Näin joskus viime vuoden puolella täkäläisessä lehdessä houkuttelevan ohjeen filotaikinatortuille,joissa täytteenä oli mantelikreemiä eli frangipanea sekä kvitteniä. Ohje oli pitkään pöydälläni ,jonne se unohtui kunnes viime viikolla näin jättimarketissa hyvin esillä olleita filotaikinapakkauksia;olivat nimittäin tarjouksessa. Filotaikinarulla tarttui siis mukaan ja täytteeksi tuli frangipanen lisäksi hunajalla, kanelilla sekä vaniljalla maustettuja omenakuutioita.
Filotaikinatortut frangipanella ja hunajaisilla omenakuutioilla(6 kpl)
Omenakuutiotäyte:
- 3 kuorittua vihreää Granny Smith-omenaa(muutkin omenat käyvät)
- 1 rkl sitruunamehua
- 2 rkl hunajaa(hunajan tilalla voi käyttää vaikka vaahterasiirappia)
- ½ tl vaniljajauhetta
- kanelia (en mitannut mutta reilusti tuli..)
18 kpl 15 sentin filotaikinaneliöitä(yhdestä filotaikina-arkista tuli 4 neliötä)
+ sokeria ja kanelia filotaikinaneliöiden väliin
Frangipaanitäyte
- 180 gr jauhettua mantelia
- 60 grammaa voita
- 120 gr sokeria
- 1 kananmuna
Filotaikinaneliöt voidellaan (käytin öljyä voin sijaan) ja ensimmäiseen sekä toiseen kerrokseen tulee myös hieman sokeria ja kanelia,eli voitele neliö,sirottele päälle sokeria ja kanelia ja asettele toinen neliö päälle.Voitele ja lisää taas päälle sokeria ja kanelia ja aseta 3 neliö päälle,eli yhteenä 3 taikinakerrosta. Valmis neliö laitetaan pieneen piirakkavuokaan;vaihtoehtoisesti tämän voi tehdä myös isossa piirakkavuuassa,jolloin taikinaa ei leikata pieniksi neliöiksi.
| Odottamassa uuniin menoa... |
Frangipanea levitellään torttujen pohjalle ja omenakuutioita lusikoidaan päälle.Lopuksi lisäsin vielä mantelilastuja päälle ennen uuniin menoa ja voitelin torttujen reunat.Tortut paistetaan 170 C-asteessa puolisen tuntia,kunnes ne ovat saaneet väriä.Torttujen annetaan hieman jäähtyä ennenkuin ne poistetaan torttumuoteista.Vaniljajäätelö sopisi hyvin näiden seuraksi.
Pakastin näistä 4;niitä on sitten kätevä ottaa sieltä esille ja laittaa pikaisesti uunin kautta ennen tarjoilua.
Filotaikina-arkkeja jäi vielä 4 yli,enkä viitsinyt niitä enään uudestaan pakastaa kun olivat jo sulaneet,joten ne päätyivät tähän suolaiseen herkkuun.
Voitelin levyt ja 3 levyn väliin raastoin myös Pecorinojuustoa. Täytteeksi tuli kevyesti pannulla freesattua mangoldia,lampaanmaitofetaa ,kananmunaa sekä valkosipulia. Laitoin täytettä.jätin reunoille muutaman sentin tilaa ja käärin koko jutun rullalle,jonka taittelin ympyräksi.Laitoin ympyrän leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja voitelin pinnan,jonka päälle lisäsin seesaminsiemeniä.Mangoldijuustofilotorttu oli uunissa kunnes se oli kunnolla saanut väriä.Olipa hyvää!
P.S.Frangipane-täyte näkyy olevan suosittu viime aikoina;siitä ovat postanneet sekä Nanna että Andalusiana..
P.S.Frangipane-täyte näkyy olevan suosittu viime aikoina;siitä ovat postanneet sekä Nanna että Andalusiana..


