torstai 18. joulukuuta 2014

Joulutortut pienellä twistillä ja kierros torilla ja sen läheisyydessä

Tein taas joulutorttuja;tällä kertaa kukan muotoisina ,ja nämä menivät tuliaisina taas jonnekin;D Lupasin laittaa näistä blogiin;vaikka kyseessä ovatkin  ihan vain joulutortut,niin muualla asuvana joudun itse tekemään täytteen ja tein nyt taikinankin itse.  En halunnut käyttää margariinipohjaisia valmistaikinoita ja huomasin jo aiemmin,että rahkavoitaikina sopii ihanasti kaikenlaisiin torttuihin;sekä suolaisiin että makeisiin.Tein taikinan Valion ohjeella,mutta täällä käyttämäni rahka ei ollut rasvatonta kuten Valion rahka,vaan siinä oli 3% rasvaa. Tein taikinan myös pienellä twistillä eli kun taikinaan tulee 250 grammaa voita niin laitoin itse taikinaan vain 220 grammaa voita. Loput käytin kaulitsemiseen,eli jokaiselle taittokerralle (yhteensä 3) sivelin taikinan pinnalle ohuen kerroksen pehmeää voita(10 gr per taittokerta). Minusta lopputuloksesta tuli vieläkin parempi näin tehtynä;sillä tein taikinan ensin tavalliseen malliin ja sen jälkeen niin että voita tuli myös kerroksiin,ja oli kyllä makueroa;vaikka voin määrä pysyi ihan samana.Nämä kuulemma olivat niin hyviä ettei näiden syömistä voinut lopettaa......
Luumutäytteessäkin on twisti,sillä siihen tuli taas jouluisesti maustetussa teessä (jossa myös appelsiinin kuoria) marinoituja luumuja.Ne on tehty tämän ohjeen mukaan,paitsi että sosetta varten lisäsin jo marinointiliemeen ruokosokeria,sillä ilman sitä luumut jäävät hyvin miedosti makeiksi.Nyt kun torttuhillosta alkaa kuulemma olla pulaa niin helposti saa luumuista itsekin tehtyä hieman tavanomaisesta poikkeavan luumuhillon.Lisämaku luumutäytteessä tekee tortuista todella hyviä:)
Täälläpäin sen sijaan näkee munkkeja vähän joka paikassa Hannuka-juhlan aikana.Veljeni,joka oli täällä ja palasi aamuyöllä Helsinkiin;ehti vielä eilen tehdä kanssani kierroksen torilla ja sen läheisyydessä. Nämä Lechamim-leipomon (jonka newyorkilainen versio on Breads-bakery Manhattanilla) munkit torilla olivat lähes perinteisen yksinkertaisia.
Tuossa näkyy se syntisen herkullinen suklaababkakin....
Torilla on aina mielenkiintoista kierrellä.-
Mansikoiden hinta on onneksi laskusuunnassa..
Johnny Crispy-voileipäpaikan terassilla kypsyivät chilit.Taitavat olla niitä tosi tulisia chilejä...
Johnny Crispyn voileivät ovat hyviä,mutta olimme täyttäneet vatsamme torilla hummuksella...
Johnny Crispystä hieman eteenpäin on Hakosem (Taikuri)´,josta kuulemma saa Tel Avivin parhaat falafelit,ja paljon muutakin. Lounasaikaan aina hurjat jonot,ja vaikka veljen teki kauheasti mieli syödä tuolla niin aikaa ei siihen enään ollut.
Hieman eteenpäin taas ja sieltä löytyivät Roladinin gurmeemunkit.
Näillä on hintaa mutta ihmiset jopa jonottavat näitä ostaakseen. Vihreä pistaasimunkki on kuulemma tosi hyvä.Onneksi en välitä munkeista....
Kantakahvilani viereisen kukkakaupan Billiellä oli tällä kertaa kunnon yrittitarha kaupassaan. Harmi ettei keittiössäni ole tuollaisille oikein tilaa...
Tuoretta zaataria
Ja passionhedelmäkäynnökset luovat ihanan vihreän portin Carpaccio Barin alueelle.

14 kommenttia:

  1. Onpa kauniita joulutorttuja! Pitäisi joskus kokeilla itsekin tehdä taikina alusta asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne;olen aina tehnyt niitä tavallisia mutta nyt kokeilin erilaisia ja niistä tuli tosi söpöjä:) Ja taikinan teko alusta asti on oikeastaan aika helppoa:)

      Poista
  2. Jättefina tårtor! Roligt att du delar med dig av bilder därifrån.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: Tack snällla du.Min väninna tyckte att de var vansinnigt goda;D Och trevligt att höra att du tyckte om att se bilder härifrån;jag tycker också om att se bilder från andra länder:)

      Poista
  3. Iso hatunnosto kaikille niille jotka jaksaa kaulia ja kääntää ikioman voitaikinan. Suomessa voi onneksi vähän oikaista mutkissa, kun täällä on myytävänä hyviä oikeasta voista tehtyjä taikinoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplaespresso;) täälläkin on markettien pakastealtaissa aika kattava valmistaikinavalikoima;mutta voitaikina on suhteettoman kallis enkä mielelläni osta margariinipohjaisia taikinoita joissa saattaa olla kaikenlaisia lisäaineita.Tuo rahkavoitaikina on myös suhteellisen helppotekoinen;etenkin jos sen tekee monitoimikoneella.

      Poista
  4. Taas kerran kadehdin torikuvia!
    Kaupan taikinasta ja hillosta tehdyistä tortuista en välitä yhtään, taikina on mautonta ja hillo teollisen makuista, mutta noita kyllä maistaisin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:torit ovat kyllä ihania täällä;rakastan niitä:)
      Kyllä vaan ihan alusta saakka tehdyt tortut taitavat olla parempia:) Harmi että olen niin kaukana etten voi noita sinulle tarjota;D

      Poista
  5. Kaikkea kaunista ja herkullista! Olisi kyllä kiva maistella noita leivonnaisiasi, en taida jaksaa alkaa itse tekemään taikinaa, kärsimätön kun olen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar:) Kaikkea kivaa tulikin taas nähtyä:) Tuo taikinan teko sujui aika helpostikin kun käytin yleiskonetta;taittamiseen meni sitten vähän aikaa.

      Poista
  6. Ihana tuo yrttitarha, ollapa edes pikkuruinen oma tarha täällä kotona, mutta valo ei talvella tahdo millään riittää...

    Nuo tortut ovat niin kauniita. Ihania luumukukkasia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta,tosi ihana onkin.Minä sitten sorruin ostamaan sellerin ,eli minulla kasvaa nyt keittiössä selleri:)
      Kiitos,oli kiva tehdä torttuja vähän eri tavalla,ja niistä tykättiin:)

      Poista
  7. Voi mikä herkkupostaus!
    Me yritetään tänä jouluna syödä 'normaalisti'. Ollaan ähkytty tarpeeksi monena jouluna, nyt yritetään nauttia mutta kohtuudella...
    Me saatiin just muutama sentti lunta mutta ei taida kauaa valkoisena pysyä, mittari näytää nollaa...

    VastaaPoista
  8. Kivan näköisiä kukkatorttuja! Noita voisi itsekin kokeilla joskus joulun jälkeen. Kuinka kääntelit tuon mallin? Muutamiin kommentteihin liittyen: mielestäni voitaikinan teko on niin helppoa, ettei sen tekoa kyllä kannata ollenkaan pelätä. Kaulitsemiseenkaan nyt ei montaa minuuttia mene ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...