tiistai 24. marraskuuta 2015

Pikkujoulut Kokomo Tikibarissa

Helsingin vierailun kohokohtani oli 40plus-blogiryhmän  pikkujouluilta Kokomo Tikibar&Room-ravintolassa Helsingin Uudenmaankadulla. Minähän  olen 40plus-blogiryhmän kaukaisin bloggaaja ja odotin innolla tapaavani blogeista tuttuja kasvoja ihan livenäkin. Jo ravintolan ulkopuolella tapasin muutaman ja heti tunnistimme toisemme:)
 Kokomo Tikibar on erikoistunut Havaijilta alkaneeseen ja myöhemmin Yhdysvalloista ja Aasiasta vaikutteita saaneeseen Tiki-kulttuurin ruokaan,ja itse ravintola on hyvin monipuolinen sillä se toimii sekä ruokaravintolana,cocktailbaarina,yökerhona sekä yksityistilaisuuksia järjestävänä paikkana. Kokomo Tikibar tarjosi meille ihanan tilan ravintolan salista,joka viikonloppuisin muuttuu yökerhoksi. Ravintolan keittiömestari Juhani Hietala sekä ravintolapäällikkö  Sari Hämäläinen kävivät kertomassa meille ravintolan historiasta,toiminnasta sekä ruuasta. 
Näyttävät drinkit  kuuluvat Tiki-ravintoloihin ja Kokomo Tikibarin rommipohjaiset (ja  myös alkoholittomat) drinkit herättivät kaikissa suurta ihastusta,eikä ihme sillä ne olivat todella hyviä ja upean näköisiä.Minä ihastuin vasemmassa ylänurkassa näkyvään Bazilian -drinkkiin,jossa oli ainakin rommia,omenaa ja basilikaa;aivan ihanaa! Salissa soi tunnelmaan sopivaa polynesialaista musiikkia ja välillä tunnistin siellä myös minulle niin rakkaita eteläamerikkalaisia sointuja.
Ja se ruoka: makuja löytyi listalta idästä länteen ja ruuat olivat sekä värikkäitä että herkullisia.Tässä alkuruokasettini: siitä löytyi grillattua vuohenjuustoa cashewpähkinöillä,ananasmojitosalsalla,yrttisalaatilla sekä passionhedelmähillolla, kasvis-samosa,sekä herkullinen slider.
Pääruoaksi valitsin Ginger Salmonin ,jossa oli lohen lisäksi paksoita,wokattuja kasviksia, paahdettua bataattia sekä jumalaisen hyvää tamarindikastiketta.Tuo kastike oli niin hyvää että olisin halunnut nuolla lautasen tyhjäksi ja mistäköhän löytäisi sille ohjeen......
Jälkiruoaksi otin Kokomo Tikibarin Kii Lime-piirakan eli havaijilaisen kookos-limepiirakan,jossa olisi voinut olla hitusen enemmän limen makua mutta oli muuten hyvää ja niin kauniisti aseteltu lautaselle.
Vastapäisen syöjän kaunis creme brulee.
Meillä  oli niin mukavaa ja juttua riitti,mahtavaa oli olla mukana:) Hih,melkein kannatti lentää sieltä kaukaa ihan tämänkin illan vuoksi;D
Kiitokset illasta menevät Kokomo Tikibarin lisäksi  40plus-blogiportaalia luotsaavalle Helille sekä yhteistyökumppaneille.

18 kommenttia:

  1. Näyttää oikein mukavalta illalta :)

    VastaaPoista
  2. Meillä oli niin mukavaa ja ruoka ja drinkit olivat suoraan paratiisista <3 Ja me treffattiin ensimmäisen kerran. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:Oli tosiaankin ihana ilta ja ruuat ja tunnelma,kaikki:) Ja oli ihanaa treffata sut pari kertaa:)

      Poista
  3. Oli kyllä mahtavaa tavata ja tosiaan, heti tunnistin sinut <3
    Ihanaa viikkoa Jael.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:eikös olekin jännää miten tuntuu tutulta vaikka on aiemmin "tavannut" vain virtuaalisesti. Kiitos,samoin sinulle ihanaa viikkoa Outi:)

      Poista
  4. Voi kun kiva postaus ja tulee niin mieleen parin viikon takainen...Kiva että pääsimme tutustumaan sinuun, olet kyllä nii ihana kuin kuvittelinkin!
    Voi kun pääsisin lomalle sinne Israeliin, ehkäpä ensi vuoden puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:kiitos,ja oli niin kivat pikkujoulut,kiitos kaikesta:) Ja oli ihanaa tutustua sinuunkin,ihana olet itsekin:) Voin kuvitella että nyt kun Andalusian Auringossa postaa matkajuttujaan täältä niin tekee mieli tulla;D

      Poista
  5. Kiva ilta varmasti, drinksut näyttävät hyviltä, ruoka kans! Huomasitko olisko ollut vegaaneille tarjontaa? Suomessa ollaan aika edellä näissä asioissa verrattuna täkäläisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -K-:: Oli tosi kiva ilta ja mahtavat drinksut ja ruoka:) Ruokalistalla näytti ainakin olevan viikon kasvisruoka,joka on vegaaninen. Aika jännää ettei Espanjassa veganismi ole päässyt niin pitkälle;esim. täällä' Tel Avivissa lähes joka paikassa on vegaaniruokia ja on vegaanileipomoita,vegaanijätskipaikkoja,jne jne.

      Poista
  6. Kuulostaa ja näyttää ihan tajuttoman hyvältä! Tykkään kokeilla erilaisia eksoottisia ruokia, joten pitänee vierailla tässä raflassa sitten kun oon taas Suomessa :D Osaatko sanoa mitään paikan hintatasosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda:ruuat ja juomat tuolla olivat aivan mahtavia,samoin tunnelma ja henkilökunta:) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitten kun olet taas Suomessa. Ruokalistan mukaan aika normi hintataso näkyy olevan tuolla.

      Poista
  7. Drinkkejä muistelen edelleen haikein mielin - ja sitä seuraa... <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Sana;: ne drinksut siellä:) Ja seurakin mitä parasta!

      Poista
  8. Ihanan naköisia ja kuuloisia ruokia, voi nam. Oli taatusti kivaa tavata muita bloggareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:kaikki oli 10+ ,paikka,ruuat,juomat ja ihmiset:)

      Poista
  9. Voi miten ihanalta tämä ilta on näyttänyt kaikkien 40+plus bloggaajien jutuissa. Harmi kun en ehtinyt tulla mukaan ja tavata sinuakin livenä. Ensi kerralla sitten... mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo,todellakin harmi ettet päässyt mukaan mutta toivottavasti vielä tavataan 40+-ryhmän merkeissä,sillä tosi kivaa porukkaa oli koossa:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...