tiistai 15. kesäkuuta 2010

Hunajaiset ja pikantit auringonkukansiemenet

Olen torstaina tulossa Suomeen,ja niinpä en ole viime päivinä pahemmin enään mitään laittanut keittiössä ,paitsi erilaisia siemeniä ja myös energiapatukoita kuivurissa. Energiapatukoita oli tarkoitus ottaa mukaan,mutta taitaa matkalaukku jo olla niin täynnä,etteivät mahdu mukaan.Mutta näitä ihania hunajaisia siemeniä sen sijaan otan mukaani ison pussillisen,ovat niin hyviä!

Hunajaiset pikantit auringonkukansiemenet
  • liotettuja auringonkukansiemeniä
  • hunajaa
  • chilihiutaleita
  • ruususuolaa
En ottanut määriä ylös mutta siemeniä  taisi olla 300 grammaa,joihin lisäsin sen verran hunajaa,että sekoittaessa se tarttui hyvin siemeniin.Lisäsin myös chilihiutaleita sekä hyppysellisen ruususuolaa.Näitä sai kuivatella aika lailla kauemmin kuin aiemmin tekemiäni siemeniä,hunajan vuoksi,mutta lopputulos on ihana.Siemenet kuivuivat isoiksi klönteiksi,joita  kuivaamisen jälkeen hajoittelin haarukalla. 

En tiedä miten pääsen kokkailemaan Suomessa,mutta toivottavasti sielläkin saan postailtua.

14 kommenttia:

  1. Hyvaa matkaa Suomeen Yaelian!

    Mina tassa viela yritan jaksaa viimeisia tyopaivia ennen reissua.

    VastaaPoista
  2. Tällaisia onkin pitänyt tehdä, mutta olen yleensä popsinut jo ennen kuivattelua. Chili on varmaan kiva lisä. Ja tervetuloa tänne arktiseen Suomeen!

    VastaaPoista
  3. Näitä tekee mieli kokeilla, vaikuttavat tosi herkullisilta.
    Tervetuloa Suomen suveen!

    VastaaPoista
  4. Turvallista matkaa, tervetuloa.

    VastaaPoista
  5. Näitähän voisin itsekin tehdä evääksi, kun olen menossa loppukuusta lappiin! Kiitos ideasta ja hyvää matkaa sekä ihania hetkiä täällä suomessa =)!

    VastaaPoista
  6. Tuula;kiitos,ja hyvää matkaa sinullekin kohtapuolin.

    Okriina:kiitos,ja nämä olivat superhyviä,joten kannattaa kokeilla.Chili antoi kivasti potkua siemenille.

    Omenaminttu;tosi herkullinen,terveellisempi "nami".
    Kiitos,Suomeen on ihana tulla tähän aikaan vuodesta!

    Unelma:kiitos paljon:-)

    Mia Lucia:matkaeväänä toimisivatkin tosi hyvin,ja hyvänä energialisänä.Hyvää Lapin matkaa ja kiitos toivotuksista:-)

    VastaaPoista
  7. Hyvaa matkaa!!
    Meilla viela kuukausi lahtoon. Toiv ei tule ongelmia, kun on liput Istanbulina kautta.

    VastaaPoista
  8. Hyvää Suomen matkaa, toivottavasti et palennu. Ja pistäpä nyt viestejä Suomestakin, ettei meille tule vieroitusoireita.

    VastaaPoista
  9. Anu;ai teillä on sitä kautta,toivon että pääsette perille...mulla on Unkarin kautta...Kiitos matkatoivotuksista!

    Allu:Kiitos,itse asiassa odotan innostuneena pääsyä viileämpään ilmastoon täältä kuumuudesta,huh! Yritän kyllä kirjoitella jos vaan voin...

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. tervetuloa Suomeen! Tuoppa aurinko ja lämpö tullessasi!

    VastaaPoista
  12. Merituuli:kiitos! Täällä olen ja yritin tosiaankin tuoda aurinkoa mukanani,ja se tuossa jo taitaa pilkistääkin;-)

    VastaaPoista
  13. That looks like a great snack Yaelin! :) can you use regular salt instead of rose salt? I don't think we can get that here :)

    VastaaPoista
  14. I am sure you can use any kind of salt with this, I just happen to use rose salt which I like a lot

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...