, jolloin syntyy marmoroitu  herkku.
Seos laitetaan elmukelmulla vuorattuun astiaan, niin että elmukelmua riittää myös päälle.  Seosta painellaan niin että pinta on sileä.  Mantecol saa jähmettyä jääkaapissa  vähintään yön yli,  minkä jälkeen siitä voi leikata palasia.
P.S. Tämä herkku vain paranee vanhetessaan...

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Torttuja, pyöreitäkin

Ulkosuomalaisen pitää tehdä tortut  ihan alusta lähtien itse.  Täällä kyllä on valmistaikinoita, mutta omasta mielestäni itse tehty on paras,   eikä itse tehdyssä ole E-sitä eikä tätä.    Valmista  luumusosetta ei myöskään löydy kaupasta ,  joten sekin pitää tehdä itse.   Lempitorttutaikinani on rahkavoitaikina, joka taipuu sekä suolaiseen että makeaan leivontaan,  ja käytin tähän   tätä ohjetta. joka aina toimii. Käyttämäni rahka oli rasvaprosentiltaan  hieman korkeampi kuin ohjeen rahka.  Kaulin taikinaa 3x3,  joten sain siitä myös lehtevän.  Sosetta varten keitin  noin 200 grammaa kivettömiä luumuja ja appelsiinimehua,  ja lisäsin hieman  sitruunamehua,  sokeria, vaniljaa sekä   kanelia.  Kun sose oli valmis, lisäsin siihen   75 grammaa  valkosuklaata,  ja luumu-valkosuklaasoseesta tuli  torttujeni täyte.
 
Torttuja tehdessä  tuli mieleen että niitä voisi tehdä myös pyöreinä.  En tiedä voiko näitä kutsua  joulutortuiksi muotonsa vuoksi,  mutta lopputulos oli oikein herkullinen.
Pyöreitä torttuja varten leikkasin taikinaleikkurilla  pitkiä ja kapeita  taikinaliuskoja,  jotka päällystin luumutäytteellä,  ja käärin rulliksi. Pyöreisiin torttuihin mahtuu  enemmän täytettä kuin tähtitorttuihin.   Valmiit rullat asettelin pystysuuntaan   muffinivuokaan,  ja voitelin päältä kananmuna-vesi-seoksella.  
Näiden torttujen paistoaika on  pidempi,  vähintään 20 minuuttia  .

Mukavaa Joulun odotusta 

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Vegaaniset kookospiirakat

Monta vuotta sitten  luin teini-ikäisestä  Hannahista, joka oli juuri kirjoittanut ensimmäisen vegaanisen keittokirjansa. Vuosi oli 2007 ,  ja tilasin Hannahin  My Sweet Vegan- kirjan netin kautta.    Vuosien kuluessa Hannah on ehtinyt kirjoittaa 6 kirjaa,  ja seitsemäs , vegaanijäätelökirja, ilmestyy ensi vuonna. Olen näinä vuosina seurannut myös Hannahin blogia,  josta pidän paljon. Yhtenä päivänä  järjestelin hieman kirjahyllyäni,  josta poimin Hannahin kirjan , jota en ollut avannut todella pitkään aikaan. En muista koskaan postanneeni kirjan  ohjeita, vaikka kirja on täynnä hyviä vegaanisia ohjeita.  Näin kirjassa  kookospiirakan ohjeen, joka näytti houkuttelevalta. Hieman muunsin  ohjetta, paremmin minulle sopivaksi,  ja tein ison piirakan sijaan muutamia pikku  piirakoita.  Näistä tuli todella herkullisia, ja jos pitää kookoksesta , näihin ihastuu takuulla.  Nämä sopivat hyvin myös joulupöytään. 
Hannahin  ensimmäinen kirja, josta tämä resepti (hieman muunneltuna) on.

Vegaaniset kookospiirakat

Pohja:

  • 120 gr vehnäjauhoa
  • 1 rkl sokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 dl + vajaa 2 rkl öljyä
  • 60 ml jääkylmää vettä
Täyte:
  • 175 gr  Silken tofua  (jos ei löydy Silken tofua, sen voi korvata pehmeällä tofulla)
  • 2,4 dl kermaista kookosmaitoa
  • 2.4 dl  sokeria
  • 60 ml öljyä  (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin margariinia)
  • 2,5 rkl  Maizenaa (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vehnäjauhoa)
  • 3.5 dl kookoshiutaleita
  • 1 tl vaniljauutetta tai aromia
  • 1 dl paahdettuja kookoshiutaleita torttujen päälle

Pohjaa varten sekoita jauhot, sokeri ja suola. Lisää öljy, ja sekoita murumaiseksi seokseksi,  joko käsin tai vaikka monitoimikoneella. Lisää kylmää vettä sen verran että saat hyvin koossa pysyvän taikinan. Muotoile taikina palloksi, litistä  , peitä elmukelmulla , ja anna taikinan levätä jääkaapissa,  vähintään 30 minuutin ajan. 

Ota taikina jääkaapista,  ja asettele taikina kevyesti jauhotetulle leivinalustalle.  Jos teet kokonaisen piirakan,   kauli pyöreä  levy, joka asetellaan varovasti öljyllä voideltuun piirakkamuottiin. Taputtele taikina  vuoan pohjalle ja reunoille. Minä tein pikku torttuja,   ja sivelin vuuat  öljyllä ja levittelin kookoshiutaleita pohjalle.

Täytettä varten  sekoita  ensin tofu  , joko sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa,  tasaiseksi. Lisää kookosmaito, Maizena ,  sokeri ja vanilja,  ja sekoita taas tasaiseksi . Lisää sen jälkeen öljy , ja sekoita niin että seos on täysin sileä ja kuohkea.  Lisää tämän jälkeen lusikalla sekoittaen kookoshiutaleet täytteeseen.  Kookoshiutaleet täytteessä pehmenivät uunissa  ja täytteestä tuli tosi hyvä ja täyteläinen:)

Lämmitä uuni 175 C asteeseen. Kaada täyte piirakkapohjan/ pohjien päälle. Jos teet kokonaisen piirakan ,  paistoaika on 45-50 minuuttia, uunista riippuen. Pienet piirakat kypsyvät nopeammin, niiden paistoaika oli puolisen tuntia.

Kun piirakat ovat hieman jäähtyneet,   ripottele päälle  paahdettuja kookoshiutaleita.
Tein nämä muutama kuukaisi sitten mutta olivat niin hyviä että tekee mieli tehdä uudestaan:)

torstai 26. marraskuuta 2020

Suklaiset piparit marsipaanilla

Eräällä espanjalaisella sivustolla vastaan tulivat suklaiset piparit,  joihin tulee myös marsipaania. Rakastan marsipaanin makua,  ja se olikin se mikä innosti leipomaan näitä. mutta valmiissa pipareissa ei tuntunutkaan marsipaanin maku. Mutta marsipaanin mantelit vaikuttivat kuitenkin kivasti piparien rakenteeseen.  Tein ensin puolet satsista, ja vein ne torin kahvikauppaan ,  ja jotkut takeaway-kahvin hakijat saivat bonuksena piparin;D  Näistä tykättiin,  ja kun eksäni olisi halunnut näitä hieman lisää,  leivoin toisen satsin seuraavana päivänä.  Kuorrutukset ovat kamalan näköisiä,  en tosiaankaan ole hyvä niissä, mutta pääasia että nämä maistuivat:)  Hieman säätelin ohjetta, sillä ohjeessa oli jauhona leivontajauhoa  "harina de reposteria",  mutta kun normivehnäjauhoihin lisätään   Maizenaa, tulee siitä sopivaa.  Piparit ovat myös hyvin miedosti makeita,  mutta  sokerikuorrutus tai pikeeri antaa lisämakeutta.

Suklaiset piparit marsipaanilla
  • 270 gr vehnäjauhoa
  • 30 gr Maizenaa
  • 30 gr kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 100 gr sokeria
  • 1 appelsiinin kuoriraaste
  • 150 gr voita
  • 1 runsas  teelusikallinen piparimaustetta
  • ripaus muskottipähkinää
  • 30 gr  raastettua marsipaania ( voi korvata mantelijauholla, ja lisäämällä hieman sokeria)
  • 1 kananmuna
Sulata voi, ja anna sen jäähtyä hieman. Sekoita suuressa kulhossa  jauhot,  kaakao, suola, sokeri, mausteet ja leivinjauhe.

Lisää raasttettu marsipaani (tai mantelijauhoa ja hieman sokeria ), appelsiinin kuoriraaste, kevyesti vatkattu muna, ja sulanut voi.  Ainekset sekoitetaan  tasaiseksi  massaksi. Taikina jaetaan kahteen osaan,  litistetään kahdeksi kiekoksi ja kääritään elmukelmuun , ja laitetaan jääkaappiin , vähintään 30 minuutiksi.

Uuni lämmitetään 170 asteeseen.   Levittele hieman jauhoa leivinalustalle ja taikinan päälle,  ja kauli taikinasta noin 3 mm paksuinen levy. Leikkaa muotilla pipareita taikinasta.
Asettele piparit leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Paista pipareita uunin keskitasossa , noin 10-12 minuutin ajan. Anna pipareiden jäähtyä kunnolla,  minkä jälkeen niitä voi koristella. Säilytä pipareita suljetussa rasiassa.
Toisella kerralla  tein vain sydänpipareita, keskikokoisia ja vähän pienempiä. Molemmilla kerroilla   koristelu onnistui tosi surkeasti ,  sillä 1. kerran pikeeri ja toisen kerran sokerikuorrutus valuivat  käyttämästäni ruiskusta, joka ei ehkä ollut sopivin laite näiden koristeluun.

Ensimmäiset piparit.  

tiistai 17. marraskuuta 2020

Nigellan herkullinen banaaninkuoricurry

Nigella Lawsonin   uusi kokkausohjelma "Cook, Eat , Repeat"  alkoi viikko sitten BBC:n  ohjelmistossa,  ja satuin näkemään ohjelman ensimmäisen jakson (jonka voi nähdä täällä).   Jakson lopussa Nigella valmisti  hurjan herkulliselta  ja hieman erikoiselta kuulostavan curryn,  johon tuli banaaninkuoria.  Ja banaaninkuori oli se mikä kiinnosti,  sillä olen käyttänyt banaaninkuoria   banaanikakussa,   ja  todennut että ne toimivat mainiosti  leivonnaisissa.  Miksi siis ei myös  curryssä. Oli ihan pakko kokeilla Nigellan ohjetta,  ja voi että tästä tuli hyvää. Nigella kertoo ohjelmassa että   hänen ystävänsä luulivat  curryn banaaninkuoriviipaleita munakoisoksi,  eikä tästä ruuasta  voisi ikinä arvata että  siinä on banaaninkuoria.  Banaaninkuorista tulee pehmeitä,  ja niissä on kivasti suuntuntumaa tässä curryssä.

Nigellan  banaaninkuoriohje  otettiin vastaan sekalaisin tuntein; sen jopa väitettiin traumatisoivan ihmisiä   😉     , mutta banaaninkuoricurryohjeita on ollut jo kauan netissä, paljon ennen  Nigellan ohjelmaa. Yleensä ne liittyvät intialaiseen keittiöön, kuten täällä.    Pidin Nigellan currystä niin paljon että takuulla teen sitä toistekin.

Nigellan banaaninkuoricurry
  • 3 kypsää banaania (vain kuoret)
  • 2 salottisipulia
  • 4  valkosipulinkynttä
  • pala inkivääriä
  • 1 punainen chili
  • pieni nippu  korianteria
  • 1 tl kanelia
  • ½ tl kurkumaa
  • 1 rkl  öljyä paistamiseen
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl suolaa 
  • 1 tl sokeria
  • 1 purkki kookosmaitoa
  • 200 gr esikeitettyä kukkakaalia
Banaanit kuoritaan, ja kuoret laitetaan astiaan, joka täytetään  kiehuvalla vedellä. Nigellan mukaan riitti kun niitä pehmitettiin kuumassa vedessä kunnes vesi oli jäähtynyt, mutta itse  vaihdoin veden 2 kertaa.

Salottisipulit,  valkosipulit, inkivääri,  punainen chili,  korianterin varsiosat, ilman lehtiä,  kaneli ja kurkuma jauhetaan tahnaksi.  Öljy kuumennetaan  pannulla (käytin wokkia), siihen lisätään  juuri jauhettu currytahna,  jota paistetaan  keskilämmöllä ,   kunnes neste on siitä melkein haihtunut. Tuoksut ovat tässa vaiheessa aivan mielettömän ihanat!  Lisätään  tomaattipyree,  ja seosta paistetaan vielä  muutaman minuutin ajan, minkä jälkeen lisätään  kookosmaito, vähän kerrallaan ,  ja koko ajan sekoittaen. Lisätään sitruunamehu,  suola sekä sokeri.   Currykastikkeen annataan kiehua  keskilämmöllä 5 minuutin ajan minkä jälkeen siihen lisätään  paloitellut tai suikaloidut banaaninkuoret.  Curryn annetaan poreilla  hiljalleen,  pienellä lämmöllä, noin 10 minuutin ajan, minkä jälkeen lisätään kukkakaali.  Sekoitellaan ja annettaan  seoksen kiehua vielä muutaman minuutin ajan.    Päälle lisätään korianterin lehtiä.
Herkkua vaikka riisin kanssa;)  Tuo currykastike on aivan ihana:) En poistanut chilin siemeniä, ja siitä tuli aika tulista, joten jos haluaa vähemmän tulista, kannattaa poistaa siemenet ennen jauhamista.

lauantai 14. marraskuuta 2020

Gluteenittomat valkopapublondiet

Keitin aika suuren määrän valkopapuja: osan  pakastin, osasta tein valkopapuhummusta ,  ja loppu meni sitten näihin ihanan herkullisiin valkopapublondie-ruutuihin.  Tehdessäni näitä muistin että olin postannut täällä blogissa aiemmin valkopapublondieista,  mutta koska nämä ovat erilaiset ( ilman munia`)  ja edellisiä herkullisemmat,  postaan tämänkin version valkopapublondieista. Valkopapujen keitinnestettä , aquafabaa, käytin kananmunien korvikkeena. Nämä olivat niin hyviä,  että kun tarjosin niitä eksälleni ja vein torin pienen kahvikaupan myyjälle, minulta kysyttiin teenkö näitä toistekin, ja niinpä tein valkopapublondieita kaksi kertaa.

Gluteenittomat (ja munattomat) valkopapublondiet, toinen versio
  • 335 gr keitettyjä valkopapuja
  • 3 dl aquafabaa (papujen keitinlientä , voi vaihtaa 3 kananmunaan)
  • 3 dl sokeria
  • 3/4 dl oliiviöljyä
  • 100 gr valkosuklaata
  • 1 appelsiinin kuoriraaste -ja mehu
  • ½ pulloa Lidlin Butter-Vanilla leivonta-aromia 
  • käytin tässä   sekoittamaani gluteenitonta jauhoseosta: 1 dl riisijauhoa, 1 dl tummaa riisijauhoa, 1 dl tapiokajauhoa, ½ dl perunajauhoa, 1 dl mantelijauhoa, ½ dl kikhernejauhoa.  2 dl  kookoshiutaleita  Tässä voisi käyttää 4 ensimmäisen aineksen sijaan  kaupan valmista gluteenitonta jauhoseosta,  ja lisätä niihin manteli-ja kikhernejauho sekä  kookoshiutaleet.
  • 1 tl leivinjauhetta
  • öljyä vuokaan
  • valkosuklaata kuorrutukseen 
Jos käytetään aquafabaa,  se vatkataan sokerin kanssa  kuohkeaksi.

Valkosuklaa sekoitetaan vesihauteessa .Pavut,  leivinmauste , appelsiinimehu, öljy on parasta jauhaa tasaiseksi joko tehosekoittimessa  tai  sauvasekoittimella.  Papuseos, sula suklaa  ja vatkattu aquafaba yhdistetään vatkaamalla tasaiseksi.
Lidlin  Belbake-leivonta-aromit ovat ihania, ja viimeksi Suomessa (tasan vuosi sitten...) ostin Lidlistä muutaman tuollaisen pakkauksen.  Butter-Vanilla on suosikkini, ja antaa ihanaa makua näihin valkopapublondieihin,

Kosteat ainekset ja kuivat ainekset sekoitetaan keskenään,   ja seos kaadetaan  voideltuun,  suorakaiteen muotoiseen vuokaan.  Papublondieita kypsennetään uunissa  180 C asteessa, 35-40 minuutin ajan, uunista riippuen.  Papublondien pitää jähmettyä kylmässä ennenkuin niitä leikataan ruuduiksi. Lisäsin valkosuklaata kuuman leivonnaisen   päälle, heti uunin jälkeen, ja levittelin suklaata pinnalle lastan avulla.
Juuri uunista tulleita. Ensimmäisellä kerralla  leivoin kahdessa pienemmässä vuoassa, toisella kerralla yhdessä suuremmassa. (minulla oli Pyrex 40x30)

Nämä ovat niin hyviä!  Jos valkosuklaa korvataan vegaanisella  valkosuklaalla , on  leivonnainen myös vegaaninen.
Nam:)
 
Pavut ostan eräästä maustetorin pienestä kaupasta.
Pikantteja pikku chilejä.

Pavuista on aiemmin leivottu mm. tällaista.

torstai 5. marraskuuta 2020

Hernekeitto -ja pihvit pakasteherneistä

Pakastimestani löysin pussillisen pakasteherneitä,  jotka olin unohtanut sinne,  ja jotka oli jo aika käyttää pois.  Pussissa oli kokonainen  800 grammaa pakasteherneitä,   ja mietin mitä tehdä niistä. Ensiksi tein keiton,  josta tuli aivan ihanan pehmeän makuinen ,  ja jossa tuntui tuoreiden  herneiden maku, vaikka oli tehty pakasteherneistä.  En ole koskaan aikaisemmin tehnyt hernekeittoa tuoreista tai  pakastetuista  herneistä, mutta tästä tuli niin hyvää että varmaan teen toistekin. Mieleen tuli ranskalainen Creme Ninon,  mutta oma keittoni on kuitenkin erilainen.  

Jaelin pakastehernekeitto
  • 5 dl pakasteherneitä
  • 1 sipuli
  • 1 rkl öljyä
  • 8 dl kiehuvaa vettä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • kourallinen korianterin lehtiä
  • 2 tl yrttimaustetta
  • ½ tl chilipippurijauhetta
  • ripaus mustapippuria
  • 50 gr fetajuustoa
  • suolaa maun mukaan
  • ½ tl sitruunankuoriraastetta
Pilko sipuli sekä valkosipuli. Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa, ja kuullota sipulia keskilämmöllä, kunnes se alkaa hieman ruskistua. Lisää murskattu valkosipuli, ja anna seoksen paistua 1 minuutin ajan.   Lisää sulaneet pakasteherneet , ja anna niiden paistua muutaman minuutin ajan. Lisää korianterin lehdet,  sekoita ja anna seoksen paistua vielä minuutin ajan.  Lisää   kiehunut vesi,  fetajuusto sekä mausteet,  ja kiehauta keittoa  kannen alla ,  matalalla lämmöllä ,  noin  8 minuutin ajan.  Kun keitto on hieman jäähtynyt,  soseuta keitto joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella,  tarkista maku,  ja lisää esim. suolaa tarvittaessa.  Lämmitä soseutettu keitto sopivan lämpimäksi.
Koska herneitä oli vielä paljon jäljellä, tein osasta hernepihviejä.  Kuva on aika huono, mutta nämä olivat parempia  kuin  miltä näyttävät tässä kuvassa.

Proteiinipitoiset hernepihvit 
  • 4 dl pakasteherneitä
  • 1 kananmuna
  • 3 rkl herneproteiinijauhetta (voi jättää pois..)
  • kourallinen korianterin lehtiä (voi korvata persiljalla jos ei tykkää korianterista)
  • 3 rkl kikhernejauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl paprikaa
  • ½ tl jeeraa
  • ½ tl  currymaustetta
  • öljyä paistamiseen
Laita kaikki pihviainekset monitoimikoneeseen,  ja jauha massaksi.  Anna pihvimassan levähtää  jääkaapissa ennen paistamista  vähintään puolen tunnin ajan.

Muovaa öljytyin käsin pyöreitä pihvejä massasta.   Paista  pihvejä keskilämmöllä  , 3-4 minuuttia per puoli, kunnes pihvien pinta on  saanut kunnolla väriä ja rapeutta. Pihvit voi kypsentää myös uunissa. 

Herneet eivät loppuneet tähän,  ja niitä riitti vielä hernehummukseen

torstai 29. lokakuuta 2020

Bataattijuustokakku ja blogi 12 vuotta

Taas on se aika kun tämä blogi täyttää vuosia,  ja tällä kertaa 12 vuotta. Tuntuu tosi pitkältä ajalta:)   12. blogisynttärin kunniaksi leivoin herkullisen bataattijuustokakun,  jossa on  juuri tämän ajan makuja, eli amerikkalaisen kurpitsapiirakan makuja,  vaikka onkin tehty bataatista eikä kurpitsasta. Kakun täyte on tosi helppotekoinen , sillä käytin siinä kondensoitua maitoa,  ja täyte valmistui helposti  sauvasekoittimella.

Bataattijuustokakku (20 cm irtopohjavuoka)
Pohja:
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • ½ dl kaurahiutaleita
  • 1.5 dl manteiljauhoa
  • 3 rkl riisijauhoa
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl öljyä
  • 1 rkl siirappia (käytin taatelisiirappia)
  • 1 rkl vettä 
  • öljyä +kookoshiutaleita vuokaan
Täyte
  • 400 gr keitettyä  tai uunipaahdettua bataattia
  • 1 purkki kondensoitua maitoa
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl sokeria
  • 5 rkl Maizenaa
  • muutama tippa vaniljauutetta (ei tarvitse jos käyttää vaniljarahkaa)
  • 3.5 dl  rahkaa (parhaiten tähän kävisi joko Valion, Arlan tai Rainbown vaniljarahkat)
  • 2 tl piparimaustetta
  • muutama ripaus muskottipähkinää
Pohjaa varten jauha monitoimikoneessa kookoshiutaleet, kaurahiutaleet, riisijauho ja mantelijauho. Sekoita  kuiviin aineksiin  öljy, siirappi ja vesi, niin että taikinasta muotoutuu pallo.  Muotoile taikina litteäksi levyksi,  ja laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Tässä voi tietenkin käyttää mitä tahansa pohjaa, Olisin halunnut laittaa tähän piparisen pohjan Annas Pepparkakor-pipareilla, mutta koronan vuoksi IKEAt ovat olleet kiinni syyskuusta, eikä niitä täällä saa mistään muualta.

Ota taikina  jääkaapista,  aseta se  leivinpaperille johon on ripoteltu hieman  riisijauhoa,  ja aseta toinen  leivinpaperi päälle.  Kauli taikinaa leivinpaperin välissä ohuehkoksi taikinaksi,  ja  asettele se varovasti  irtopohjavuokaan,  jonka pinnat on öljytty. Levittelin myös hieman kookoshiutaleita  vuoan alaosaan.

Jos bataatti on keitetty,  anna bataatin ensin kuivua lävikössä.   Jos bataatti on uunipaahdettu, tätä ei tarvitse tehdä. Laita kaikki täytteen ainekset joko tehosekoittimen kannuun,  tai käytä sauvasekoitinta.  Jauha täyteseos sileäksi ja mahdollisimman tasaiseksi.   Maista täytettä ennen vuokaan kaatamista,   ja lisää mausteita jos siltä tuntuu- Kun piparimausteeseen lisätään  muskottipähkinää,  muistuttaa maku  amerikkalaista  kurpitsakakkumaustetta,  josta itse pidän paljonkin. 

Kaada täyte vuokaan,  ja paista kakkua  160 asteen lämmössä,  noin tunnin verran , kunnes kakun pinta näyttää hyytyneeltä.  Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä vähintään tunnin ajan,  ja jäähdytä kakkua sen jälkeen jääkaapissa ainakin yön yli.  Kun kakku on kunnolla jähmettynyt, poista kakku  vuoasta. Lisäsin pinnalle hieman sulaa  valkosuklaata.
Hyvää oli:)
Eksä tykkäsi kakusta tosi paljon:)

torstai 22. lokakuuta 2020

Erilaiset gluteenittomat nuudelit

 Keväällä ,  juutalaisen pääsiäisen aikana,  kaikki viljatuotteet  ovat pannassa, ja silloin on helppo löytää gluteenittomia  ruokia.  Gluteenittomat lokshen-munanuudelit ovat peräisin askenasijuutalaisesta keittiöstä,  ja monessa kodissa niitä lisätään  kanaliemeen juuri pääsiäisen aikaan. Oikeastaanhan ne eivät ole nuudeleita, mutta näyttävät sellaisilta.  En ole itse  koskaan syönyt näitä nuudeleita missään,  ja  ohjeita ei ollut erityisen helppoa löytää, mutta parin kokeilun jälkeen sain lopputulokseksi hyvät nuudelit.  Nuudeleita tarkoittava lokshen-sana tulee jiddishin kielestä

Lokshen munanuudelit (2 -3 annosta)
  • 2 kananmunaa
  • 2  rkl perunajauhoa
  • 3 rkl vettä
  • 1,5  rkl öljyä
  • ripaus suolaa
Kaikista helpointa on laittaa kaikki ainekset  tehosekoittimeen, (tai sekoittaa sauvasekoittimella) niin että ainekset sekoittuvat tasaiseksi . 
Tarkoitus on tehdä ohuita lettuja  , ja koska taikinassa on öljy valmiina,  paistinpannuun ei tarvitse lisätä öljyä. Tästä taikinasta tulee 4-5 lettua,  pannun koosta  riippuen.  Käytin samanaikaisesti 2 paistinpannua,  jotta  letut valmistuisivat nopeammin.  Paistinpannun annetaan lämmetä keskilämmölle,  ja  taikinaa kaadetaan ohuesti pannulle,  ja samalla kallistetaan hieman pannua jotta taikina leviäisi kunnolla.  Taikinan annetaan jähmettyä muutaman minuutin ajan,  kunnes letun reunat alkavat käpristyä. Lettua ei tarvitse kääntää, vaan se asetellaan varovasti lautaselle. Letut kasataan päällekkäin. Taikinaa kannattaa paistelun välissä sekoitella , sillä perunajauho painuu helposti astian pohjalle.

Kun kaikki letut ovat valmiita, ne käännetään rullalle,  ja niistä leikataan  ohuita suikaleita. Parhaiten se sujuu saksilla leikaten , tai sitten veitsellä.
Tällä videolla näkyy hyvin miten  näitä "nuudeleita" valmistetaan (aloita kohdasta 0.37 min.) ,  mutta siinä pannu öljytään ennen paistamista. Minulla letut onnistuivat parhaiten kun lisäsin öljyn taikinaan,   ja kypsensin niitä  pannulla ilman öljyä.
Parhaimmillaan nämä ovat siis liemikeitoissa.  Kaikkia nuudeleita tosin ei ole tarkoitus panna keittoon yhdellä kerralla kuten itse tein;D  Nuudelit  asetellaan keittokulhon pohjalle, ja päälle kaadetaan lientä. 
Kokeilin  näitä myös tomaattikastikkeen kanssa.  Ihan ok, mutta keitossa näiden "nuudeleiden" herkullisuus tulee parhaiten esille.