lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kuulemma tosi herkullinen tomaattikastike

Tomaattikastikkeet ovat seikkailleet blogeissa ja sosiaalisessa mediassa parin viimeisen vuoden aikana ,ja tässä olisi teille vielä yksi sellainen.Kyseessä on Marcella Hazanin kuuluisa tomaattikastike,johon olen usein törmännyt netissä. Marcella Hazan oli Italiassa syntynyt mutta Yhdysvalloissa asuva keittokirjailija,jota pidettiin yhtenä tärkeimpänä italialaisen ruuan asiantuntijana Yhdysvalloissa. Hazanin tomaattikastike on helppotekoinen,ja minua kiinnosti siinä se että öljyn sijaan kastikkeeseen tulee voita.Uteliaana oli ihan pakko kokeilla tätä kastiketta. 
Marcella Hazanin poika Giuliano Hazan on myös keittokirjailija,ja hänen "Klassinen Pasta"-keittokirjansa on ollut kirjahyllyssäni (sekä Suomessa että täällä)jo 90-luvusta lähtien. Ihanan visuaalinen kirja on ehkä paras pastakirja mihin olen ikinä törmännyt . Kirja löytyy nykyään vain antikvaareista tai kirpputoreilta,mutta jos tähän kirjaan törmää niin se kannattaa ostaa. Marcellan tomaattikastikeohje löytyy myös Giulianon kirjasta,mutta määrät ovat suuremmat kirjan ohjeessa.Ohjeessa käytetään kokonaisia purkitettuja tomaatteja ,mutta minulla oli Muttin tomaattimurskaa,mutten usko sen paljon vaikuttavan lopulliseen makuun.Kastike on superhelppotekoinen ja aineksia siihen tulee vain muutama.

Voinen tomaattikastike Marcella Hazanin tapaan
  • purkillinen kokonaisia kuorittuja tomaatteja (tai tomaattimurskaa)
  • 5 rkl voita
  • 1 sipuli
  • suolaa
  • 2 rkl raastettua parmesaanijuustoa
Kuori ja puolita sipuli. Laita tomaattipurkin sisältö nesteineen kattilaan. Lisää voi ja puolitettu sipuli.Kiehauta keskilämmöllä kunnes kastike alkaa kuplia,jonka jälkeen kastiketta keitetään hiljalleen ,ilman kantta ,noin 45 minuuttia. Maista ja lisää suola. Poista sipulit kastikkeesta (ne voi syödä erikseen ,ovat maukkaita).

Keitä pasta(minulla oli kaapissa vain kuvassa näkyvää Fiori-pastaa..) Valuta pasta ja sekoita kuuman kastikkeen kanssa.Raasta päälle parmesanjuustoa ja nauti.

Entä mitä pidin kastikkeesta? Kun maistoin sitä ilman pastaa tuntui se hieman rasvaiselta (koska olen viime aikoina tottunut vähärasvaiseen...).Kun sen sekoitti pastaan ymmärsin miksi kastike on niin suosittu;se oli ihanan samettimainen,
Sain Instagramin kautta kutsun Tel Avivin keskustassa sijaitsevaan Daskalides-suklaakauppaan. Kauppa halusi tarjota lasillisen sekä suklaata viime torstain Valkoisen Yön johdosta. Daskalides on kreikkalaisen perheen Belgiassa jo vuodesta 1931 toiminut suklaayritys.Kaupan omistaja belgialainen Laurent oli vähän möhlinyt,sillä kutsussa luki että tapahtuma on klo 19 lähtien kun sen pitikin olla klo 20 lähtien.No ,sain muutaman praliinin ja mukavan juttutuokion Laurentin kanssa,ja kaupassa oli niin paljon katseltavaa!
Kaupan valikoima oli huikean suuri.
Suklaata ja suklaata..

16 kommenttia:

  1. Minäkin mietin, että jos noin paljon tulee voita, niin miten se vaikuttaa makuun, mutta kirjoittamasi perusteella tätähän on ehdottomasti kokeiltava =). Ihanan helppo ohjekin vielä kaupan päälle.

    Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Birgitta, sitä voita voisi laittaa vähemmänkin. Ja vaikka kastike pastan ja juuston kanssa oli hyvää,niin olen tehnyt parempiakin kastikkeita..

    VastaaPoista
  3. Tuolla tyylillä miehenikin tekee pastakastikkeen. Oppi tavan asuessaan Italiassa. Ja on hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:jos tekisin uudelleen,niin laittaisin kyllä vähemmän voita..

      Poista
  4. Voita en ole laittanut koskaan tomaattikastikkeeseen, runsaasti oliiviöljyä kyllä! Nykyään haudutan kastiketta tosi vähän aikaa, enemmän tuorelinjalla mennään.. nopea käyttö pannulla & pastan kiehuessa kastike valmiiksi! Olisin ollut ihan omassa elementissäni tuolla suklaakaupassa, rakastan eri makukonvehteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:en minäkään ole ennen laittanut tomaattikastikkeeseen voita,mutta ehkä lisään ensi kerralla pikkuisen voita kun teen taas oliiviöljyllä. En minäkään normaalisti hauduta kastiketta kauan,vain jonkun aikaa,ja useimmiten teen sen tuoreista tomaateista.Tuo suklaapuoti oli kyllä täynnä kiusauksia,mutta olen päässyt niin makeanhimosta eroon että jopa tumma konvehti oli vähän liian makea;D

      Poista
  5. Voi noita suklaita, hurjan houkuttelevia
    Minä olen joskus muutenkin laittanut voita tomaattikastikkeeseen, mutta lähinnä sipulisilpun kuullottamiseen (öljyn kanssa). Kyllä se jotenkin makua pyöristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna:oli kyllä hurjan houkuttelevia. Nyt kun katselen kuvia niin...huokaus;D
      Minun täytyykin lisätä ensi kerralla hieman voita kun kuullotan sipulia kastikkeeseen.

      Poista
  6. Mun pitäis opetella tuon tomaattimurskan käyttöä, jotenkin maistuu mielestäni aina niin teolliselta.
    Suklaat saivat kuolaamaan näppäimistölle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OUti:niinhän ne usein ovatkin,mutta Muttin ei kun siinä ei ole mitään ekstraa laitettu makua pilaamaan,joten suosittelen sitä. Arvaa kuolaanko minä nyt suklaakuvia katsellessa;D

      Poista
  7. Oooh I'm loving the sound of this tomato sauce Jaelin! It sounds heavenly good and I love the title of this post-"reportedly delicious tomato sauce" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine:to tell the truth,I have had better tomato sauces.But a little butter does add flavor to the sauce:)

      Poista
  8. Huomioni kiinnittyikin ensin pastaan - jännän näköistä ja minulle tuli merellisiä assosiaatioita. Mihin lie sitä tyypillisimmin käytetään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MbKarhu;mulla sattui olemaan kaapissa tuota värillistä fiori-eli kukkapastaa niin käytin sen pois,oikeastaan tässä pitäisi varmaan olla spagettia;D Kukkapasta oli pari kk sitten tarjouksessa niin tuli ostettua;D

      Poista
  9. Tomaattikastike on aina ollut yksiä lemppariruokia pastan kanssa. Jael aah mikä suklaameri! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:tomaattikastike,etenkin itse tehty,on aina hyvää:) Ja tuo suklaameri,huh!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...