Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2022

Herkullista maa-artisokkaa

Pitkästä aikaa tein maa-artisokkaa, ja tein siitä jotain mistä tuli tosi hyvää.   Harvemmin tosiaankin tulee käytettyä tätä juuresta,  vaikka siitä saa tehtyä herkullisia ruokia. Pidättekö maa-artisokasta?

Herkullista maa-artisokkaa
  • 2-3 maa-artisokkaa, kuorittuna
  • 1 tl paprikaa
  • ripaus savupaprikaa
  • 1 rkl oliiviöljyä 
  • 1 tl hunajaa
  • 2 tl soijakastiketta
  •  muutta teelusikallinen sitruunamehua
Maa-artisokat pestään ja kuoritaan.  Niitä keitetään  kunnes ne alkavat hieman pehmentyä, mutta ei liikaa, noin  12-15  minuutin ajan.  Kokeilin välillä tikulla oliko sopiva koostumus.  Tämän jälkeen huuhtelin maa-artisokat kylmällä vedellä,   ja laitoin ne  siivilään  , jotta ne hiukan kuivuisivat.

Jäähtyneet maa-artisokat leikkasin vajaan sentin kokoisiksi pyörylöiksi.  Pannulla  lämmitetään  oliiviöljy.  ja maa-artisokkaa paistetaan kunnes  alapinta on saanut hieman väriä. Lisätään hunajaa, mausteet sekä  soijakastike,  ja  maa-artisokkaa käännellään varovasti ,  kunnes toinenkin puoli on saanut väriä pintaan.  Lopuksi päälle lisätään muutama teelusikallinen  sitruunamehua. Tämä toimii hyvin vaikka lisukkeena.
Hyvää:)
Maa-artisokkaa supermarketissa.

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Herkkukolmiot vihreällä täytteellä

Tulevana torstaina täällä vietetään  taas Purim-juhlaa,  johon kuuluvat kolmionmuotoiset, täytetyt pikkuleivät.  Useimmiten ne ovat makeita,  ja suosituin täyte on unikonsiementäyte, mutta viime vuosina olen tehnyt näitä hamantaschen-pikkuleipiä  suolaisina, yrittäen joka vuosi keksiä jonkinlaisen uuden version niistä.  Esim,  2 vuotta sitten tein tällaiset suolaiset kolmiot.

Tällä kertaa  taikinana oli  Valion ohjeella tehty rahkavoitaikina. Erona tuohon taikinaan  ja omaan taikinaani oli käyttämäni  valkoinen pehmeä juusto, jossa oli 5 % rasvaa, eli enemmän kuin  Valion ohjeen maitorahkassa.  Rahkavoitaikina on ihan mahtava taikina  niin moneen , ja helppotekoinenkin. Taittelin taikinan muutamaan kertaan  jotta siihen tulisi lehtevyyttä,   valmistin valmiiksi täytteen, taittelin kolmiot ja pakastin ne jo tammikuussa,  mutta paistoin nämä vasta viime viikolla, ennenkuin  eksäni matkusti Kolumbiaan ja muihin  maihin,  ja  suurin osa hupenikin aika nopeasti. Täytteessä käytin  villiyrttejä,  mutta  ne voi korvata vaikka pinaatilla.  Suosittelen kuitenkin käyttämään villiyrttejä sitten kun on niiden aika Suomessa.

Herkkukolmiot vihreällä täytteellä
  • rahkavoitaikinaa  (Valion ohjeella tein)
  • 1 kananmuna 
  • ½ dl  seesaminsiemeniä  + parmesaanimuruja 
  • 200 gr tuoretta pinaattia (tai pakastepinaattia tai villiyrttejä kun niiden aika)
  • 1 sipuli
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • ½ tl paprikaa
  • ripaus mustapippuria
  • ripaus  suolaa
  • 60 gr fetajuustoa , muruina
Täyte kannattaa  valmistaa päivää ennen leipomista, jotta se ehtii kunnolla jäähtyä ja jähmettyä. Käsittelyn jälkeen (osan huuhtelin, osan laitoin hetkeksi kiehuvaan veteen,)  puristin villiyrteistä pois nesteet, ja silppusin ne pieneksi silpuksi.  Tuoretta pinaattia käytettäessä   ne silputaan , ja pakastepinaattia käytettäessä  ne sulatetaan. Öljy lämmitetään keskilämmöllä pannussa, ja silpuksi leikattua sipulia kuullotetaan pannulla , kunnes se alkaa saada hieman väriä.  Silloin lisätään villiyrtit/pinaatti ym.  ja  paistetaan sekoitusta aina välillä sekoittaen, kunnes villiyrtit  tai pinaatit pehmenneet.  Tässä vaiheessa lisäsin mausteet (suolan vasta  lopussa)   sekä fetajuustomurut. Fetajuustomurujen annetaan sulaa muiden ainesten joukoon.  Kun seos on valmis,  sitä maistellaan, ja lisätään suolaa tarpeen mukaan. 
Taikina kaulitaan ohuehkoksi, noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ,ja siitä otetaan muotilla  tai lasin avulla ympyröitä.   Ympyröiden  reunat  valellaan kevyesti vedellä,  täytettä levitetään keskelle, ja  ympyrä taitetaan  kolmioksi kuvan avulla. Itse teen kuten tässä kuvassa, mutta  taittelutapoja  on muitakin.  Täytteeseen lisäsin kananmunaa sen jäähdyttyä.
Valmiit kolmiot valellaan kananmuna-vesiseoksella. Kolmiot voi myös pakastaa täyttämisen ja taittelun jälkeen.   Ripottelin päälle  vielä seesamiemen-parmesaanimurusekoitusta.
Paistoin kolmiot 200 C asteessa, noin 15 minuutin ajan,  tai kunnes kolmiot olivat saaneet kunnolla väriä.
Ovat kyllä niin herkkua:) Aiemmin olen tehnyt näitä makeina versioina mm. näin,  ja näin ja näin.

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Intialainen kasvisherkku

Sain äskettäin inspiraation  eräästä tv-ohjelmasta,   jossa   kilpailijan tekemä  intialainen ragda-ruoka sai  niin paljon kehuja, että oli pakko selvittää mistä oli kyse.   

Kuva täältä
Kyse on  aivan uudenlaisesta  ruoka-reality-ohjelmasta,  joka alkoi täällä joitakin viikkoja sitten.  2 jaksoa per viikko , ja ensimmäisessä  jaksossa  4  ravintolaa yrittää päästä jatkoon, eli avaamaan  ravintolan viikon ajaksi. 4 tuomaria maistelevat ruokia neljässä  studioon rakennetussa ravintolassa , joista yksi siis pääsee jatkoon, eli avaamaan oikean ravintola.  Inspiraation ragda-ruokaan sain kuvan  Rinatilta, joka  voitti oman osakilpailunsa,  ja pääsi kokeilemaan millaista on olla  keittiömestari oikeassa ravintolassa viikon ajan.  Rinatilla ei ollut  minkäänlaista  ravintolakokemusta ennen ohjelmaa; mutta hän on pitänyt  intialaisen ruuan kursseja. Rinatin kehutun ragda-annoksen ohjetta ei löytynyt mistään, mutta löysin netistä  ohjeen, joka ainakin kuulostaa samantapaiselta, tosin Rinat oli tehnyt annoksesta omanlaisensa, mutta siihen en siis löytänyt ohjetta.
Studio-ravintoloissa  kilpailijat saavat itse suunnitella ravintolan,  ravintolan oven , logon ym. ,Ohjelman 4 tuomarilla on  välillä vaikeaa valita  yksi jatkoon pääsevä ravintola,  etenkin jos samalla viikolla on monta hyvää ravintolaa , sillä hyvä ruoka ei ole ainoa kriteeri..  Heti valinnan jälkeen tv-yleisö voi tehdä pöytävarauksen jakson voittajan ravintolaan, joka on  äskettäin avatun hotellin ravintolatiloissa. Joka viikko sama tila muutetaan uudeksi ravintolaksi,  voittajan valitseman teeman mukaan.  Pöytävaraukset viikoksi täyttyvät lähes heti.  Kilpailija saa  pisteet ravintolan asiakkailta,  ravintolakriitikolta,  hotellin 2 omistajalta (lopullisen voittajan ravintola avataan oikeasti hotellin tiloihin) sekä tuomareilta.  Tähänastisista   kilpailijoista Rinat, joka avasi intialaisen ravintolan viikoksi, sai korkeimmat pisteet ja pääsi loppukilpailuun.

Intialainen  ragda curry
  • 3.5 dl valmiiksi keitettyjä kikherneitä
  • 2 perunaa
  • 1 vihreä chili
  • 3 valkosipulin kynttä
  • noin sentin pala inkivääriä
  • ripaus sokeria
  • ½ tl suolaa
  • 7 dl vettä  (osan vedestä korvasin kikhernesäilykepurkin  nesteellä)
  • 1 sipuli, pilkottuna
  • 3 tomaattia , kaltattuna ja pieneksi pilkottuna
  • 2 tl Garam Masala-maustesekoitusta
  • ½ tl jeeraa
  • ½ tl  kurkumaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • 1 tl korianterin siemenjauhetta (jauhoin itse korianterin siemenet jauheeksi)
  • 1 tl curryjauhetta
  • muutama korianterin lehti varsineen (voi jättää pois)
  • 2 tl sitruunamehua
  • päälle  1 tomaatti pilkottuna,  ½ punasipuli ja korianterin lehtiä
Tämä on mukaeltu versio  tästä ohjeesta.  Katselin aika monta ohjetta, ja kaikki erosivat toisistaan jollain tavoin.  Mausteet ovat tärkeässä osassa  intialaisessa keittiössä, mutta siinä jouduin hieman  improvisoimaan.  Monessa ohjeessa käytetään myös  Amchur-jauhetta, eli vihreistä mangoista kuivattua jauhetta, jota minulla oli kotona, mutta sen voi hyvin korvata  sitruunamehulla.  Monessa intialaisessa ohjeessa käytettiin valkoisia herneitä, mutta minulla oli kikherneitä, kuten oli Rinatin ohjeessa.  Lähes kaikissa ohjeissa päälle ripoteltiin kikhernejauhosta tehtyä  seviä,  jota saa täälläkin hyvin, mutta  minulla ei sitä ollut,  ja lisäsin päälle  pilkottua tomaattia, punasipulia  ja  korianterin lehtiä. sekä muutamia kastikkeita (ohjeet alempana)

Aloita lisäämällä   kikherneet  ,  perunat  ja veden kattilaan,  Purkkikikherneet ovat pehmeitä , mutta niistä on tarkoitus tulla vieläkin pehmeämpiä.  Perunat laitoin kokonaisena, mutta  parempi olisi ollut laittaa ne paloiteltuna. Keitin  kikherneitä ja  perunoita kunnes  molemmat olivat täysin pehmenneet.

Kikherneiden   ja perunoiden kiehuessa  pannulle lisätään öljy sekä chili-ja curryjauhe,  ja sipulia paistetaan keskilämmöllä kunnes  se on läpikuultavaa.  Jauhoin  inkivääristä,  vihreästä chilistä ja  valkosipulista karkeaa tahnaa, jota lisäsin sipulin joukkoon.  Paista seosta muutaman minuutin ajan  , sekoitellen.

Tämän jälkeen lisätään  loput mausteeet  , sekä tilkka vettä.  Suolan lisäsin vasta kun ruoka oli valmista,  sillä käytän suolaa maltillisesti. Paista seosta muutaman  minuutin ajan, jälleen sekoitellen.  (ihana tuoksu!)

Lisää kaltatut tomaatit.  Anna seoksen kiehua miedolla lämmöllä kunnes tomaatit täysin pehmeitä ja hajonneet. 

Lisää  tämän jälkeen kikherne-perunaseos,  sekä keitinnestettä.  Peitä pannu kannella,  laske lämpö minimiin ja anna seoksen kypsyä kannen alla   noin 20 minuutin ajan , tai kunnes iso osa nesteistä  haihtunut pois ja kastike paksuuntunut. Maista ja lisää suolaa maun mukaan.
Alkuperäisessä ohjeessa  ragdaa varten tehtiin 3 kastiketta.  ja tein kaikki 3, nekin mukaellen koska ei ollut kaikkia aineksia. Rinatin annoksessa oli myös 2  kastiketta, ja hänen annoksensa päälle ripoteltiin jugurttia  sekä tomaattia , punasipulia ja  korianteria.  Kastikkeet  lisäävät makua , ja kaikki ainekset yhdessä luovat hienon makupaletin, mutta helpommalla pääsee käyttämällä  valmista intialaista kastiketta ja jugurttia.

Vihreä chutney (hyvin mukaeltu versio..)
  • kourallinen  korianterin lehtiä 
  • muutama mintun lehti
  • pieni pala inkivääriä
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 vihreä chili
  • ripaus sokeria
  • 1 tl sitruunamehua
  • ½ dl  vettä
  • ½ tl jeeraa
  • 1 tl suolaa
Kaikki ainekset jauhetaan tahnaksi.

Punainen tahna
  • 5 kuivattua  chilipippuria
  • 5 valkosipulin kynttä
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl jeeraa
  • ½ dl vettä
Kaikki ainekset jauhetaan tahnaksi

Kolmas   tahna/kastike oli taateli-tamarindikastike, mutta minulla ei ollut tamarindia.   Jauhoin muutaman taatelin , sitruunamehua,  Garam Masala-mausteseosta, chilijauhetta ja vettä tahnaksi. Tästä tahnasta en niin välittänyt , mutta 2 muuta lisäsivät todellakin makua ragda curryyn. Koska niin pidin tästä , tein myöhemmin version jossa  vaihdoin  perunat bataattiin,  ja sekin oli tosi hyvää:)