keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Maissikakku joka vihdoinkin onnistui

Vuodet Venezuelassa jättivät jälkeensä erinäisiä ruokamuistoja,ja monet niistä liittyvät maissiin,joka on aina ollut tärkeä elintarvike latinalaisessa Amerikassa. Venezuelassa söin muutaman kerran Torta de Jojoto-maissikakkua,joka oli valmistettu  tuoreista maissinjyvistä,ja johon myös käytetään valkoista kovaa juustoa,raastettuna. Luulin postanneeni sellaisesta blogin alkuaikoina, mutta en sitten löytänytkään täältä blogista muuta kuin merkinnän kyseisestä kakusta, ja muistin tehneeni sitä ,mutta se ei päätynyt blogiin koska siitä tuli kakun sijaan pannukakku....Sen jälkeen kokeilin kerran tehdä Torta de Elotea (rakkaalla lapsella  on monta nimeä:maissin nimet vaihtelevat Etelä-Amerikassa,se voi olla elote,choclo,maiz,jojoto),mutta sekin läsähti pannukakuksi kakun sijaan. Torilla kauniit maissintähkät houkuttelivat vielä kerran leipomaan tuota kakkua, ja tällä kertaa siitä tulikin tosi herkullinen  kakku eikä pannukakku. Ajattelin viedä kakun kotikadun tutun naapurin tyttärelle,joka ei siedä gluteenia, ja tarkoitus olikin tehdä tästä gluteeniton kakku,mutta se ei oikein onnistunutkaan..
Kävin läpi lukemattomat espanjankieliset Torta de Elote-ohjeet,ja katselin muutaman videon,kuten tämän ,jossa isoäiti Oti leipoo maissikakkua .joka oli jauhoton : tosin vuokaan lisättiin jauhoa. Maissikakun ohjehan on todella helppotekoinen,sillä kaikki ainekset sekoitetaan tehosekoittimessa ja kaadetaaan leivontavuokaan. Lopulta löysin ohjeen joka vaikutti hyvältä,ja onneksi tein pikkuruisen koekakun(ilman jauhoa) ennen varsinaisen kakun leipomista,sillä pikku kakusta tuli ....vanukas.... Eli loppujen lopuksi jouduin lisäämään jauhoa taikinaan. Kakusta tulee tosi herkullinen:pinta  on kakkumainen ,ja sisus jonkinlainen vanukkaan ja kakun välimuoto. Kondensoidusta maidosta tulee ihana toffeemainen maku kakkuun. Vasta kakun valmistuttua  tajusin miksi kakustani ei kuitenkaan tullut ihan samanlaista kuin vaikka isoäiti Otin kakusta: syy on maississa! Käytin täkäläistä mehukasta ja tosi makeaa maissia ,kun taas Meksikossa kakkuun käytetään  paljon kuivempaa ja jauhoisempaa valkoista maissia. Näinollen kakkuun tulee muuta maissia käytettäessä lisätä jauhoa. Gluteenittomaan versioon voisi kuitenkin käyttää vaikka  mantelijauhoa.

Maissikakku maissista 
  • 350 gr maissinjyviä (joko tuoretta,tai purkki/pakastemaissia,tai tuoreen ja säilötyn maisin sekoitusta.
  • 1 purkki kondensoitua maitoa+1 rkl ruokosokeria
  • 4 kananmunaa
  • 2 rkl sulatettua voita + voita vuoan voitelemiseen
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 ½ tl vaniljauutetta
  • 1 tl kanelia
  • ripaus suolaa
  • 1 1/3 dl vehnäjauhoa + jauhoa vuokaan

Kaikki ainekset (maissinjyvien tulee olla kuivia) kaadetaan tehosekoittimen kulhoon (tai jauhetaan hyvällä sauvasekoittimella) ja seosta jauhetaan kunnes se on mahdollisimman tasaista. Leivinvuoan (käytin irtopohjavuokaa,jonka pohjan olin vuorannut leivinpaperilla) pohja ja reunat voidellaan,ja vuokaan ripotellaan jauhoa,pohjalle sekä sivuille. Taikinaseos kaadetaan vuokaan,ja kakkua paistetaan 180 C-asteessa.kunnes kakun pinta on saanut väriä,ja kakun keskiosa on kuivunut.(veitsellä kokeillaan keskiosaa,ja jos veitsi tulee ulos suhtkoht kuivana,on kakku kypsä. Kakun annetaan jähmettyä vuoassaan,ja kakku on parasta kun se on saanut kunnolla jähmettyä jääkaapissa.
Keltaista mehukasta maissia ,ei sitä kuivempaa valkoista mitä oikeastaan pitäisi käyttää kakkuun.
Väärästä maissista huolimatta kakusta tuli todella herkullista:) 

13 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kakku ja mikä ihana kuviointikin päällä.
    Mukavaa keskiviikkoa Jael<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos:-)Sabluunalla saa helposti hyvän kuvioinnin kakun pinnalle. Mukavaa keskiviikkoa sinullekin Outi

      Poista
  2. Onnittelut herkullisen kakun johdosta. Hyvä ihme miten yritteliäs ja ahkera olet taas ollut :)

    Olen haaveillut jostain helposta reseptistä johon voisin kokeilla kondensoitua maitoa.
    Vielä on kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:kiitos,tämä oli sellainen projekti mikä piti saada loppuun ;-) Kesti kauan ennenkuin tajusin maissilajikkeen vaikutuksen tuohon kakkuun. Rita, tämähän on superhelppo ohje, kun kaikki ainekset blendataan kerralla. Ja sisältää kondensoitua maitoa :-)

      Poista
  3. Låter spännande och roligt att du hade tålamod att baka den flera gånger.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: kakan blev nog så god,och nu behöver jag ju inte mera baka flera gånger,när jag äntligen vet hur den blir bra:)

      Poista
  4. Voisko sitten lisata vaikka maissijauhoa keraamaan kosteutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu,luulen että voisi.,Mutta ei tärkkelysmaissijauhoa vaan oikeaa hienojakoista maissijauhoa,sillä maississa itsessään on jo niin paljon tärkkelystä.

      Poista
  5. onpa herkullisen näköinen ja kaunis tuo maissikakku, hienoa että jaksoit olla sinnikäs leivonnan suhteen, sinulla on muuten värikäs kulttuuritausta, ihan kateelliseksi vetää, puhutko montaakin eri kieltä, mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari;kiitos ihana:) Halusin niin onnistua tämän kakun kanssa lopultakin.Tänään puhuin meksikolaisen kanssa joka sanoi että maissin voi murskata ja siivilöitä ja silloin ei ehkä tarvitsisi jauhoa,mutta vähän epäilen.. Onhan sitä tullut eri maissa elettyä ,kiitos eksän. Ja kielistä olen aina tykännyt,opin helposti.

      Poista
    2. Ja oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin Sari:)

      Poista
  6. Pakko olla herkullinen kakku jos siihen tulee kondensointua maitoa JA maissia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne;Oli kyllä tosi nami kakku.Kondensoitu maito tekee kaikesta hyvää,etenkin uunissa:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...